Raskaus on kaikkien elämänmuutosten äiti

\

Pakko oli minunkin työntää lusikkani tähän soppaan... En ota sen kummemmin kantaa näiden riitapukareiden juttuihin, mutta viiden lapsen odottamisen ja kasvattamisen kokeneena (tai kokevana) voin sanoa, että kyllä lapsen saanti VÄÄJÄÄMÄTTÄ muuttaa elämää! Siitä ei voi päästä yli eikä ympäri, vaikka haluaisi. Henkinen muutos jo raskauden aikana valmistaa äidiksi. En voisi kuvitella, että olisin samanlainen oman navan ympärillä pyörijä vauvan saannin jälkeen kuin ennen synnytystä. Kyllä näkökulma laajenee asiassa kuin asiassa lapsen syntymän myötä, ja hyvä niin...

En usko, että kukaan pääsee (tai joutuu) muuttumattomana äidiksi. Kyllä luonto hoitaa asian

Sinäpä sen sanoit. Minä en ole todellakaan muuttunut edes raskausaikana, mutta johtuisiko siitä, että me kaikki ihmiset emme ole mainitsemiasi man navan ympärillä pyörijöitä ennen synnytystäkään. Piste.

 

\

\

Pakko oli minunkin työntää lusikkani tähän soppaan... En ota sen kummemmin kantaa näiden riitapukareiden juttuihin, mutta viiden lapsen odottamisen ja kasvattamisen kokeneena (tai kokevana) voin sanoa, että kyllä lapsen saanti VÄÄJÄÄMÄTTÄ muuttaa elämää! Siitä ei voi päästä yli eikä ympäri, vaikka haluaisi. Henkinen muutos jo raskauden aikana valmistaa äidiksi. En voisi kuvitella, että olisin samanlainen oman navan ympärillä pyörijä vauvan saannin jälkeen kuin ennen synnytystä. Kyllä näkökulma laajenee asiassa kuin asiassa lapsen syntymän myötä, ja hyvä niin...

En usko, että kukaan pääsee (tai joutuu) muuttumattomana äidiksi. Kyllä luonto hoitaa asian

Sinäpä sen sanoit. Minä en ole todellakaan muuttunut edes raskausaikana, mutta johtuisiko siitä, että me kaikki ihmiset emme ole mainitsemiasi man navan ympärillä pyörijöitä ennen synnytystäkään. Piste.

Hups! Kylläpä on kipakka tuleva äiti! Onneksi luonto muuttaa viimeistään kun on oma pieni nyytti kainalossa. :xmas: Turhaan laitat vastaan, kyllä kannattaisi antaa tilaa äidiksi kasvamiselle. Voimia sinulle! :hug:

 

Hei Emilyn, ne mammakahvilat on ihan kivoja paikkoja!

Toivottavasti annat tilaa kaikenlaisille muutoksille elämässäsi, sallit itsellesi ehkä jopa mammakahvilassakin piipahtamisen :flower:

Vertaistuki synnytyksen ja äitiyden ihmeelliseen maailmaan pääsemisen jälkeen on kultaakin kalliimpaa, mammakahvilat ja kerhot ovat täydellinen paikka vertaistuen löytämiseen. Eivätkä kaikki niissä käviijät ole lähtökohtaisesti sellaisia naisia, jotka luokittelisit kategoriaan "ei mun tyyppiä" - kyllä siellä on tilaa kaltaisillesi "kaikkitietäville ja muita ehkä hieman paremmille" tyypeille :heart: B)

Rohkeasti mukaan vaan, anna muutosten tuulten puhaltaa :wave:

 

Voi reppanaa...Et ole muuttunut? Pyöritkö sinä täällä odotuspalstoilla jo ennen raskauttasikin hehkuttamassa omaa muutoksenvastaisuuttasi? Olet sinä muuttunut, myönnät tai et. Ei sellaista ihmistä olekaan, joka ei muuttuisi. Ainakin sulla kivasti hormonit hyrrää, hih!

Ei sen muutoksen tarvitse olla mikään negatiivinen asia, suotta taistelet vastaan. Teet itsellesi turhan stressin asiasta, joka ei tule toteutumaan. Iso muutos on jo se, että joudut ottamaan avuttomasta nyytistä vastuun!

Yön sanoihin- "me sinut tehtiin, mutta sinä meidät loit"...


