Täällähän on tuttua porukkaa..toivottavsti enkelinkosketus sivut toimii pian, olis tärkeetä asiaa 
fraise
fraise
Raskauden keskeytys sikiöpoikkeavuuksien vuoksi rv 15-20
- Viestiketjun aloittaja Indico
- Ensimmäinen viesti
Vieläkö tää ketju on voimissaan?
Mä olen joutunut tekemään kaksi geneettistä keskeytystä rv15 ja 18. Toiveissa olisi saada ehjä,terve ja elävä lapsi. Kyseessä perinnöllinen sairaus jonka kantaja olen, aiheuttaa kehitysvammaisuutta. Nyt olen jälleen raskaana ja edessä istukkanäyte. Pelottaa niin että oksettaa. Saadaanko me lasta koskaan syliin? Teenkö väärin että olemme edes yrittäneet raskautta omilla soluilla? Joudunko taas hautaamaan lapseni? Rangaistaanko mua kun olen jo kaksi lastani tuhonnut, olenko itsekäs ?
Mä olen joutunut tekemään kaksi geneettistä keskeytystä rv15 ja 18. Toiveissa olisi saada ehjä,terve ja elävä lapsi. Kyseessä perinnöllinen sairaus jonka kantaja olen, aiheuttaa kehitysvammaisuutta. Nyt olen jälleen raskaana ja edessä istukkanäyte. Pelottaa niin että oksettaa. Saadaanko me lasta koskaan syliin? Teenkö väärin että olemme edes yrittäneet raskautta omilla soluilla? Joudunko taas hautaamaan lapseni? Rangaistaanko mua kun olen jo kaksi lastani tuhonnut, olenko itsekäs ?
Täällä riskitilanne ilmassa rakennepoikkeavuuden vuoksi..
Mikä tämän enkelifoorumin osoite on? mielelläni kävisin lukemassa ja purkamassa tunteita..
Mikä tämän enkelifoorumin osoite on? mielelläni kävisin lukemassa ja purkamassa tunteita..
Voimia Siipipöly istukkanäytteeseen, olenkin lukenut jo kuulumisia enkelinkosketus sivustolta.
Joko Katto Kassinen löysit sivuston ja pääsitkö jo sinne sisään?
Tuo foorumi on ollut itsellenikin todella tärkeä selviytymisen kannalta, ihanaa vertaistukea jota ei muualta samalla tavoin saa!!!
Joko Katto Kassinen löysit sivuston ja pääsitkö jo sinne sisään?
Tuo foorumi on ollut itsellenikin todella tärkeä selviytymisen kannalta, ihanaa vertaistukea jota ei muualta samalla tavoin saa!!!
Juu Indigo pääsin vihdoinkin sivustolle. Olenkin lukenut-kirjoittanut todella useasti ja luulen vierailevani sivustolla päivittäin kunnes olo alkaa helpottamaan. Kiitos
Ei taida hirveän aktiivinen keskustelu tämä olla, mutta tunnuksia ei ole vielä aktivoitu enkelin kosketus -palstalle, enkä sinne pääse. Vertaistuen tarve tuntuu tällä hetkellä ihan hirveän suurelta... Toivottavasti joku vastaisi tähän pian! Rv nyt 15+6 ja sikiöllä todettiin tällä viikolla holoprosenkefalia (aivojen yläosa ei ole kehittynyt ollenkaan ja aivot eivät ole jakautuneet) ja triploidia (jokaisessa kromosomiparissa yksi ylimääräinen kromosomi eli kahden sijasta kolme), mitään elinennustetta ei sikiöllä juuri ole ja syvä/vaikea kehitysvammaisuus, jos syntymään asti edes selviäisi. Ihme, ettei ole luonto hoitanut varhaisemmilla viikoilla... Tänään kävin ottamassa Mifegyne (mifeprostoni) lääkkeen sairaalassa, joka kypsentää kohdunkaulaa ja vähentää progesteronin tuotantoa ns. valmistelee keskeytykseen. Tuoteselosteessa sanotaan, että noin puolella alkaisi tämän jälkeen mahdollinen vuoto, supistelut ja keskenmeno, mutta tietääkö kukaan, miten yleistä tämä on näillä myöhäisemmillä viikoilla? Nyt maanantaina pitäisi osastolle mennä, jossa sitten annetaan supistavaa lääkettä ja käynnistetään aktiivisemmin keskeytys. Miten tästä selviää? Pelottaa ihan hirveästi koko synnytys ja sekin, että se alkaisi jo nyt viikonloppuna. Olen muutenkin hirveän veri- ja kipukammoinen ja tulee heikko olo pelkästään verikokeista. Yksi synnytys toki taustalla on, mikä ihan positiivinen kokemus tavallaan, mutta silti pelottaa. Henkinen puoli tuntuu