Mulla jäi ainakin positiivinen kokemus itse synnytyksestä.Tosin mulla käynnistettiin synnytys.Lähti onneksi hyvin käyntiin heti.Säännöllisiä supistuksi kesti sellanen 4,5 tuntia kunnes siirryttiin saliin.Salissa meni 2,5 tuntia niin meidän tytöntyllerö näki maailman ja ihan vaan ilokaasun voimalla =) Tuntuhan ne supistukset väliin kivulliailta,mutta kyllä ne kestää kun tietää,että ne loppuu aikanaan.Ja se mahtava tunne kun vauva lopulta syntyy niin tuntuu,että kaikki kivut häviää samalla.Omalle miehelle loistavasta tuesta kyllä annan kymmenen pistettä!Itse koin,että oli helppo synnytys,mutta jokainen tarinahan on erilainen.Ei muuta kun hirveesti tsemppiä sulle!! Hyvin se menee! Muista pysyä vaan itse rauhallisena niin ponnistuksetkin tuottaa tulosta.
Minulla on kaksi luomusynnytystä koettuna ja todella hyviä kokemuksia. Ensimmäisellä olivat supistuksetkin yllättävän vähäisiä, toisella vähän kipeämpiä, ehkä käynnistyksestä johtuen. Vaikka molemmissa ponnistusvaihe venyikin tunnin mittaiseksi niin sitten kun lapsi oli syntynyt, unohtui jotenkin kaikki. Ja se mahdollinen kipu mitä tuntee niin sehän loppuu kun vauva on saatu maailmaan. Tulee ihan mielettömän euforinen tunne!
Synnyttäminen on hienoa! Ehdottomasti upea kokemus.
En sitten tiedä jos synnyttäminen ei olisi yhtä "helppoa" kun minulla, luomuna jo kahdesti...
Joka tapauksessa, eihän se kivutonta ole ja aika epämiellyttävää monelta osin... muttamutta, viimeistään siinä hetkessä kun saa pienen nyytin käsilleen niin unohtuu kaikki se kipu ja hiki ja vaiva.
En pysty sitä sen enempää sanoa kun että hienoa se on, suosittelen lämpimästi!
En sitten tiedä jos synnyttäminen ei olisi yhtä "helppoa" kun minulla, luomuna jo kahdesti...
Joka tapauksessa, eihän se kivutonta ole ja aika epämiellyttävää monelta osin... muttamutta, viimeistään siinä hetkessä kun saa pienen nyytin käsilleen niin unohtuu kaikki se kipu ja hiki ja vaiva.
En pysty sitä sen enempää sanoa kun että hienoa se on, suosittelen lämpimästi!
Synnyttäminen on hienoa! Ehdottomasti upea kokemus.
En sitten tiedä jos synnyttäminen ei olisi yhtä "helppoa" kun minulla, luomuna jo kahdesti...
Joka tapauksessa, eihän se kivutonta ole ja aika epämiellyttävää monelta osin... muttamutta, viimeistään siinä hetkessä kun saa pienen nyytin käsilleen niin unohtuu kaikki se kipu ja hiki ja vaiva.
En pysty sitä sen enempää sanoa kun että hienoa se on, suosittelen lämpimästi!
En sitten tiedä jos synnyttäminen ei olisi yhtä "helppoa" kun minulla, luomuna jo kahdesti...
Joka tapauksessa, eihän se kivutonta ole ja aika epämiellyttävää monelta osin... muttamutta, viimeistään siinä hetkessä kun saa pienen nyytin käsilleen niin unohtuu kaikki se kipu ja hiki ja vaiva.
En pysty sitä sen enempää sanoa kun että hienoa se on, suosittelen lämpimästi!
Kyllä oli positiivinen kokemus. Kaikki meni ok, mitä nyt kesti kauan, 19h. Käynnistettiin ja ekoista supistuksista (jotka tuli heti säännöllisesti 10min välein) kuuden tunnin päästä muuttuivat kivuliaiksi. Ja siitä n. 3 tunnin päästä saliin.
Otin vähän ilokaasua ja epiduraalin ja torkuin välillä. Ponnistusvaihe meni nopeasti, mielestäni supistukset sattuivat enemmän, kun ponnistaminen.
Synnytyksen jälkeinen olotila olikin sitten jotain muuta. Kätilöt eivät uskoneet, etten pysty pissaamaan ja kehottivat vain juoda ja juoda. 13h täyden virtsarakon kanssa oli jotain niin tuskaista, että siihen ois voinut jo pyörtyä. Viimein suostuivat katetroimaan ja olivat kyllä aikas noloina sen jälkeen.. Mut ainakin tästä opin, et ens kerralla pitää olla tiukkana kätilöille
Otin vähän ilokaasua ja epiduraalin ja torkuin välillä. Ponnistusvaihe meni nopeasti, mielestäni supistukset sattuivat enemmän, kun ponnistaminen.
Synnytyksen jälkeinen olotila olikin sitten jotain muuta. Kätilöt eivät uskoneet, etten pysty pissaamaan ja kehottivat vain juoda ja juoda. 13h täyden virtsarakon kanssa oli jotain niin tuskaista, että siihen ois voinut jo pyörtyä. Viimein suostuivat katetroimaan ja olivat kyllä aikas noloina sen jälkeen.. Mut ainakin tästä opin, et ens kerralla pitää olla tiukkana kätilöille
meillä kanssa synnytys oli erittäin positiivinen kokemus.koko raskauden ajan mietin vain synnytystä ja pelkäsin sitä ihan kamalasti! sitten kun se hetki koitti ja vauva oli ulkona ajattelin että eihän tää nyt näin helposti voi käydä.