[/quote]


Sinäpä sen sanoit. Minä en ole todellakaan muuttunut edes raskausaikana, mutta johtuisiko siitä, että me kaikki ihmiset emme ole mainitsemiasi man navan ympärillä pyörijöitä ennen synnytystäkään. Piste.
[/quote]

 

Reppanoita ovat kapeakatseiset ja ahdasmieliset ihmiset jotka luulevat tietävänsä toisten asioista enemmän kuin asianomaiset itse.. onnittelut vaan, että kuulutte siihen joukkoon. Surullista, mutta onneksi kaltaisianne ei tartte sietää muualla kuin palstoilla B)

 

Niin ja säälittäviä on ne äidit, jotka haluavat kynsin hampain pitää kaikesta vanhasta kiinni vauvan syntyessä. Ei taida vauva olla edes tervetullut?

Surullista, että kaltaistasi joutuu lapsiparka sietämään. Kjäh.

\

Reppanoita ovat kapeakatseiset ja ahdasmieliset ihmiset jotka luulevat tietävänsä toisten asioista enemmän kuin asianomaiset itse.. onnittelut vaan, että kuulutte siihen joukkoon. Surullista, mutta onneksi kaltaisianne ei tartte sietää muualla kuin palstoilla B)

 

Sä olet tosiaankin jossain siellä ruusunpunaisten kuvitelmiesi keskellä ja mukamas NIIN aatetta ja uhoa täynnä,että muru sulle iskee vielä todellisuus vasten kasvoja TODELLA lujaa!! Ai mistäkö tiedän? Arvaappa...KOKEMUKSESTA!! Olin nimittäin itse aikoinani ennen lapsia juuri tuollainen ärsyttävä uhoaja...ja aina suuna ja päänä joka paikassa!! Luulin tosiaankin tietäväni aivan kaiken enkä uskonut kun mulle naurettiin,että "odotas vaan"!! Viimeseen asti vänkäsin,että Minuahan ei mikään muksu muuta ja VARMASTI teen kaikkea mitä ennenkin!! Arvaappa kuin kävi? Joten olisit kultsi hieman avoimempi ihmisten "neuvoille" ja kokemukselle...eivät ne kuitenkaan aivan huvikseen sun kanssa "kinaa"...he vain tietävät mistä puhuvat mutta sinä et sitä VIELÄ voi tietää!!

 

Hih hih, eli katkerat mammat siellä mesoavat

 

\

\

Ai niin, ja kun kerta olette niin kokeneita ja kaikkitietäviä, niin kertokaapa minulle ihan listaamalla asioita, joista joudun luopumaan vauvan myötä? Mielestäni en joudu luopumaan yhtään mistään, vaan asiat ovat järjestelykysymyksiä. Joku tässä mainitsi, ettei voi lähteä etelään äkkilähdöillä - ja siitä en itse joudu luopumaan, kun en ole aiemminkaan niitä harrastanut. Mutta kertokaapa ihmeessä, kun kerta tiedätte minun elämästäni asiat paremmin kuin minä

Eihän muutoksissa ole välttämättä kyse luopumisesta.. En minä koe joutuneeni luopumaan paljostakaan, silti elämäni on muuttunut valtavasti lapsen saatuani. Isoin muutos on vastuu toisesta ihmisestä, sitä en pystynyt kuvittelemaan raskaus- enkä vauva-aikanakaan vielä, vauva-aika meni niin nopeasti. Minulla ainakaan ei kyse ole siitä ettei pääsisi mihinkään harrastamaan tms, vaan se henkinen muutos mikä äidiksi kasvamisessa tapahtuu. Siitä monet jo äidit tässäkin ketjussa on puhunut, ei siitä etteikö isät osallistuisi vauvan hoitoon..

Tuo oli hyvin kuvattu. =)

En koe joutuneeni luopumaan mitään tärkeästä, vaikka lapset ovat pistäneet elämän uuteen kuosiin. Jotkut vanhat asiat ovat alkaneet tuntua vähemmän tärkeiltä (ehkä palaan niihin sitten kun lapset vähän kasvavat?) ja ne mitkä tuntuvat yhä tärkeiltä, niihin on jotenkin järjestetty aikaa.

Kyllä, näen yhä ystäviä ja kiertelen mielelläni kaupungilla, käyn ulkona syömässä yms. Tänä päivänä tuo vaan tapahtuu lasten ehdoilla, joko pienet mukana tai niinä hetkinä jolloin mies pytyy olemaan lapsen vahtina. Nyt kuopus on vielä niin nuori (vajaa 3 viikkoa) että olen laskenut hänen kulkevan mukanani tiiviisti tämän seuraavan puoli vuotta. Ihan jo ruokailuidensa tähden on mahdotonta jättää häntä useammaksi tunniksi isälleen vaikka hoitohaluja löytyy.

