Menu

raskaudenaikanen masennus

Vastaa
pur
ainakaan eilen ei tältä sivustolta löytynyt yhtään muuta tällaisesta kärsivää. Täytyy sanoo että on ihanaa, että niin moni nauttii täysillä raskaudestaan ja on elämänsä vedossa kaiken naisellisuuden perikuva.

Itselleni tän päivän vakavan masennuksen tuomia nlssä ja niiden suhtautuminen asiaan ei ollut mikään yllätys. Mä kuulun selvästii niihin joille tää tämmönen raskaushormooni ei sovi. Tää on niin perseestä että. Ja nyt sitten kaikille niille katkerille, jotka ette voi saada lasta ja tuomitsette masennukseni tiedoksi että olen kyllä kiitollinen, että voin saada lapsia mikä muinkaan kohdalla ei ollut ollenkaan varmaa se ei silti tarkota, etteikö ihmisen elämä vois kyrpiinnyyttää. Mä olen vihanen kokoajajn ja surullinen ja väsyny. Onko siinä sitten jotain pahaa vai? Ilmeisesti. Nytkin olivat heti kyllä nappia naamaan tarjoomassa auliisti , ja psykologia joo'o kyllä varmaan pystyn avautumaan tällasen pikku kylä tantoille. Pehreapuakin olis tarjolla, mut kun ei ne siivoo eikä vahdi lapsia niin mikä se apu sitten on, munko se tässä pitäs pystyy sit määrittelee? Joo vielä ois puolet lusittavana. Sitten tulee imetyksen ajaks parempi olo ja sit alkaa taas se hosrmoonirpomahdusshaisse. Noh väliaikaista kaikki on vaan.

Mutta siis tässä ois tämmönen valitus pino rohkeimmille
 
Siilinlapsi
Hei ja sympatiat täältä :hug:

Ymmärrän mistä puhut, sillä vähän samansuuntaisia tuntemuksia on kehittynyt itsellä. Jatkuva väsymys ja energiattomuus syö kovasti, kun kaikki normaali tekeminen tuntuu ponnistelulta. Minustakin on alkanut tuntua, etten reagoi oikein hyvin noihin raskaushormoneihin, kun toivottomuus ja turhautuneisuus tuntuu lisääntyvän päivä päivältä. Mitä itse raskauteen tulee, olen siitä ikionnellinen, negatiiviset ajatukset eivät kohdistu raskauteen tai tulevaan vauvaan. Sen sijaan muu elämä tuntuu jollain lailla tosi raskaalta, työ- ja opiskelukuviot rasittavat, ja asiat, jotka normaalisti pelottavat tai askarruttavat, tekevät sitä nyt oikein toden teolla.

Eli aika vastaavanlaisia fiiliksiä täällä, elämä tuntuu muuttuneen surullisemmaksi ja raskaammaksi raskauden myötä, vaikka nyt luulisi olevan onnensa kukkuloilla toivotusta lapsesta. Mies jaksaa onneksi kannustaa, mutta pelottaa mihin tämä vielä johtaa, kun nyt ollaan vielä alkumetreillä, melko pitkään pitäisi jaksaa, jos olo ei tasaannu jossain vaiheessa...

Tsemppiä masennuksen kanssa taisteluun! Itse en henkilökohtaisesti myöskään lääkkeitä ottaisi, mutta kannattaa löytää joku jonka kanssa jutella tunteista ihan kasvotuksinkin, ettei tarvitse hukkua synkkyyteen! Yritetään täällä tukea toisiamme läpi vaikeiden fiilisten, joohan?!

 
pur
Kiitti teille. Joskus pistää niin sekin vihanks, että tulee semmonen olo ettei sais voida huonosti, että se on jotenkin tuomittavaa jos voi huonosti.

SIILINLAPSI toivottavasti sulla tuo on vaan alkuraskauden juttu, monilla on niinkin. Fyysisen pahoinvoinnin sijaan tai lisäksi tulee järkky väsymys ja masis.

Mulla oli tänään tosi hyvä päivä, ainakin verrattuna siihen mität ää nyt on ollu. Varmaan se nyt kuitenkin sit autto et vähän sai päästeltyä höyryjä eilen pihalle. Mieskin sano eilen että viime raskaudessa oli ihan sama juttu, että kiukku ja masennus mulla vaan paheni raskauden edetessä ja sitten ihan vast vika kk oli parempaa fiilistä. Ja tosiaan ei mulla se thän raskauteen kohdisatu vaik miellänkin sen siitä johtuvan. Noh kai se sitten on onni et olen tosiaan kärsinyt masennuksesta ennenkin ja syönyt paljon lääkkeitäkin. Sitten oon kyny kans terapias aiemmin ja sillon opin jotenkin tulemaan toimeen sen pahan olon kanssa hyväksynnän kautta ja sain kokemuksen et sekin menee aina ajallaan ohi ilman lääkkeitäkin (enkä nyt tuomitse niitä jotka niitä käyttävät ihan hyvä juttu sekin, vaikkei sinänsä ratkasu ole). Ja Sen myötä, että olen oppinut elämään sen kanssa masennukset ovat harventuneet ja lieventyneet tosi paljon viimevuosina, mutta nää raskaudet on kyllä ihan mahdottoman rakaita tosiaan. Viime raskaudessa sentään oli se uutenviehätäs vähän antamassa parempiakin fiiliksiä, mut nyt kyl tää tuntuu jo tavallaan siltä samalta skeidalta vaan :( . Harmillista, koska kyllä mä tosiaan haluaisin nauttia tästä mutta en vaan kykene. Noh onneks ei nyt oo mitään kummempia fyysiä juttuja tähän päälle.

Näin tänään, pitää oikeen kietoutua näihin parempiin hetkiin
 
pur
Mä nyt käyn täällä tätä yksinpuhelua, mut johonki on pakko vähä ees ulostaa tätä.
On tää kyl ihan sairaan rankaa nyt. Onneks välissä on aina päivä jotka menee ihan hyvin. Mut sit ne huonot päivät... Ne menee kokoajan huonommiks ja holtittomiks. Eilen vaan vaan itkin ja raivosin, ja kun mies lähti sovittuun menoonsa niin loppupäivän laskin minuutteja ja itkin. Miten ihmeessä mä pärjään kahen lapsen kanssa kun en meinaa pärjätä ihan perusaskareissa ja yhden lapsen hoidossa :eek:
 
Uusimmat Luetuimmat Kuumimmat

Yhteistyössä

Ylös Bottom
+ Aloita uusi keskustelu