synnytykseni alkoi eräänä aamuna lapsi vesien menolla.heräsin aamulla pissille ja siinä samalla oli pönttöön lapsivedet huljahtanut(en itse edes sitä tässä vaiheessa vielä tajunnut) painuin takasi pehkuihin kunnes sitten alkoi alaselkä särky.tuntui siltä kuin mahaani olis vääntäny ihan kamalasti.siinä sitten juoksin vessassa kakkaa vääntämässä monet kerrat enkä tajunnut ollenkaan että minuun koskee koska synnytys on alkanut.kipu oli kuitenkin ihan siedettävää ja siinä sitten vaan kotona palloilin.sitten huomasin että alushousuihini oli tullut vaaleanpunaista vuotoa ja soitin sairaalaan ja selitin tilanteen.sanottiin ettei tarvitse tulla.supistukset lopulta koveni ja äitini tuli patistamaan minua laitokselle.kävin vielä terveyskeskuksen kautta jossa lääkäri tokasi että "oot viis senttii auki kannattaa lähtee nopsaan sairaalaan ettet tien poskeen synnytä" =) no hah,hah luulin että laskee leikkiä.sitten sairaalalle päästyäni kivut olivat sen verran kovat etten jaloillani pysynyt.suoraan synnytys saliin(olin 10senttiä auki) ponnistin 20 min. ja poika oli ulkona =) en ehtinyt saamaan puudutuksia enkä mitään muutakaan ja kaikki kävi erittäin nopeasti ja mukavasti! olin synnytyksen jälkeen todella pirteä ja reipas ja olo oli sellainen että voisi siihen päälle vielä maratoonin juosta =) eli erittäin mukava kokemus ja kovasti nyt toivon että tämän toisenkin kohdalla kaikki sujuisi yhtä kivasti.
synnytykseni alkoi eräänä aamuna lapsi vesien menolla.heräsin aamulla pissille ja siinä samalla oli pönttöön lapsivedet huljahtanut(en itse edes sitä tässä vaiheessa vielä tajunnut) painuin takasi pehkuihin kunnes sitten alkoi alaselkä särky.tuntui siltä kuin mahaani olis vääntäny ihan kamalasti.siinä sitten juoksin vessassa kakkaa vääntämässä monet kerrat enkä tajunnut ollenkaan että minuun koskee koska synnytys on alkanut.kipu oli kuitenkin ihan siedettävää ja siinä sitten vaan kotona palloilin.sitten huomasin että alushousuihini oli tullut vaaleanpunaista vuotoa ja soitin sairaalaan ja selitin tilanteen.sanottiin ettei tarvitse tulla.supistukset lopulta koveni ja äitini tuli patistamaan minua laitokselle.kävin vielä terveyskeskuksen kautta jossa lääkäri tokasi että "oot viis senttii auki kannattaa lähtee nopsaan sairaalaan ettet tien poskeen synnytä" =) no hah,hah luulin että laskee leikkiä.sitten sairaalalle päästyäni kivut olivat sen verran kovat etten jaloillani pysynyt.suoraan synnytys saliin(olin 10senttiä auki) ponnistin 20 min. ja poika oli ulkona =) en ehtinyt saamaan puudutuksia enkä mitään muutakaan ja kaikki kävi erittäin nopeasti ja mukavasti! olin synnytyksen jälkeen todella pirteä ja reipas ja olo oli sellainen että voisi siihen päälle vielä maratoonin juosta =) eli erittäin mukava kokemus ja kovasti nyt toivon että tämän toisenkin kohdalla kaikki sujuisi yhtä kivasti.
Pieni tyttömme (esikoinen) syntyi kuukausi sitten ja synnytyksestä on vain hyviä muistoja! Kuviakin katson ja näytän muillekin ihan mielelläni, ei ahdista yhtään.
Raskausaikana itsekin välillä mietin, että mitähän on edessä. Sitten noin 1-2 viikkoa ennen laskettua aikaa tuli sellainen rauhallisempi olo ja aloin luottaa, että kaikki menee hyvin. Ja Suomessa on niin ammattitaitoiset kätilöt, lääkärit ym. ja kivunlievitystä joka lähtöön, jos kipua pelkää!
Mulla synnytys alkoi supistuksilla, joita oli pitkin päivää, mutta epäsäännöllisinä. Synnytyssairaalaan on matkaa 100 km, joten soitin pariinkin otteeseen sinne äitiyspolille ja kyselin, että pitäisköhän jo lähteä tulemaan. No, yölevolle vielä siinä ruvettiin, mutta sitten huomasin supistusten tulevan sen verran säännöllisiksi (n. 3-4 min.), että sanoin miehelle, että nyt lähdetään.
Kello oli 2.00 ja katselin autosta ihanaa tähtitaivasta ja hengittelin supistusten tahtiin.
Sairaalaan päästyä tiesin olevani hyvissä käsissä, joten oli vain helpottunut olo.
Alkuun olin ammeessa tunnin ja sitten muutama tunti meni ilokaasun voimalla. Siinä se aikakin kului mukavasti jumppapallon päällä istuessa ja miehen + kätilöopiskelijan kanssa jutellessa + päiväkirjaa kirjoittaessa. Selässä oli lämpögeelipussi ja laitettiin mulle pari aqua-rakkulaakin.
Lopuksi sain vielä kohdunkaulan puudutuksen. Avautumisvaihe kesti 8 tuntia ja se tuntui menevän ihan hujauksessa. Ponnistusvaihe olikin sitten 1,5 tuntia ja siinä kyllä hiki lensi. Mutta kätilöiden ja mieheni kannustuksella siitäkin selvisi ja kun vaan keskittyi itse asiaan. Lopulta vauva autettiin imukupilla maailmaan ja et voi uskoa sitä helpotuksen tunnetta, kun vauva vihdoin oli sylissä!! Syntymäaika oli 11.36.
Mitään negatiivista sanottavaa ei oikeesti jääny, kannattaa olla luottavaisella mielellä. Itsekin ajattelin, että onhan siitä kaikki muutkin selvinneet, jopa ennen vanhaan on saunoissa synnytetty ja selvitty hengissä!! Kipuja oli, mutta jotenkin ne menettävät merkityksensä - ainakin näin jälkikäteen ajateltuna.
Kokemus on niin ainutlaatuinen ja voimme olla ylpeitä siitä, että olemme naisia ja voimme todella synnyttää maailmaan uutta elämää!
