Pornon katseleminen ei ole normaalia

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Tarkoitat itsetyydytystä, joka on monelle kumppanin puutteessa ainoa mahdollisuus saada seksuaalinen tyydytys? Se on hyvin vaikeaa, jos ei ole pornoa kiihokkeena. Käytännössä pornon poistuminen yleensä tekee itsetyydytyksen mahdottomaksi.
Miten niin?! Ikinä katsomalla katsonut (joskus vahingossa kanavasurffatessa nähnyt pornoa ja piti kääntää kanava, kun tuli sama oksufiilis kuin kirurgiadokumenteissa) pornoa mutta arvaa vain, olenko ikinä omakivaa?! Ei noilla ole mitään tekemistä keskenään.
 
No milläs sen kiihotustilan sitten saa aikaiseksi? Ei mies todellakaan kiihotu pelkästään siitä, että alkaa hinkata pippeliään. Kaikilla ei myöskään ole mitään ihastuksen kohdetta, jonka tuoreen mielikuvan ja tämän kanssa harrastettavan seksin ajattelemisen kautta ehkä voisi saada tyydytyksen.
Minä olen aina luullut, että testosteroni ja kivekset aiheuttaa miehillä panetuksen ja että niitä paineita poistetaan esim. runkkaamalla. Jos asia ei olekaan noin, niin miksi sitten hommata kiihotustilaa? Sama kuin bulimikko: vartavasten aiheuttaa nälän oksentamalla, jotta joutuu taas kärvistelemään nälissään.
 
Mulla on kissa. Se on varmaan tyhmä kissa kun se ei ole rakentanut taloa, mieti matemaattisia yhtälöitä, valmista esineitä, ole käynyt Kuussa.
Echo, sinä et ilmeisesti ole ihminen omien kriteeriesi mukaan. En usko, että olet rakentanut talon tai miettisit matemaattisia yhtälöitä (tai ehkä tunnet vetoa kabbalaan?). Kuussa et taatusti ole käynyt, sen sijaan joitakin esineitä lienet valmistanut.

Jos et ole eläin, et varmaankaan syö, nuku ja hengitä niinkuin eläimet. Saati sitten lisäänny, sehän vaatii seksiä!

Elossa olevia ihmisiä on Echon kriteereillä korkeintaan 7. Kuussa käyneet astronautit jotka ovat hengissä: Buzz Aldrin, Alan Bean, David Scott, John Young, Charles Duke, Eugene Cernan ja Harrison Schmit. Ihmiset ovat siis vanhoja miehiä ja heidän sotilaslentäjätaustansa tuntien epäilen, että kaikki ovat joskus katsoneet pornoa, talonrakennuksesta en olisi yhtä varma...

Voitaisiinko Echo sopia, että ihmisyyden kriteeriksi voidaan nostaa myös pornon katsominen?
 
Eihän nyt asioista tai esineistä pidä kiihottua. Se on epänormaalia ja seurausta pornon katselusta.

Normaali ihminen kiihottuu kosketuksesta. Se riittää. Ei kiihottumiseen pitäsi tarvita apuvälineitä, oma mielikuvitus pitää riittää.
Mikä on normaalia? Se, minkä joku itsensä auktoriteetiksi korottanut määrittelee normaaliksi, vai se, minkä on enemmistön normaali luonnollinen reaktio?

Ehdoton enemmistö miehistä kiihottuu lisääntymisen kannalta optimi-iässä olevan naispinnan ja/tai seksiä harrastavan naisen näkemisestä. Tästä on tutkimustietoa, ei se miesten visuaalisuus mikään urbaanilegenda ole. Mikä siis on normaalia?
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Erotit lainauksen asiayhteydestä.
Edelleen seksi on luonnollista, hyvää ja toivottavaakin.
Porno taasen ei ole mitään noista.

Pitää pystyä erottamaan normaali ja epänormaali toisistaan. Pitää osata tietää, mikä on oikein ja mikä on väärin.

