Psykologi rohkaisee itkettämään 3 kk vauvaa päiväunille

Kaipailisin mielipiteitä tilanteesta, joka mietityttää ja ahdistaakin jo jonkin verran itseäni. Puolesta ja vastaan siis, kertokaa mitä mieltä olette ja mitä itse tekisitte!

Asun eräässä Välimeren maassa ja saimme mieheni kanssa helmikuussa ihanan poikavauvan. Hän on vaikuttanut alusta (oikeastaan jo vatsasta) asti aika tempperamenttiselta ja aktiiviselta. Ensimmäiset kaksi kuukautta kannoimme häntä sylissä ja ympäri asuntoa, koska hän hikeentyi hyvin nopeasti muuten. Häntä on pitänyt viihdyttää aika lailla, ja hän on ollut hirveän huono nukkumaan päivisin. Olenkin lukenut Vaativan Vauvan Vanhemmuus -ketjua hyvin huojentuneena siitä, että on muitakin lapsia jotka tekevät muutakin kuin syövät ja nukkuvat.

Asumme melko kuumassa maassa, ja noin kuukausi-puolitoista sitten vauva alkoi saada karmeita raivareita vaunulenkkien aikana. Lenkit jäivät sitten aika nopeasti päiväjärjestyksestämme pois, koska koin hysteerisen huudon todella vaikeaksi kestää. Kun olin sitten reilun kuukauden kyyhöttänyt enimmäkseen kotona vauvani kanssa, alkoivat seinät vihdoin kaatua päälle ja varasin ajan hyvämaineisella lastenklinikalla työskentelevälle yksityiselle psykologille. Nyt olen käynyt hänen vastaanotollaan kahdesti puhumassa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, ja molemmilla kerroilla tullut kotiin melko hämmentyneenä.

Ensimmäisellä käynnillä psykologi tarttui heti vauvani päivänukkumattomuuteen, mikä onkin meillä aikamoinen ongelma ja vaikuttaa todella paljon jaksamiseeni. Yllätyksekseni hän kiinnostui siitä, miksi minä en halua opettaa vauvaa päiväunille jättämällä häntä itkemään. Minulla ei ole paljon kokemusta vauvoista, mutta olen ymmärtänyt, että Suomessa ei neuvota itkettämään vauvoja uneen, ei ainakaan alle puolivuotiaita. Psykologini on kuitenkin keskittynyt siihen, miksi minusta on niin vaikea sietää vauvan itkua, heti ensimmäisellä käynnillä lähdimme jo kaivelemaan omaa lapsuuttani ja hakemaan sieltä syitä sille miksi vauvan itku ahdistaa minua. Mutta eikö sen kuulukin ahdistaa vanhempia? Eikö itku ole vauvan tapa kertoa, että joku tilanne on hänelle liikaa? Vai olenko käsittänyt aivan väärin?

Tälle viikolle sain kotiläksyksi jättää vauva ensin viideksi, sitten seitsemäksi ja sitten kymmeneksi minuutiksi kunnolla omaan sänkyynsä itkemään ennen kuin nostan hänet syliin. Rauhoitella saa kyllä juttelemalla ja silittämälläkin, eli sikäli ei varmaan ole kyse perinteisestä huudatuksesta. Itse tiedän kuitenkin, että meidän vauvallemme moiset lohdutteluyritykset ovat yhtä tyhjän kanssa - tai kiihdyttävät vain hänen raivoaan. Varsinkin hieman masentuneena minusta tuntuu todella raskaalta ajatukselta, että pitäisi joka kerta päiväunille laittaessa kuunnella rakkaan vauvani hysteeristä itkua kymmenen minuutin ajan nostamatta häntä syliin. Ymmärsin, että jos lähden tähän uniopetukseen, sitä pitäisi sitten tehdä joka kerta, enkä saisi imettää tai kanniskella vauvaa enää uneen kuten tähän asti.

Mitä olette mieltä? Pitäisikö yrittää kovettaa herkkää sydäntäni hieman, ja opettaa vauvaa omaan sänkyynsä, vaikka hän sitten huutaisi ja raivoaisi? Vai onko psykologini väärässä rohkaistessaan omaan sänkyyn opetusta vauvan raivareiden uhallakin?

Olen kovin kiitollinen kaikista vastauksista!

 

Minä antaisin kaviota moiselle puoskarille. Olet aivan oikeilla jäljillä kun epäilet hänen neuvojaan. Ei 3-kuinen vauva vielä pysty ymmärtämään miksi hänen tarpeisiinsa ei vastata. Vauva ahdistuu suunnattomasti erityisesti yksin jättämisestä ja sillä on merkittäviä vaikutuksia psyyken kehittymiseen (varmasti olet lukenut paljon varhaisen vuorovaikutuksen merkityksestä, joten en siitä rupea nyt enempää selostamaan =) ). Ensimmäisen vuoden aikana joka tapauksessa kylvetään ihmisen tunne-elämän perusta, ja vauvan hylkääminen (sillä hylkäämisenä hän yksin itkemään jättämisen kokee) voi aiheuttaa pysyviä tunne-elämän vaurioita. Minä sinuna etsisin vähän tutkimustietoa tälle henkilölle luettavaksi...

Ymmärrän, että tilanne on sinulle ahdistava ja tuossa tilassa (kokemusta on) kuukaudet tuntuvat vuosien mittaisilta, mutta neuvoisin silti yrittämään jaksaa kuten tähänkin asti, vauvaa lähellä pitäen. Sitä mukaa kun ikää tulee lisää, etenkin kun vauva alkaa oppia itse liikkumaan jne., tilanne usein helpottaa. Hyvä, että olet löytänyt täältä vertaistukea vaativan vauvan vanhemmuudesta; synnytysmasennukseen voit etsiä juttuseuraa esim. Äimä ry:n keskustelupalstalta. Varmasti saat vinkkejä myös esim. itkun kestämiseen ym.

Oletko kokeillut kantoliinaa tai -reppua? Niiden kanssa voisitte päästä liikkeelle jos vauva ei enää suostu yhtään vaunuissa olemaan. Niiden avulla saat myös omat kädet vapaaksi jos vaikka haluat puuhastella jotain kotona, ja vauva kulkee turvassa sylissä mukana. Itse tein pahimpien yöhuutojen aikoina niin, että laitoin vauvan kantoliinaan ja istuin itse sohvalla korvatulpat sekä kuulonsuojaimet päässä ja koetin ainakin levätä, vaikken unta olisikaan saanut. Vauva oli turvassa lähelläni ja minä itse saatoin hieman levähtää kun tein tilanteen itselleni niin "mukavaksi" kuin se siinä tilassa oli mahdollista.

Minun mielestäni puolivuotiaskin on vielä liian pieni huudatus-unikouluun, saati kolmikuinen. Eikä Suomessa koko huudatusmetodia enää suositella muutenkaan vaan lempeämpiä menetelmiä kuten tassutusta.

Voimia toivotan! Toivottavasti miehesi tai joku muu tuttu/sukulainen voi välillä päästää sinua vaikkapa yksin ulos lenkille tai shoppailemaan, tai nukkumaan tms., niin saat itsellesi vähän lisää virtaa välillä jostain. Veikkaan, että sellaisesta on sinulle paljon enemmän apua kuin siitä että sydän sykkyrällä alkaisit huudattaa pienokaistasi.

 

aika hurjalta kuulostaa kyllä Maassa maan tavalla varmaankin ja onhan Suomessakin vielä terveydenhuollon ammattilaisia jotka suosivat huudattavampaa tyyliä,mutta en kyllä itse voisi millään tehdä noin. En myöskään tiedä vanhempia (ainakaan eivät ole puhuneet tästä) jotka EIVÄT ahdistuisi vauvan jatkuvasta itkemisestä,varsinkin jos itse on väsynyt/masentunut. Hurjaa että keskitytään siihen,en tiedä kyllä.

En tietenkään keskusteluista tätä enempää tiedä enkä ole mikään ammattilainen mutta kuulostaa kyllä ehkä sellaiselta että itse vaihtaisin lääkäriä jos se on mahdollista. Kaikilla kun on omat neuvonsa ja jospa seuraava olisi enemmän samoilla linjoilla sinun kanssasi kasvatuksesta.

Missään tapauksessa,kävi mitä tahansa, sinun ei pidä jäädä kuuntelemaan vauvan itkua jos sinusta tuntuu siltä että se ei ole oikein. Olisikohan se ollut joku elisabeth pantley tai vastaava kenen unikoulutuskirjaa monet ovat kehuneet lempeäksi ja erittäin toimivaksi,ehkä voisit lukaista vaikka sen aluksi.

Oletteko ajatelleet allergiavaihtoehtoja/refluksia? jos huutoihin olisikin joku "oikea syy".

Voimia joka tapauksessa hurjasti!

 

aika hurjalta kuulostaa. Meillä oli vaihe, että neiti ei nukkunut päikkäreitä juurikaan ja jos niin korkeintaan puolen tunnin pätkiä. Ulkona olis ehkä nukkunutkin, mutta pakkasten takia ei sinne päästy. Mutta nukkui sitten kuitenkin yöllä.
Voimia sinne. On raskasta, kun ei ole yhtään "omaa aikaa" ei edes sen kahvikupillisen verran, mutta epäilemättä vaihe menee ohi.
Kyllä munkin mielestä noin pienen vauvan itku on merkki jostain ja yrittävät sillä viestiä, kun ei muutakaan keinoa ole vielä.