Ensimmäiset viikot vauvan kanssa olivat mielestäni paljon raskaampia kuin itse synnytys. Olen ollut aika paljon yksin, kun miehellä on pitkät päivät, mutta näistäkin on selvitty ja voi todeta, että on ihmisenä entistä vahvempi
TSEMPPIÄ!
Raskausaikana itsekin välillä mietin, että mitähän on edessä. Sitten noin 1-2 viikkoa ennen laskettua aikaa tuli sellainen rauhallisempi olo ja aloin luottaa, että kaikki menee hyvin. Ja Suomessa on niin ammattitaitoiset kätilöt, lääkärit ym. ja kivunlievitystä joka lähtöön, jos kipua pelkää!
Mulla synnytys alkoi supistuksilla, joita oli pitkin päivää, mutta epäsäännöllisinä. Synnytyssairaalaan on matkaa 100 km, joten soitin pariinkin otteeseen sinne äitiyspolille ja kyselin, että pitäisköhän jo lähteä tulemaan. No, yölevolle vielä siinä ruvettiin, mutta sitten huomasin supistusten tulevan sen verran säännöllisiksi (n. 3-4 min.), että sanoin miehelle, että nyt lähdetään.
Kello oli 2.00 ja katselin autosta ihanaa tähtitaivasta ja hengittelin supistusten tahtiin.
Sairaalaan päästyä tiesin olevani hyvissä käsissä, joten oli vain helpottunut olo.
Alkuun olin ammeessa tunnin ja sitten muutama tunti meni ilokaasun voimalla. Siinä se aikakin kului mukavasti jumppapallon päällä istuessa ja miehen + kätilöopiskelijan kanssa jutellessa + päiväkirjaa kirjoittaessa. Selässä oli lämpögeelipussi ja laitettiin mulle pari aqua-rakkulaakin.
Lopuksi sain vielä kohdunkaulan puudutuksen. Avautumisvaihe kesti 8 tuntia ja se tuntui menevän ihan hujauksessa. Ponnistusvaihe olikin sitten 1,5 tuntia ja siinä kyllä hiki lensi. Mutta kätilöiden ja mieheni kannustuksella siitäkin selvisi ja kun vaan keskittyi itse asiaan. Lopulta vauva autettiin imukupilla maailmaan ja et voi uskoa sitä helpotuksen tunnetta, kun vauva vihdoin oli sylissä!! Syntymäaika oli 11.36.
Mitään negatiivista sanottavaa ei oikeesti jääny, kannattaa olla luottavaisella mielellä. Itsekin ajattelin, että onhan siitä kaikki muutkin selvinneet, jopa ennen vanhaan on saunoissa synnytetty ja selvitty hengissä!! Kipuja oli, mutta jotenkin ne menettävät merkityksensä - ainakin näin jälkikäteen ajateltuna.
Kokemus on niin ainutlaatuinen ja voimme olla ylpeitä siitä, että olemme naisia ja voimme todella synnyttää maailmaan uutta elämää!
Ensimmäiset viikot vauvan kanssa olivat mielestäni paljon raskaampia kuin itse synnytys. Olen ollut aika paljon yksin, kun miehellä on pitkät päivät, mutta näistäkin on selvitty ja voi todeta, että on ihmisenä entistä vahvempi
TSEMPPIÄ!
Mulla on sellainen ihan ok synnytys. Lapsivesi tuli edellisenä vuorokautena ja sitten odottelen, että tytteli syntyy. Synnytys käynnistyikin suppareilla heti kuuden aikaan aamulla. Odottelin kahdeksaan asti, että tulivat säännöllisiksi. Sitten olimme jo puoli yhdeksän aikaan synnytyssalissa. Epiduraali annettiin välittömästi kuten naistenklinikalla on tapana. Se oli hyvä juttu, sillä lapsi syntyi puoli kaksitoista. Mitään kipuja en tuntenut vain supistuskivut tuntuivat. Repeämä tuli, mutta sekin parani sitten. Ja tämä oli eka synnytys. Ainoa mihin en ollut varautunut oli sitten rintatulehdus joka iski päälle. Joten itse olisin halunnut kuulla enemmän synnytyksen jälkeisestä ajasta...on kaikenlaista mahdollista vaivaa sen jälkeen...joten ei kannata esim. imetyksestä stressata. Vastiketta voi antaa vauvalle ensi hätään, maito nousi minullakin vasta kolmantena päivänä synnytyksestä. Eihän vauvaa kannata nälässä pitää. Samoin jos oikein paha rintatulehdus tulee niin kolmanne antibioottikuurin jälkeen ja samoin ultraäänen jälkeen kannattaa miettiä imetyksen lopettamista. Nimittäin kokemusta on, että rinta ei parane sitten milllään kun imetys ärsyttää sitä.
Tsemppiä vain synnytykseen! Se ei aina ole ikävä kokemus
Tsemppiä vain synnytykseen! Se ei aina ole ikävä kokemus
tytsy83
poikani synnytys oli todellakin positiivinen kokemus!!!
vaikkakin kesti lähemmäs toista vuorokautta,
alkoi supistuksilla ja kipeää teki...
kokemuksena ainutkertainen ja mahtava!
muistelen lämmöllä joka hetkeä, ja innokkaasti odotan tätä toista (siihen piiitkä matka vielä, la kesäkuussa 07)
vaikkakin kesti lähemmäs toista vuorokautta,
alkoi supistuksilla ja kipeää teki...
kokemuksena ainutkertainen ja mahtava!
muistelen lämmöllä joka hetkeä, ja innokkaasti odotan tätä toista (siihen piiitkä matka vielä, la kesäkuussa 07)
Huhu
Se kertonee paljon, että voisin koska tahansa synnyttää uudelleen. Vauvaa vain en haluaisi.
Supistukset alkoivat klo 21. Siinä ne hiljalleen kiihtyivät. Klo 00 menin tunniksi suihkuun. Sen aikana supistukset olivat huomaamatta kiihtyneet, joten pikkuhiljaa siirryimme sairaalaa kohti. Taksimatka olikin synnytykseni kamalin vaihe, kun jouduin olemaan paikallani.