Kyllä, periaatteessa fiktioelokuvakin on saasteista ja likaista, koska elokuvatkin perustuvat vain rahaan ja kaupallisuuteen. Sekä sitten myös siihen toiseen ikävään asiaan eli ihmisen mielen muokkaantumiseen elokuvien myötä.
Monesta normaalista asiasta on tullut epänormaalia ja monesta epänormaalista normaalia. Miksi?
Media, erilaiset kuvat ja viihde kaikkineen antavat ymmärtää monien asioiden olevan osa normaalia elämää, vaikkei ole. Kuten esimerkiksi tositeevee-ohjelmat, ihmiset jotka ovat muokanneet kehostaan hirviön näköisen jne...
Elokuvat eivät perustu vain rahaan ja kaupallisuuteen, kuten ei muukaan taide. Hiukan foliohattuinen tämä sinun vuodatuksesi.
 
Jotenkin oikeasti väsyttää sen tyyppinen yksinkertaisuus, jonka mukaan mitään ei voisi/saisi määritellä epänormaaliksi/sairaaksi, etenkään jos kyse on seksistä.
Jos ihminen repii hiuksia päästään ja paistaa niistä maidon ja munien kera lettuja, ja kihottuu niitä syödessään, niin eikö muka voi sanoa, että se on sairasta/einormaalia?
Ei se varmaan kauhean normaalia tai tavallista ole. Mutta kyllä se vähän yksinkertaiselta kuulostaa, jos nimeää sairaaksi sellaisia asioita, joista ei itse vaan tykkää.
 
Oli se kaunokirjallisuus tai vaikka Finlandia-palkinnon saanut teos, mutta jos kirjassa hyväksytään joku fantasiointi äidin antamasta piiskasta niin on sairasta.
Millä perusteella on sairasta, jos kirjassa hyväksytään fantasia? Kirja on taideteos ja jos kirjan maailmassa hyväksytään fantasia, niin mitä se sinusta kertoo? Mitä pahaa siinä fantasiassa edes on? Jos joku hassu, outo, pimeä tai vaikka väärältä tuntuva asia kiihottaa ihmistä fantasiassa, niin miksi se on ongelma?

Vaikka kirjassa hyväksyttäisiin fantasian sijaan itse tapahtuma, niin silti sä puhut fiktiosta ja taiteesta. Taide ei ole julistus, vaan taide peilaa meidän todellisuuttamme. Monessa kirjassa voidaan hyväksyä aika vääriäkin juttuja, mutta usein silloin kirja itse asiassa katsookin niiden kautta yhteiskuntaamme kriittisesti.

Kai joku ihan tervekin tyyppi vaikka joskus kiihottuu nähdessään veljensä saunassa tai vaihtaessaan vauvalle vaippaa. Mutta ne ajatukset pitää ohjata muualle.
Ei kaikki mistä joku kiihottuu, ole tervettä.
Kaikki, mistä joku kiihottuu, ei tosiaan ole "tervettä" tai ainakaan oikein. Mutta nyt sä haet jotain ääriesimerkkejä. Seksissä on aika paljon outoja ja hassuja ja kummallisia ja pimeitäkin puolia, jotka eivät silti vahingoita ketään. Ja varsinkin se, mitä tapahtuu fantasiassa, on ihan eri asia kuin se, mitä tapahtuu oikeasti.

Seksuaalisuus on kuin keuliva mopo, se ei aina mene suoraan vaan valitsee kallistua jorpakkoa päin. Mutta ei sinne jorpakkoon kannata jäädä.
Ei kannata jäädä, mutta voi siellä käydä ;)

Sen hokeminen että ei ole oikeaa ja väärää, tervettä ja epätervettä on soopaa.
Ja toinen mantra on ihan syvältä, eli että me ei saada pitää kurissa mitään seksuaalisuuden muotoa.
Tottakai on olemassa oikea ja väärä seksuaalisuudenkin toteuttamisen suhteen. Mutta sun pitää erottaa toisistaa todellisuus ja kuvitelma. Fantasiassa saa tapahtua sellaisiakin asioita, jotka eivät olisi ok oikeassa elämässä. Ja toisaalta oikeassa elämässä voi tapahtua sellaisiakin asioita, jotka ylittävät jotain rajoja. Esimerkiksi mainitsemasi piiskaus on ihan ok, jos molemmat osapuolet haluavat sitä harrastaa. Seksuaalisuuden muodoista saa pitää toki kurissa ne, jotka vahingoittavat jotakuta.
 
vierailija
Minä olen aina luullut, että testosteroni ja kivekset aiheuttaa miehillä panetuksen ja että niitä paineita poistetaan esim. runkkaamalla. Jos asia ei olekaan noin, niin miksi sitten hommata kiihotustilaa? Sama kuin bulimikko: vartavasten aiheuttaa nälän oksentamalla, jotta joutuu taas kärvistelemään nälissään.
Kiihotustila ja ihan erityisesti siitä usein seuraava orgasmi tuntuvat hyviltä. Siksi kannattaa hankkia kiihotustila esim. sen pornon avulla, jos ei ole naista saatavilla.
 
