"vieras"
Ruotsalaistutkimus sen kertoi. Narkolepsia on lisääntynyt yhtä paljon possupiikin saaneilla kuin sen ottamatta jääneillä. Niillä ei ole yhteyttä. Taisivat taas saada hysteerikot nenilleen.
Tutkimukset suuntaan jam toiseen. Tutkimus myöskin epäilyn aiheutti.Mutta kukaan ei tiedäkään mitä se piikki OIKEESTI tulee aiheuttamaan vuosien saatossa.
Ja kyllä ne kaikki "tutkimukset" tiedetään..
Tutkimus perustui tilastoon, jossa narkolepsiatapauksia tutkittin sekä rokotteen saaneiden, että rokottamatta jääneiden vertailussa. Tämä tulos tukee myös sitä, että rokottamatta jääminen lisää narkolepsiatapauksia. Ainahan voidaan väittää, että väärin tutkittu, jos tulos ei ole mieleinen.Alkuperäinen kirjoittaja pitkänajan tutkimustietoa;21986489:Nopeastihan tutkivat. Enpä usko. Kyllä siinä pitää vähän pidempään tutkia,ennenkuin tollasia voi julkaista. Nehän oli pihalla koko asiasta vielä pari viikkoa sitten.
Anna lapsen sairastua ja levittää tuhoisia sairauksia. Kuitenkin rokotusohjelmien avulla ollaan saatu monta lapsia tappavaa sairautta poistettua Suomesta usein koko Euroopasta.Alkuperäinen kirjoittaja selvää ottanut;21986501:sama täällä, päätetty on että enää en mitäään piikkejä anna!
Noinhan se on aina ollut plussalla. jos joku juttu on mieleinen niin niitä tutkimuksia tai lääkäreiden mielipiteitä kumarretaan puolijumalina. Jos joku epäilee niin lynkataan kun ei voi kerta faktoja uskoa.Niin, miksi tutkimus on "tutkimus" silloin kun se on oman mielipiteen kanssa vastakkainen mutta kunnon tutkimus silloin kun se puoltaa omaa mielipidettä?
Vai että pitkänajan tutkimustietoa pitäisi olla, jos tutkimuskysymys on se, esiintyykö rokottetta saamattomilla myös samanlaista narkolepsian lisääntymistä kuin rokotetuilla?Alkuperäinen kirjoittaja pitkänajan tutkimustietoa;21986489:Nopeastihan tutkivat. Enpä usko. Kyllä siinä pitää vähän pidempään tutkia,ennenkuin tollasia voi julkaista. Nehän oli pihalla koko asiasta vielä pari viikkoa sitten.
Tuota argumenttiahan ei voi kukaan eikä koskaan kumota. Sinänsä kaikille rokotevastustajille oiva keino saada viimeinen sana. Mutta se on ihan varma että syntymä aiheuttaa viimeistään vuosien saatossa kuoleman, ainakin tilastojen perusteella.Mutta kukaan ei tiedäkään mitä se piikki OIKEESTI tulee aiheuttamaan vuosien saatossa.
Ja kyllä ne kaikki "tutkimukset" tiedetään..
Kaksplussa lempiargumentti. Usein käytössä kun on kysymys vaikka pienempien lasten päivähoidon aloituksesta, sehän jättää aina jäljet lapseen. Vaikka lapsi kuinka näyttäisi viihtyvän päiväkodissa eikä vielä kouluiässäkään ole osoittanut mitään ongelmia niin koskaan ei tiedä milloin ne tulevat pintaan. Oliko nyt nin että siinä 40-50v iässä voi tuollaiset jäljet alkaa näkyä?Tuota argumenttiahan ei voi kukaan eikä koskaan kumota. Sinänsä kaikille rokotevastustajille oiva keino saada viimeinen sana. Mutta se on ihan varma että syntymä aiheuttaa viimeistään vuosien saatossa kuoleman, ainakin tilastojen perusteella.