myös ihan hirveälle? Miten siitä voi selvitä, kun tietää, että lapsi kuolee synnytyksessä ja syntyy kuolleena? Miten selvisitte henkisestä kivusta? Miten selvisitte fyysisistä kivuista? Jonkun verran olen lukenut siitä, ettei välttämättä kivunlievitys ole ollut ihan kohdallaan, vaikka lupailtukin kunnon kipulääkitys. Minullekin lääkäri sanoi, että tuntuu kyllä, mutta kipeä ei tarvitse olla. Onko jollain ollut tilanne, että tämän kohdunkaulaa kypsentävän tabletin jälkeen olisi jo alkanut vuoto ja juotunut lähtemään sairaalaan? Menittekö ambulanssilla vai omalla autolla? Sitten en myöskään ymmärrä sitä, että Naistentautien osastolle ei voisi mennä suoraan, jos vuoto ja supistukset alkaa, vaan ensin pitäisi mennä päivysteen, mistä kirjattaisiin sisään... Entä jos vuotoa tulee jo rajusti ja lapsi on syntymässä? Lääkäri toki lohdutteli sillä, että tässä vaiheessa kohdun pitää supistella jo ihan kunnolla, että paikat aukeaa, että ihan hyvin kerettäisiin sairaalaan, kun tässä lähellä asutaan. Silti kaikki pelottaa ja ahdistaa ja huolestuttaa. Tuntuu, että keho käy ihan hirveillä stressi- ja ylikierroksilla... En kestä tätä... :'( Pelottaa!
Rv nyt 15+6 ja sikiöllä todettiin tällä viikolla holoprosenkefalia (aivojen yläosa ei ole kehittynyt ollenkaan ja aivot eivät ole jakautuneet) ja triploidia (jokaisessa kromosomiparissa yksi ylimääräinen kromosomi eli kahden sijasta kolme), mitään elinennustetta ei sikiöllä juuri ole ja syvä/vaikea kehitysvammaisuus, jos syntymään asti edes selviäisi. Ihme, ettei ole luonto hoitanut varhaisemmilla viikoilla... Tänään kävin ottamassa Mifegyne (mifeprostoni) lääkkeen sairaalassa, joka kypsentää kohdunkaulaa ja vähentää progesteronin tuotantoa ns. valmistelee keskeytykseen. Tuoteselosteessa sanotaan, että noin puolella alkaisi tämän jälkeen mahdollinen vuoto, supistelut ja keskenmeno, mutta tietääkö kukaan, miten yleistä tämä on näillä myöhäisemmillä viikoilla? Nyt maanantaina pitäisi osastolle mennä, jossa sitten annetaan supistavaa lääkettä ja käynnistetään aktiivisemmin keskeytys. Miten tästä selviää? Pelottaa ihan hirveästi koko synnytys ja sekin, että se alkaisi jo nyt viikonloppuna. Olen muutenkin hirveän veri- ja kipukammoinen ja tulee heikko olo pelkästään verikokeista. Yksi synnytys toki taustalla on, mikä ihan positiivinen kokemus tavallaan, mutta silti pelottaa. Henkinen puoli tuntuu myös ihan hirveälle? Miten siitä voi selvitä, kun tietää, että lapsi kuolee synnytyksessä ja syntyy kuolleena? Miten selvisitte henkisestä kivusta? Miten selvisitte fyysisistä kivuista? Jonkun verran olen lukenut siitä, ettei välttämättä kivunlievitys ole ollut ihan kohdallaan, vaikka lupailtukin kunnon kipulääkitys. Minullekin lääkäri sanoi, että tuntuu kyllä, mutta kipeä ei tarvitse olla. Onko jollain ollut tilanne, että tämän kohdunkaulaa kypsentävän tabletin jälkeen olisi jo alkanut vuoto ja juotunut lähtemään sairaalaan? Menittekö ambulanssilla vai omalla autolla? Sitten en myöskään ymmärrä sitä, että Naistentautien osastolle ei voisi mennä suoraan, jos vuoto ja supistukset alkaa, vaan ensin pitäisi mennä päivysteen, mistä kirjattaisiin sisään... Entä jos vuotoa tulee jo rajusti ja lapsi on syntymässä? Lääkäri toki lohdutteli sillä, että tässä vaiheessa kohdun pitää supistella jo ihan kunnolla, että paikat aukeaa, että ihan hyvin kerettäisiin sairaalaan, kun tässä lähellä asutaan. Silti kaikki pelottaa ja ahdistaa ja huolestuttaa. Tuntuu, että keho käy ihan hirveillä stressi- ja ylikierroksilla... En kestä tätä... :'( Pelottaa!Vertaistukea kaipaisin minäkin, aika ei tunnu parantavan haavoja.