No nyt hiukan ylireagoit. En mitään painekattiloita sentään tarkoittanut. Vaan toin esiin hiukan miten ennen ollaan oltu, että se oli mielestäni söpöä - aivan kuten edellä mainitsin.

Kuka tietää...ehkäpä porno jopa vähentää raiskauksia. En pidä pornoa pahana, mutta jos sitä katsoo säännöllisesti tai liikaa, niin voihsn se olla, että seksi puolison kanssa on erilaista kuin ilman pornoa.

Sellainen esimerkiksi ei mielestäni ole hyvä asia, että puoliso katsoo pornoa, eli hakee kiihottumistilaa muualta kuin omasta puolisosta, ja sitten harrastetaan yhdessä seksiä.
Siinä katoaa jotakin. Ehkäpä juuri se hellyys ja rakkaus omaa puolisoa kohtaan sekä himo ja kiihottuminen omasta rakkaasta.

Voi tietenkin olla, että suhteessa ei ole sellaista kipinää että himoitaan puolisoa, tällöin on kai ihan ok hakea kiihoke muualta jotta voi harrastaa seksiä, tai vaikka olla harrastamatta ja "vetää käteen"....

Kyllä nuorille tulee paineita kun he näkevät isokaluisia ja tissisiä "täydellisen kropan (nykymedian ihannoimia)" ihmisiä. Ihan eri tavalla kuin vaatekatalogeissa tai julkkusektorilla. Tämä edellämainittu lienee ihan todistettu tutkimuksinkin.
Ja. Nuoret imitoivat pornossa nähtyä. Eli mediakasvatus ei liene ole mennyt perille. En tiedä kuinka moni ammentaa pornosta oppinsa....veikkaan että aika moni.

Pitäisi käydä enemmän keskustelua pornosta nuorten keskuudessa, että he oikeasti sisäistäisivät, että kyseessä on näytelmä. Varmaan lähes jokainen seuraa kuitenkin näyteltyä hc pornoa enimmäkseen.

Tästä pääsenkin taas siihen kysymykseeni:
Miltä seksi tuntuisi ilman, että olisin koskaan katsonut pornoa...Kiihottuisiko toisesta enemmän? Kiinnittäisikö huomiota useampaan asiaan toisen kehossa, jotka kiihottavat?
Tätä on nyt vaikea laittaa sanoiksi, mutta mutta...olisiko seksi jotenkin himokkaampaa useampien parisuhdevuosienkin jälkeen...himoaisiko toista enemmän...olisiko vähemmän ulkonäköpaineita tai siis huolia siitä, onko kalu, tissit tai kroppa toisen mielestä riittävän kiihottavia, oikean kokoisia - näköisiä...
Sä näyt nyt kuvittelevan, että pornon näkemisellä/katsomisella on kaikkein määräävin osuus ihmisen seksikokemuksissa ja seksuaalisuudessa. Itse en usko, että pornon vaikutus on pitkällä aikavälillä erityisen suuri. Mutta jokaiseen ihmiseen pornokin vaikuttaa eri tavoin, niinkuin kaikki muutkin asiat.

Kuten kirjoitin, minä olen katsonut pornoa, eikä se ole aiheuttanut mitään ulkonäköpaineita. Silloin, kun ensimmäisiä kertoja harrastin seksiä, en ollut vielä katsonut pornoa koskaan. Silti nykyisin (nähtyäni pornoa!) seksistä saa enemmän irti ja kokonaisvaltaisemmin. En silti usko, että se liittyy pornoon millään lailla, vaan se liittyy iän ja kokemuksen tuomaan itsevarmuuteen ja siihen, että seksistä nyt vaan saa enemmän irti kun sitä on tehnyt enemmän ja kun tuntee nykyisin oman kehonsakin paremmin. Myös se vaikuttaa, kuka se toinen kumppani on.

Edelleen sanon, että voi sitä toisen nilkasta kiihottua, jos on tarpeeksi ihana tyyppi ;) oli sitten nähnyt pornoa tai ei.