Liikkuminen siis auttoi kipuihin. Ja kiroilu. Klo 02 oli sairaalassa. Konttasin pitkin lattiaa, joten kätilö ehdotti epiduraalia. Suostuin siihen ja täytyy myöntää, että taivas aukeni, vaikka olisin kestänyt ilmankin.
Sairaalaan mennessäni olin 5 cm auki. Siinä sitten lepäilin ja noin klo 03.45 alkoi tuntua, että nyt tulee sonnat housuun. Kätilöhän siihen, että nyt pääset ponnistelemaan. Se oli taivaallista, työntämisen tarve oli niin valtava. En tuntenut lainkaan kipua. Siitä sitten puolen tunnin kuluttua oli ihana poika maailmassa.
Supistukset alkoivat klo 21. Siinä ne hiljalleen kiihtyivät. Klo 00 menin tunniksi suihkuun. Sen aikana supistukset olivat huomaamatta kiihtyneet, joten pikkuhiljaa siirryimme sairaalaa kohti. Taksimatka olikin synnytykseni kamalin vaihe, kun jouduin olemaan paikallani.
Liikkuminen siis auttoi kipuihin. Ja kiroilu.
Klo 02 oli sairaalassa. Konttasin pitkin lattiaa, joten kätilö ehdotti epiduraalia. Suostuin siihen ja täytyy myöntää, että taivas aukeni, vaikka olisin kestänyt ilmankin.Sairaalaan mennessäni olin 5 cm auki. Siinä sitten lepäilin ja noin klo 03.45 alkoi tuntua, että nyt tulee sonnat housuun. Kätilöhän siihen, että nyt pääset ponnistelemaan. Se oli taivaallista, työntämisen tarve oli niin valtava. En tuntenut lainkaan kipua. Siitä sitten puolen tunnin kuluttua oli ihana poika maailmassa.
Minua avitti sen hoksaaminen, että täysin kivutonta synnytystä ei ole ja että synnärille kannattaa lähtee avoimin mielin. Ottaa vastaan synnytys semmoisena kun se tulee ja ottaa kivunlievitystä sen mukaan, mikä tuntuu auttavan.
Meille sattui ihana kätilö alusta loppuun, avoimesti kivusta ja kaekista muistakin tuntemuksista puhuminen kätilölle pitää hoitohenkilökunnan ajantasalla. Ilmoitin kätilölle myös sen, että ehottelis aina tilanteeseen sopivata vaihtoehtoo, etten välttämättä älyä itse kysyä ja pyytää.
Positiivinen asenne auttoi, mieheni mukana olo myös ja hänelle sanoin selkeesti, miten hän voi olla avuksi.
Minulla tuntui supistuksia ensin harvakseltaan (eka yönä), seuraavan päevän aekaan ne säännöllisty ja hieman voemistu, ei tarvinnu vielä irvistää! Vielä ei ollu kiirettä sairaalaan, soitin varmuuden vuoksi muutaman kerran ja kerroin miltä on tuntunut. Jos lapsivedet ois menny, niin ois pitäny saman tien lähtee synnärille. Sitten kun päivä rupes kääntymään illaksi, supistukset rupes irvistyttämään, kokeilin kotona saunan lämmössä olemista (helpotti hetken) ja mm. kontallaan, kyykyllään, etukumarassa olemista (helpotti myöskin aina vähän aikaa). Rauhallinen ulkona kävely myös avitti ja miehelle puhuminen tuntemuksista (hänen ymmärrys lisäänty). Kynän, paperin ja kellon kanssa kuljin sen päevän ja merkkasin supistusten välejä ylös, ihan varmuuden vuoksi, jos ei oiskaan muistanu niitä sitten synnärille mennessä, oli mielessä jo ite synnytys.
Omia tavaroita, mitä halusin mukaan synnärille (ja isän eväät + vaihtovaatteet) olin pakannut valmiiksi kassiin. Kun supistuksen tuli kolmen tunnin ajan 5 minuutin välein, lähdettiin ajamaan omalla autolla sairaalaan, enkä enää saanu kipua lievemmäksi kotikonstein.
Seuraava yö meni valvoessa ja otin kivunlievitystä sen minkä tarjosivat ja sen aikaa kun se auttoi. Kun esim. kipulääkkeestä ei enää ollut apua, siirryttiin vähän "tukevampaan" ja sitten taas tukevampaan kivunlievitykseen jne.
Oli heti sanottava, jos ei joku juttu avittanutkaan, itkin silloin kun siltä tuntui, kätilö ja mies ymmärsivät. Oli oma rauha mennä eteenpäin ja antaa tunteiden tulla. Muistelin siinä supistusten välillä kiikussa istuessani myös sen vanhan sanonnan; "mitä kovempi kipu, sen lähempänä synnytys on", ja sittenhän se kipu hellittää kun lapsi syntyy.
Kaikenkaikkiaan sain seuraavat kivunlievitykset sairaalassa; kipulääkkeen, "ammehoidon", ilokaasua ja epiduraalin. Yllätyin positiivisesti epiduraalin vaikutuksesta, koska kipu hälveni. Etukäteen en tutustunut kuin pintapuolisesti eri puudutuksiin ja niiden tehoihin. Epiduraali rentoutti minua niin, että kohdunsuu aukeni sitten hyvin ja lapsivedetkin pian tuli ja ponnistusvaihe oli puolisen tuntia ja auringonnousun aikaan meille syntyi iloisesti huuteleva tyttö! Toivon kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi! Jäitä hattuun, kauhutarinoita kuulee aina, mutta on paljon myös näitä positiivisia kokemuksia!
=)
Meille sattui ihana kätilö alusta loppuun, avoimesti kivusta ja kaekista muistakin tuntemuksista puhuminen kätilölle pitää hoitohenkilökunnan ajantasalla. Ilmoitin kätilölle myös sen, että ehottelis aina tilanteeseen sopivata vaihtoehtoo, etten välttämättä älyä itse kysyä ja pyytää.
