Raskaus ja laskeumat

Kuulisin mielelläni muiden kokemuksia laskeumista raskauden aikana ja sen jälkeen.
Minulle on tehty virtsarakon laskeumaleikkaus ja olen nyt raskaana. Kärsin myös kohdun laskeumasta. Löytyykö täältä muita joille tehty laskeumaleikkaus ja vielä hankkineet lapsia? Miten vaikuttaa leikkaustulokseen? Entäs kohdunlaskeuma, onko se pahentunut?
 
Minulla emättimen etuseinämän laskeuma ja kohdunlaskeuma, nyt rv.30. Alussa laskeumat vaivasivat mutta suunnilleen raskauden keskivaiheilla "katosivat"- kohtu nousi ylöspäin eikä muutenkaan tunnu pullotusta kuten ennen raskautta tai sen alussa. Nostelua yms. pitää välttää viimeiseen asti, esim. en nostele esikoistakaan enää ollenkaan...vaatii järjestelyjä mutta on se mahdollista :)Pahimmalta kohtu tuntui aika alkuvaiheessa kun se oli kooltaan suht pieni mutta kuitenkin painoi alaspäin..tuntui välillä että tulee ulos.. Kohdunsuu lähti pehmenemään rv:llä 26 ja sain harjoitussupistuksia mutta se taitaa olla hormonaalista ja toista odottaessa niin voi käydä aika varhaisessakin vaiheessa kuulemma. Levätä pitää aina kun tuntuu vähänkään siltä. Lapsille tulee ikäeroa pari vuotta.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä