Puhuttaisko uskosta?

[QUOTE="Uskis";26760620]Mitä tarkoitat tällä, miten määrittelet ehdottoman ja pyyteettömän rakkauden Jumalaan liittyen?[/QUOTE]

Eikö ehdoton ja pyyteetön rakkaus ole samaa, oli sitten kyseessä Jumala tai ihminen? Rakastaa ja hyväksyy toisen teki hän mitä tahansa ja haluaa hänelle pelkästään hyvää, vaikka ei hyväksyisi tekoja. Jumala on vielä mustasukkainen rakkaudestaan ja hän pitää enkelikuoroa pelkästään ylistämässä itseään.

 

Eikö ehdoton ja pyyteetön rakkaus ole samaa, oli sitten kyseessä Jumala tai ihminen? Rakastaa ja hyväksyy toisen teki hän mitä tahansa ja haluaa hänelle pelkästään hyvää, vaikka ei hyväksyisi tekoja. Jumala on vielä mustasukkainen rakkaudestaan ja hän pitää enkelikuoroa pelkästään ylistämässä itseään.

ja minä uskon tieteeseen!

 

[QUOTE="Uskis";26760572]Jos puhutaan uskontojen välisestä dialogista, niin kyllä mun mielestä pitää jonkun uskonnon edustajalle antaa oikeus puhua uskonsa mukaisesti, eli että jonkun muun uskonnon jumala ei ole olemassa tms. Ei se ole pilkkaa, vaan omaan uskontoon kuuluvaa juttua, ja kuuluu uskonnonvapauteen, joka toivottavasti saa jatkua tulevaisuudessakin. On kristinuskon pilaamista jos kristitty ei saa vieraita uskoja sanoa vääriksi, siinä menee pohja kaikelta kristinuskossa, koska siinä on eri Jumala kuin muissa. Motiivina ei niissä muiden uskontojen jumalien mitätöimisessä ole viha vieraan uskonnon ihmistä kohtaan, vaan rakkaus. Kukaan kristitty ei halua kenenkään seuraavan jotakuta olematonta jumalaa.
Ei mua ainakaan paljon paina jos joku buddhalainen tai muslimi tulee mulle sanomaan että kristittyjen jumalaa ei ole olemassa tai että en tällä uskollani pelastu tms. Itse he Jumalalle sanoistansa joskus vastaavat.
Näitä asioita ei saa ottaa yksittäiseen persoonaan menevinä hyökkäyksinä, vaan kyse on keskustelusta (välillä väittelystä), että kenen Jumala on se varsinainen, oikea jumala ja kenen ei.[/QUOTE]

Mitä hyötyä tuollaisesta väittelystä on? Mitä jos annettais vain kaikkien uskoa juuri siihen, mihin haluaa? Oikeasti hyvin moni ihminen kuitenkin loukkaantuu, jos hänen uskoaan väheksytään tai sanotaan vääräksi. Se on ihan luonnollista, koska hän itse siihen uskoo ja se on tärkeä osa ihmisen elämää ja identiteettiä.

 

[QUOTE="ohikulkija";26760706]Mitä hyötyä tuollaisesta väittelystä on? Mitä jos annettais vain kaikkien uskoa juuri siihen, mihin haluaa? Oikeasti hyvin moni ihminen kuitenkin loukkaantuu, jos hänen uskoaan väheksytään tai sanotaan vääräksi. Se on ihan luonnollista, koska hän itse siihen uskoo ja se on tärkeä osa ihmisen elämää ja identiteettiä.[/QUOTE]

keksitty vai voiko sitä pitää asikirjana? Se riippuu miten tutkijat sen ottaa!

 

Eikö ehdoton ja pyyteetön rakkaus ole samaa, oli sitten kyseessä Jumala tai ihminen? Rakastaa ja hyväksyy toisen teki hän mitä tahansa ja haluaa hänelle pelkästään hyvää, vaikka ei hyväksyisi tekoja. Jumala on vielä mustasukkainen rakkaudestaan ja hän pitää enkelikuoroa pelkästään ylistämässä itseään.

No juu. Jumala rakastaa ja haluaa meille pelkästään hyvää, mutta ei hyväksy kaikkia tekojamme. Kokonaisvaltaisesta hyväksymisestä sanoisin, että Jumala hyväksyy meidät tällaisinamme -ja ei hyväksy.

Jumala hyväksyy meidät persoonina, omina tekeminään yksilöinä. Vaaleina tai tummina, rauhallisina tai vilkkaina, puutarhakiinnostuksen tai veneilyinnostuksen omaavina. Ja haluaa, että ne hyvät puolet meissä oikein vahvistuisivat.

Sitten meissä on paljon törkyä, syntisiä tapoja, mistä Jumala haluaa meidän luopuvan. Ja jos siitä törkystä ei ihminen koskaan halua eroon ja hakeudu Jumalan luo, niin kuoleman jälkeen ei välttämättä hyvä heilu, eli Jumalan hyväksyminen sitä ihmistä kohtaan loppuu siihen. Meille on annettu paljon elinaikaa; kuinka monta minuuttia meidän elämässämme onkaan?