Ja uskonpa kyllä, että ihan samalla lailla pornoa katsomattomien kohdalla tapahtuu sitä, että suhde ja seksielämä väljähtyy ja ajatus alkaa harhailla. Joillekin käy niin, joillekin ei. Siihen vaikuttavat aika monet asiat.

Ja pornoon voi suhtautua monella tavalla. Siihen voi suhtautua jopa humoristisesti. Siihen voi suhtautua neutraalisti, vaikka katsoisikin sitä. Siinä olet oikeassa, että nuorten kohdalla porno voi aiheuttaa ajatuksiin vääristymiä - mutta niin voi kyllä moni muukin asia. Ehkä fiksu ja asiallinen seksivalistus ja medialukutaito voisi auttaa?
 
Millä perusteella on sairasta, jos kirjassa hyväksytään fantasia? Kirja on taideteos ja jos kirjan maailmassa hyväksytään fantasia, niin mitä se sinusta kertoo? Mitä pahaa siinä fantasiassa edes on? Jos joku hassu, outo, pimeä tai vaikka väärältä tuntuva asia kiihottaa ihmistä fantasiassa, niin miksi se on ongelma?

Vaikka kirjassa hyväksyttäisiin fantasian sijaan itse tapahtuma, niin silti sä puhut fiktiosta ja taiteesta. Taide ei ole julistus, vaan taide peilaa meidän todellisuuttamme. Monessa kirjassa voidaan hyväksyä aika vääriäkin juttuja, mutta usein silloin kirja itse asiassa katsookin niiden kautta yhteiskuntaamme kriittisesti.

Kaikki, mistä joku kiihottuu, ei tosiaan ole "tervettä" tai ainakaan oikein. Mutta nyt sä haet jotain ääriesimerkkejä. Seksissä on aika paljon outoja ja hassuja ja kummallisia ja pimeitäkin puolia, jotka eivät silti vahingoita ketään. Ja varsinkin se, mitä tapahtuu fantasiassa, on ihan eri asia kuin se, mitä tapahtuu oikeasti.

Ei kannata jäädä, mutta voi siellä käydä ;)

Tottakai on olemassa oikea ja väärä seksuaalisuudenkin toteuttamisen suhteen. Mutta sun pitää erottaa toisistaa todellisuus ja kuvitelma. Fantasiassa saa tapahtua sellaisiakin asioita, jotka eivät olisi ok oikeassa elämässä. Ja toisaalta oikeassa elämässä voi tapahtua sellaisiakin asioita, jotka ylittävät jotain rajoja. Esimerkiksi mainitsemasi piiskaus on ihan ok, jos molemmat osapuolet haluavat sitä harrastaa. Seksuaalisuuden muodoista saa pitää toki kurissa ne, jotka vahingoittavat jotakuta.
Täytyy sanoa että sä kyllä olet suvaitsevaisuuden huipentuma, oli aiheena seksi tai mamut.

Koitapa tajuta se että taide ja kirjallisuus muokkaavat meidän käytöstämme. Jokainen "rohkea, raja-aitoja rikkova" teos tekee sitä jos siinä esitetään sairaat asiat hyväksyttävällä tavalla.
Ei heti, mutta vuosikymmenten kuluessa.

Ei taide ja ilmaisuvapaus saa mennä kaiken hyvän varjelemisen edelle.

Jos mä fantasioisin äidistäni piiskaamassa itseäni niin juoksisin psykologin luo ja lujaa. Silloin olisi mulla joku kehitysvaihe mennyt pieleen.
Ja sä vielä puhut että MÄ muka otan ääriesimerkkejä, kun itse näköjään suvaitset kaikki äärifantasiat.

On olemassa sairaita juttuja ilman että niillä vahingoitetaan muita, ei se "kunhan ketään ei vahingoiteta"-mantra käy joka paikkaan.
 
vierailija
Se että miehellä on vaikka fetissi runkata naisen kasvoille on siis mielestäsi sairasta, mutta kaksi miestä panemassa toisiaan takapuoleen taas tervettä ja normaalia. Hyvin sä vedät näitä rajoja mielesi mukaan :D
SE mitä tapahtuu suljettujen ovien sisäpuolella on kahden aikuisen ihmisen oma asia, sairaaksi se muuttuu juuri siinä kohdin, kun
toiminnasta tulee jollain tavoin julkista. Kuvat, videot, jne.

