Porvoon seudun odottajia?

Selailin viestiketjuja aikani, mutta en löytänyt Porvoon seudun odottajille perustettua pinoa. Päätin siis kokeilla onneani, josko vaikka tätä kautta meitä löytyisi muitakin. Olisi mukavaa saada kontakteja paikallisiin mammoihin ihan jo lähestyviä perhevapaitakin ajatellen =)

Itse asustelen länsipuolella ja odotan esikoistani syntyväksi 21.10. Porvoon sairaalaan olisi tarkoitus mennä synnyttämään.
Muutimme mieheni kanssa Vantaalta Porvooseen vuoden 2004 alussa, mutta johtuen pääkaupunkiseudulla sijaisevasta työpaikastani, ei kontakteja paikallisväestöön ole juuri syntynyt naapureita lukuunottamatta.

Toiveikkaana odotelen, jos täältä löytyisi muitakin porvoolaisia tai lähikuntien odottavia äitejä. Tervetulleita pinoon ovat myös jo vauvansa saaneet ;)
 
Moi Silve,

Tässä yks porvoolainen odottaja. Laskettu aika mulla 11.10. ja eka lapsi tulossa. Itse olen alkuperäinen porvoolainen mutta asunut muualla monta vuotta. Muutimme avomieheni kans takaisin Porvooseen noin 6 vuotta sitten.

t. KatLinn
 
Moikka KatLinn =)

Jee! Kiva kuulla, että onhan porvoolaisia pallomahoja täällä muitakin kuin minä :wave: Aika lähekkäin on meidän lasketut ajatkin. Saattaa olla, että synnytysvalmennuksessa tavataan. Missä neuvolassa sinä käyt? Itse käyn Näsin äitiysneuvolassa.

En ole yhtään perillä Porvoon kaupungin tarjoamista perhepalveluista esim. perhekahviloista yms. Tarvinnee surffailla netissä tai kysellä seuraavalla neuvolakäynnillä. Vähän aikaisinhan minä näitä selvittelyjä teen, mutta ajattelin ajoissa varautua äippälomaa varten ;)

Kiertelin viime viikolla Porvoon alennusmyyntejä katsastamassa ja bongasin monta isomahaista shoppailijaa, mutta he eivät ole löytäneet tietään tänne. Toivottavasti seuraamme liittyy muitakin :)
 
Minä olen myös porvoolainen :) La on mulla myös lokakuussa, 7.10 tarkemmin. Asun hieman kauempana keskustasta, n.7km päässä. Me ollaan miehen kanssa alkuperäisiä porvoolaisia, joskin asuttiin liki 10v tässä välissä pk-seudulla ja viime vuonna sitten muutettiin rakkaaseen kotikaupunkiin takasin. Minä en myöskään ole kovin perillä Porvoon perhekahviloista jne, joten mieluusti kuulisin tietävämmiltä vinkkejä.
 
Hei vaan Flora-79 :wave: ja kiva, että liityit seuraamme. Hauskaa, että sinullakin on la lokakuussa.
Olen tosiaan jo jonkin verran miettinyt kotiin jäämistä ja kotiäitien verkostoitumista uskon tarvitsevani, sillä suurin osa sosiaalisista ympyröistäni liittyy työelämään. Suurin osa ystävistäni on joko nykyisiä tai entisiä työkavereitani, osa lapsettomia ja osalla jo isommat lapset. Hieman epäilen, että heitä tuskin kiinnostaa jaaritella vauva-arjen sattumuksista. Päivät vauvelin kanssa saattavat myös tuntua joskus yksinäisiltä. Siksipä olisikin hauskaa tätä kautta tutustua uusiin ihmisiin, jotka ovat samassa elämäntilanteessa. Vertaistuki kun saattaa olla kovinkin tarpeellista, samoin kuin aikuisten seura päiväsaikaan :whistle:

Nyt karkaan puutarhahommiin, kun aurinkokin tuli sopivasti esiin =)
 
Kiitos Silve :) Hauska sattuma tosiaan että meillä kaikilla kolmella on la:t niin lähekkäin! Ihan totta, vertaistuki on tarpeellista. Mulla on useammalla ystävällä pieniä vauvoja/syntymässä vauva, mutta he asuvat hieman kauempana. Mikäs olisi sen parempaa kuin löytää omasta kotikaupungista muita samassa tilanteessa olevia :) Me kaikki ollaan vielä esikoista odottavia joten siinäkin mielessä aika yhteneväinen tausta. Minä siirryn kanssa pihahommiin. Tuleekin tosi lämmin päivä :)