Samalla on kyse myös siitä, haluammeko kohdata itse Jumalan, koska uskossa on kyse Persoonan, Luojan ja ihmisen kohtaamisesta. Yhteys, kommunikaatio on se, mitä Jumala halajaa. Jumala rakastaa meitä, ja on mustasukkainen kilpakosijoille eli meidän epäjumalille, jotka vie usein sen ykköspaikan meidän elämässämme.

Jumalalla on himpun verran oikeuskin olla mustasukkainen, mahdollistaahan Hän "vain" koko tämän universumin. Palstailukin sujuu usein kätevästi kun ei tarvitse itse miettiä että nouseeko huomennakin aurinko vai meneekö mun kropassa sejase solu oikealla tavalla.
Joskus kyllä aina se toinen aivosoluni ei kohtaa sen toisen kanssa...

 

[QUOTE="Uskis";26760794]No juu. Jumala rakastaa ja haluaa meille pelkästään hyvää, mutta ei hyväksy kaikkia tekojamme. Kokonaisvaltaisesta hyväksymisestä sanoisin, että Jumala hyväksyy meidät tällaisinamme -ja ei hyväksy.

Jumala hyväksyy meidät persoonina, omina tekeminään yksilöinä. Vaaleina tai tummina, rauhallisina tai vilkkaina, puutarhakiinnostuksen tai veneilyinnostuksen omaavina. Ja haluaa, että ne hyvät puolet meissä oikein vahvistuisivat.

Sitten meissä on paljon törkyä, syntisiä tapoja, mistä Jumala haluaa meidän luopuvan. Ja jos siitä törkystä ei ihminen koskaan halua eroon ja hakeudu Jumalan luo, niin kuoleman jälkeen ei välttämättä hyvä heilu, eli Jumalan hyväksyminen sitä ihmistä kohtaan loppuu siihen. Meille on annettu paljon elinaikaa; kuinka monta minuuttia meidän elämässämme onkaan?

Samalla on kyse myös siitä, haluammeko kohdata itse Jumalan, koska uskossa on kyse Persoonan, Luojan ja ihmisen kohtaamisesta. Yhteys, kommunikaatio on se, mitä Jumala halajaa. Jumala rakastaa meitä, ja on mustasukkainen kilpakosijoille eli meidän epäjumalille, jotka vie usein sen ykköspaikan meidän elämässämme.

Jumalalla on himpun verran oikeuskin olla mustasukkainen, mahdollistaahan Hän "vain" koko tämän universumin. Palstailukin sujuu usein kätevästi kun ei tarvitse itse miettiä että nouseeko huomennakin aurinko vai meneekö mun kropassa sejase solu oikealla tavalla.
Joskus kyllä aina se toinen aivosoluni ei kohtaa sen toisen kanssa... [/QUOTE]

Onko Jumalaan uskominen oikeasti valintakysymys? Meneekö se tosiaan niin, että jonain päivänä ihminen vain valitsee, että nyt alan uskoa? Minä uskon, että tuohon "uskomisalttiuteen" vaikuttavat monet ihmisestä itsestään riippumattomat asiat: kulttuuri, perhetausta, luonne jne. Ei kai voi olla niin, että toiset eivät pelastu itsestään riippumattomista syistä?

Ylipäänsä elämässä mielestäni korostetaan liikaa ihmistä omien valintojensa tekijänä. Toki moniin asioihin voi vaikuttaa, mutta uskon, että sattumat ja se millainen ihminen on, vaikuttavat enemmän kuin ihmiset uskaltavat ajatella. Onhan se helpompi ajatella, että itsellä on kaikki langat käsissä.

 

Raamatussa kerrotaan että 144000 menee taivaaseen ja muilla on ikuinen elämä maanpäällä.

Kiitos. Mistäs sen sitten tietää kun liput on loppuunmyyty ja voi lopettaa ovelta ovelle kiertämisen? Maan päällä luulisi olevan melko masentava ikuinen elämä, täällä kun pyörii kaikenmaailman uskottomia ja vääräuskoisia ;-)

 

Taas linjoilla, hetken. Oletteko muuten koskaan ajatelleet, että uskovat ovat aiemmin voineet olla jonkin toisen uskonnon edustajia ja ihan konkreettisesti elämässään nähneet sen valheen, mikä noihin on liittynyt? Että se uskova olisikin ikään kuin elänyt jo sen vaiheen läpi?
Ja kyllä, mä todellakin väitän että on olemassa yksi Jumala, joka on todellinen ja elävä. Todellinen Rakkaus, joka tuli vapauttamaan ihmiskunnan synneistänsä. Ottaa sitten tai jättää. Jos olen ahdaskatseinen niin ei voi mitään . Olen elänyt ajan, jolloin en ollut ja sitä aikaa ei ole ikävä.