Positiivinen asenne auttoi, mieheni mukana olo myös ja hänelle sanoin selkeesti, miten hän voi olla avuksi.
Minulla tuntui supistuksia ensin harvakseltaan (eka yönä), seuraavan päevän aekaan ne säännöllisty ja hieman voemistu, ei tarvinnu vielä irvistää! Vielä ei ollu kiirettä sairaalaan, soitin varmuuden vuoksi muutaman kerran ja kerroin miltä on tuntunut. Jos lapsivedet ois menny, niin ois pitäny saman tien lähtee synnärille. Sitten kun päivä rupes kääntymään illaksi, supistukset rupes irvistyttämään, kokeilin kotona saunan lämmössä olemista (helpotti hetken) ja mm. kontallaan, kyykyllään, etukumarassa olemista (helpotti myöskin aina vähän aikaa). Rauhallinen ulkona kävely myös avitti ja miehelle puhuminen tuntemuksista (hänen ymmärrys lisäänty). Kynän, paperin ja kellon kanssa kuljin sen päevän ja merkkasin supistusten välejä ylös, ihan varmuuden vuoksi, jos ei oiskaan muistanu niitä sitten synnärille mennessä, oli mielessä jo ite synnytys.
Omia tavaroita, mitä halusin mukaan synnärille (ja isän eväät + vaihtovaatteet) olin pakannut valmiiksi kassiin. Kun supistuksen tuli kolmen tunnin ajan 5 minuutin välein, lähdettiin ajamaan omalla autolla sairaalaan, enkä enää saanu kipua lievemmäksi kotikonstein.
Seuraava yö meni valvoessa ja otin kivunlievitystä sen minkä tarjosivat ja sen aikaa kun se auttoi. Kun esim. kipulääkkeestä ei enää ollut apua, siirryttiin vähän "tukevampaan" ja sitten taas tukevampaan kivunlievitykseen jne.
Oli heti sanottava, jos ei joku juttu avittanutkaan, itkin silloin kun siltä tuntui, kätilö ja mies ymmärsivät. Oli oma rauha mennä eteenpäin ja antaa tunteiden tulla. Muistelin siinä supistusten välillä kiikussa istuessani myös sen vanhan sanonnan; "mitä kovempi kipu, sen lähempänä synnytys on", ja sittenhän se kipu hellittää kun lapsi syntyy.
Kaikenkaikkiaan sain seuraavat kivunlievitykset sairaalassa; kipulääkkeen, "ammehoidon", ilokaasua ja epiduraalin. Yllätyin positiivisesti epiduraalin vaikutuksesta, koska kipu hälveni. Etukäteen en tutustunut kuin pintapuolisesti eri puudutuksiin ja niiden tehoihin. Epiduraali rentoutti minua niin, että kohdunsuu aukeni sitten hyvin ja lapsivedetkin pian tuli ja ponnistusvaihe oli puolisen tuntia ja auringonnousun aikaan meille syntyi iloisesti huuteleva tyttö! Toivon kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi! Jäitä hattuun, kauhutarinoita kuulee aina, mutta on paljon myös näitä positiivisia kokemuksia!
=)
Olen varmaan outo, mutta synnyttäminen oli ihanaa ja menisin koska tahansa uudestaan, vaikka tiedän, ettei kahta samanlaista synnytystä ole. Mulla käynnistyi supistuksilla ja vedenmenolla. Synnytys kesti n.6 tuntia. Supistukset olivat todella kipeitä, mutta sain puudutuksen kätilön suosituksesta (itse yritin tyhmänä sinnitellä) ja sen jälkeen en kipua tuntenut. Sain vielä lisäannoksen kun vaikutus hälveni. Repeämä välilihassa (pyysin, ettei epparia tehtäisi kuin pakon edessä) ommeltiin, enkä sitäkään tuntenut kipeänä. Ihana tyttö syntyi hyväkuntoisena ja imetys käynnistyi synn.salissa. Suosittelen lämpimästi!
Muistan kun itsekin kyselin noita positiivisia kokemuksia =) Paras neuvo minkä sain, oli mennä avoimin mielin synnyttämään. Aamulla kun supistukset alkoivat tiesin heti että lähtö tulee saman päivän aikana ja vaikka avautumisvaiheessa kivut yltyi lähes tajunnan vieviksi, oli koko päivän päällimmäisenä riemu että nyt se tapahtuu, nyt saan kokea sen. Kun supistukset tosiaan olivat aivan uskomattoman kipeitä, mikään ei siihen kipuun olisi voinut valmistaa, ajattelin vaan että siellä ne tekee töitä Ja epiduraalin kun sain, olikin loppu ihan helppo homma.
Kätilöt hoiti hommansa hyvin, tekivät kaikkensa helpottaakseen oloani. Ja kun tyttö syntyi, itkin ilosta - sen jälkeen oli olo että nyt kun tähän pystyin, voisin valloittaa vaikka koko maailman!! B)
Mulle synnytys oli elämäni paras kokemus, toivottavasti se on sitä myös sinulle! Tsemppiä kovasti :hug:
Ja epiduraalin kun sain, olikin loppu ihan helppo homma.Kätilöt hoiti hommansa hyvin, tekivät kaikkensa helpottaakseen oloani. Ja kun tyttö syntyi, itkin ilosta - sen jälkeen oli olo että nyt kun tähän pystyin, voisin valloittaa vaikka koko maailman!! B)
Mulle synnytys oli elämäni paras kokemus, toivottavasti se on sitä myös sinulle! Tsemppiä kovasti :hug:
Olin, menin ja synnytin
Luomuna ilokaasua lukuunottamatta (en halunnut sotkea synnytyksen luonnollista kulkua)
Aamuyöllä alkoi supistukset, iltaa myöten lähdettiin sairaalaan ja klo 2 syntyi tyttö. Kotoa lähdettiin siinä vaiheessa kun tuli tuskan kyyneleitä supistusten kanssa. Luotin kuitenkin kroppaani ja se kivunsietokyky kasvoi kun antoi ajatuksillaankin kropalle voimaa (eli kyllä tästä selvitään ) eli kotoa kun lähdettiin ei enää supparit itkettäneet. Sairaalassa olin tovin ammeessa ja se oli aaah ihanaa =) ..oli vaan pakko nousta ylös kun piti päästä liikkumaan ja siinä vaiheessa oltiinkin 7cm auki.. ammeeseen mennessä 4cm eli se ammekin edisti rewntoutumista. Sinne pulahtaessani ajattelin etten taida pois tullakaan ..tuli kuitenkin tarve nousta.