 

Kurja tilanne teillä :hug:

Olet ymmärtänyt oikein, että meillä Suomessa ei olla huudattamisen kannalla ainakaan perheen kesken noin yleistetysti, sen sijaan keskitytään samoina pysyviin rutiineihin ja jokaisen perheen itseluomiin pieniin rituaaleihin.
Esimerkiksi nukkumaan mennessä toistetaan vaikka pehva ja nassupesu, puetaan yöpuku tai vain vaippa, paijataan ja lauletaan iltasatu ja nukkumaan.
Jos vauva alkaa itkeä hätä itkua, eli hyvin voimakasta ja jopa kiljuvaa itkua, vauvaa kehoitetaan ensin rauhoitella lempeällä äänellä, jos itku jatkuu, syliin kunnes rauhoittuu ja takaisin sänkyyn.
Alle puolivuotiaalla ei ole syytä huutaa turhaan, tai edes kykyä moiseen ajatteluun, joten jos vauva itkee on silloin syytä olettaa hänellä olevan hätä.
Kun otetaan tuo seikka huomioon ja vauva rauhoitetaan, perusturvallisuuden tunne kasvaa ja kiintymys vanhempiin kasvaa. Vauva kokee olevansa rakas ja hoivan arvoinen.

Ja kyllä, on TÄYSIN NORMAALIA, että äiti tuntee ahdistuvansa vauvan itkiessä. Se kertoo eheästä vuorovaikutuksesta, äidille on tyypillistä tuntea emotionaalisesti pahaa oloa, kun kuulle lapsensa itkevän ja tällöin lähes pakottavaa tarvetta saada vauvalle hyvä olo takaisin.
Toki on tilanteita, jolloin äiti ahdistuu kaikista vauvan tuottamista itkuista, silloin äidillä on yleensä jäänyt muodostumatta eräänlainen itkuäänien erottelu.

Vauvahan siis todella ilmaisee epämukavaa oloaan aina itkulla tai levottomalla liikehdinnällä.
Yleensä 3kk ikään mennessä äidin korva on alkanut erottamaan nälkä itkun, märkävaippa ikun, väsyitkun sekä kipu ja hätäitkun toisistaan ja osaa näin ollen suhtautua kuhunkin tilanteeseen jo rauhassa eikä itku rasita äidin mieltä ja osaa muutenkin ennakoida eri tilanteita arjessa vauvan kanssa.
Jos tätä keinoa ei ole muodostunut, sitä voi treenata kyllä. JA monesti juuri tämän keinon puuttuminen voi luoda ahdistusta äidissä, kun ei tiedä mikä on vialla ja mahdollisesti vauva itkee sen aikaa, kunnes vihdoin se oikea epämukavuus on hoksattu.

Jos asutte kuumassa maassa, kannattaa välttää tietysti liikkumista kuumimpaan aikaan.

Meillä täällä Suomessa on paraikaa ekat helteet menossa ja nukkuminen on meidän 7kk tytölle hankalaa.
Tytön oloa helpottaa kovasti, kun käyn huuhtelemassa hänet kauttaaltaan vilpoisassa vedessä useasti päivän aikana, lisäksi saa kotona olla täysin ilkosillaan jolloin on mukavempaa, vain nukkumaan laitetaan vaippa päälle ja toki jos ulos lähdemme myöhään iltapäivästä/alkuillasta.

Olet siis ymmärtänyt monet asiat oikein, eri maissa vain on hyvin erilaiset tavat, mitä tulee vauvojen ja lasten kasvatustapoihin.
On hyvä kyseenalaistaa eri tahoja ja suosittelen, että selailet muitakin lempeisiin keinoihin/tapoihin pohjautuvaa kirjaa jotka liittyvät vauvojen ja lasten hoitoon ja kasvatukseen.
Ehkä joku viisaampi osaa antaa sinulle ideoita tähän.

Toivottavasti arkenne paranee.

paapelo+poika 2v ja Iina 7,5kk =)

 

EN jaksanut lukea kaikkia ylläolevia vastauksia, mutta sen mitä silmäilin niitä niin samoilla linjoilla ollaan.

Pystytkö nukkumaan päiväunet vauvan kanssa vauvan vieressä? Itse tein vaativan esikoisen kanssa niin, koska se oli ainoa keino millä sain päivisin itsekin levättyä. Joskus tosin sekään ei onnistunut, mutta silloin vauva nukkui kantoliinassa.

Lukaisepa tämä, tässä on hyvin ja perusteellisesti selvitetty lapsen unesta:
http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,824,2547,6444,6445,7649

Hyviä kirjoja (mitä saa varmaan sinnekin tilattua esim. Amazonista tai muusta nettikaupasta jos ei paikallisista kaupoista löydä), joissa selvitetään lapsen uniongelmia lapsilähtöisesti ovat esim.
Elizabeth Pantley: The No Cry Sleep Solution (suomeksi pehmeä matka höyhensaarille)
Tracy Hogg: Secret of the Baby Whisperer ja The Baby Whisperer Solves All Your Problems
http://www.babywhisperer.com/babywhisperer.html

Minäkin jättäisin tuon psykologin arviot omaan arvoonsa ja etsisin mahdollisesti jonkun toisen. Eihän psykologin tarkoitus ole lisätä ahdistusta vaan helpottaa...

 

Suurkiitos vastauksista!

Äärettömän lohdullista lukea, etten ole ihan väärillä jäljillä, kun en halua jättää vauvaa kirkumaan päiväuniaikaan...

Jotenkin noilta ekoilta käynneiltä psykologilla olisin toivonut enemmän sellaista yleistä kuuntelua ja empatiaa, ymmärrystä. En heti tykitystä siitä, kuinka olemme opettaneet vauvamme huutamaan, kun aina tulemme hätiin. Masentuneena äitinä en halua vieraan ihmisen välittömästi alleviivaavan kaikkia karmeita virheitäni. Moitteita vauvan "hemmottelusta" olen kuullut täällä ihan riittämiin, lastenlääkäriltä ja vauvan fysioterapeutilta, jopa synnärillä yksi äreä hoitaja kivahti yöllä että ette voi joka itkuun lasta ylös nostella! No ehkä ei, mutta vauva oli silloin 3 vrk ikäinen... Kuinka itsenäinen sen olisi pitänyt olla?

Olen nyt ajatellut, että kenties täällä on tapana huudattaa vauvoja sängyssä siksi, että naisilla on vain pari hassua kuukautta äitiyslomaa. Vauvat on kai pakko opettaa "pärjäämään" enemmän itsekseen kuin Suomessa, missä tuetaan (ihan oikein!) jossain määrin 3 vuoden ikään asti vanhempien kotona olemista. Tätä kautta olen yrittänyt ymmärtää tämän psykologin toimintaa ja täkäläistä kasvatustapaa. Ahdistaa silti, kun tuota samaa virttä kuulee joka suunnalta!

Kun nyt ajattelen niin totuus taitaa olla se, että lapsemme on aika takertuvainen. Varmasti yksi iso osatekijä on se, että useimmiten kyllä vastaamme hänen itkuihinsa ja valituksiinsa - emme välttämättä nosta häntä sitteristä ylös mutta käymme silittämässä päätä tms. Usein kai leikitämmekin häntä ihan jos vaan valittaa tylsyyttään. Pojan ei ole tosiaan tarvinnut opetella lohduttamaan itse itseään, kun äiti on ollut aika hyvin saatavilla. Olen tunnistanut paapelon mainitsemia eri itkuja vain noin viimeisen kuukauden, ja sen ajan olen ollut niin alamaissa että itkunsietokykyni on varmaan ollut kyllä tosi huono, vaikka olenkin kuullut ettei vauvalla mitään varsinaista hätää ole.

Joku mainitsi refluksin, lapsemme kärsii tosiaan siitä lievässä muodossa. Siinä on yksi syy, miksi olemme häntä ehkä toisinaan "hemmotelleet": pelkäämme itkun merkitsevän kipua ja nostamme herkemmin syliin kuin ehkä muuten (psykologini ei vaikuta pitävän tätä minään "lieventävänä asianhaarana"). Toisaalta en usko että päiväuniongelmissa on kyse refluksista, koska vauvamme nukkuu yleensä hyvin yönsä, jopa 11 tuntia muutamalla syötöllä.

Kantoreppuilemassa kävin mielelläni siihen asti että oli luovutettava kun lämpötila ulkona kipusi liian korkealle. Pidin siitä kovasti, ja poika nukkui autuaana niin kauan kuin pysyin liikkeessä. Kantoliinaa pidän hankalana ja myöskin kuumana. Se ei varmaan myöskään auttaisi opettamaan vauvallemme erillisyyttä, mistä hän nyt ehkä ihan oikeasti jonkun verran jo hyötyisikin (vai onko tuo psykologi nyt aivopessyt minut ajattelemaan näin?). Kiitos kuitenkin vinkeistä! Kyllä me äidit olemme varsinaisia sotureita, kun jaksamme keksiä vauva-arkeen selviytymiskeinoja paitsi itsellemme, vielä toisillemmekin!

Pantleyn kirja The No-Cry Nap Solution minulla onkin, ja se on yksi harvoista kasvatuskirjoista, joita voin lukea ahdistumatta. Lempeä eikä syyllistä vanhempia. Pitääpä palata siihen!

