vierailija
Sanottakoon alkuun hyvät puolet: tekevä, huumorintajuinen, maalaisjärjen omaava, seksi on monipuolista, hyvää ja sitä on riittävästi, yhteiset tulevaisuuden haaveet ja suunnitelmat, samoja harrastuksia, saa tulla ja mennä, luottamus toimii, voimme keskustella mistä vain. Olemme kuin parhaat kaverit, jotka rakastavat toisiaan enemmän kuin kuitenkin pelkät kaverit.
Mutta ne huonot puolet: silloin harvoin kun meillä olisi jotain riideltävää, hän ei suostu riitelemään, joka omasta mielestäni tavallaan puhdistaisi pöydän. Luulen hänen pelkäävän menettävänsä malttinsa impulsiivisena ihmisenä - hän on erittäin pitkävihainen ja osoittaa sen kyllä pitämällä jonkintyylisiä mykkäkouluja. Ensin annan olla, uskoen, että tässä on kyse vain yleisesti ärsytyksestä. Parin päivän päästä huomaan, että nyt on kyse isommasta, koska ei suostu keskustelemaan asiasta, jolloin suuttuu entistä enemmän (paiskoo ovia, lähtee pois, ei anna laisinkaan puheenvuoroa ja meuhkaamisen päätteeksi lukittautuu vielä syvemmälle > estää asian käsittelyn), eikä vastaa kuin murahtelemalla normaaleihinkaan kysymyksiin - jos vastaa. Kun kysyy mikä vaivaa, ei tietenkään vaivaa mikään. Silti jutellaan vain silloin kun hän haluaa, ei silloin kun minulla olisi asiaa. Yleensä minä en edes halua siinä vaiheessa keskustella mistään, koska vetutus on tarttunut ja olen epävarma, että uskaltaako tässä nyt jutella niitä näitäkään, ettei suutu lisää. Ja kaikesta keskusteluyrityksistäkin huomaa, että toista vetuttaa toisessa edelleen joku asia.
Joudun aina arvailemaan, mistä hän olisi suuttunut. Yritän miettiä, olenko tehnyt jotain, mutta en saa kiinni siitä, mistä hän olisi suuttunut. Tiedän, että on minulle suuttunut, mutta kun en tiedä mistä. Tilanne raukeaa usein siihen, että minä pyydän anteeksi, vaikka en tiedä syytä. Aina edes anteeksi pyytäminen ei auta, koska on niin pitkävihainen. Monesti syyksi on osottautunut lopulta joku täysin vahingon/epähuomion piikkiin laitettava asia, esim. olen imuroidessa kolhaissut jotakin hänen työkaluaan, joka on tippunut hyllyn taakse piiloon ja saanut lommon.
Olen miettinyt ja muuttanut omia toimintamallejanikin, välttänyt "lietsomasta vihaa" antamalla olla ja keskittymällä omaan tekemiseeni, mutta kun pahimmillaan tilanne saattaa kestää montakin kuukautta, ettei uskalla sanoa mitään ja saan olla varpaillani koko ajan. Vaikka minulle on selkeämpää, että asiat selvitetään heti, yritän tulla miestä vastaan, etten väkisin pakota puhumaan, vaan sanokoot aikanaan asiansa. Näissä riidoissa vaan kun tuo aika tuppaa venymään, niin kellään ei ole kivaa.
Taas olemmekin tässä samassa tilanteessa, etten tiedä mitä tässä pitäisi tehdä, kun viikko mökötystä on jo takana. Näitä tällaisia "riitoja" ei ole kuin ehkä kerran vuoteen, mutta sekin on mielestäni tarpeeksi, koska tilanne on todella stressaava myös minulle ja ajaa muutoin toimivaa parisuhdettamme tehokkaasti kuilun partaalle. Tämä ei ole ensimmäinen kerta ja vastaavanlainen tilanne johti jo kerran eroon, kun en löytänyt lähes neljän kuukauden "mykkäkoulun" jälkeen mitään muuta pakopääsyä.
Mutta ne huonot puolet: silloin harvoin kun meillä olisi jotain riideltävää, hän ei suostu riitelemään, joka omasta mielestäni tavallaan puhdistaisi pöydän. Luulen hänen pelkäävän menettävänsä malttinsa impulsiivisena ihmisenä - hän on erittäin pitkävihainen ja osoittaa sen kyllä pitämällä jonkintyylisiä mykkäkouluja. Ensin annan olla, uskoen, että tässä on kyse vain yleisesti ärsytyksestä. Parin päivän päästä huomaan, että nyt on kyse isommasta, koska ei suostu keskustelemaan asiasta, jolloin suuttuu entistä enemmän (paiskoo ovia, lähtee pois, ei anna laisinkaan puheenvuoroa ja meuhkaamisen päätteeksi lukittautuu vielä syvemmälle > estää asian käsittelyn), eikä vastaa kuin murahtelemalla normaaleihinkaan kysymyksiin - jos vastaa. Kun kysyy mikä vaivaa, ei tietenkään vaivaa mikään. Silti jutellaan vain silloin kun hän haluaa, ei silloin kun minulla olisi asiaa. Yleensä minä en edes halua siinä vaiheessa keskustella mistään, koska vetutus on tarttunut ja olen epävarma, että uskaltaako tässä nyt jutella niitä näitäkään, ettei suutu lisää. Ja kaikesta keskusteluyrityksistäkin huomaa, että toista vetuttaa toisessa edelleen joku asia.
Joudun aina arvailemaan, mistä hän olisi suuttunut. Yritän miettiä, olenko tehnyt jotain, mutta en saa kiinni siitä, mistä hän olisi suuttunut. Tiedän, että on minulle suuttunut, mutta kun en tiedä mistä. Tilanne raukeaa usein siihen, että minä pyydän anteeksi, vaikka en tiedä syytä. Aina edes anteeksi pyytäminen ei auta, koska on niin pitkävihainen. Monesti syyksi on osottautunut lopulta joku täysin vahingon/epähuomion piikkiin laitettava asia, esim. olen imuroidessa kolhaissut jotakin hänen työkaluaan, joka on tippunut hyllyn taakse piiloon ja saanut lommon.
Olen miettinyt ja muuttanut omia toimintamallejanikin, välttänyt "lietsomasta vihaa" antamalla olla ja keskittymällä omaan tekemiseeni, mutta kun pahimmillaan tilanne saattaa kestää montakin kuukautta, ettei uskalla sanoa mitään ja saan olla varpaillani koko ajan. Vaikka minulle on selkeämpää, että asiat selvitetään heti, yritän tulla miestä vastaan, etten väkisin pakota puhumaan, vaan sanokoot aikanaan asiansa. Näissä riidoissa vaan kun tuo aika tuppaa venymään, niin kellään ei ole kivaa.
Taas olemmekin tässä samassa tilanteessa, etten tiedä mitä tässä pitäisi tehdä, kun viikko mökötystä on jo takana. Näitä tällaisia "riitoja" ei ole kuin ehkä kerran vuoteen, mutta sekin on mielestäni tarpeeksi, koska tilanne on todella stressaava myös minulle ja ajaa muutoin toimivaa parisuhdettamme tehokkaasti kuilun partaalle. Tämä ei ole ensimmäinen kerta ja vastaavanlainen tilanne johti jo kerran eroon, kun en löytänyt lähes neljän kuukauden "mykkäkoulun" jälkeen mitään muuta pakopääsyä.