Jos uskot, että jokin muu uskontomuoto, johon aikaisemmin uskoit kuin vuoreen, on valhetta, kuinka voit olla varma että tämä nykyinen uskontosi onkin se ainoa oikea? Entäs jos ensi viikolla tai kahden vuoden kuluttua huomaat Jumalan olevan valhetta ja löydätkin Buddhan, joka on Pelastaja ja Todellinen Rakkaus?

 

En tarkoita sitä, vaan perustelen, miksi "kristityt" kääntyvät muslimeiksi. Alan käydä ilmeisen ärsyttävksi, parempi jatkaa kesympien kristittyjen seurassa. Niiaan ja poistun. Kiitos mukavasta juttuhetkestä ja siunausta elämäänne :heart:

Näin tässä aina käy. Itsehän tämän keskustelun aloitit ja varmasti tiesit, mihin tämä johtaa. Provoisoivaahan oma kirjoituksesikin on. Ken leikkiin ryhtyköön, se leikin kestäköön.

Itse en mihinkään uskovana olen aina tullut toimeen omillani, vaikka pahojakin asioita on elämässä tapahtunut. Se, että ajattelisin jonkun jumalan olevan kaiken takana, ei kyllä lohduttaisi yhtään - ehkä jopa päinvastoin. Jos jumala on hyvä ja rakastava, miksi hän sallii kaiken pahan? Ihmisen vapaa tahto ei selitä kaikkea pahaa maailmassa, vaikka uskovaiset siihen hyvin usein vetoavat. Ja juuri tämän kristinuskon takia on historiassa tapettu miljoonia ihmisiä, risti- ja löytöretkistä alkaen. Toki sitä tehdään kaikkien uskontojen nimissä, mutta eikö tämä juuri kerro siitä, että liika uskominen yhtään mihinkään ei voi olla hyvästä? Liika fanaattisuus asiassa kuin asiassa on aina huono asia.

 

[QUOTE="ohikulkija";26760706]Mitä hyötyä tuollaisesta väittelystä on? Mitä jos annettais vain kaikkien uskoa juuri siihen, mihin haluaa? Oikeasti hyvin moni ihminen kuitenkin loukkaantuu, jos hänen uskoaan väheksytään tai sanotaan vääräksi. Se on ihan luonnollista, koska hän itse siihen uskoo ja se on tärkeä osa ihmisen elämää ja identiteettiä.[/QUOTE]

Ymmärrän että usko ja uskonto liippaa läheltä ihmisen sisintä, ja on monille herkkä ja henkilökohtainen asia. Mutta ehkä siitä on tehty liian herkkä asia.

Loukkaantuuko kokoomuslainen siitä, jos demari sanoo tämän puhuvan puppua, ja että demarin mielestä heidän sosialistisen aatteensa turvin pärjätään? Ei, se on tavallista debattia. Loukkaantuuko karppaaja verisesti siitä jos joku toisen dieetin omaava sanoo karppauksen olevan turhaa? En usko.

Se, että loukkaantuu väärässä kohdassa, vääristä asioista elämässään, voi olla tosi kohtalokasta. Jos itse seurustelisin jonkun renttuäijän kanssa ja ystäväni yrittäisi välillä kauniisti sanoa että "kuule, parempiakin miehiä on vapaalla jalalla", niin teen tyhmästi jos loukkaannun toisen puheista ja neuvomisesta, ja jatkan uhallani siinä huonossa suhteessa. Itsehän siitä maksan ja kärsin.
Aina kannattaa miettiä voisiko tuon toisen ihmisen jutuissa olla jotain perääkin.

 

[QUOTE="ohikulkija";26760852]Onko Jumalaan uskominen oikeasti valintakysymys? Meneekö se tosiaan niin, että jonain päivänä ihminen vain valitsee, että nyt alan uskoa? Minä uskon, että tuohon "uskomisalttiuteen" vaikuttavat monet ihmisestä itsestään riippumattomat asiat: kulttuuri, perhetausta, luonne jne. Ei kai voi olla niin, että toiset eivät pelastu itsestään riippumattomista syistä?

Ylipäänsä elämässä mielestäni korostetaan liikaa ihmistä omien valintojensa tekijänä. Toki moniin asioihin voi vaikuttaa, mutta uskon, että sattumat ja se millainen ihminen on, vaikuttavat enemmän kuin ihmiset uskaltavat ajatella. Onhan se helpompi ajatella, että itsellä on kaikki langat käsissä.[/QUOTE]

Tuo on ihan mielenkiintoinen asia pohdittavaksi. Jotenkin jotkut ihmiset on herkempiä uskonnollisille asioille, ja usein löytävät itsensä jostain new agen mitä moninaisimmista muodoista - tosin he voivat sitten herkästi tulla uskoonkin. Olikohan jossain niin, että on jopa uskonnollisuusgeeni löydetty (tai joku aivojen lohko on toisilla voimakkaampi), eli joillakin se taipumus uskonnollisuuteen on vahvempaa kuin muilla. No, pelastumisen mahdollisuuteen se ei vaikuta, on monia sellaisia ihmisiä tullut uskoon joita uskonnolliset asiat ei olisi voineet aikaisemmin vähempää kiinnostaa, ns. tässä-ja-nyt -ihmisiä. Jumala kutsuu jokaista.