Taidan käydä vielä kerran tuolla psykologilla silläkin uhalla, että tulen sieltä taas huonommassa kunnossa kuin mennessäni. Tarve puhua kun on niin kova tällä hetkellä. Ehkä hän uskoo minua, jos sanon että huudatukseen emme kerta kaikkiaan lähde. Toivoisin vain tukea ja kannustusta pitämään itsestäni huolta siihen asti, että jaksan ehkä paremmin kohdata tätä päiväuniongelmaa. Rutiinien ja rituaalien vahvistamisesta ja luomisesta olisi varmasti myös suuri apu, ehkä hän voi tukea siinä. Toivotaan parasta. Kiitos teille, ja kirjoittakaahan muutkin vielä näkemyksiänne jos tulee jotain mieleen. Kaikki apu on täällä erittäin tervetullutta.

 

pakko tähän perään mainita etten kyllä millään usko että olette voineet hemmotella 3kk ikäistä vastaamalla hänen tarpeisiinsa heti! Ihan oikein olette mielestäni tehneet ehdottomasti. Tuon ikäinen saa olla takertuvainen ja häntä saa lohduttaa ihan jokaiseen itkuun ja parahdukseen minkä koet tarpeelliseksi. Jos sinusta tuntuu siltä että haluat vastata niin silloin se on tarpeen. Luota itseesi ja vaistoihisi! vaikka uskon että se onkin nyt vaikeaa, jos ristiriitaista tietoa tulee joka suunnasta. Vastaamalla vauvan tarpeisiin rakennat luottavaisen suhteen välillenne.

 

Mamacitalle täysi komppi! Tosiaan, kyllä 3 kk:n ikäinen on vielä niin pieni, että hän saa olla täysin riippuvainen vanhemmistaan kaikessa, niin lohduttamisessa kuin viihdyttämisessä. En usko, että sylivauvaa voisi mitenkään hemmotella pilalle. Vauva kyllä oppii aikanaan olevansa erillinen olento äidistä, mutta se, että lapsi uskaltaa todella itsenäistyä, vaatii hyvän ja luottavaisen suhteen vanhempiin. Tätä suhdetta rakennat nyt paraikaa vauvaasi! Minäkin kannoin pari ekaa kuukautta vauvaani kantoliinassa. Siinä hän nukkui kaikkein parhaiten. Nyt poika viihtyy ihan hyvin itseksensä lattialla touhuamassa, toki äidin täytyy olla jossain lähettyvillä, jos jotain asiaa tulee.

Luota itseesi! Paljon jaksamista masennuksen kanssa. Neuvoisin kyllä vaihtamaan psykologia, jos yhä edelleen jokaisen käynnin jälkeen on huonompi olo. Toki alussa olo voi huonontuakin, kun joutuu käsittelemään vaikeita asioita. Kuitenkin jos jatkuvasti tulet vastaanotolta ahdistuneena, ei terapia minun mielestäni palvele silloin sinun tarpeitasi. :hug:

 

Nopeasti vain ennen nukkumaanmenoa, että kuten muutkin olivat jo kommentoineet, 3 kk ikäisen ei todellakaan vielä tarvitse opetella mitään erillisyyttä äidistä/vanhemmista! Sen ikäistä ei myöskään voi hemmotella piloille koska sen ikäinen ei vielä osaa huudella huvikseen, vaan itku on hänen luontainen tapansa kommunikoida kunnes muut kommunikaatiotavat kehittyvät.

Suomessakin vielä joskus 1900-luvun alkuvuosikymmeninä opetettiin äitejä, ettei lapsen itkuun saa vastata ettei tämä vain mene piloille, syöttää sai tasan 4 tunnin välein ja lasta pidettiin sylissä vain kun häntä syötettiin/hoidettiin jne. Nykyään onneksi tiedetään enemmän. Surullista, että toisaalla vielä eletään näiden oppien mukaan

Voisitteko kantoreppuilla sellaiseen kellonaikaan (aamu/ilta) kun ei ole niin kuuma, että pääsisit vähän ulos? Ja lapselle se läheisyys ei tosiaan tee pahaa, kuten todettu; on myös maita, joissa lapsia kannetaan vielä taaperoiässäkin :xmas:

Voimia vielä kerran, varmasti löydätte eri vaihtoehtoja kokeilemalla ratkaisut, jotka eivät ahdista (ainakaan lisää ) vauvaa eivätkä äitiä. Olet jo pitkällä oikealla tiellä kun osaat vaistomaisesti pitää vauvasi puolia etkä niele pureksimatta neuvoja, jotka olisivat hänelle haitallisia :hug:

 

eikös just jossakin tutkimuksessa todettu että pienen vauvan huudattaminen vahingoittaa lapsen kehitystä/aivoja?

En kuuntelis moista puoskaria.

 

Joku mainitsi refluksin, lapsemme kärsii tosiaan siitä lievässä muodossa. Siinä on yksi syy, miksi olemme häntä ehkä toisinaan "hemmotelleet": pelkäämme itkun merkitsevän kipua ja nostamme herkemmin syliin kuin ehkä muuten (psykologini ei vaikuta pitävän tätä minään "lieventävänä asianhaarana"). Toisaalta en usko että päiväuniongelmissa on kyse refluksista, koska vauvamme nukkuu yleensä hyvin yönsä, jopa 11 tuntia muutamalla syötöllä.