Edelleen pitää pystyä erottamaan seksi ja porno toisistaan.
Ne ovat kaksi eri asiaa.
Seksi ei ole pornoa ja porno ei ole seksiä.
 
Tässä on ign asiaa!

Mietin monesti miltä seksi tuntuisi jos ei olisi koskaan katsonut pornoa.....
Aika söpöä miettiä, että nilkan vilahtaminen jollakin vuosikymmenellä on aiheuttanut kiihottumista.
Piilosiveyttä oli ilmassa siihen aikaan.

Mietin myös monesti miten vapauttavaa nuorilla olisi jos ei olisi paineita sukupuolielimiensä koko asioissa tai ulkonäköpaineita. Paineita toki on ollut aina, mutta kyllä ne ovat vaan lisääntyneet vuosi vuodelta!

Aika totaalisen hyvin saa sisäistää nykypäivänä mediakasvatuksen, ja vanhemmat saavat tehdä enemmän kuin kiitettävää kasvatustyötä, jotta nuoret voisivat olla tyytyväisiä itseensä ja ulkonäköönsä. Sama koskee meitä vanhempiakin:
Monet kokevat painetta siitä, kun pitää olla tietyn näköinen, jotta tulisi hyväksytyksi.
Piilosiveydessä ei ole mitään söpöä. Se on kamalaa.

Nuorilla on ikuisesti ollut ja tulee ikuisesti olemaan paineita oman ulkonäkönsä suhteen. Joku on huolissaan pienestä peniksestään ja joku liian suuresta nenästään. Näiden asioiden kanssa on kuitenkin opittava elämään ja hyväksymään itsensä. Tällaisten asioiden märehtiminen on osa lapsuutta ja niiden ongelmien ja itsensä hyväksyminen osa aikuisuutta.

Paineet eivät ole lisääntyneet vuosi vuodelta. Niiden määrä on vakio. Ainostaan paineen syyt ovat muuttuneet. Silloin ihannoimallasi ajalla, kun pornoa ei katsottu ja kaikki oli siveellistä oli paine päästä naimisiin. Toisinaan oli pakko mennä naimisiin, kun sitä seksiä oli kuitenkin harrastettu. Oli paineita, jos oli raskaana, eikä ollut miestä. Oli äpäriä. Naisille oli syntistä nauttia seksistä. Seksin piti olla toimitus pimeässä peiton alla. Seksi oli miehiä varten. Mikäli ei ollut, niin nainen oli kevytkenkäinen huora.
Tätäkö aikaa sinä ihannoit. Tosiaanko toivoisit asioiden olevan edelleen niin?
Minä en.

Nuoret eivät ole koskaan tyytyväisiä ulkonäköönsä. Suurin osa tulee aikuisena olemaan täysin tyytyväisiä itseensä ja ulkonäköönsä. Vanhemmat voivat toki tukea lapsen itsetuntoa, mutta kaikenlaisista alemmuudentunnoista nuoret tulevat kärsimään nyt ja aina. Se on osa kasvamista aikuiseksi.
 
Kerran läksit uskontolinjalle niin häveliäisyys on ihmislajille ominaista.
Vai kuljetko sä tissit ja perä paljaana hellepäivänä vaikka lenkillä?

Eläimet eivät tunnu nolostuvan kun pallit vilahtaa, mutta ihminen ei ole eläin.

Porno näyttää meille sen mikä pitäisi olla poissa muiden katseilta.
Enkä löydä tälle mitenkään hienoa tieteellistä argumenttia, mutta tissien ja perän peittäminen vaan kuuluu ihmisyyteen.
???
En minäkään nolostu, jos jonkun pallit vilahtaa. Olenko siis eläin? En ylipäätään häiriinny muiden alastomuudesta.

Miksi seksin pitäisi olla poissa muiden katseilta? Toki on ihan fiksua, ettei sitä harrasteta puistonpenkillä tai tarhassa. Mutta miksi on väärin katsoa pornoleffa, jos siinä esiintyvät ihmiset on siinä halunneet esiintyä ja itse haluaa sitä katsoa. Eihän siinä pakoteta ketään muuta katsomaan muiden välistä seksiä?
 
SE mitä tapahtuu suljettujen ovien sisäpuolella on kahden aikuisen ihmisen oma asia, sairaaksi se muuttuu juuri siinä kohdin, kun
toiminnasta tulee jollain tavoin julkista. Kuvat, videot, jne.

