Raskaus ja lapsella vesirokko

Iltaa,

Olen itse raskaana aivan alussa 4+3 ja esikoiselle nousi tänään rakkuloita, jotka kutisee eli vesirokko. Nyt mietinkin ja jonkin verran googlettaneena, että menisinkö huomenna aamulla päivystykseen mittauttamaan vasta-aineet. Minulla ei ole varmaa muistikuvaa omasta vesirokosta ja vaikka sen olisikin sairastanut niin vasta-aineita ei välttämättä ole muodostunut suojatakseen vesirokolta. Mitä te siis tekisitte vastaavassa tilanteessa?
 
"hmm"
en tiedä ottavatko päivystykseen ja periaatteessa se vesirokko on todennäköisesti jo tarttunut jos on tarttuakseen, mut kannattaa soitella päivystykseen ihan oman mielenrauhan takia.
todennäköisesti sanovat et maanantaina soittoa neuvolaan.
 
vierass
Maanantaina on jo myöhäistä. Vasta-aineet pitäisi mitata mahdollisimman pian.
Miks noin nopeesti?
Mulle sanottiin 7 päivää kun samalla alotettiin varuiks lääkekuuri. Kun tulokset tuli ja oli positiivinen lopetettiin kuuri siihen.
Esikoinen sai rakkulat pe soitin ip neuvolaan niin neuvovat odottamaan vkonlopun yli kun ei tk:ssa eikä neuvolassa ollu enää sille päivälle näytteenottajaa. Keskussairaala olis ollu seuraava osoite, mutta neuvolasta käskivät tulla ma aamuna.
 

Yhteistyössä