Ponnistusvaihe kesti puolisen tuntia ja sen aikana vannoin etten enää ikinä synnytä mutta kun se oli ohi, höpöhöpö kyllä sitä vielä toistekin
Luomuna ilokaasua lukuunottamatta (en halunnut sotkea synnytyksen luonnollista kulkua)
Aamuyöllä alkoi supistukset, iltaa myöten lähdettiin sairaalaan ja klo 2 syntyi tyttö. Kotoa lähdettiin siinä vaiheessa kun tuli tuskan kyyneleitä supistusten kanssa. Luotin kuitenkin kroppaani ja se kivunsietokyky kasvoi kun antoi ajatuksillaankin kropalle voimaa (eli kyllä tästä selvitään
) eli kotoa kun lähdettiin ei enää supparit itkettäneet. Sairaalassa olin tovin ammeessa ja se oli aaah ihanaa =) ..oli vaan pakko nousta ylös kun piti päästä liikkumaan ja siinä vaiheessa oltiinkin 7cm auki.. ammeeseen mennessä 4cm eli se ammekin edisti rewntoutumista. Sinne pulahtaessani ajattelin etten taida pois tullakaan ..tuli kuitenkin tarve nousta.Ponnistusvaihe kesti puolisen tuntia ja sen aikana vannoin etten enää ikinä synnytä mutta kun se oli ohi, höpöhöpö kyllä sitä vielä toistekin
luotu
Minulla on vain positiivisia kokemuksia itse synnytyksestä. Esikoisen synnytys käynnistettiin maanantaina, tiistaikin meni vielä saadessa "puikkoja", sitten ti-ke yöksi sain rentouttavaa että saan nukkua, ja ke- aamulla klo 6 meni lapsivesi. Siitä synnäriin ja tytär syntyi 10.30, ponnistusvaihe 20min. Avuksi halusin vain kohdunkaulapuudutuksen, ei repeämiä tms.
Toisen lapsen syntymä lähti itsestään käyntiin, taksilla sairaalaan klo 15.00. siellä odottelin rauhassa osastolla katsellen telkkua kunnes olinkin jo auki 8cm, kiireellä synnäriin 21.30 jossa ehdin saada jälleen samaisen puudutuksen ja poika maailmassa viiden minuutin ponnistuksella 22.05. Kuopuksen synnytys kesti henkisesti pisimpään. Käynnistys aamulla 8.00, saliin 16.00 ja tyttö syntyi 21.10. Nuorimman synnytyksessä tarvitsin kaksi puudutuspiikkiä mutta muuten sekin oli helppo. Meilestäni positiivista kaikissa synnytyksissäni oli se että sain kävellä itse ulos synnytyssalista isän kantaessa vauvaa. Lääkärikin sanoi kuopuksen synnyttyä että :"olet luotu synnyttämään"
Toisen lapsen syntymä lähti itsestään käyntiin, taksilla sairaalaan klo 15.00. siellä odottelin rauhassa osastolla katsellen telkkua kunnes olinkin jo auki 8cm, kiireellä synnäriin 21.30 jossa ehdin saada jälleen samaisen puudutuksen ja poika maailmassa viiden minuutin ponnistuksella 22.05. Kuopuksen synnytys kesti henkisesti pisimpään. Käynnistys aamulla 8.00, saliin 16.00 ja tyttö syntyi 21.10. Nuorimman synnytyksessä tarvitsin kaksi puudutuspiikkiä mutta muuten sekin oli helppo. Meilestäni positiivista kaikissa synnytyksissäni oli se että sain kävellä itse ulos synnytyssalista isän kantaessa vauvaa. Lääkärikin sanoi kuopuksen synnyttyä että :"olet luotu synnyttämään"
*snif* näitä on ihana lukea, kerrankin ketju jonne joku älypää ei tule latelemaan miten kamalaa synnyttäminen on.
Näinhän suurin osa synnytyksistä menee, tosi ihana kuulla myös positiivisia kokemuksia hoitohenkilökunnasta (itse kun hoitajana aika usein saa myös negatiivista palautetta... ) Ja niin se vaan on että se kaikki ähinä ja puhina on kyllä ihan sen pikkuisen rääkyvän nyytin arvoista!! =)
Näinhän suurin osa synnytyksistä menee, tosi ihana kuulla myös positiivisia kokemuksia hoitohenkilökunnasta (itse kun hoitajana aika usein saa myös negatiivista palautetta...
) Ja niin se vaan on että se kaikki ähinä ja puhina on kyllä ihan sen pikkuisen rääkyvän nyytin arvoista!! =)Minullekkin jäi hyvät muistot synnytyksestä!!!
Etukäteen en pelännyt muuta kun että mies ei tulisi synnytykseen ja joutuisin sinne yksin!!!
Minulla synnytys käynnistettiin raskausmyrkytyksen takia!!! Se oli torstai aamu klo 10 kun sain ekan tabletin!!! Supistuksia (omia) oli tullut jo 2 päivää mutta ne ei voimistuneet!! Tabun jälkeen niitä tuli 10 min välein! Toisen tabletin sain klo 14 ja sitten alkoi tapahtua!!! Klo 17 supistuksia alkoi tulla 3-4 min välein ja ne alkoi olla kivuliaita!! Noin klo 18 otin peräruiskeen jonka jälkeen en pystynyt olla enää osastolla vaan me lähdettiin saliin!!! Siellä sain kohdunkaulanpuudutteen ja se auttoi ihanasti!! Noin klo 20.30 sain luvan ponnistaa ja21.03 syntyi tyttö!!!