Mutta uskon niin, että mitä vähemmän ihminen on ollut kristinuskon vaikutuksen alaisena tai kuullut niistä asioista, niin sitä vähemmän häneltä vaaditaan, ja päinvastoin. Mutta, sellaisillakin jotka ovat eläneet jossain keskellä viidakkoa eivätkä koskaan ole kuulleet Jeesuksesta, on omatunto, käsitys oikeasta ja väärästä, ja Jumala tuomitsee heidät aikanaan sen perusteella.

 

[QUOTE="Uskis";26762147]Ymmärrän että usko ja uskonto liippaa läheltä ihmisen sisintä, ja on monille herkkä ja henkilökohtainen asia. Mutta ehkä siitä on tehty liian herkkä asia.

Loukkaantuuko kokoomuslainen siitä, jos demari sanoo tämän puhuvan puppua, ja että demarin mielestä heidän sosialistisen aatteensa turvin pärjätään? Ei, se on tavallista debattia. Loukkaantuuko karppaaja verisesti siitä jos joku toisen dieetin omaava sanoo karppauksen olevan turhaa? En usko.

Se, että loukkaantuu väärässä kohdassa, vääristä asioista elämässään, voi olla tosi kohtalokasta. Jos itse seurustelisin jonkun renttuäijän kanssa ja ystäväni yrittäisi välillä kauniisti sanoa että "kuule, parempiakin miehiä on vapaalla jalalla", niin teen tyhmästi jos loukkaannun toisen puheista ja neuvomisesta, ja jatkan uhallani siinä huonossa suhteessa. Itsehän siitä maksan ja kärsin.
Aina kannattaa miettiä voisiko tuon toisen ihmisen jutuissa olla jotain perääkin.[/QUOTE]

Tarkoitatko, että usko on sinulle yhtä merkityksellinen asia kuin vaikkapa ruokavalio? Tuskinpa. Tai edes tuo poliittinen kanta? Uskovalle ymmärtääkseni usko on syvempi asia kuin mikään muu.

Toki voit olla oikeassa sen suhteen, että uskonto on ihmisille liian herkkä asia ja ihmiset loukkaantuvat liian helposti uskonnoista keskusteltaessa. Tosiasia kuitenkin on, että ihmiset loukkaantuvat. Niin se vain on. Sen huomaa jo lukemalla läpi tämän ketjun. Oletko koskaan esimerkiksi lukenut täältä uskontoon liittyvää ketjua, jossa kukaan ei ole loukkaantunut? En sano, etteikö uskonnosta saisi keskustella, mutta turha odottaa, että keskustelu pysyy "viileänä". Mutta kuten sanoin, mielestäni on turha väitellä nimenomaan siitä, kenen Jumala on oikea. Se on loputon väittely, josta kukaan ei hyödy, mutta aina joku loukkaantuu ja eri uskontoihin uskovien ihmisten välinen kuilu syvenee. Se on vaarallista.

Mitä tuohon renttumieheen tulee, kyllä minäkin loukkaantuisin jos ystäväni aina välillä noin huomauttaisi. Yksi kerta vielä menisi, mutta sen jälkeen tosiaan haluaisin itse tehdä valintani, olenko mieheni kanssa vai en. Se ei ystävälleni kuulu. Samoin olen ärsyyntynyt (en kuitenkaan loukkaantunut), kun eräs ystäväni yrittää joka välissä tuputtaa minulle uskontoaan, vaikka varsin hyvin tietää minun ajatukseni asiasta. Olen toki ajatellut aikoinaan paljonkin, onko hänen jutuissaan perää. Onko hän ajatellut, onko minun jutuissani perää. En tiedä.

 

[QUOTE="Uskis";26762217]Tuo on ihan mielenkiintoinen asia pohdittavaksi. Jotenkin jotkut ihmiset on herkempiä uskonnollisille asioille, ja usein löytävät itsensä jostain new agen mitä moninaisimmista muodoista - tosin he voivat sitten herkästi tulla uskoonkin. Olikohan jossain niin, että on jopa uskonnollisuusgeeni löydetty (tai joku aivojen lohko on toisilla voimakkaampi), eli joillakin se taipumus uskonnollisuuteen on vahvempaa kuin muilla. No, pelastumisen mahdollisuuteen se ei vaikuta, on monia sellaisia ihmisiä tullut uskoon joita uskonnolliset asiat ei olisi voineet aikaisemmin vähempää kiinnostaa, ns. tässä-ja-nyt -ihmisiä. Jumala kutsuu jokaista.