Edelleen pitää pystyä erottamaan seksi ja porno toisistaan.
Ne ovat kaksi eri asiaa.
Seksi ei ole pornoa ja porno ei ole seksiä.
Jos on niitä, jotka saavat nautintoa tehdessään pornoa ja niitä, jotka nauttivat sen katsomisesta, niin mitä väärää siinä on? Kaikki saavat toteuttaa itseään, eikö?
Ketään ei ole pakotettu mihinkään sellaiseen, mitä ei halua?
 
Täytyy sanoa että sä kyllä olet suvaitsevaisuuden huipentuma, oli aiheena seksi tai mamut.

Koitapa tajuta se että taide ja kirjallisuus muokkaavat meidän käytöstämme. Jokainen "rohkea, raja-aitoja rikkova" teos tekee sitä jos siinä esitetään sairaat asiat hyväksyttävällä tavalla.
Ei heti, mutta vuosikymmenten kuluessa.

Ei taide ja ilmaisuvapaus saa mennä kaiken hyvän varjelemisen edelle.
Sä et nyt tajua taiteen keinoja. Se, että kirjassa kuvaillaan pimeitä juttuja, jotka ovat kirjan maailmassa ok, ei tarkoita sitä, että sen kirjan sanoma on se, että ne ovat ok. Yleensä tällaiset kirjat käsittelevät tuollaisten ääriasioiden kautta yhteiskuntaa tai kulttuuria. Esimerkiksi jos kirjan päähenkilö on tyyppi, joka haluaa juoda itsensä hengiltä, niin luuletko tosiaan, että se tarkoittaa sitä, että kirjailija haluaa kannustaa ihmisiä juomaan itsensä hengiltä? (Esimerkiksi Tuntematon sotilas kuvaa sotaa, mutta se on sodan vastainen kirja.) Taide voi myös käsitellä ja tuoda näkyväksi ihmisyyden pimeitä puolia. Ei taide ole julistusta, vaan taide on vuoropuhelua.

Ilmaisunvapautta ei voi ruveta rajoittamaan niin, että vaan kivoja ja hyväksyttäviä asioita saa kuvata. Koska silloin ei oikeasti voisi tehdä taidetta olenkaan. Silloin kyseessä ei enää olisi taide vaan tilaustyö.

Tässä ei ole kyse siitä, suvaitsenko minä niitä asioita, joita taiteessa voi kuvata, vaan kyse on siitä, suvaitsenko taiteen ja ilmaisun vapauden.

Jos mä fantasioisin äidistäni piiskaamassa itseäni niin juoksisin psykologin luo ja lujaa. Silloin olisi mulla joku kehitysvaihe mennyt pieleen.
Ja sä vielä puhut että MÄ muka otan ääriesimerkkejä, kun itse näköjään suvaitset kaikki äärifantasiat.

On olemassa sairaita juttuja ilman että niillä vahingoitetaan muita, ei se "kunhan ketään ei vahingoiteta"-mantra käy joka paikkaan.
Joo. Suvaitsen äärifantasiat. Ei ajatuksia voi alkaa kieltää, sehän johtaisi todennäkäisesti pakkomielteisiin. Ajatus ei vahingoita ketään. Varmaan aika moni kokisi epämukavaksi jos fantasioisi omasta äidistään, niin minäkin, mutta onhan tuo ajatus aika koominenkin, eikö?

Joo. On olemassa sairaita juttuja jotka vahingoittavat muita. Mutta ketä vahingoittaa joku hassu fantasia?
 
SE mitä tapahtuu suljettujen ovien sisäpuolella on kahden aikuisen ihmisen oma asia, sairaaksi se muuttuu juuri siinä kohdin, kun
toiminnasta tulee jollain tavoin julkista. Kuvat, videot, jne.

Edelleen pitää pystyä erottamaan seksi ja porno toisistaan.
Ne ovat kaksi eri asiaa.
Seksi ei ole pornoa ja porno ei ole seksiä.
Seksi ei ole pornoa eikä porno seksiä - miksi sitten te koko ajan sotkette ne toisiinsa ja väitätte, että jos erehtyy vähän katsomaan pornoleffaa, niin heti koko loppuelämän seksielämä muuttuu dramaattisesti huonommaksi?
 
vierailija
???
En minäkään nolostu, jos jonkun pallit vilahtaa. Olenko siis eläin? En ylipäätään häiriinny muiden alastomuudesta.