Tätä kokemusta en unohda koskaan!!! Sain vain pienen repeämän joka parani hetkessä!!!
Etukäteen en pelännyt muuta kun että mies ei tulisi synnytykseen ja joutuisin sinne yksin!!!
Minulla synnytys käynnistettiin raskausmyrkytyksen takia!!! Se oli torstai aamu klo 10 kun sain ekan tabletin!!! Supistuksia (omia) oli tullut jo 2 päivää mutta ne ei voimistuneet!! Tabun jälkeen niitä tuli 10 min välein! Toisen tabletin sain klo 14 ja sitten alkoi tapahtua!!! Klo 17 supistuksia alkoi tulla 3-4 min välein ja ne alkoi olla kivuliaita!! Noin klo 18 otin peräruiskeen jonka jälkeen en pystynyt olla enää osastolla vaan me lähdettiin saliin!!! Siellä sain kohdunkaulanpuudutteen ja se auttoi ihanasti!! Noin klo 20.30 sain luvan ponnistaa ja21.03 syntyi tyttö!!!
Tätä kokemusta en unohda koskaan!!! Sain vain pienen repeämän joka parani hetkessä!!!
nirppis laiskana
Mä sain synnytyksessä niin hyvät tropit, että vieläkin on epätodellinen tunne siitä että ihan itsekö tuon pojan maailmaan puskin. Avautumisvaiheessa sinnittelin mahdollisimman pitkälle ilman kipulääkettä, mutta salissa sain ilokaasua ja lopuksi epiduraalin ja kaikki kivut katosivat. Ponnarikin kesti vaan 12 minuuttia vaikka esikoista synnytin. Kätilö oli mahtava ja kannustava, sitä jännitin koko synnytyksessä eniten Epikriisistä oon luntannu kaikki synnytykseen liittyvät tiedot, eli itellä ei minkäänlaista ajantajua lääkkeiden ansiosta. Positiivinen kokemus ja hyvä mieli jäi.
Epikriisistä oon luntannu kaikki synnytykseen liittyvät tiedot, eli itellä ei minkäänlaista ajantajua lääkkeiden ansiosta. Positiivinen kokemus ja hyvä mieli jäi.
mammis
1. oli sektio
2. vuorokauden rutistus
3. muutaman tunnin pikainen
Kaikki erilaisia, mutta ehdottomasti, kivusta huolimatta, kokemisen arvoisia ja ihania!
Omia tuntemuksia kuunnellen, tarpeenmukaan kipulääkitystä avuksi, ammattilaisiin luottaen, hyvä tulee!
2. vuorokauden rutistus
3. muutaman tunnin pikainen
Kaikki erilaisia, mutta ehdottomasti, kivusta huolimatta, kokemisen arvoisia ja ihania!
Omia tuntemuksia kuunnellen, tarpeenmukaan kipulääkitystä avuksi, ammattilaisiin luottaen, hyvä tulee!
iippuli
synnytys oli todellakin positiivinen kokemus vaikka supparien vyöryessä päälle hirveällä voimalla ajattelin etten tule tänne ainakaan kymmeneen vuoteen uudestaan. no esikoinen on nyt 1,5 vuotta ja toista varrotaan B) esikoisesta synnytys oli helppo eikä välilihaakaan jouduttu leikkaamaan. synnytys kesti 3h 40 min ja luomuna homma hoitui. synnytys on varmasti yksi elämäni järisyttävimpiä kokemuksia positiivisessa mielessä
siinä saa olla aitiopaikalla luomassa uutta ja ihmeellistä elämää :heart:
siinä saa olla aitiopaikalla luomassa uutta ja ihmeellistä elämää :heart:Ihana ketju!!!
Minä meniin tiistaina nlaan, virtsassa oli valkuaista ja toivoteltiin seuraavana päivänä lääkärin vastaanotolle. Lääkäri sanoi seuravana päivänä, että juu-uh, kohdunkaulaa ei ole, varaa loppuviikoksi aika äitipolille. vanha terveydenhoitaja oli kuitenkin niin kokenut, että lähetti päivystyksenä ja niin sitä mentiin. Odotellessani vuoroani (olin siis ylimääräinen) kahden tunnin ajan lueskelin lehtiä ja istuskelin, ei tuntunut supistuksia.. Lääkäri katsoi lapsen koon ja sisätutkimusta tehdessä totesi, että sentin auki, jäät yöksi. raskaumyrkytyksen vuoksi yksin huoneessa ja kaikki häiriötekijät pois. iltakierrolla lääkäri sanoi, että jollei yöllä ala tapahtumaan, niin aamulla käynnistellään. Olin vain maannut sängyssä ja auennut ilman tuntuvia supistuksia 4 cm:iin.. Aamulla kävelin portaat alas synnytysosastolle, minut haettiin saliin, laitettiin oksitosiinitippa tippumaan ja kätilöopiskelija otti toiveitani ylös. koska olin saliin päässyt ennen varsinaista aikaa, joka oli 8.00 (ilmoitettu miehelle), niin opiskelija istui pitämässä seuraa niin kauan kunnes mieheni tuli.. Jossain vaiheessa lääkäri kävi sanomassa, että jollei vauhditu, niin hän puhkaisee kalvot. Samalla hetkellä kun lääkäri laittoi oven kiinni, kuului hentoinen napsahdus ja jotain lämmintä valui pöydille.. Totesin vain, että vedet taisi mennä. Koko ajan oli oksitosiinin koventamiin supistuksiin ollut helpotuksena lämmitetty kaurapussi. napsahduksen myötä alkoi tuntumaan enemmän ja pyysin epiduraalia.. Se helpottikin oloani niin, että seuraavaksi vain ilmoitin kätilölle, että laitan jalat ristiin, jollen pääse pystyyn.. Ponnistutti toki, mutta halusin maan vetovoiman auttavan minua.. Pääsin synnytyspöydällä nojaamaan säkkituoliin ja ponnistin sitä vasten (oli todella hyvä asento) polvillani. Kun pää näkyi, minua pyydettiin kääntymään puoli-istuvaan ja poika olikin heti kohta sylissä. kello oli vajaa puolipäivä ja synnytyksen kestoksi oli merkattu vajaat 4 tuntia.. Kätilöt tekivät rutiinimittauksen ja jättivät tuoreen perheen keskenään reiluksi tunniksi... :heart: Ihanaa..