Meidän poika oli pikkuvauvana hyvin "vaativainen" nimenomaan päiväsaikaan. Hän nukkui todella huonosti päiväunia (nukahti huonosti, heräili usein ja nukkui hyvin lyhyitä pätkiä ) ja oli suuren osan ajasta päiväsaikaan jotenkin tyytymätön ja itkeskeli usein. Päivät meni paljolti siihen että kanniskelin häntä sylissä/kantoliinassa eikä siinäkään ollut oikein hyvä olla. Yöt menivät kuitenkin hyvin. Nukahtaminen yöunille saattoi olla vaikeaa mutta kun hän nukahti, niin hän saattoi nukkua putkeen aamuun asti syöden ehkä kerran pari tai ei ollenkaan. Aamuyöllä yösyötön jälkeen saattoi olla levottomuutta.

Vaistoni sanoi, että kaikki ei ollut lapsella kunnossa ja hain hänelle apua lääkäreiltä. Omat epäilykseni liittyivät refluksiin ja allergiaan. Moni lääkäri ei oikein uskonut minua, koska lapsemme ei pulautellut eikä hänellä ollut ihoon ja/tai kakkaan liittvyviä ongelmia. Viimein löysin asiantuntevan lasten allergologin ja pojalta löytyi silent-refluksilla (närästysvaivalla) oireileva maitoallergia. Kun maitoproteiini poistettiin ruokavaliosta, hän muuttui alle kahdessa viikossa täysin. Päiväunet pitenivät ja helpottuivat huomattavasti. Itkuisuus ja epämääräinen tyytymättömyys jäivät pois.

Hänellä tämä allerginen refluksi vaivasi nimenomaan erityisesti päiväsaikaan, kun mahassa oli enemmän allergisoivaa maitoa. Kun yöaikana maha oli tyhjempi, olo helpottui hetkellisesti. Aamut ennen aamumaitoa olivat parempia. Kun päivän myötä mahaan tuli hänelle epäsopivaa maitoa, olotila huononi iltaa kohti.

Ja noihin psykologin antamiin huudatusneuvoihin vastaan kuten muut yllä, että ei todellakaan suositella missään nimessä tuollaista vauvan huudattamista! Moni olikin jo ketjuun kirjoittanut hyviä perusteluja asiasta.

 

Kylläpä on psykologi jämähtänyt kivikaudelle! Ei huudatusunikouluja käytetä noin pienelle enää ollenkaan! Vanhempien laiskuutta, jos eivät jaksa opettaa vauvaa oikein nukkumaan. 1,5v käytetään joskus semmoista unikoulua jossa huudatetaan vauvaa 30s aluksi (max 15min), mut en oikein syttys ehkä tästäkään... 1,5v kanssa alkaa tietty keinot olla jo aika vähissä, koska se on jo sen verran iso. Pieni vauva on "helppo" opettaa nukkumaan, koska se on vielä pienikokoinen ja oppii nopeasti. 6kk iässä unikoulut usein aloitetaan, koska esim pinnasänky on vielä yläasennossa.
Itse opetin vauvan nukahtamaan itse Tracy Hoggin kirja avulla "the baby whisperer solves all your problems" (voi tilata netistä ) . Sen jälkeen on nukkunut yöt 12h putkeen ja päikkärit tosi helposti. Pari viikkoa meni opetellessa. Siinä opetetaan lapsi itse rauhoittumaan ja luottamaan siihen, että vanhempi varmasti tulee, jos on oikea hätä. Kiukkuunhan ei tarvi heti vastata, mutta hätäitkuun kyllä. Alle 6kk ikäisellä se yleensä on sitä hätäitkua. Tuon rauhoittelukonstin/unikoulun voi aloittaa 4kk iässä, itse aloitin sen 6kk iässä. Siinä ei huudateta lasta sängyssä yksin ollenkaan, niin se on ihanan lapsiystävällinen. Eihän lasta parissa viikossa saa traumatisoitumaan millään (lapset kestää tosi paljon vastoinkäymisiä!), vaikka se huutaisikin 2vkoa putkeen, mut ikävähän toiselle on aiheuttaa semmoista tuskaa. Ennen unikouluja pitää tosiaan varmistaa ettei lapsella ole jotain lääketieteellistä syytä huutaa. Voimia ja tsemppiä hirmuisesti! Ja potkut tuollaiselle psykologille!