Miksi seksin pitäisi olla poissa muiden katseilta? Toki on ihan fiksua, ettei sitä harrasteta puistonpenkillä tai tarhassa. Mutta miksi on väärin katsoa pornoleffa, jos siinä esiintyvät ihmiset on siinä halunneet esiintyä ja itse haluaa sitä katsoa. Eihän siinä pakoteta ketään muuta katsomaan muiden välistä seksiä?

Seksi ja seksuaalisuus ovat täysin eri asia kuin
porno.
Moni ihminen täälläkin palstalla on sekoittanut kaksi täysin eri asiaa toisiinsa.
Seksi ei ole sama asia kuin porno. Ja porno ei ole seksiä.

Ihminen on seksuaalinen eläin, joka harrastaa seksiä myös omaksi nautinnokseen luotettavan kumppaninsa kanssa. Tai itse itsensä kanssa.

Pornossa ihmisestä tehdään kone, esine jota kamera kuvaa. Kun ihminen esineellistetään, ei olla tekemisissä normaalin kanssa vaan esineellistäminen on väärin.
 
Onko sinusta kaikki porno väärin? Myös esimerkiksi piirretty tai kirjoitettu porno? Niissähän voi olla vielä pimeämpiä juttuja kuin näytellyssä pornossa, kun vain mielikuvitus on rajana.
 
vierailija
Piilosiveydessä ei ole mitään söpöä. Se on kamalaa.

Nuorilla on ikuisesti ollut ja tulee ikuisesti olemaan paineita oman ulkonäkönsä suhteen. Joku on huolissaan pienestä peniksestään ja joku liian suuresta nenästään. Näiden asioiden kanssa on kuitenkin opittava elämään ja hyväksymään itsensä. Tällaisten asioiden märehtiminen on osa lapsuutta ja niiden ongelmien ja itsensä hyväksyminen osa aikuisuutta.

Paineet eivät ole lisääntyneet vuosi vuodelta. Niiden määrä on vakio. Ainostaan paineen syyt ovat muuttuneet. Silloin ihannoimallasi ajalla, kun pornoa ei katsottu ja kaikki oli siveellistä oli paine päästä naimisiin. Toisinaan oli pakko mennä naimisiin, kun sitä seksiä oli kuitenkin harrastettu. Oli paineita, jos oli raskaana, eikä ollut miestä. Oli äpäriä. Naisille oli syntistä nauttia seksistä. Seksin piti olla toimitus pimeässä peiton alla. Seksi oli miehiä varten. Mikäli ei ollut, niin nainen oli kevytkenkäinen huora.
Tätäkö aikaa sinä ihannoit. Tosiaanko toivoisit asioiden olevan edelleen niin?
Minä en.

Nuoret eivät ole koskaan tyytyväisiä ulkonäköönsä. Suurin osa tulee aikuisena olemaan täysin tyytyväisiä itseensä ja ulkonäköönsä. Vanhemmat voivat toki tukea lapsen itsetuntoa, mutta kaikenlaisista alemmuudentunnoista nuoret tulevat kärsimään nyt ja aina. Se on osa kasvamista aikuiseksi.
Vähänkö lähti mopo keulimaan sulla...:D

Ei, en tarkoittanut sitä mitä toit esiin.:LOL: Kunhan toin vaan esiin sen, että oli söpöä tuo nilkan vilahtamisjuttu.:)
 
vierailija
Seksi ja seksuaalisuus ovat täysin eri asia kuin
porno.
Moni ihminen täälläkin palstalla on sekoittanut kaksi täysin eri asiaa toisiinsa.
Seksi ei ole sama asia kuin porno. Ja porno ei ole seksiä.

Ihminen on seksuaalinen eläin, joka harrastaa seksiä myös omaksi nautinnokseen luotettavan kumppaninsa kanssa. Tai itse itsensä kanssa.

Pornossa ihmisestä tehdään kone, esine jota kamera kuvaa. Kun ihminen esineellistetään, ei olla tekemisissä normaalin kanssa vaan esineellistäminen on väärin.
(y)
 
vierailija
Porno on väkivaltaa.
Suurin osa tytöistä tekee sitä siksi, koska se on "helppo" tapa saada rahaa.

Eriasia nimetyt kokeneet pornonäyttelijät, jotka nykyään edustavat vähemmistöä pornoteollisuudessa.
 
Yhteistyössä