Rakastunut 4-vuotias

Haluaisin tietää onko kenenkään lapsella ollut samanlaista käytöstä...

4,5-vuotias poikani on äärettömän rakastunut päiväkodissaan olevaan 5-vuotiaaseen tyttöön. Tämä ei siis ole mitään ihastumista, vaan täyttä tunteen paloa! Viime yönä esim. oli kuulemma nähnyt unta tästä tytöstä, ja koko aamupäivä meni ihan unelmoidessa. Ruoka ei maistunut, leikki ei sujunut, ja muutenkin käytös muistutti ihan murkkuikäisen ensirakastumista.

Kun koitin patistella syömään, poika sanoi vain, että mulla on niin se Silja mielessä. Muutenki juttelee koko ajan, että Silja on mun paras kaveri, mä niin rakastan Siljaa, meen isona sen kanssa naimisiin ym.

Eikä todellakaan olla tätä hänelle tuputettu eikä tällä asialla häntä kiusoiteltu. Sellainen on mielestäni tosi typerää.

Ongelma on tässä myös se, että kyseinen Silja ei korvaansa lotkauta pojalleni. Onhan hän vuotta vanhempi, ja muutenkin hänellä on omat kaverinsa ja leikkinsä päiväkodissa. Joskus kun hän armollisesti leikkii pikkuhetken poikani kanssa, poika on ihan onnessaan ja puhuu kotonakin, miten Silja leikki nyt mun kans!

Toisaaltahan tuo on tosi hellyttävää ja osoittaa, että poikani osaa tuntea syvästi, mutta silti tuntuu, että hän on liian pieni tällaiseen.

Siis, onko kokemusta kellään tällaisesta?

 

Meidän pian 5 vuotias on myös rakastunut päiväkodin vuotta nuorempaan tyttöön. Tyttökin leikkii mielellään hänen kanssaan.
Poika on myös suunnitellut menevänsä naimisiin hänen kanssaan ja todella käyttäytyy rakastuneen tavoin. Ihailee tytön vaatteita ja puhuu paljon hänestä. Meidän poika tosin tuntuu ihailevan monia muitakin tyttöjä, omia serkkujaan, ja jopa paria aikuistakin naista. Mutta tämä päiväkodin tyttö on hänen ihastuksensa ollut jo pitkään ja hänen kanssaan hän haluaa viettää tulevaisuutensa. Hellyyttävää ja kaipa tämänkin ikäiset osaavat rakastua. Tietenkin lapsen tavalla, mutta kyllä ne on tärkeitä tunteita. Kaipa tämä ihastuskin joskus menee ohi ja uusia tulee taas tilalle.

 

Omat lapset eivät ole vielä tuon ikäisiä, mutta voisin kertoa erään kokemuksen Nimittäin itsestäni.

Olin tarhaiässä äärettömän rakastunut erääseen samanikäiseen poikaan ja muistan kertoneeni, että menen ehdottomasti hänen kanssaan naimisiin. Leikittiin paljon yhdessä jne..

Ja sitten se meni vain ohi, ilman sen kummempia sydänsuruja, en saanut mitään traumoja, eikä poikakaan. Vaikka hänet julmasti eskarissa hylkäsin. Ollaan vieläkin kavereita

Joten en olisi mitenkään huolissani tuosta. Se on vain osa lapsen kehitystä, lapset ottavat aikuisista mallia. Ja kokeilevat mitä se rakkaus voi olla. Sillä tavalla lapsi lähinnä kehittää omaa tunne-elämäänsä, siitä se kehittää ja se on vain osa elämää. Lapset toipuvat mahdollisista sydänsuruista nopeasti vaikka voihan se alussa vähän sattua, mutta äiti ja isi ovat edelleen tärkeimpiä maailmassa.

Älkää olko huolissanne :hug: Kyllä se elämä siitä lähtee