Pussit synttärivieraille

Kuinka monella on tapana jakaa lapsenne synttäreillä olleille vieraille omat "lahjapussit"?

Tuntuu täälläpäin ainakin olevan kovasti suosiossa, että kotiin lähtiessä annetaan käteen pussi, missä yleensä jotain rompetta.
Tuntuu vaan jotenkin ihan järjenvastaiselta, et synttärisankari jakaa vieraille lahjoja! Mitä varten? Onko tämäkin joku Amerikasta tullut tapa? :/

Täytyy myöntää, että olen itsekin "yleisön painostuksesta" ostanut joskus vieraille jotain kotiinviemistä, mutta en kyllä enää jatkossa niin meinaa tehdä. Eikös se ole synttärisankari, jonka kuuluisi saada sinä päivänä sitä kivaa tavaraa, eikä suinkaan vieraiden? Ja synttärit maksaa nykyään muutenkin maltaita, tuostahan tulee aikamoiset lisäkulut. :kieh:
 
Mä järjestin aarteenetsinnän (vieraita ei kylläkään ollut montaa) ja se oli osallistujista erittäin kivaa. Poika halusi jatkaa illalla aarteenetsintää, sisällöllä ei tosin ollut väliä. Sisälle tuli pöydässä olleita pipareita ja yksi tyhjä ilmapallo. Ei ollut kallista ja erityistä lahjontaa.

Erityisemmät lahjat jäisivät multa väliin, mutta onginta tai aarteenetsintä on eri juttu - ne ovat toimintaa.
 
Mä asun Espanjassa, ja täällä on aina tapana synttäreillä jakaa vieraille isot pussit, jossa on lähinnä karkkia, maissinaksuja, ilmapallo ja joskus ehkä joku pikkuauto tai muuta.
En niin välitä siitä tavasta lähinnä sen takia, että joskus koulupäivinä (niitä tuodaan kouluun luokalle kanssa) tulle yhdellä viikolla kolmekin pussia kotiin, ja en haluaisi antaa niin paljon makeita.
Itse laitan pojalle synttäreillä aarteenetsinnä varjolla jokaiselle pienelle pussin, jossa on yksi karkki, pikkupussi maissinaksuja ja yksi ilmapallon. Kaikilla on ihanaa, kun löytävät aarrearkusta itselleen jotain.
Kouluun olen leiponut kakun.
Että siis maailmalta noita tapoja tulee.
 
meillä tytön synttäreille järjestettiin onginta jossa jokainen sai pienen pussin, ostin hm.stä pampuloita ja pinnejä, eivät maksaneet kuin n 5? koko satsi. Viidelle tytölle riitti siitä palkinnoksi.
 
Mnustakin tämä uusi tapa on karmea ja just sitä krääsää sitten kertyy kamalasti, ynnä ne pussit tulevat tosi kalliiksi. Tytön 5 vee synttäreillä päädyttiin ratkaisuun, jossa kaikki saivat prinsessa-foliopallot kotiin viemiksi (ne olivat ensin koristeina). Ostettiin Stokkalta sellainen säiliö heliumia kesällä (Hullujen Päivien tuote) ja tilasin foliokuoret ilmapallokaupasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja elina9:
Mnustakin tämä uusi tapa on karmea ja just sitä krääsää sitten kertyy kamalasti, ynnä ne pussit tulevat tosi kalliiksi. Tytön 5 vee synttäreillä päädyttiin ratkaisuun, jossa kaikki saivat prinsessa-foliopallot kotiin viemiksi (ne olivat ensin koristeina). Ostettiin Stokkalta sellainen säiliö heliumia kesällä (Hullujen Päivien tuote) ja tilasin foliokuoret ilmapallokaupasta.
Onko tuota heliumia mahdollisuutta tilata mistään?

 
Meillä 3-vuotiaan synttäreillä oli aarre-huone, josta jokainen vieras (15) sai poimia yllätyspussin pyykkinarulta. Pussi oli synttäreiden teeman mukaan prinsessa-kuvioinen, ja pussissa oli ilmapallo, tikkari ja tarroja.

En tiedä mistä vieraiden lahjominen on saanut alkunsa, mutta meilläpäin joka kersan synttäreillä sellaista on. Tapana on lahjojen jakamisessa esim. onnenpyörä tai onginta.
 
Vähän kulunut aikaan, kun viimeksi kävin täällä....
Googleta "ilmapallot" tai "foliopallot" niin löydät varmaan sen. Olisiko ollut ilmapallokeskus tai jokin vastaava, jossa näin niitä myyntipakkauksia, sieltä saa myös tilata valmiiksi täytettyjä foliopalloja.

Piti vielä kommentoimani sitä, että kun me olemme karkiton perhe ts. 5-vuotiaskaan ei ole vielä saanut karkkia, on todellinen painajainen, kun synttäreillä sitä viljellään ja pistetään kaikkiin pusseihinkiin vielä. Näin joulunaikaan on sitten saanut perata päivähoidon ja jumpan pusseista noita karkkeja pois, kun ei ole aikomustakaan missään tapauksessa tuolle 2,5vuotiaalle antaa karkkia vielä aikoihin.
 
Miksette anna 5-vuotiaalle lainkaan karkkia? Ihmettelen vain, miten se onnistuu. Meillä ainakin toiset isovanhemmat on "työntäneet" karkkia suuhun "alusta saakka" ja tuoneet atkalta tuliaisiksi kokonaisia suklaalevyjä. On siinä saanut nappailla lahjoja tytön kourasta pois.

Meillä 3-vuotias, joka on saanut karkkia 1-vuotiaasta saakka. Rajoitamme mielestäni paljon hänen makean syöntiään. Lauantaina on karkkipäivä, jos viikko on mennyt hyvin ja "tarroja" on tullut reippaasta nukkumaan menosta. Karkkipäivänä tyttö valitsee yleensä pätkiksen, tikkarin tai muutaman karkin irtokarkkeja pussiin. Mielestäni aika vähän. Nyt joulun aikana on saanut useammin karkkia jälkiruoaksi.
 

Yhteistyössä