Possunuhahysteerikoille rauhoittavia uutisia!

Sikainfluenssa pois yleisvaarallisten tautien listalta
Keskiviikko 22.7.2009 klo 13.17
Sikainfluenssan vakavuus muistuttaa yhä enemmän kausi-influenssaa ja valtaosa sairastuneista toipuu hyvin tarvitsematta lääke- tai sairaalahoitoa, arvioi Sosiaali- ja Terveysministeriö.

Rokote saapuu erissä
Rokotteiden toimitusaikataulu riippuu rokotevalmistajan tuotantokapasiteetista. On todennäköistä, että rokotteet saapuvat Suomeen erissä usean kuukauden aikana. Tarkemmat kansalliset päätökset rokottamisesta, sen käytännön toteutuksesta ja aikataulutuksesta tehdään syksyn 2009 aikana.
Influenssa A (H1N1) poistetaan ministeriön mukaan yleisvaarallisten tartuntatautien luettelosta. Valtioneuvosto päättänee muutoksesta huomenna.

Näin STM keskiviikkona:

Viime viikkoina tapausten määrä on lisääntynyt nopeasti ja määrän ennakoidaan kasvavan edelleen. Suomessa siirrytään rajaamisvaiheesta lieventämisvaiheeseen. Rajaamisvaiheella pyrittiin katkaisemaan taudin maahantuonti. Lieventämisvaiheen painopisteenä on vakavien tautimuotojen ehkäisy.

Ne potilaat, joiden oireet ovat lieviä ja jotka eivät kuulu riskiryhmiin, eivät yleensä tarvitse lääkärin tekemää taudin määritystä eivätkä lääkehoitoa. Heidän tautinsa paranee noin viikon kotilevolla. Tämä koskee myös matkalta palanneita henkilöitä.

Sairastuttaa tavallista influenssaa useamman

Tavallisesta kausi-influenssasta poiketen influenssa A (H1N1) -virukseen sairastunee normaalia kausi-influenssaa suurempi osa väestöstä. Sairaanhoitopiirit ja terveyskeskukset tekevät vaadittavia terveydenhuollon erityisjärjestelyjä ja tiedottavat niistä alueillaan.

Tällä hetkellä Suomessa on 155 varmistettua influenssa A (H1N1) -tapausta. Muun muassa Ruotsi, Tanska, Alankomaat ja Belgia ovat jo siirtyneet influenssa A (H1N1) -epidemian lieventämisvaiheeseen.

Viruslääkkeillä hoidetaan vakavia tapauksia ja riskiryhmiä Influenssa A (H1N1) -tartuntaa epäilevien henkilöiden, jotka kuuluvat riskiryhmiin tai jotka kärsivät vakavista oireista tulee ottaa heti oireiden alkaessa yhteyttä terveyskeskukseen mahdollisen lääkityksen ja muun hoidon arvioimiseksi.

Alle 3-vuotiaat riskiryhmässä

Euroopan tautiviraston määrittämiin riskiryhmiin kuuluvat raskaana olevat naiset, tiettyjä pitkäaikaissairauksia sairastavat henkilöt ja alle 3-vuotiaat lapset. Tieto riskiryhmiin kuuluvista voi muuttua kun taudista ja sen aiheuttamista jälkitaudeista saadaan lisää tietoja tapausmäärän kasvaessa maailmassa.

Influenssa A (H1N1) -viruksen aiheuttamaan influenssaan määrätään viruslääkkeitä sairaalahoitoa tarvitseville ja riskiryhmiin kuuluville potilaille. Potilaat ostavat viruslääkkeet muiden reseptilääkkeiden tapaan apteekeista. Epidemian edetessä otetaan käyttöön varmuusvarastoissa olevat lääkkeet. Huoltovarmuuskeskus huolehtii lääkkeiden riittävyydestä. Lääkkeiden määräämisestä ja toimittamisesta on annettu ohjeet lääkäreille ja apteekeille. Ohjeita päivitetään tarvittaessa.

Kotihoito riittää useimmille

Riskiryhmiin kuulumattomia, lieväoireisia henkilöitä ei enää hoideta viruslääkkeillä mikäli taudinkuva pysyy nykyisen kaltaisena. Viruslääkehoitoa, joka lievittää ja lyhentää jonkin verran oireita, ei asiantuntijoiden arvion mukaan ole syytä käyttää perusterveiden, lieväoireisten potilaiden hoitoon taudinkuvan pysyessä nykyisen kaltaisena. Useimmiten influenssa A (H1N1) -hoitoon riittää kotihoito. Oireita, lähinnä kuumetta lieventävänä lääkityksenä voi tarvittaessa käyttää kipu- ja särkylääkkeitä. Riskiryhmiin kuulumattomien on syytä hakeutua lääkäriin samalla periaatteella kuin kausi-influenssaakin sairastaessa.

Perinteiset keinot jarruttavat taudin tarttumista Paras tapa suojautua influenssalta, kuten monelta muultakin tarttuvalta taudilta on säännöllinen käsien pesu. Paras tapa estää taudin tarttuminen kanssaihmisiin on yskiä poispäin muista ihmisistä kertakäyttöiseen nenäliinaan tai hihaan. Jos vahingossa yskii omiin käsiinsä, on syytä pestä kädet heti. Oireisena on syytä pysyä kotonaan.

(Kopioitu vauva.fi keskustelusta.)
 
vieras
minkä helvatan takia nyt jo luovutetaan? eli antaa taudin vaan tulla ja jyllätä vai? eikö juuri nyt pitäisi tehdä kaikki mahdollinen, ettei taudista todella tule kunnon epidemiaa suomessa? vaikka toisaalta kyllähän se tännekin saapuu joka tapauksessa muualta, jos kukaan ei asian eteen mitään tee. pistää vihaksi tollanen luovuttaminen.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

miten niin luovutetaan jos tauti ei ole normaalia influenssaa kummempi? Eihän normaalin influenssankaan jyllätessä mitään varotoimenpiteitä ole.

pari mielipidettä

Ei se tällä hetkellä olekaan. Tuo virus on levinnyt kerran ennenkin ja silloin se muuntui tappavammaksi.
 
k
Alkuperäinen kirjoittaja pari mielipidettä:

Ihmettelen miksi tautia vähätellään. Keväästä on varmasti toinen ääni kellossa kun taudista tulee tappavampi?
 
v
Alkuperäinen kirjoittaja k:

miksi sitten nyt lietsoa pelkoa? Ja ilta lehdessä oli että vakavia tapauksia ehkäistään ja keskitytään siihen

hmm

Possunuha -termi ei varmasti ole kivaa luettavaa niille, joiden lapsi on nyt sairaalassa tässä 'pikkunuhassa' ja taistelee hengestään. Suurimmalle osalle se on pieni tauti, mutta etukäteen ei voi tietää kuka sairastuu hengenvaarallisesti ja kuka ei. Joten varovaisuus on ymmärrettävää kaikilta.

Tuossa pätkässä ei ole kenellekään mitään uutta tietoa.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja k:
Alkuperäinen kirjoittaja pari mielipidettä:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
minkä helvatan takia nyt jo luovutetaan? eli antaa taudin vaan tulla ja jyllätä vai? eikö juuri nyt pitäisi tehdä kaikki mahdollinen, ettei taudista todella tule kunnon epidemiaa suomessa? vaikka toisaalta kyllähän se tännekin saapuu joka tapauksessa muualta, jos kukaan ei asian eteen mitään tee. pistää vihaksi tollanen luovuttaminen.
miten niin luovutetaan jos tauti ei ole normaalia influenssaa kummempi? Eihän normaalin influenssankaan jyllätessä mitään varotoimenpiteitä ole.
Ei se tällä hetkellä olekaan. Tuo virus on levinnyt kerran ennenkin ja silloin se muuntui tappavammaksi.
Ihmettelen miksi tautia vähätellään. Keväästä on varmasti toinen ääni kellossa kun taudista tulee tappavampi?
Ei kukaan ole varma siitä muuntautuuko tauti vaarallisempaan muotoon.. Ihan yhtä hyvin se voi pysyä tällaisena lievänä, joten äläpä turhaan lietso paniikkia..
 