Lähtiessäni sairaalasta kätilöt sanoivat, että tulethan seuraavan kohdalla heti kun tunnet ensimmäisen kipeän supistuksen.. Olen kuulemma korkeakipukynnyksinen synnyttäjä...
Minä meniin tiistaina nlaan, virtsassa oli valkuaista ja toivoteltiin seuraavana päivänä lääkärin vastaanotolle. Lääkäri sanoi seuravana päivänä, että juu-uh, kohdunkaulaa ei ole, varaa loppuviikoksi aika äitipolille. vanha terveydenhoitaja oli kuitenkin niin kokenut, että lähetti päivystyksenä ja niin sitä mentiin. Odotellessani vuoroani (olin siis ylimääräinen) kahden tunnin ajan lueskelin lehtiä ja istuskelin, ei tuntunut supistuksia.. Lääkäri katsoi lapsen koon ja sisätutkimusta tehdessä totesi, että sentin auki, jäät yöksi. raskaumyrkytyksen vuoksi yksin huoneessa ja kaikki häiriötekijät pois. iltakierrolla lääkäri sanoi, että jollei yöllä ala tapahtumaan, niin aamulla käynnistellään. Olin vain maannut sängyssä ja auennut ilman tuntuvia supistuksia 4 cm:iin.. Aamulla kävelin portaat alas synnytysosastolle, minut haettiin saliin, laitettiin oksitosiinitippa tippumaan ja kätilöopiskelija otti toiveitani ylös. koska olin saliin päässyt ennen varsinaista aikaa, joka oli 8.00 (ilmoitettu miehelle), niin opiskelija istui pitämässä seuraa niin kauan kunnes mieheni tuli.. Jossain vaiheessa lääkäri kävi sanomassa, että jollei vauhditu, niin hän puhkaisee kalvot. Samalla hetkellä kun lääkäri laittoi oven kiinni, kuului hentoinen napsahdus ja jotain lämmintä valui pöydille.. Totesin vain, että vedet taisi mennä. Koko ajan oli oksitosiinin koventamiin supistuksiin ollut helpotuksena lämmitetty kaurapussi. napsahduksen myötä alkoi tuntumaan enemmän ja pyysin epiduraalia.. Se helpottikin oloani niin, että seuraavaksi vain ilmoitin kätilölle, että laitan jalat ristiin, jollen pääse pystyyn.. Ponnistutti toki, mutta halusin maan vetovoiman auttavan minua.. Pääsin synnytyspöydällä nojaamaan säkkituoliin ja ponnistin sitä vasten (oli todella hyvä asento) polvillani. Kun pää näkyi, minua pyydettiin kääntymään puoli-istuvaan ja poika olikin heti kohta sylissä. kello oli vajaa puolipäivä ja synnytyksen kestoksi oli merkattu vajaat 4 tuntia.. Kätilöt tekivät rutiinimittauksen ja jättivät tuoreen perheen keskenään reiluksi tunniksi... :heart: Ihanaa..
Lähtiessäni sairaalasta kätilöt sanoivat, että tulethan seuraavan kohdalla heti kun tunnet ensimmäisen kipeän supistuksen.. Olen kuulemma korkeakipukynnyksinen synnyttäjä...
Itelläki vaan hyviä synnytysmuistoja vaikka etukäteen pelkäsinkin jonkin verran..(osin kauhukertomuksien takia, joita ei kannat aluke ollenkaan!!)
Synnytys kesti yht melkein 20 tuntia mutta kipein olin kotona. Heti ku mentiin sairaalaan sain kipuun aquarakkulat ja pääsin ammeeseen. Lopulta ilokaasuttelun jälkeen sain epiduraalin joka autto ihan täysin! Kaikki meni hienosti ja olo oli tosi mahtava jälkeenpäin! Sanoin jo osastolta lähtiessä että nähdään taas!
Lisää hyviä synnytyskeromuksia löyty vauvalehden sivuilta..
Synnytys kesti yht melkein 20 tuntia mutta kipein olin kotona. Heti ku mentiin sairaalaan sain kipuun aquarakkulat ja pääsin ammeeseen. Lopulta ilokaasuttelun jälkeen sain epiduraalin joka autto ihan täysin! Kaikki meni hienosti ja olo oli tosi mahtava jälkeenpäin! Sanoin jo osastolta lähtiessä että nähdään taas!
Lisää hyviä synnytyskeromuksia löyty vauvalehden sivuilta..
Oon kolmesti synnyttänyt ja kolmas oli todella ihana synnytys. Sunnuntaiaamuna meni vedet kymmenen aikoihin ja soitettiin ambulanssi, kun edellinen oli syntynyt syöksyllä. Supistuksia tuli n.5min välein ja oli ne tietenkin kipeitä, mutta hyvin ne kestin. Ambulanssi tuli ja pikapikaa mentiin sairaalaan. Saliin päästiin suoraan, kunhan kätilöt ensin uskoivat että kiire olis. Oltiin sairaalassa 20min ja poju syntyi klo 10.56. Lopussa sain ilokaasua ja se todella auttoi! Koko synnytyksen aikana mulla oli yhteensä 10 supistusta.
Että voi ne synnytykset tosissaan olla myös helppoja. Ja kun ei kauheesti etukäteen mitään suunnittele, niin helpoimmalla pääsee, kun ei ainakaan pety, jos joku asia menee eritavalla, kuin on suunnitellut.
Että voi ne synnytykset tosissaan olla myös helppoja. Ja kun ei kauheesti etukäteen mitään suunnittele, niin helpoimmalla pääsee, kun ei ainakaan pety, jos joku asia menee eritavalla, kuin on suunnitellut.