Mutta uskon niin, että mitä vähemmän ihminen on ollut kristinuskon vaikutuksen alaisena tai kuullut niistä asioista, niin sitä vähemmän häneltä vaaditaan, ja päinvastoin. Mutta, sellaisillakin jotka ovat eläneet jossain keskellä viidakkoa eivätkä koskaan ole kuulleet Jeesuksesta, on omatunto, käsitys oikeasta ja väärästä, ja Jumala tuomitsee heidät aikanaan sen perusteella.[/QUOTE]

Mitä nämä tässä-ja-nyt -ihmiset siis ovat? Miksi he yhtäkkiä tulevat uskoon? Olisiko heillä kuitenkin se mainitsemasi uskonnollisuusgeeni?

No, minä uskon täysin vilpittömästi, että usko ei ole ihmisen oma valinta. Jos taivas olisi olemassa ja sinne pääseminen olisi uskosta kiinni, se olisi logiikkani mukaan epäoikeudenmukaista. Siksi en usko, että homma toimii niin.

 

"Mutta, sellaisillakin jotka ovat eläneet jossain keskellä viidakkoa eivätkä koskaan ole kuulleet Jeesuksesta, on omatunto, käsitys oikeasta ja väärästä, ja Jumala tuomitsee heidät aikanaan sen perusteella."

Käsitykset oikeasta ja väärästä ovat täysin kulttuurisidonnaisia. Se, mitä me ajattelemme oikeana ja vääränä on sitä paitsi aika paljon kristinuskon aikaansaamaa, mutta myös esimerkiksi ympäristöllä on suuri vaikutus oikean ja väärän määrittelemiseen. Tyhmänä esimerkkinä vaikkapa sudet: kaupunkilaiset mielestä saattaa olla väärin, että yksikin susi tapetaan, kun taas maalaisen, jonka elanto on vaikkapa lampaissa, on vaikea ymmärtää kaupunkilaisen kantaa suden kaatamisen vääryydestä. Eli niillä keskellä viidakkoa elävien ajattelussa saattaapi olla aikamoisia eroja meidän ajattelutapaamme nähden - ovat sitten kuulleet Jeesuksesta tai eivät.

 

[QUOTE="ohikulkija";26762370]Tarkoitatko, että usko on sinulle yhtä merkityksellinen asia kuin vaikkapa ruokavalio? Tuskinpa. Tai edes tuo poliittinen kanta? Uskovalle ymmärtääkseni usko on syvempi asia kuin mikään muu.

Toki voit olla oikeassa sen suhteen, että uskonto on ihmisille liian herkkä asia ja ihmiset loukkaantuvat liian helposti uskonnoista keskusteltaessa. Tosiasia kuitenkin on, että ihmiset loukkaantuvat. Niin se vain on. Sen huomaa jo lukemalla läpi tämän ketjun. Oletko koskaan esimerkiksi lukenut täältä uskontoon liittyvää ketjua, jossa kukaan ei ole loukkaantunut? En sano, etteikö uskonnosta saisi keskustella, mutta turha odottaa, että keskustelu pysyy "viileänä". Mutta kuten sanoin, mielestäni on turha väitellä nimenomaan siitä, kenen Jumala on oikea. Se on loputon väittely, josta kukaan ei hyödy, mutta aina joku loukkaantuu ja eri uskontoihin uskovien ihmisten välinen kuilu syvenee. Se on vaarallista.

Mitä tuohon renttumieheen tulee, kyllä minäkin loukkaantuisin jos ystäväni aina välillä noin huomauttaisi. Yksi kerta vielä menisi, mutta sen jälkeen tosiaan haluaisin itse tehdä valintani, olenko mieheni kanssa vai en. Se ei ystävälleni kuulu. Samoin olen ärsyyntynyt (en kuitenkaan loukkaantunut), kun eräs ystäväni yrittää joka välissä tuputtaa minulle uskontoaan, vaikka varsin hyvin tietää minun ajatukseni asiasta. Olen toki ajatellut aikoinaan paljonkin, onko hänen jutuissaan perää. Onko hän ajatellut, onko minun jutuissani perää. En tiedä.[/QUOTE]

En tiedä, mutta olisikohan semmoinen loukkaantuminen ominaisempaa enemmän vapaa-ajattelijoille/väljemmän kannan omaaville, jotka ovat aika tarkkoja että he itse saavat määritellä uskonsa, kuin jonkun selkeämmän, perinteisemmän uskonnon edustajalle? Jos nyt ei oteta jotain äärimuslimia huomioon, niin kahden eri uskonnon edustajat voivat käydä kiivastakin väittelyä keskenään uskonasioista, mutta eivät ole moksiskaan. Ehkä heillä ja kristityillä on siinä oma lehmä ojassa, eli kun itsekin evankelioi, niin ymmärtää herkemmin jos vieraan uskonnon harjoittajakin tekee omaa käännytystyötään. ;-)