 

Muuten, tosi hyvä oli toi sun suosittelema sivusto lapsen unesta, viuvauvou.
Vaikka siinä sanottiinkin, että me länsimaissa opetetaan lapsi muita aikaisemmin itsenäiseksi nukkujaksi, niin ei sitä minusta kannata yhtään ottaa pahalla. Vanhempien jaksaminen on myös tärkeää ja jos ei osaa/uskalla nukkua vauva vieressä, niin paras kai se on opettaa nukahtamaan omaan sänkyyn jollain lempeällä menetelmällä. Ja jos äidistä tuntuu ettei lapsella ole nälkä yöllä, niin miksi sitä pitäisi imettää tunnin välein ja seota itse, kun on muitakin rauhoituskonsteja. Tuossa Hoggin kirjassa selitetään paljon samoja asioita. Mutta siinä ehdotetaan, että lapsen itsenäistäminen voitaisiin aloittaa jo heti syntymän jälkeen, mikä on ainut asia missä en ole samaa mieltä kirjan kanssa.

 

Meillä oli 6vk - 3,5kk sellainen vaihe, että ei suostunut nukahtamaan vaunuihin, todennäköisesti oli ainakin vatsavaivoja taustalla. Silloin nukutin liinaan ja siirsin vaunuihin, tai nukutin kotona liinaan, keinutuoliin tai tissille ja siirsin koppaan tai sänkyyn, jossa nukkui jotain 5 minuutin ja neljän tunnin välillä Sitten vähän 3kk jälkeen (kun poistin kahvin ja sokeriset leivonnaiset ruokavaliosta) alkoi olo helpottaa, ja pian suostui jo nukahtamaan vaunuihin kun koko ajan lauloi samalla

Meillä kokeiltiin kanssa Hoggin unikoulua, mutta se kaatui siihen, että meidän vauveli ei rauhoittunut syliin, ellei syli ollut liikkeessä, ja kantamisesta yritettiin juuri päästä eroon, kun alkoi painoa olla jo aika runsaasti. Monilla se on kuulemma auttanut eli kannattaa ihmeessä kokeilla, kuulosti minustakin tosi pätevältä. Meillä vaan oli kyllä varmaan koko vauva-ajan hirveimmät kaksi viikkoa, kun yritin, eikä vaan toiminut, enkä halunnut olla huudattamassa pienokaista uneen joka kerta, vaikka turvassa sylissä itkikin. (Tämä ei siis toki unikoulun idea, mutta meillä se tuntui johtavan siihen). Voi olla että yritettiin liian aikaisin, tämä oli 2,5kk-3kk iässä. Kuten palezzu mainitsikin, kirja tuntui olevan sitä mieltä, että liian nuori ei voi olla

Voimia ja jaksamista, yleensä iän myötä uniasiat helpottuu, ja siinä välissä kannattaa tehdä niinkuin parhaiten omalle perheelle sopii!

 

Muuten, tosi hyvä oli toi sun suosittelema sivusto lapsen unesta, viuvauvou.
Vaikka siinä sanottiinkin, että me länsimaissa opetetaan lapsi muita aikaisemmin itsenäiseksi nukkujaksi, niin ei sitä minusta kannata yhtään ottaa pahalla. Vanhempien jaksaminen on myös tärkeää ja jos ei osaa/uskalla nukkua vauva vieressä, niin paras kai se on opettaa nukahtamaan omaan sänkyyn jollain lempeällä menetelmällä. Ja jos äidistä tuntuu ettei lapsella ole nälkä yöllä, niin miksi sitä pitäisi imettää tunnin välein ja seota itse, kun on muitakin rauhoituskonsteja.

Mä olen miettinyt vähän samoja asioita;
Minusta nämä asiat tuodaan meille äideille vähän liian mustavalkoisena eli joko tai, "Näin pitää tehdä", "Tämä on se oikea tapa" eli esim. tästä nukuttamisesta minulla oli ainakin ennen se käsitys, että lapsi täytyy nukuttaa erillään heti sairaalasta asti, tai sitten on nukuttava perhepedissä vielä kouluikäistenkin kanssa (no, vähän kärjistettynä tietysti...) kunnes sitten tajusin lopulta, että sehän on ihan meidän vanhempien päätettävissä missä ja milloin meidän mukelot nukkuvat riippumatta siitä mitä viralliset suositukset tai lapsentahtista elämää mainostavat "hihhulit" sanovat, ja noiden kahden ääripään välillä on kaikki mahdolliset vaihtoehdot!
Ja sama pätee kaikkeen muuhunkin, esim. syömiseen - neuvola ja alan kirjat paukuttaa vain yhtä totuutta, mutta oikeasti on paljon enemmänkin vaihtoehtoja kuin se yksi ja ainoa.
Siitä tulee vain uusille tai muuten epävarmoille vanhemmille ylimääräistä huolta ja stressiä kun se Ainoa Oikea Vauvanhoito/kasvatustapa ei sovikaan omalle vauvalle tai omaan perheeseen. Varsinkin esikoisen vauva-aika joskus ihan harmittaa, kun silloin yritti tehdä kaikki "oikein" ja turhaan hermoili kun ei tajunnut, että muitakin tapoja on ja ihan omalla maalaisjärjellä pärjää eikä joka asiassa tarvi seurata "virallista linjaa". Kuopuksen kanssa on onneksi sitten osannut ottaa rennommin.