Onko kenelläkään ollut sitä tunnetta, että kun on keskeyttänyt yhden raskauden sikiön sairauden vuoksi, niin ei ole oikeutta surra lapsettomuutta tai tuulimunaraskauksia? Ikään, kuin että jos ei ota vastaan sitä mitä annetaan, niin ei voi valittaa..
En kehtaa puhua surustani, koska koen aiheuttaneeni sen itse. Olisiko kohtalotovereita..?
Onko kenelläkään ollut sitä tunnetta, että kun on keskeyttänyt yhden raskauden sikiön sairauden vuoksi, niin ei ole oikeutta surra lapsettomuutta tai tuulimunaraskauksia? Ikään, kuin että jos ei ota vastaan sitä mitä annetaan, niin ei voi valittaa..
En kehtaa puhua surustani, koska koen aiheuttaneeni sen itse. Olisiko kohtalotovereita..?
Myös minä jouduin luopumaan pikku pojastani sikiöpoikkeavuuden vuoksi vuonna 3003. Poikkeavuus oli sitä laatua, että ei olisi ollut elinmahdollisuuksia, eli olisi kuitenkin kuollut viimeistään syntyessään ellei jo aiemmin kohtuun.
Syy miksi tulin tänne kirjoittamaan, on se, että olen etsinyt paljon tietoa aiheesta ja olen huomannut sen kylmän tosiasian, että tukiryhmiä ja vertaistukea löytyy muille lapsen menettäneille, mutta meille jotka olemme joutuneet tällaisen maailman hirveimmän päätöksen eteen pakosta, ei tukiryhmiä yms. juuri löydy. Aihe tuntuu olevan jotenkin kauhea tabu. Kohtukuolemista on puhetta ja sillekin löytyy tukea, kun pikkuinen on ylittänyt sen "maagisen" rajan, että häntä kutsutaan jo vauvaksi, eikä sikiöksi, eikä sitä nähdä enää keskenmenona vaan kuolemana. Entäs me sitten, jotka olemme juuri sillä rajalla joutuneet tekemään tämän kipeän päätöksen ja joutuneet luopumaan pienokaisestamme?
Minulle se ei ollut keskenmeno, koska jouduin hänet synnyttämään, minulle hän ei ollut sikiö, vaan minun vauvani, pikku poikani.
Olen kirjoittamassa aiheesta kirjaa ja siksi haluaisin täällä kuulla enemmän kokemuksianne ja tuntojanne aiheesta, joita voisin jotenkin anonyymisti käyttää myös osana kirjan materiaalia. Tulen kertomaan ja mainostamaan vielä kirjaani siellä täällä ja tietenkin täällä, kunhan saan sen valmiiksi ja jollekin kustantajalle painettavaksi. Haluan, että kirja on tueksi ja lohdutukseksi muille samaa kokeneille ja kenties juuri asian kanssa kamppaileville.
Syy miksi tulin tänne kirjoittamaan, on se, että olen etsinyt paljon tietoa aiheesta ja olen huomannut sen kylmän tosiasian, että tukiryhmiä ja vertaistukea löytyy muille lapsen menettäneille, mutta meille jotka olemme joutuneet tällaisen maailman hirveimmän päätöksen eteen pakosta, ei tukiryhmiä yms. juuri löydy. Aihe tuntuu olevan jotenkin kauhea tabu. Kohtukuolemista on puhetta ja sillekin löytyy tukea, kun pikkuinen on ylittänyt sen "maagisen" rajan, että häntä kutsutaan jo vauvaksi, eikä sikiöksi, eikä sitä nähdä enää keskenmenona vaan kuolemana. Entäs me sitten, jotka olemme juuri sillä rajalla joutuneet tekemään tämän kipeän päätöksen ja joutuneet luopumaan pienokaisestamme?
Minulle se ei ollut keskenmeno, koska jouduin hänet synnyttämään, minulle hän ei ollut sikiö, vaan minun vauvani, pikku poikani.
Olen kirjoittamassa aiheesta kirjaa ja siksi haluaisin täällä kuulla enemmän kokemuksianne ja tuntojanne aiheesta, joita voisin jotenkin anonyymisti käyttää myös osana kirjan materiaalia. Tulen kertomaan ja mainostamaan vielä kirjaani siellä täällä ja tietenkin täällä, kunhan saan sen valmiiksi ja jollekin kustantajalle painettavaksi. Haluan, että kirja on tueksi ja lohdutukseksi muille samaa kokeneille ja kenties juuri asian kanssa kamppaileville.