ponnistusvaiheen kipu..

Mulla esikosta oli epiduraali ja koko synnytys oli lähes kivuton. Ponnistusvaiheessa tuntui vain kova paine ja tarve ponnistaa. Ponnistusvaihe 54min.

Kakkonen tuli hirmuisella vauhdilla ja syntyi kotona ilman mitään lääkkeitä. Avautumisvaihe (55min) oli kivulias, ponnistusvaihe (3min) melkeimpä kivuton, ainakin näin jälkikäteen muisteltuna. Pojan kätilönä toimi sairaankuljettaja, kun ei sairaalaankaan oltais mitenkään ehditty...

 

Mulla oli ekasta alatiesynnytyksestä (yksi sektio takana) epiduraali ja täysin kivuton ponnistusvaihe. Pystyin täysin ohjaamaan tilannetta ja ponnistuksen suunta oli helppo saavuttaa.

Tokassa alatiesynnytyksessä oli spinaali, jonka vaikutus ehti loppua ennen ponnistusta. Mitään tarvetta ponnistaa en tuntenut, olin vain kipeä. Kun kätilö kannusti ponnistamaan, että pääsen kivusta eroon, ryskäsin vain menemään ja tuli muutama repeämä, edellisessä sain hyvin pienen epparin, muuten ei nirhaumiakaan. En mielestäni saanut niin hyvin/tehokkaasti ponnattua ilman kivunlievitystä. Toisaalta ekassa oli ponnistusvaihe 20min, tokassa 13min tai niillä main.

Toka synnytys oli kyllä muuten mukavampi, toipuminen nopeaa ja repeämät eivät olleet kipeitä, vaikka melkein kyllä sfinkteriin saakka mentiin.

 

Esikoisen synnytys käynnistettiin, otin ilokaasua ja epiduraalin. Ponnistusvaiheessa tuntui kuin olisi kakkosella vessassa. En tuntenut ponnistamisen tarvetta enkä kipuakaan. Supistuksen tullessa tiesin aina ponnistaa. Lapsen tullessa ulos tokaisin muistaakseni hiljaa "ai". Väliliha leikattiin, mutten tuntenut kuin pienen piston puudutuspiikistä. Tikkejä laitettiin kahdessa rivissä ja toipuminen kesti pitkään.

Kuopus tuli luomuna ulos, hyvä kun ehdittiin synnytyssaliin. Päälaki vilkkui jo ulkona. Vastaanotossa ei otettu vakavasti, kun olin itse niin rauhallinen. Ponnistusvaihe SATTUI, muttei ollut paha, kun kesti minuutin. Kaksi pientä tikkiä, ei edes kipulääkkeen tarvetta jälkeenpäin.

 

Mulla on neljä lääkkeetöntä ns. luomu synnytystä joista viimeisin 2 vkoa sitten. Kahdesta ekasta synnytyksestä ponnistusvaihe oli nopea ja kivuton, noh en ainakaan muista muuta kuin hyvin epämiellyttävän tunteen. Kolmas oli iso vauva ja vaikka synnytys oli nopea niin ponnistaminen sattui ihan mielettömästi ja se kesti ja kesti ja luulin jo kuolevani. Muistan lopun ikääni kätilön repivät kädet loppuvaiheessa ja pelkäsin samaa nelosen kohdalla. Tästä neljännestä kaikki kävi kuitenkin kuin salama, synnytys kesti kaikkineen puolisen tuntia ja ponnistus muutaman minuutin, eikä ponnistusvaihe ollut kivulias eikä edes epämiellyttävä. Muutenkin olin heti niin hyvässä kunnossa, etten tuntenut edes vasta synnyttäneeni.

Mutta vaikka sanonkin että tämänhän voisi tehdä uudestaankin, niin muistan kyllä sen 15 minuuttia kestäneen avautumisvaiheen valtavan paineen enkä tod. halua tuntea sitä enää uudestaan. Vaikka kyllä sen kesti, ja kestää

 

Mulla yksi synnytys takana ja mun mielestä se ponnistusvaihe oli ihan kauheen epämeillyttävä. Sattuihan se paljon, mutta enemmän muistan vaan sen epämiellyttävän tunteen.. Ihan järkyttävä paine takamuksessa ja silti oli vaan pakko ponnistaa sitä kipua "päin". Todella ahdistava tunne! Mulla oli siinä vaiheessa mielessä vaan se, että haluun siitä tilanteessa nyt äkkiä pois. Mutta vaikka miten ponnisti niin ei se vaan millään tule. Toki ponnistusvaihe oli tavallaan helpompi avautumiseen verrattuna (jos vertaa siihen että avautuminen 22h ja ponnistus 20min..) mutta ihan hirveetä se ponnistus silti oli ja varmasti mun elämäni kauhein kokemus noin fyysisesti. Mutta silti tekisin sen uudestaan ja synnyttämään tässä toivottavasti ollaan uudestaan mennossa, ellen joudu sektioon kun on kaksosraskaus.