Sori vähän ot... :ashamed:

 

Minulla on vuonna 2000 syntyneet kaksoset ja joulukuussa 2009 syntynyt poika. Kun kaksoset olivat vauvoja, oli neuvolan ohje, että 6 kk ikäiset vauvat tulisi siirtää omaan huoneeseen ja yleinen unikoulukäytäntö oli tuo huudattaminen. Arvatkaa vaan tottelinko noita neuvolan ohjeita? EN totellut! Minun luonne ei vaan antanut periksi, että olisin huudattanut lapseni uneen. Koin, että minun on tarjottava turvaa ja vastattava heidän itkuunsa. Silloin ei ollut puhetta tassuhoidosta, mutta omalla maalaisjärjellä kehitin oman "tassuhoidon", jossa itkevää vauvaa ei hylätty yksin sänkyyn.

Tämä uusi vauva täyttää tällä viikolla 5 kuukautta. Hänen kohdalla aijon toimia kuten toimin kaksosten kanssa. Itkun tullen, en pysty missään vaiheessa laskemaan vauvaa sylistäni tai jättämään yksin.

 

se hoggin nostelu-unikoulu muuten passaa yli 4kk ikäisille. kirjassa mainitaan muistaakseni että yks yleisin ongelma miks toi ei toimi on et vauva on alle 4kk.. teidän vauva oli varmaan liian nuori, possumussu. mut ei tuo nostelukonsti tosiaan kaikille passaa. jotku vauvat hermostuu siitä ja siks kannattaa kokeilla tassuttelua. oma äiti tietää varmasti parhaiten mikä on omalle lapselle paras, koska äiti tuntee lapsensa tempperamentin. kannattaa tehdä just niin kuin parhaaksi näkee.

 

Unikoulusta. Joo, toiset jaksaa ikuista nukuttamista ja kitinää. Mä en jaksa. Siksi olen yrittäny tuhat ja yksi keinoa. Vieläkää ei olla siinä tilassa että homma täysi toimis, mut se on long story.
Olen sitä mieltä että 3kk ikäselle voi lempeesti ohjata muita nukahtamis juttuja ku tissin tms. Se on hyväksi tulevaa ajatellen, ainaki yleensä. Toki toisethan saattaa nukahtaa pienenä aina tissille mut silti itse ominpäin jossai vaiheessa oppii nukahtamaan muutenkin eikä jää tapaan "kiinni". Kuten PALEZZU sanoi, on hyvä tietää vauvan tempperamentti. esim mun tyttö takertuu ainaki kaikkiin tapoihin hetkessä. ei ihan vauvana mut jossain 4-5kk iässä alkoi tajuta juttuja, että vaikka tutti on pakko, muuten ei nukuta jne.. Mut unikoulua kannatan vasta myöhemmin, varsinkaa mitää "rajumpia" uikouluja.

Mun tutuissa on eri koulukunnan kasvatteja, osa ei oo unikouluttanu koskaan. Hyvä ystäväni teki tämän "hellemmän" huudatusunikoulun, eli antoi itkeä muutaman min, sitten tyynnyttely ja takas sänkyyn ja sit taas ooteettiin hetki ennenku mentiin tyynnttämään. Toimi. Ja lapset ovat mitä sosiaalisempia, omatoimisimpia ja iloisimpia mitä tiedän. Äiti tuntee lapsensa ja sen mikä ehkä toimii. Jos tietää että pelkkä hyssyttely vaa raivostuttaa niin siihen ei kannata alkaa.
Itsellä ei ollu sisua/sydäntä itkettää lasta. Syliin hän ei enää nukahda, päin vastoin, se pahentaa pullistelua/huutoa. No, kannatin silti siis tätä tasstutelua/ nostelua. Homma meni siihen että tyttö huusi kahta kauheemmin moisesta tassutuksesta ja nostelu pahensi tilannetta. Tulin siihen tulokseen että tyttö itkee joka tapauksessa eli kokeilen myös tota "lempeämpää" huudatusta. Itkultahan ei voi välttyä, mutta eri asia on jättää vauva kokonaa huutamaan ja nukahtamaan itkuunsa. Tässähän vastataan itkuun , toki viiveellä, ja ollaan paikalla.
Vaunuttelusta. Tue katsomaan maailmaa. Pyyhe tms selän taa ja puolimakaavaan. Tosi monella vaunussa huuto loppuu siihen. Meilläkin.
Tsemppiä.. mentävä.. kutsu käy