Tämä ei sitten ole vapaa-ajattelijoiden mollausta, mutta vähän tuntuisi että he eivät ole tottuneita suorempaan puheeseen ja ulkoa päin tulevaan neuvomiseen? Mutta aika hyvin joku piinkova jehovalainen kestää sen jos kristitty sanoo tämän puhuvan pötyä, en usko että hän itkee illalla itsensä uneen ja hokee "kuinka mua nyt loukattiin!" Tai joku buddhalainen, krishna, jne. Siis jos keskustelu on pysynyt asiallisena eikä olla menty henkilökohtaisuuksiin. Asiat voi tapella mut ei ihmiset.

Siinä ymmärrän kyllä kantasi evankelioinnista, että liika on liikaa. Ehkä uskovana sitä kestää vaikka muslimiystävän tekemää, itseeni kohdistuvaa käännytystyötä päivittäin (vastaisin kyllä hänelle kanssa mihin itse uskon), mutta ymmärrän että jotkut uskonnottomat tai vapaa-ajattelijat tuntevat uskontojen miettimisen vieraaksi, epämukavaksi ja pelottavaksi.
Mutta koska Jeesus on mun elämän ykkösasia, niin itse kyllä kerron ystävilleni ja tutuilleni Jeesuksesta useammin kuin kerran elämässä. Ainakin 2 kertaa. Eivät ole tiettävästi saaneet traumoja.

 

En ajattele, koska olen Ateisti..Sori vaan!! (Vaikka kuulunkin toistaiseksi kirkkoon)
Uskon asioista on käyty monet keskustelut tuttavieni kanssa ja kantaani en ole muuttanut, enkä varmaankaan tule koskaan muuttamaan. Olen, mikä olen enkä ala itseäni muiden mieliksi muuttamaan, edes näissä asioissa..

Mielestäni kuoleman jälkeen ei mennä Taivaaseen tai Helvettiin, vaan mädännytään mullan alla ja ehkäpä sielu saattaa jäädä vaeltelemaan maan päälle, kunnes syntyy toisessa hamossa/henkilössä uudelleen..
Minun puolesta jokainen saa uskoa mihin haluaa, mutta minulle on turha tulla tyrkyttämään asioita, johin en usko..Olen tästä uskovaisille tuttuillenikin sanonut eikä kukaan ole suuttunut..

 

[QUOTE="ohikulkija";26762433]Mitä nämä tässä-ja-nyt -ihmiset siis ovat? Miksi he yhtäkkiä tulevat uskoon? Olisiko heillä kuitenkin se mainitsemasi uskonnollisuusgeeni?

No, minä uskon täysin vilpittömästi, että usko ei ole ihmisen oma valinta. Jos taivas olisi olemassa ja sinne pääseminen olisi uskosta kiinni, se olisi logiikkani mukaan epäoikeudenmukaista. Siksi en usko, että homma toimii niin.[/QUOTE]

No, en tiedä sen kummemmin sanoa että miten vahvasti vaikuttaa kenessäkin uskonnollisuusgeeni, se oli vaan yks tutkimustulos joka pisti miettimään. Ehkei siitä geenistä kukaan vielä tiedä kunnolla. Mutta oli se geeni kuinka vahvana meissä, niin sen vähäinen toiminta (!) ei onneksi estä pelastumista. Koska jokaisessa ihmisessä on se tekijä, jonka kautta voi päästä yhteyteen Jumalan kanssa.
Eli ihmisessä on kristinuskon mukaan päällekkäisinä ruumis, psyyke/mieli ja henki, jotka on yhteydessä toisiinsa. Ja noista henki on se, joka kommunikoi yliluonnollisen kanssa (ei pidä sekoittaa keskenään käsitteitä, eli ihmisen henkeä ja Pyhää Henkeä, joka on puolestaan yksi jumaluuden persoona).

Ihmisen henki kaipaa usein Jumalan yhteyteen, se näkyy ihmisellä merkityksen etsimisenä, kodin etsimisenä, selittämättömänä kaipuuna. Jotkut turruttavat sitä viinalla, jotkut uskonnolla.
Sitten kun ihminen tulee uskoon (kristinuskoon, hehheh) ja henkemme pääsee Jumalan kanssa yhteyteen, niin se kaipuu häviää. Raamattu kuvaa sitä olotilaa että se olo on kuin kylläisellä vauvalla joka on saanut mahan täyteen maitoa. Tyytyväinen ja rauhallinen.