l
Alkuperäinen kirjoittaja pari mielipidettä:
Alkuperäinen kirjoittaja Ford Prefect:
Sehän otettiin pois vaarallisten tautien listalta, JOTTA sairastuneet ITSE joutuisi maksamaan lääkkeet ja sairaalamaksut... :whistle: :snotty: :xmas:
Kyllä! Juuri näin!
Aivan. Tauti ei ole sen vaarallisempi nyt vaikka ei olekaan enää vaarallisten tautien joukossa. Ainut syy onettei hoitoa korvata. Toisalta hyväkin. Ne saavat hoitoa joillaon siihen varaa.:)
 
miettii
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
minkä helvatan takia nyt jo luovutetaan? eli antaa taudin vaan tulla ja jyllätä vai? eikö juuri nyt pitäisi tehdä kaikki mahdollinen, ettei taudista todella tule kunnon epidemiaa suomessa? vaikka toisaalta kyllähän se tännekin saapuu joka tapauksessa muualta, jos kukaan ei asian eteen mitään tee. pistää vihaksi tollanen luovuttaminen.
Suomessa on jo tautia niin paljon että katsotaan ettei epidemiaa pystytä estämään. Kyllähän sitä edelleen pyritän rajoittamaan ja niin kuin tuossakin sanotaan niin pitää pysyä kotona oireisena ja tehdä kaikkensa jo ennenkin tartuntaa ettei saisi sitä, eikä ainakaan levittäisi eteenpäin.
Ainoa miten tuo olisi pystytty estämään olisi ollut rajojen täydellinen sulku, jos olisi silläkään pystytty. Ehkä olisi lisäksi pitänyt pysäyttää kaikki maahan tulevan tavaran virta. (tosin virus elää vain n. 2-5 tuntia pinnoilla, että hmnnn )
Jos rajumpia toimia olisi tehty ettei virus pääse maahan olisi siitä varmasti ollut seurauksena levottomuuksia ja luultavasti rajoja ei olisi pystytty niin aikaisessa vaiheessa sulkemaan ettei maassa olisi ollut jo vähintään yksi sairastunut joka olisi levittänyt tautia eteenpäin ja ihmisten piittaamattomuudesta johtuen se olisi levinnyt joka tapauksessa väestöön.

vieras
Alkuperäinen kirjoittaja miettii:

Onko totta että virus elää vain 2-5 tuntia pinnoilla? Helpottaa hiukan tätä mun hysteriaa jos näin on...
 
pari mielipidettä
Alkuperäinen kirjoittaja onko possunuha sama kuin...:
espanjantauti?
Viitsitkö lopettaa tuon possunuhasta puhumisen. Se on ajattelematonta ja saa sinut kuulostamaan idiootilta.
Kyllä se on sama virus. H1N1. Tätä voisi olla mielekkäämpää kutsua vaikka Meksikontaudiksi
 
miettii
Alkuperäinen kirjoittaja Ford Prefect:
Sehän otettiin pois vaarallisten tautien listalta, JOTTA sairastuneet ITSE joutuisi maksamaan lääkkeet ja sairaalamaksut... :whistle: :snotty: :xmas:
Niinpä. Ei valtiolla ole varaa maksaa lääkkeitä ja sairaalahoitoa kaikille sairastuneille nyt kun epidemiaa ei voida enää välttää.
Jonkun mielestä se on näköjään hyväkin et vaan ne joilla on varaa saa lääkityksen :eek: :snotty:

Ei se tauti vaarattomaksi muuttunut, eikä vaarallisemmaksikaan.

Tutkijat ovat ennustaneet että se mahdollisesti muuttuu vasta keväällä, ei vielä nyt ensimmäisessä aallossa. Toisaalta tämä virus on levinnyt 6 viikossa sen mikä aiemmin on kestänyt 6 kk. levitä. :snotty:

miettii
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Onko totta että virus elää vain 2-5 tuntia pinnoilla? Helpottaa hiukan tätä mun hysteriaa jos näin on...
Löysin tälläisen tiedon:
"Toistaiseksi ei tiedetä varmuudella miten kauan influenssa A(H1N1)v -virus säilyy pinnoilla. Tutkimusten mukaan influenssavirus voi säilyä pinnoilla 2-8 tuntia. Säilymiseen vaikuttavat kosteusolot ja lämpötila. Käsien pesulla voi estää tartuntaa pintojen kautta. "

Aikaisemmin tosiaan luin tuon n. 2 - 5 tuntia jostain. ja nyt löysin perusteellisemmalta sivulta tuon lainauksen.

Joka tapauksessa ei se määrättömän kauan selviä.

Tossa on linkki mistä nappasin tuon tiedon (kohta 12 jos joku haluaa tarkistaa :D )
http://www.ktl.fi/portal/suomi/tietoa_terveydesta/terveys_ja_sairaudet/infektiotaudit/influenssa_a_h1n1v-virus/
 
Yhteistyössä