Raskaus KU:n jälkeen

Raskautumisesta ei ole kokemusta, mutta jotain tietoa kyllä.

Minulta leikattiin KU viikko sitten ja kirurgimme sanoi, että vaikka raskaus olikin kohdun ulkopuolella, niin se on herkistänyt kroppaani uudelle raskaudelle. Hänen mukaansa raskautuminen on todennäköisempää nyt, kuin aiemmin, koska kroppani tietää mitä tehdä. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin totesi, että KU:n uusiutumisen riski on kuitenkin kasvanut. Tämä sen vuoksi että tuubeihin (munatorviin) on saattanut jäädä kuroumia KU:sta. Tämähän tietysti riippuu siitä, missä sinun KU:si sijaitsi.

Tietysti tuo uusiutuminen riippuu myös siitä, miten leikkaus onnistui, vai tehtiinkö sinulle keskeytys lääkkeillä? Minulta onnistuttiin onneksi säästämään molemmat tuubit, joten raskaus ylipäätään on vielä mahdollista.

Uusi raskaus pelottaa ihan vietävästi tuon KU:n uusiutumisvaaran vuoksi. En todellakaan haluaisi käydä tätä enää toistamiseen läpi, kun takana on jo yksi keskenmeno.

Voimia sinulle ja uskoa tulevaan! :hug:
 
aloittaja
Kiitos sinulle Vendela vastauksestasi!

Minulla KU hoidettiin metotreksaattipiikillä. Arvo on ollut hyvässä laskussa, mutta huominen kontrolli-verikoe jännittää silti..

Minulla myös takana jo yksi keskenmeno ja nyt sitten tämä, eli kova on pelko seuraavankin (toivottavasti tulevan) raskauden suhteen! Saanko kysyä, että oliko sinulla kuinka pitkä väli keskenmenon ja KU:n välillä? Minulla keskenmeno tammikuussa, yhdet kuukautiset ehti tulla ja sitten alkoi tämä KU-painajainen. Toivon niin kovasti, että huomenna arvo on laskenut nollaan eikä uusia verikokeita enää tarvita.

Toivotaan kovasti parempaa onnea meille molemmille ensi kerralla!! Iso :hug: minulta sinulle!
 
tsemppiä teille
Itselläni ei henkilökohtaista kokemusta, mutta tuttavallani oli KU ja häneltä jouduttiin poistamaan toinen munatorvista. Siitä huolimatta hän on KU:n jälkeen saanut kaksi tervettä lasta. :) KU:n jälkeen kesti liki vuosi tulla raskaaksi uudelleen, mutta sekin on varmaan yksilöllistä mitenkä pian siitä elimistö toipuu. Kontrolleissa kannattaa kyllä käydä heti kun epäilee olevansa uudelleen raskaana, mutta muuten kannattaa olla positiivisella mielellä :)
Tsemppiä teille KU:n kokeneille! Ja iso :hug: !
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.05.2007 klo 21:36 aloittaja kirjoitti:
Kiitos sinulle Vendela vastauksestasi!

Minulla KU hoidettiin metotreksaattipiikillä. Arvo on ollut hyvässä laskussa, mutta huominen kontrolli-verikoe jännittää silti..

Minulla myös takana jo yksi keskenmeno ja nyt sitten tämä, eli kova on pelko seuraavankin (toivottavasti tulevan) raskauden suhteen! Saanko kysyä, että oliko sinulla kuinka pitkä väli keskenmenon ja KU:n välillä? Minulla keskenmeno tammikuussa, yhdet kuukautiset ehti tulla ja sitten alkoi tämä KU-painajainen. Toivon niin kovasti, että huomenna arvo on laskenut nollaan eikä uusia verikokeita enää tarvita.

Toivotaan kovasti parempaa onnea meille molemmille ensi kerralla!! Iso :hug: minulta sinulle!
Hei!

Kyllä sinullakin on ollut raskas kevät! Otan koko sydämmestäni osaa suruunne. Toivon myös, että hCG -arvosi olisi todellakin pudonnut nollaan, sen nollatuloksen odottaminen on vielä kamalampaa, kuin plussatestin piinaaminen. Vai mitä?

Minä sain keskenmenoni keväällä 2006, eli tasan vuoden ennen KU:a. Molemmat on todettu vappuviikolla, joten kaksi viimeistä vappua ovat olleet yhtä painajaista. :headwall:

Minulla on nyt viikko tähystysleikkauksesta ja ensimmäinen hCG-kontrolli on tiistaina 15.5. Mulla tuon kontrollin odottaminen on aika pelottavaa, sillä KU:ni oli ehtinyt "purskahtaa" munatorvesta ulos. Osa siitä "aineksesta" oli kiinnittynyt munasarjan seinämään, mutta kirurgini ei ollut varma, saiko hän kaiken puhdistettua pois sieltä... Eli, jos arvo on edelleen nousussa, joudun uuteen leikkaukseen ja sitä minun pääni ei enää kaiken tämän jälkeen kestä. Sitten joudun jo varmaan lataamaan jonnekin, sillä tämä masennus pelkästään näidenkään tapahtumien suhteen ei hellitä millään.

Kiitos kuitenkin Teille kaikille kannustavista viesteistä! On ihanaa kuulla, että lapsia tehdään vielä näiden vastoinkäymisienkin jälkeen. Onhan tämänlaatuisia vastoinkäymisiä todella vaikea ymmärtää ja hyväksyä, mutta ehkä ajan kanssa toivo taas palaa. Teidän kertomuksemme tuovat tuota hetkeä huomattavasti lähemmäksi. :heart:

SUURI :hug: kaikille! Yritetään yhdessä nousta tästä(kin) kaivosta!<br><br>
 
Heippa!

