Puudutteet ja kivut pelottaa

Olen lueskellut asioita puudutteista ja ne jotenkin kammottaa minua. Mutta ihan yhtälailla pelkään sitä synnytyskipuakin. Olen yhden lapsen synnyttänyt yli 5 vuotta sitten ja sain silloin kohdunkaulapuudutuksen. Se lopetti mun supparit silloin ja ne jatkuivat kun sain oksitosiinia. Se on vissiin aika tavallista? Synnytykseni oli silloin suhteellisen nopea ja ei kivuilta ihan sietämätön, mutta en tiedä mitä olisi ollut ilman puudutusta.

Kauheinta oli ponnistaminen ehkä. Toisaalta toivoisin tällä kertaa epiduraalia, jonka teho lienee paras? Mutta siinäkin hirvittää jotenkin sen laittaminen ja miten aine oikein vaikuttaa vauvaan ja se että meneekö sitten helposti imukuppisynnytykseksi.

Kyllä ne puudutteet jotenkin lapseenkin vaikuttavat ainakin toisinaan. Esim. jos syntyy nopeasti puudutteen jälkeen, eikä äidin elimistö ehdi puhdistaa vauvaa. Näin olen siis ymmärtänyt.

Luulen, että on kuitenkin pakko turvautua puudutteeseen, kun ei muuten ehkä kestä. Enkä siitä kuitenkaan aio huonoa oloa itselleni ottaa, vaikka se puudutusainekin kauhistuttaa.

Toisaalta kun ajattelee, niin esim. 70-luvulla ei juuri puuduteltu ja hengissä nekin synnyttäjät ovat. Kipuun ei kuole, mutta hulluko sitä kärsisi kun puudutusta olisi tarjolla.

Onko muita puudutuskammoisia, jotka ei silti uskalla synnyttää luomunakaan?

 

Minä jossainmäärin olen tuollainen puudutekammoinen :ashamed:
Sen tiedän, että vasta ihan viimeisenä oljenkortena suostun ottamaan vastaan epiduraalin tai spinaalin (tehdäänkö sitä edes ensisynnyttäjille?), koska minua kammottaa koko ajatus, että selkärankaan tökitään piikkejä.
Olen myöskin lueskellut muista mahdollisista puuduteistä ja yllättävän moni saattaa vaikuttaa vauvaan ja sitäkään en halua. Ihan ilman mitään kivunlievitystä en kuitenkaan haluaisi synnyttää jos kivut sattuvat olemaan aivan kamalia :\|
Onneksi lohduttaa ajatus, että ilokaasua aina saa (toivottavasti siitä ei vaan tule kamalan huonoa oloa) ja agua-rakkulat pystyn jotenkin hyväksymään ilman kammon tunnetta, mutta eihän nekään jokaisessa tilanteessa auta. Kaikein suurimman toivon laita ammeeseen, johon toivon pääseväni (ja ehtiväni) likoamaan avautumis vaiheessa.
Tuntuu että ainoa mahdolinen "oikea" puudute olisi pudendaalipuudutus (ainakin niillä tiedoilla mitä olen saanut kerättyä), koska senhän ei pitäisi vaikuttaa syntyvään vauvaan millään lailla, mutta olisiko siitä yksinään loppupeleissä mitään hyötyä?
Harmi ettei täälä Tampereella saa edes synnyttää veteen. Luultavasti se mahdollisuus vähentäisi tätä kivunlievitys-pohdintaa.

 

mulla puudutus kammo ja piikki kammmo. tosin se heiman helpotti kun insuliinia piti tökkiä. No kaks olen synnyttänyt luomuna. Oikea hengitys, harjoiteltu rentoutuminen, kuuma suihku ja se kun tiesi ettei mitään kuitenkaan voi ottaa. niin aplkinto se paras siinä on ja eihän se kauaa kestä kun liikkuu eikä vaan jämähdä paikalleen. Jokainen supistus on yksi vähemmän.

