Raivarit..

Mitä tee, jos lapsesi saa raivarit kaupassa, ravintolassa tai muussa vastaavassa paikassa?
Meidän 2-vuotias sai tänään ekat raivarit julkisella paikalla (kotipitsassa). En saanut mitään kontaktia, joten vein autoon rauhoittumaan. Sanoin miehelle, että ottaa meidän pitsat kotipakettiin, jos ei ala näkymään. Autossa rauhoittelin tyttöä ja kerroin, ettei kukaan kuule tilata pitsaa, kun neiti huutaa täyttä kurkkua jne. Kun tyttö rauhoittui, kysyin voidaanko mennä sisälle kiltisti ja totteleeko äitiä. Vastaus oli kyllä ja tyttö käyttäytyi esimerkillisesti loppuajan.
 
vieras
Johtunee siitä, että lapsi oli ymmärtänyt jotain väärin tai ei saanut itseään ymmärretyksi. Vastoin yleistä käsitystä 2-v. ikäisellä ei ole mitään uhmaikää. Siis 2-vuotias ei tarkoituksella uhmaa aikuisen tahtoa, sellaista on vasta myöhemmällä iällä. Kyse on pikemminkin oman tahdon kokeilemisesta, tahtominen on tärkeää eikä niinkään se mitä tahtoo. Lapsellasi oli mielessä jokin juttu ja lapselta meni hermot, kun asia ei mennytkään niin kuin hän tahtoi.

Vaihtoehtoja on rauhoittaa lapsi ja pyytää selittämään tai selittää itse. Aina se ei onnistu ja silloin pitää viedä pois stressaavasta paikasta toiseen paikkaan rauhoittumaan, ja sitten otetaan homma uusiksi. Pääasia on, ettei itse menetä malttiaan.
 

Yhteistyössä