 

täällä on kaksi muksua synnytetty ilman kivunlievitystä..esikoisen avautumisvaihe oli todella raju ja kamala kun avauduin 40minuutis 1-10cm sairaalassa,mutta ponnistusvaihe oli ihana ja helpottava,ei sattunut olleskaan vaikka se kestikin aika kauan koska muksu oli jotenkin liian ylhäällä ja piti odotella että laskeutuu..tuli pari akuneustikkiä..noh toisen muksun avautumisvaihe oli kun lastenleikkiä,avauduin kokonaan 30 minuutissa ja kerkesin just sairaalaan ponnistaa..olin siis täysin avautunut automatkan aikana (lähdin heti synnärille kun eka suppari tuli)..mutta ponnistusvaihe oli yhtä helvettiä tällä kertaa! poika oli tulossa naama edellä ja kivut olisanoinkuvaamattomat,aivan järjettömät,en osaa kuvailla että kuinka kamalaa se oli,mutta 45 minuutin päästäpoika tuli jakkaralla(repesin perseeseen asti,välilihat ja kaikki ja peräpukamat ja se alapään turvotus oli aivan järkyttävää monta viikkoa)..kyl siinä meinas kuolema olla lähellä..nyt taas raskaana ja 17 viikkoa laskettuun,saas nähä millainen synnytys tällä kertaa=D

 

Mulle tuo ponnistusvaiheen kipu oli kaikista kamalin osa synnytystä. Epiduraali ei auttanut siihen yhtään ja kipu ponnistaessa yltyi niin kovaksi että en sen takia pystynyt loppuvaiheessa enää ponnistamaan muuta kun ilokaasun voimin kun se vei kipua pois. Lopulta kätilö puudutti ja teki pienen epparin jonka jälkeen poika syntyi seuraavalla ponnistuksella. Jos vielä joksus synnytän toisen kerran niin aijon vaatio pudendaali puudutuksen ponnistusvaihetta varten.

kyllä supistuskipukin oli todella kovaa mutta epiduraali vei mulla hyvin ne kivut ja sitten aina tarvittaessa ilokaasua kehiin niin niistä selvisi paremmin kun tuosta elämääkin kamalammasta ponnistus kivusta.

 

Mua ei ainakaan puudutteet auttaneet ponnistusvaiheen kipuun :/
Avautumisvaihe meni suht nopeasti, ja ne kivut kestäisin kyllä koska vaan uudestaan, koska välissä oli oli aina kivuton hetki.
Sain kohdunkaulanpuudutteen josta ei mitään apua ja epiduraalin, josta ei myöskään ollut kuin ehkä haittaa koska puudutteen laittamisen jälkeen olin kokonaan auki ja olisi pitänyt ruveta ponnistamaan.
Ponnistusvaihe kesti 55min ja en ole kyllä ikinä kokenut mitään niin kivuliasta.
Mulla ei kuitenkaan ollut koko synnytyksen kesto kuin reilut 7h, joten siihen nähden
tuo 55min ponnistusvaihe melko pitkä.
Sairaalassa meinasivat että johtui tuosta myöhäisestä epiduraalin laitosta että keski
ponnistaminen niin pitkään.

 

Kolmannen lapsen synnytyksessä huomasin, että aiemmilla on jonkin verran kivunlievitystä vielä ollut tukena ponnistusvaiheessa, oli nimittäin niin hirveä kokemus. Ei niinkään, että olisin kokenut repeäväni vaan aivan kuin supistus olisi jäänyt päälle tai piti vain muutamia sekuntteja taukoa! Vieläkin vuosien jälkeen muistan oman epätoivoni!.. Silti pelokkaissa haaveissa vauva..

 

Mulla oli esikoisen (toinen vasta haaveissa) synnytyksessä kauheinta ne supistukset mitkä tuli sitten kun lapsivesi meni!Se oli jtn niin järkyttävää kipua että aloin itkemäänkin,onneksi sain kuitenkin epiduraalin joka vissiinkiin vaikutti vielä ponnistamisen aikaankin koska en tuntenut mitään muuta kuin kiristävää tunnetta...