Vielä täsmennän yhtä kohtaa...eli tässä-ja-nyt -ihmiset. Siis olet ehkä itsekin huomannut, että on käytännönläheisempiä ihmisiä, jotka saavat paljon aikaiseksi, mutta eivät paljon koskaan puhu abstrakteista, syvällisistä, uskonnollisista asioista? En tarkoita sitä etteivätkö hekin joskus syvällä sisimmässään näitä pohtisi (Jumala kyllä pistää jokaisen miettimään edes joskus näitä asioita ) , mutta käytännön elämä usein vie heillä voiton. Sitten sunkin lähipiirissä voi olla semmoisia vähän jatkuvia etsijöitä, jotka tykkäävät kahlata eri uskontojen juttuja jatkuvasti läpi ja avoimemmin, rohkeammin pohtia syvällisiä?

En siis tarkoita sitä, että käytännönläheisemmät ihmiset olisivat huonompia vaikkeivät niin elämän tarkoitusta joka päivä pohdi, päinvastoin he pitävät hyvin tätä yhteiskuntaa pystyssä ja arkihommat hoituu. Ja toisella ääripäällä, eli uskonnollisuuteen taipuvaisilla ihmisillä se etsiminen voi olla melkein enemmän harrastetta ja ajankulua kuin tosissaan etsimistä, tyyliin "etsii, etsii mutta ei soisi löytävänsä".

Mutta koska kummallakin noista (karrikoiduista) ihmistyypeistä on henki, niin kumpikin pääsee sen avulla halutessaan Jumalan yhteyteen.

 

"Mutta, sellaisillakin jotka ovat eläneet jossain keskellä viidakkoa eivätkä koskaan ole kuulleet Jeesuksesta, on omatunto, käsitys oikeasta ja väärästä, ja Jumala tuomitsee heidät aikanaan sen perusteella."

Käsitykset oikeasta ja väärästä ovat täysin kulttuurisidonnaisia. Se, mitä me ajattelemme oikeana ja vääränä on sitä paitsi aika paljon kristinuskon aikaansaamaa, mutta myös esimerkiksi ympäristöllä on suuri vaikutus oikean ja väärän määrittelemiseen. Tyhmänä esimerkkinä vaikkapa sudet: kaupunkilaiset mielestä saattaa olla väärin, että yksikin susi tapetaan, kun taas maalaisen, jonka elanto on vaikkapa lampaissa, on vaikea ymmärtää kaupunkilaisen kantaa suden kaatamisen vääryydestä. Eli niillä keskellä viidakkoa elävien ajattelussa saattaapi olla aikamoisia eroja meidän ajattelutapaamme nähden - ovat sitten kuulleet Jeesuksesta tai eivät.

Tuo susijuttu on ihan totta. Tai sitä joskus miettii että kuinka paljon vastuuta on vaikkapa muita tappavalla lapsisotilaalla, joka on lapsuudessaan aivopesty jossain äijäporukassa ja jolla ei ole mitään tietoa moraalista tai hyvyydestä, joka ei edes tiedä mitä on rakkaus? Mutta ehkä sellaisiin just pätee se "jolle paljon on (tietoa) annettu, siltä paljon vaaditaan", eli ehkei Jumala heiltä vaadi niin paljon kuin tavallisen lapsuuden kokeneelta normikansalaiselta. Toki, pelastusta se sotilaskin tarvitsee, ja muutenkin jo ihan poispääsyä niistä väkivaltakuvioista.

 

mä haluaisin tulla uskoon, olen jo pitkään halunnut. Tää maailman meno, sodat ja ihmisten kylmyys ja empatiakyvyttömyys ahdistavat todella paljon. Monia unettomia öitä ja masentavia, pelottavia päiviä takana.

 

mä haluaisin tulla uskoon, olen jo pitkään halunnut. Tää maailman meno, sodat ja ihmisten kylmyys ja empatiakyvyttömyys ahdistavat todella paljon. Monia unettomia öitä ja masentavia, pelottavia päiviä takana.

Rukoile, että Jeesus antaisi sun tulla uskoon ja pelastua. Siinä hetkessä, sillä sekunnilla Jeesus pelastaa sut.
Sodat ja maailman meno saavat tuntuakin pelottavilta, se on ihan normaalia. Mutta Jumala antaa vähitellen, päivien ja viikkojen aikana rauhan sen pimeyden keskellä.

 

[QUOTE="Uskis";26763666]Rukoile, että Jeesus antaisi sun tulla uskoon ja pelastua. Siinä hetkessä, sillä sekunnilla Jeesus pelastaa sut.
Sodat ja maailman meno saavat tuntuakin pelottavilta, se on ihan normaalia. Mutta Jumala antaa vähitellen, päivien ja viikkojen aikana rauhan sen pimeyden keskellä.[/QUOTE]

rukoilemalla ja harhakuviin uskomallahan tämä maailma paranee ja sodat haihtuu. voi hyvänen aika...uskis, oletko huomannut sotien ja nälänhädän ja köyhyyden katoavan maailmasta sillä että rukoilet Jeesusta? tarkoitan siis yleismaailmallisesti, en sinun elämästäsi.

 

Mikäs satutuokio täällä on?