Minulta poistettiin juuri tiistaina toinen munanjohdin,koska raskaus oli jäänyt siihen kasvamaan. raskaus viikkoja 10+2. Munanjohdin oli saanut jo 2000 vuonna kipeää tukoksen ja mädän kertymisen johtimeen ansiosta.

Nyt se sitten aiheutti kohdun ulkoisen raskauden,jota useamman viikon ajan arveltiin vain keskenmenoksi. Kaavinta oli viikko sitten perjantaina,mutta hcg hormooni pitoisuus oli maanantaihin mennessä vain noussut ja se oli yli 7100 iu/ml. Eli todella koholla.


Näin ollen lääkäri soitti minulle ja pyysi tulemaan sairaalaan,jossa minulle tehtiin laparoskopia ja siinä yhteydessä otettiin vasen munanjohdin pois. ja minullekkin sanoi lääkärit,että nyt on paremmat mahdollisuudet onnistua kun viallinen johdin ei ole imemässä raskauksia itseensä.


Mekin siis saimme tämän ku:n pistoshoidoilla ja aiomme kuitenkin niillä myös jatkaa syksyllä. Klinikka jää nyt kesätauolle joten mekin olemme tauolla ja parantelen itseäni rauhassa. =)


Minulle jäi kuitenkin vasemmalle puolelle munasarja joka siis toimii ilman munanjohdintakin,munasolut vaan kulkevat oikealle puolelle ja voivat hedelmöittyä siellä. Myös oikean puolen munasarja ja johdin ovat ennallaan ja hyvä kuntoiset. Munanjohtimien poisto ei estä raskaaksi tulemista.

Tosin silloin jos molemmat johtimet uupuu on hedelmöityshoidot kuten ivf niitä keinoja joilla raskaaksi silti voidaan tulla. Niin kauan kun on munasarjat on siis mahdollisuuksia tulla raskaaksi omilla munasoluilla.

Eli ihan toivottomaksi ei tilanne mene vaikka jotain joudutaan poistamaankin. Toki riskit kohdun ulkoiseen ovat aina olemassa ja herkemmin heillä joilla ollut aikaisemminkin.

Voimia kaikille ku:n kokeneille. Itsekin tässä vasta toista päivää kotona köpöttelen hissuksiin kun maha on aika arkana ja turpea viellä. Mulla siellä on kiinnikkeitä kumminkin puolin joten nekin aristavat aikansa tälläisen remontin jälkeen.
:\|
 
täällä myös
Moi!
Itselläni on ollut kaksi Ku:ta.
Ensimmäinen oli heinäkuussa 2003, toinen munatorvi poistettiin.
2004 huhtikuussa plussasin ja terve poika syntyi joulukuussa 2004, nyt vuosi sitten aloimme yrittää toista raskautta niin syyskuussa olikin sitten toinen KU. En edes ymmärtänyt olevani raskaana kun oli kuitekin menkat, mutta toinenkin munatorvi jouduttiin poistamaan.
Nyt ollaa vuoden alusta oltu lapsettomuushoidoissa, eli IVF takana päin mutta siitä nega, joten syksyllä taas....
Olisi varmaan ollut kovempi paikka tuo toinen KU, mutta onneksi on tuo eläväinen poitsu pitämässä jalat maan tasalla.
Voimia teillekkin! Olet sentään jo tullut kerran raskaaksi!
:hug:
 
suurperheellinen
Tsemppiä kaikille oikein kovasti!!!On tosi raskas kokemus tuo KU,mulla oli laparoskopia sen poistoon 9.3.(Revennyt munatorvi jne)Viikko sen jälkeen oli jo ovulaatio,sitten jäi menkat tulematta ja nyt ollaan rv 6+ jo..ja sikiö on oikeessa paikassa ;)
 
Tevoni
Minulla oli KU 13.3, minulta oli revennyt munatorvi ja vatsalaukussa oli 1700ml verta. Lääkärit sanoi että varminta olisi odottaa 2 kiertoa ennen kuin yrittää uudestaan. En sitten kuitenkaan pillereitä aloittanut syömään eikä me käytetty muuta ehkäisyä ja nyt on olo kun voisi olla mahdollista että tuolla vatsassa jotain olisi menneillään :)
Olin 10päivän sisällä sekä KU leikkauksessa sekä sappileikkauksessa ja en ole vielä ollut jälkitarkastuksessa, on aika ensi tiistaina. Se sattui sinäänsä hyvään saumaan kun täällä pitää yksityiselle mennä (eli rahallisesti hyvä ) että voivat katsoa josko siellä näkyisi jo jotain. Kuukautiset eivät ole myöhässä vielä niin testejä ei kannata ottaa mutta niittenkin pitäisi siinä ensi keskiviikkon tienoilla alkaa.
 
alkuperäinen
Kiitos kaikille vastauksista! Ihanaa kuulla, että myös hyviä uutisia on ehtinyt hiljattain olleen KU:n jälkeenkin tulla!! Onnea kaikille jo plussanneille ja pidän peukut pystyssä teille, jotka odottelette plussausta!

Vendela: Sinulle oikein kovasti tsemppiä tiistaille! Toivotaan, että arvot ovat kohdallaan! Jännitys on todella kamalaa niinkuin itsekin sanoit..

Itselläni oli arvo nyt viimeisessä hcg-mittauksessa laskenut alle 5:teen, eli enää ei tarvitse kontrolleissa käydä. Tämä painajainen on siis tältä erää ohi-toivottavasti ei tarvitse uudeelleen käydä läpi!

Kaikille oikein hyvää alkavaa kesää ja parempaa onnea meille kaikille jatkoon!! :hug:
 

Yhteistyössä