Flora + L-poika rv29+3
 
Pitäisiköhän munkin nyt sitten... en oo ikinä näille palstoille kirjotellut.
Mulla la jo 31.8 eli ekaa äippälomapäivää viettelen kotona =) Ollaan jo kuutisen vuotta Porvoossa asuttu ja sitä ennen molemmat ihan tässä lähellä mutta eipä ole tullut tutustuttua muuhun paikallisväestöön kuin omiin työkavereihin.
Kovasti olis koko odotuksen aikana kaivannut ihmistä joka samassa tilassa.. olis voinut vaihtaa kokemuksia. Mäkin olen huomannut pallojen valtavan määrän liikenteessä!!
Esikoinen tulossa ja kamalasti jo ootetaan. Sairaalakassi pakattuna ja vaippapino suorassa hoitopöydällä =)
 
Jee! Nythän meitä alkaa olla jo mammajengi kasassa. Kohta saamme jo perustaa listan ketjumme jäsenistä. Vielä mahtuu mukaan porukkaan :D

Flora-79 On tosiaan kiva, että mennään niin samaan tahtiin. Nyt on hyvin aikaa vielä jännäillä yhdessä odotusaikaa ja lähestyvää synnytystä. Myöhemmin sitten voidaan vaikka tehdä vauvatreffejä ja mennä vaikka porukalla niihin mystisiin perhekahviloihin :D

äiti-79 Tervetuloa ja onnittelut tuoreesta plussasta :flower:

bambilainen :wave: Tervetuloa sinullekkin ja onnea alkaneesta äippälomasta. Ihanasti olet jo valmistautunut vauvan tuloon.

Minäkin olen tehnyt viikonloppuna vauvavalmisteluita. Tapetoin kodinhoitohuoneesta pienen pätkän seinää, jonka eteen on tulossa hoitopöytä. Miehelleni kiikutin maalattavaksi kaksi hyllylevyä ja niihin kannattimet. Ne olisi tarkoitus asentaa hoitopöydän yläpuolelle. Mulla on vielä viikko kesälomaa jäljellä, joten hetkisen ehdin vielä puuhastelemaan rauhassa vauvajuttujen parissa :heart:

Suhtaudun hieman kauhunsekaisin tuntein viikon päästä koittavaan töihin paluuseeni. Kesäloma on kyllä kulunut luvattoman nopeasti |O Eipä niitä töitä kyllä mullakaan ole kuin kuusi viikkoa ennen äitiyslomaa. Lisäksi ovat jo pariin otteeseen neuvolassa varoitelleet, että en ehkä jaksa olla töissä loppuun asti pahenevien liitoskipujeni takia. Ans kattoo kuinka käy.
 
Hei kaikki!

Kivaa löytää täältä porvoolaisia! Itse olen muuttanut vajaa kaksi vuotta sitten Porvooseen enkä tunne täältä ollenkaan muita odottavia mammoja.. Tuttavapiiri muutenkin rajoittuu lähes pelkästään työkavereihin. Olisikin ihan huippua, jos tätä kautta löytyisi esimerkiksi kahvittelu tai vaunutteluseuraa.

Esikoista odottelen ja laskettu aika on 9. elokuuta. Viimeistään neljän viikon päästä pitäisi siis olla nyytti kainalossa:) Asutaan keskustan pohjoispuolella, joten Rauhankadun neuvolassa käyn. Mä en myöskään ole vielä päässyt selville näistä mystisistä perhekahviloista. Toivottavasti sellaisia Porvoosta kuitenkin löytyy. Voin infota teitä sitten, sillä taidan olla meistä ensimmäinen joka ehtii niitä testailemaan. Bambilainen Kiva, että täältä löytyy muitakin ihan loppuvaiheen odottajia:)
 
:( iloiset plussa uutiset muuttuivat keskenmenoksi...täytyy alkaa uutta plussaa yrittämään kun se pikku kolmonen olisi niin haaveissa. Jospa seuraavalla kerralla olisi parempi onni. Porvoosta löytyy lapsiperheille toimintaa..kahvilaa,perhepuistoa ja avoimia päiväkerhoja ja seurakunnalta avoimia kerhoja. Aikatauluja löytyy ainakin porvoon omilta sivuilta kohdasta päivähoito "avoimet varhaiskasvatuspalvelut" ja seurakunnan sivuilta varmaan löytyy seurakunnan avoimista kerhoista. Toivottavasti tästä olis jollekkin apua.
 
Moi

Onko joku teistä käynyt Porvoon lääkärikeskuksessa varhaisultrassa ja mihin hintaan. Soitin sinne äsken ja minulle kerrottiin että hinta olisi noin 130 euroa. Mutta siitäkään ajanvaraus ei ollut varma.

Alice
 
Äiti -79 Voi surku! :( Toivottavasti tärppää pian uudestaan! Kiitos toimintavinkeistä, pitääpä tutustua syksymmällä tarkemmin.

alice76 En valitettavasti osaa sanoa Porvoon lääkärikeskusesta tarkempaa. Kävin itse Helsingissä Femedassa varhaisultrassa. Maksoi muistaakseni jotain 70-80 e (hintaan vaikuttaa lääkäri). Eli jos hinnat oikeesti Porvoossa noin kalliit, niin kannattaapi melkein käydä Helsingissä.

Ovatko kaikki muut Porvoon odottelijat lomailemassa? Mä taidan olla ainoa niin loppuvaiheessa olija, etten enää oikein jaksa reissata tai muutenkaan puuhata mitään kummempaa. Aikaa on siis hyvin roikkua netissä:)
 
alice76 ainakin helmikuussa lääkärikeskuksessa maksoi varhaisultra kelakorvauksen jälkeen n.80?. Tuskin on siitä paljoa voinut muuttua, tai mistäs sen tietää :)

Äiti-79 toivottavasti nähdään sinut pian takaisin odottajien puolella :hug:

Minä olen vikaa päivää kesälomalla ja ensi viikon pidän palkatonta lomaa. Sitten alkaakin äitiysloma, joten mullakin varmaan taas enemmän aikaa täällä netissä roikkua :LOL:
 
Vimpu80 Tervetuloa minunkin puolestani :wave: Sulla alkaakin jo h- hetki häämöttää ;)

äiti-79 :hug: Voi miten ikäviä uutisia. Voimia uuteen koitokseen. Kiitos muuten vinkeistä.

alice76 Kiva, että löysit tiesi tänne =) Mullakaan ei ole kokemusta porvoon ultrahinnoista, sillä kävin varhaisultrassa Helsingissä.

Mulla myös oli tänään viimeinen kesälomapäivä, eikä oikein hyvin mennyt sekään. Olin nimittäin neuvolalääkärillä, joka laittoi maanantaiaamuksi lähetteen labraan raskausmyrkytysepäilyn vuoksi |O Olin itsekkin järkyttynyt, kun huomasin painoa tulleen lisää viisi kiloa neljässä viikossa...apua! Tähän saakka painonnousu on ollut varsin maltillista maks. 1 kg/kk. Lisäksi mulla on ollut turvotusta ja ajoittain päänsärkyä, verenpainekin oli pikkuisen koholla. Kaiken lisäksi vatsalihakset alkoivat kramppailemaan pari tuntia sitten ja mies haluaisi kiikuttaa mut jo sairaalapäivystykseen. En kyllä vielä suostu sinne lähtemään, mutta taidan pian oikaista itseni sohvalle lepäilemään.
Sitä ennen kuitenkin neuvolasta onkimiani tietoja. Porvoossa alkaa imetystukiryhmä ensi keskiviikkona 5.8. klo 16:00. Paikka oli jokin puisto keskustassa, mutta enhän mä enää muista mikä :headwall: Tuossa oli siis tarkoituksena ikään kuin kokoontua piknikille eli osallistujat ottaisivat omat eväät mukaan. Imetystukiryhmä on tarkoitettu odottaville ja jo synnyttäneille äideille. Ryhmä jatkaa kokoontumisiaan perhekahvila Familjissa Gammelbackassa joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko samaan aikaan eli klo 16:00. Itse en pääse mukaan tuohon ekaan tapaamiseen, mutta ajattelin kyllä myöhemmin osallistua ;)

Ei vaan nyt on kyllä pakko mennä makuulle :|

Voikaahan paksusti :LOL:


Silve ja Mato 28+2
 
Hei

Äiti -79 voimia sinulle!

Itse siis olen paljasjalkainen porvoolainen. Raskaus vasta ihan alkumetreillä, tänään 5+6, huomenna pyörähtää uusi raskausviikko käyntiin. Aika epäuskoisessa mielentilassa nämä kaksi ensimmäistä raskaudesta tietoista viikkoa ovat vierähtäneet . Ei ole paljon muuta pystynyt ajattelemaan, töissäkin mennyt asiat ihan ohi kun ei yhtään ole osannut keskittyä.

Itse en osaa antaa vinkkejä mamma-toiminnasta, kun asiaan ei aiemmin ole tullut perhedyttyä.