 

rukoilemalla ja harhakuviin uskomallahan tämä maailma paranee ja sodat haihtuu. voi hyvänen aika...uskis, oletko huomannut sotien ja nälänhädän ja köyhyyden katoavan maailmasta sillä että rukoilet Jeesusta? tarkoitan siis yleismaailmallisesti, en sinun elämästäsi.

Sanotaan nyt näin, että en edes usein rukoile että "maailma paranisi" tai että "kaikki ongelmat katoaisivat maailmasta". Liian ylimalkaista. Ja jos yhden uskovan rukous riittäisi jonkun sodan loppumiseen (mikä on teoriassa mahdollista, vaikka käytännössä siihen tarvitaan rukousrintama ja paljon rukousta), niin eikös kohta jossain puhkeaisi taas joku uusi konflikti.

Ei, vaan riittää että yhden ihmisen elämä tulee kerrallaan pelastetuksi ja autetuksi. Jo ihan sen ihmisen itsensä takia, mutta myös muiden. Yksi autettu, hyvinvoiva ihminen saa paljon hyvää aikaan, mutta yksikin apua ja tukea vaille jäänyt saa aikaan myös paljon pahaa, nää hommat lähtee usein ihan yksilötasolta.
Laitetaan nyt äärimmäisen tyhmä ja liioiteltu esimerkki, mutta: äiti Teresa vs. Hitler.

 

siis yksi ihminen kerrallaan voi hurskastella ja sulkea silmänsä todellisuudelta koska itsellä on hyvä olla? tiedätkös, minullakin on hyvä olla ihan ilman Jeesusta mutta tiedostan täysin mitä maailmalla tapahtuu

 

[QUOTE="Uskis";26763245]En tiedä, mutta olisikohan semmoinen loukkaantuminen ominaisempaa enemmän vapaa-ajattelijoille/väljemmän kannan omaaville, jotka ovat aika tarkkoja että he itse saavat määritellä uskonsa, kuin jonkun selkeämmän, perinteisemmän uskonnon edustajalle? Jos nyt ei oteta jotain äärimuslimia huomioon, niin kahden eri uskonnon edustajat voivat käydä kiivastakin väittelyä keskenään uskonasioista, mutta eivät ole moksiskaan. Ehkä heillä ja kristityillä on siinä oma lehmä ojassa, eli kun itsekin evankelioi, niin ymmärtää herkemmin jos vieraan uskonnon harjoittajakin tekee omaa käännytystyötään. ;-)

Tämä ei sitten ole vapaa-ajattelijoiden mollausta, mutta vähän tuntuisi että he eivät ole tottuneita suorempaan puheeseen ja ulkoa päin tulevaan neuvomiseen? Mutta aika hyvin joku piinkova jehovalainen kestää sen jos kristitty sanoo tämän puhuvan pötyä, en usko että hän itkee illalla itsensä uneen ja hokee "kuinka mua nyt loukattiin!" Tai joku buddhalainen, krishna, jne. Siis jos keskustelu on pysynyt asiallisena eikä olla menty henkilökohtaisuuksiin. Asiat voi tapella mut ei ihmiset.

Siinä ymmärrän kyllä kantasi evankelioinnista, että liika on liikaa. Ehkä uskovana sitä kestää vaikka muslimiystävän tekemää, itseeni kohdistuvaa käännytystyötä päivittäin (vastaisin kyllä hänelle kanssa mihin itse uskon), mutta ymmärrän että jotkut uskonnottomat tai vapaa-ajattelijat tuntevat uskontojen miettimisen vieraaksi, epämukavaksi ja pelottavaksi.
Mutta koska Jeesus on mun elämän ykkösasia, niin itse kyllä kerron ystävilleni ja tutuilleni Jeesuksesta useammin kuin kerran elämässä. Ainakin 2 kertaa. Eivät ole tiettävästi saaneet traumoja. [/QUOTE]

Minun kokemukseni tuosta väittelystä ja sen seurauksista ovat melkoisen erilaiset kuin sinulla, vaikka ihan evluteista ollut kysymys. Ehkä mulla on sitten kiivaita tuttavia ja kavereita

Vaikka olen uskonnoton, minulle uskontojen miettiminen ei ole lainkaan vierasta, epämukavaa eikä pelottavaa. En vaan ymmärrä sitä, että jos olen kantani kertonut ja osoittanut olevani elämääni tällaisenaan varsin tyytyväinen, joku silti kokee jatkuvasti tarpeelliseksi käännyttämiseni. Uskonnosta voidaan toki keskustella aina kun molempia osapuolia huvittaa, mutta ärsyttää, että minun elämäntapaani ei hyväksytä, vaan ollaan olevinaan jotenkin sen yläpuolella. Olen täysin tyytyväinen näin, en kaipaa uskontoa elämääni, enkä koe ystävieni elämäntapaa yhtään omaani paremmaksi.

Kyse ei ole traumojen saamisesta (niitä en ole saanut), vaan toisten huomioonottamisesta.