 

Mä sain monenmoista puudutusta,ja siltikin oli ihan hirveetä! Ja vielä monta kertaa hirveempää olis ollu ilman niitä puudutuksia, tuntuu että sitä ei olis kestäny mitenkään!
Epiduraalin laittaminen ei sattunu yhtään eikä muutenkaan tuntunu kauheelta, vaikka sitä etukäteen pelkäsin. Ja paikoilleen meni heti ja nopeesti. Muidenkaan puudutusten laitto ei sattunu, varmaan siks kun epiduraali vaikutti.

 

Olen kanssa tulkinnut, että pudendaali olisi hyvä, mutta sitä käytetään todella vähän. Siitä ei ilmeisesti ole juuri hyötyä, jos ei laiteta täsmälleen oikein ja jostain luin, että se on vaikeaa kokeneillekin lääkäreille laittaa. Jostain sairaalalistauksesta katsoin prosentteja puudutekäytöstä ja se oli luokkaa 1 %, mitä oli pudendaalia käytetty eli aika pieni mahdollisuus saada se. Aqua-rakkuloita kokeilin ekassa synnytyksessä, eikä niistä mielestäni ollut apua. Lisäksi niiden laittaminen sattui kauheasti. Ilokaasu oli ok, joskaan ei ehkä kovin tehokas. Allasta haluaisin nyt kokeilla ilokaasun kanssa + puudutteet otan, jos on pakko. Akupunktiokin olisi kiva, mutta sitä ei varmaan saa millään. Täytyis laittaa mies johonkin kurssille

 

Nuo epiduraalit sun muuthan ei kuulemma edes auta siihen ponnistuskipuun.

Mulla kans kammo noita kohtaan ja siksi lähdinkin luomuasenteella synnyttämään, ilokaasua uskalsin kokeilla koska sen ottaminen ei ollut mitenkään peruuttamatonta (vaikutus katoaa melkein samantien).

Se, mikä auttoi jaksamaan oli koko odotusajan kestänyt henkinen valmistautuminen ja hyvin simppeli ajatus - on sitä ihmiset ennenkin synnyttäneet ilman puudutuksia, synnyttävät tänäkin päivänä ja että kukaan ei ole tiettävästi kipuun kuollut! Eli otin aika rennon asenteen, koska jännittäminen ja pelko lisää kipua. Hyvin selvisin

 

Edelliseen vastaan että mulla ainakin auttoi epiduuraali ponnistusvaiheessakin! Ei tuntunut kipua vaan pakottava ponnistamisen tarve.
Mulla laitettiin epiduraali kun olin 5 cm auki ja sillä pärjäsinkin tosi hyvin loppuun asti, mainittakoon että ennen epiduraalia kivut olivat sitä luokkaa etten edes ilokaasua pystynyt ottamaan, olin aivan taju kankaalla...
Mulla oli kyllä aika nopea synnytys kun epuduraalin laitosta vauva syntyi reilun kahden tunnin päästä, olisiko sekin sitten vaikuttanut että ponnistusvaihe ei sattunut ollenkaan.

 

Edelliseen taas vastaan, että miten tiedät että kivuton ponnistus johtui epiduraalista?

 

Niin minulla oli kivuton ponnistusvaihe ilman puudutteita. En tiedä, mistä johtui. Olinko niin keskittynyt, etten huomannut? Ei kiristävää tunnetta, ei mitään. Ei edes sitä kuuluisaa ponnistamisen tarvetta. Siitä huolimatta kohtuu lyhyt 20 min.

 

\

Niin minulla oli kivuton ponnistusvaihe ilman puudutteita. En tiedä, mistä johtui. Olinko niin keskittynyt, etten huomannut? Ei kiristävää tunnetta, ei mitään. Ei edes sitä kuuluisaa ponnistamisen tarvetta. Siitä huolimatta kohtuu lyhyt 20 min.
[/quote


mulla sama juttu ja yhtä lyhytkin...] tai sit se vaan tuntu siltä kun ne supparit kuitenkin sattu ihan sairaasti enkä kerennyt saamaan puudutteita niin jouduin kärsimään ne supistuskivut niin oisko se sit vieny kivun niin hyvin tuosta ponnistus vaiheesta..