Hyviä viikonloppuja!
 
Älä Silve enää pitkään odota kotona jos vointi huononee!
Mulla oli tullut myös kuukaudessa useampi kilo...Ei terkkari vielä ollut asiasta huolissaan kun pissa oli puhdas ja verenpaine ok eikä mulla mitään pääkipuja tms. Taitaa olla herkuttelun tulosta ;) Ei vaan, mulla on ollu hirveä nälkä viimeisten viikkojen aikana. Siis aivan valtava :ashamed: No, eiköhän se tästä tasoitu...
 
Vimpu80 Kivaa tosiaan kuulla että täällä muitakin jo loppumetreillö olijoita :)

Olo alkaa olee tukala vaikka ei kovinkovin iso maha olekaan. Painaa alhaalta ja ylhäältä yhtä aikaa, takapuoli kiinni kylkiluissa lähes koko ajan. Tänään jo meinasi aamulla päästä itku kun varsinkin aamuisin niin paha olla että oksettaa. Mies totesi vähän surkeena että ei me sitte vissii toista lasta niin riemastuin siihen "aika kultaa muistot" :) ei näitä pikkuvaivoja sitten enää muistella!

Toivottavasti Silve voit paremmin! Itse säästynyt kaikenlaiselta murheelta, sellasilta jotka olisi oikeesti olleet vakavia juttuja. Pahoinvoinnit, närästykset ja selkäkivut onneksi vain "kuuluvat asiaan" B)

Onko teillä muilla muuten ollut alussa pahoinvointia? Kaikki aina kysyy asiasta tyyliin "niin, ei oo mitään pahoinvointii eikä sellaista ollut?" joo.. en oksentanutkaan ku puoleen väliin asti ja nyt lopussa taas B)

Nyt lähden miehen vierelle tonne sohvalle kun taas kitaraa soittelee että jos vauva ääneen tottuisi niin olisi sitten mukava synnyttyä kitarointia kuunnella :)
 
Mulla oli pahoinvointia, mutta en oksentanut kertaakaan. Semmosta aamupäivästä iltaan asti kestävää kuvottavaa oloa vaan joka onneksi loppui n.rv13 tietämillä. Pysyi poissa jos muistin syödä säännöllisesti...Helpolla olen siis päässyt :) Nyt meneillään rv30+3 ja ei ole vielä pahempia oireita ollut. Tietysti selkää välillä kivistää ja nivusia, mutta noin muuten olen voinut hyvin. Voi kun tämä olotila jatkuis mahdollisimman pitkään...
 
Mullakin oli helppo ensimmäinen kolmannes. Pahoinvointia oli kyllä viikolle 12 saakka, mutta oksentamaan jouduin vain muutamia kertoja. Viikosta 15 eteenpäin alkoivat liitoskivut, jotka ovat vähitellen pahentuneet. Viimeisen kuukauden aikana mukaan on tullut närästys ja nyt sitten tää turvotus ja verenpaineen nousu :kieh: Silti olen sitä mieltä, että helpolla olen päässyt. Raskaana oleva työkaverini kun on ollut alkuraskaudesta saakka useiden viikkojen sairaslomilla juurikin pahoinvoinnin takia :(

Olin muuten aamulla verikokeissa ja huomenna menen taas neuvolaan verenpaineen kontrolliin. Olo on hieman tukala, mutta kuitenkin paljon parempi kuin perjantaina. Ehkä se, että makoilin koko viikonlopun auttoi asiaa. Nyt on eka työpäivä loman jälkeen ja vähän jänskättää mitä työnteko vaikuttaa paineisiin. Ystävälliset työkaverini pelottelivat heti aamutuimaan raskausmyrkytyksellä...jep, jep |O
 
Me ainakin saatiin perhevalmennuksesta lappu tuosta tutustumiskäynnistä. tekevät niitä aina silloin tällöin ja ainakin meille sanoi että kannattaa olla ajoissa liikenteessä että kerkiää johonkin ryhmään. Ei olla tosin keretty käymään että kaipa ne sielä sitten tietää mitä tehdään jos sinne keskellä yötä kamalalla kiireellä rynnätään:) tuskin uloskaan heittävät :D
 
Hyvä tietää että semmosia on. Mulla alkaa perhevalmennus 18.8 ja mietin kun siinä ohjelmassa ei tuosta mitään mainittu että onkohan synnärille tutustumista ollenkaan, mutta kiva kuulla että se on sitten erikseen :)
 

Yhteistyössä