posiviivista

on tosi negatiivinen palsta.. löytyiskö mitään positiivista?

 

Voi toki löytyy! Mä sain ihanan yllätysvauvan puolisen vuotta sitten. Isä ei halua olla kanssamme tekemisissä, mutta olen onnellinen näin(kin). Lapsi on suloinen ja ihana, opettaa minulle koko ajan uutta ja ystävät ovat tukeneet ja auttaneet valtavasti. Moni ystävyyssuhde mm. työkavereihin, jotka ennen olivat "vain" työkavereita, on syventynyt lapsen myötä, ihan kuin olisin päässyt jäseneksi "uuteen kerhoon". Hoitotätejäkin on poika saanut. Tädit nauttivat vauvan seurasta (omat lapset ovat jo isoja) ja minä taas olen silloin tällöin päässyt kaupungille omille asioille.

Elämä on nyt paljon täydellisempää ja onnellisempaa kuin ennen. Rientoihin ei tee mieli, niissä olen ehtinyt juosta kyllästymiseen asti. Nyt on kiva käydä vauvamuskarissa ja vaunukävelyillä. Hiljattain liityin myös yh-yhdistyksen toimintaan.

 

Tähän astisen elämäni (43v) parasta aikaa oli esikoisen syntymä ja sitä seurannut vuosi. Löysin itsestäni vahvan pärjäävän ihmisen ja lapseni opetti minulle miten syvästi voi rakastaa toista ihmistä. Olen alusta lähtien ollut yksinhuoltaja.

 

No olen ollut yh.kanssa alusta asti ja vaikka välillä raskasta onkin,Päiväkään en vaihtaisi pois!Olen onnellinen äiti :heart:

 

Täältäkin löytyy yksi elämäänsä (nykyisin) tosi tyytyväinen ja onnellinen yh. =) Mutta harvemmin sitä tulee onneaan sen kummemmin hehkuteltua.
Olisi kyllä kiva lukea tällä palstalla juttuja muistakin aiheista, kuin pelkästään ongelmista ja hankaluuksista. Mutta toki niillekin on oma sijansa, ja pitäähän nekin tunteet saada jonnekin purkaa.

 

Täälläkin yks älyttömän onnellinen yh. Lienekö sit lääkitys kohdallaan... B) Pojat 8v ja 10 kk. isompi näkee isäänsä 3vk välein mut pienemmän isä ei oo kiinnostunu pojasta. Pojan puolesta harmi mutta helpompaa mulle. Hankala tyyppi.

Pienemmän pojan siskopuolen äitiin tutustuimme kesällä ja siitä asti on tiiviisti pidetty neidin (3v) ja äitinsä kanssa yhteyttä.

Olen kotona lasten kanssa, en vois tällähetkellä toivoa enempää. Ihana oma rauha ja tahti, en nyt jaksais minkäänlaisia mieskuvioita, eikä niitä tarvii jaksaakkaan.

Iso tsemppihali kaikille! Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa... Tai sit ku lääkitys toimii............ :hug:

 

Oli kiva lukea näitä postiivisia juttuja! Mä olen tuore yh (vauva 3kk) ja olen kamppaillut asian kanssa, siis mua on hävettänyt olla yh ja sitä olen jopa salaillut... Mut nyt tänään päätin, että perkules mä mitään idyllikuvaa rupea ylläpitämään! vauva on tosi ihana ja hyvin näin pärjää, ainakin paremmin kuin riitelevän poikaystävän kanssa!!

 

Nostan vaihteeks nää ilosemmat asiat esiin, kun on taas niin synkkää...

 

Mun elämäni parhain hetki oli se,kun lähdin tyttöni kanssa 5v sitten pois exäni luota.Exäni antoi minulle ihanan lahjan,kun vanha suola janotti,suloisen tuittupäätytön,joka on ihan vaan minun,exä kun ei halua moista tunnustaa.Viimeisin oli maailman parhain vahinko,lyhyestä suhteesta,joka loppui,ennenkuin raskaus edes paljastui.Nyt minulla on 1vuotias maailman komein isäntä talossa.Olen todella onnellinen kolmen lapsen kanssa ihan ittekseni.Pieni miehenalku nukkuu nytkin minun isossa sängyssä ja kun menen sinne,niin hän ottaa aina mua kädestä kiinni ja me nukutaan aina käsi kädessä ja välillä nenät vastakkain.Rahaa tulee ja menee,se ei ole pysyvää,eikä maallinen mammonakaan,vaikka hienoa onkin.Mutta nämä tunteita täynnä olevat päivät pienten lasten kanssa,ilman parisuhdehuolia,ne on pysyviä.Niistä saa voimaa,todella paljon.Huonot päivät ovat sitä varten,että osaa arvostaa niitä hyviä päiviä.Voimia kaikille ja rakkauden täytteistä elämää.Lapsilta tuleva rakkaus on sitä aitoa,täyttä rakkautta...eikä se lopu!

 

Olen huomannut sen että on paljon enemmän valittamisen aihetta kun pyörittää arkea ihan yksin, ilman apua. Jos olisi joku toinen jakamassa elämän ilot ja murheet niin kenties niitä valittamisen aiheita olisi vähemmän. Minulle tulee kohta vuosi täyteen kun päätin että menemmän asumuseroon. Elokuussa jätin lasten isän kokonaan ja avioero astui vasta tämän vuoden helmikuussa voimaan. Lapseni ovat 02 ja 05 syntyneet ja nuorin on sairastellut koko viime vuoden ja tämänkin. Olemme joutuneet Jorvin sairaalaankin muutamaan otteeseen ihan osastolle sisälle pojan sairastelun takia. Mitään vakavaa pojalla ei ole mutta tuppaa noita keuhkoputkentulehduksia ja keuhkokuumetta tulemaan ja sitä kautta astmainfektio sattuu tulemaan päälle. Olen ollut vakavasti masentunut, käytän tällä hetkellä masennuslääkkeitä mutta olen kuitenkin jaksanut hoitaa poikani. Vaikka oman osansa omasta hyvinvoinnistani viekin nuorimman pojan sairastelu ja oma sairastelu myös niin päivääkään en vaihtaisi pois. Teen mitä tahansa poikieni eteen. Se oli elämäni viisain päätös jättää lasteni isä, olen siitä onnellinen vaikka välillä on hetkiä että tuntuu siltä että elämä kaatuu päälle.
Jos pitää alkaa miettimään niitä ihania asioita elämässä, vaikka silloin kun elämä näyttää synkältä niin sitä yllättäen piristyy. Nuorimmaiseni ensi sana oli äiti, hänellä on ihanat silmäripset ja suuret siniset silmät. Vanhin poikani näyttää niin uskomattoman fiksulta silmälasit päässä ja on ihanaa kuulla 3 vuotiaan sanovan että minä rakastan sinua äiti tai älä puhu höpönlöpä. Mutta eipä tässä sen kummempaa, pienempi änkesi syliin niin täytyy lopettaa