Ennen esikoisen syntymää olin miettinyt asioita paljon, kuunnellut perheellisiä ystäviä/sukulaisia, lukenut lehtiä ja seuraillut nettipalstoja. Koin että minulla oli varsin kattava käsitys niistä muutoksista joita lapsi elämäämme toisi. Ajatukset vaihtelivat niiden ruusunpunaisten unelmien (joita muuten löytyy yhäkin!) ja pahinmpien pelkojen välillä. Osa näistä unelmista/peloista toteutui, osa ei. Löytyy myös niitä asioita joita en osannut edes kuvitella, sekä positiivisessä mielessä että yllättävänä lisätyönä. Kakkosen kohdalla osasin olla ehkä realistisempi. Ainakin jotenkin rennommin pystyin ottamaan tulevan sellaisena kuin se kohdallemme osui.

Itse en olisi varmasti lapsia koskaan hankkinutkaan jos lähtöajatuksena olisi etteivät nämä saa muuttaa elämäämme lainkaan. Silloinhan olisin ollut jo tyytyväinen tuolloiseen elämäämme enkä olisi edes kaivannut tällaista lisämaustetta. Kuitenkin koin että haluan jotain lisää, sitä vastuuta ja iloa mitä nuo pienet meille suovat. :heart: =)

En jakasanut niin tarkkaan kaikkea läpi lukea, mutta ei kai kukaan todella kirjoittanut että lapsen myötä joudumme luopumaan kaikesta aiemmasta? Kyse lieni vain siitä että elämämme muuttuu. Jotkin asiat säilyvät, jotkin väistyvät ja jotain tulee lisää. Värikäs ja hauska sekametelisoppa.

Tällä hetkellä olemme "ulkomaanlomalla" lasten (15kk ja 2,5vkoa) kanssa. Hyvin tuokin on sujunut, vaikka muutamalta suunnalta sain etukäteen kuulla ettei näin pienten kanssa reissaaminen onnistuisi. Tämä reissu oli kuitenkin meidän pieni haaveemme jo raskausaikana ja iloitsemme että saimme sen toteutettua. En kuitenkaan olisi ikinä voinut vannoa etukäteen että lähdemme matkaan, olisihan saattanut olla ettei kaikki olisi mennyt näin helposti. Olemme saaneet reissussa tehdä asioita joita olisimme tehneet ilman lapsiakin. Mutta silti tämä matka tapahtuu pelkästään lasten ehdoilla, eli aivan erilaisena mitä olisi ollut muutama vuosi sitten.<br><br>

 

\

Hih hih, eli katkerat mammat siellä mesoavat

Miten niin?

Äitiyslomalla ennen esikon syntymää aika kävi pitkäksi. Olo alkoi olla tukala, ja riemu irtosi miltei lähikaupparetkestä kun sai katsella tuotteiden etikettejä ihan huvikseen. Saimme talvivauvan, ja mieheni palattua ekan lyhyehkön isyyslomapätkän jälkeen töihin, olin kaksin vauvan kanssa kotona: ei puhettakaan edes lähikaupparetkistä paukkupakkasilla. Sosiaalisena ihmisenä kaipasin kommunikoivaa juttuseuraa, muutenkin kuin puhelimitse.

Turha tarina? Ehkä, mutta minulle kuvailemani tilanne oli konkreettinen kolaus. Nyt on toinen vauva tulossa, ja tiedän jo varautua siihen, että lähikauppaankaan ei välttämättä pääse silloin kun haluaa :flower:

Mutta, kuten ekassa kommentissani totesin, on turha naljailla tästä "kaikki tulee muuttumaan" -tosiasiasta ihmiselle, joka ei ole vielä omaa lastaan syliinsä saanut.

Avarakatseisuutta kaikille odottajille ja vanhemmille!

 

\

Hih hih, eli katkerat mammat siellä mesoavat

Olenko katkera silloinkin kun väitän elämäni olevan ihanampaa ja rikkaampaa kuin ennen lapsiani? :heart:

Eivät muutokset ole suinkaan aina pahasta, monesti tapahtuu aivan päinvastoin...

 

Tärpätti - katkerilla mammoilla tarkoitin niitä kommentoijia, jotka vertasivat minua itseensä, kun olivat ajatelleet ruusunpunaisia kuvitelmia ja sitten pudonneet korkealta.. siis, minä en voi pudota korkealla, kun ajatukseni ovat realistisia.

Kerroit tuosta, ettet päässyt talvipakkasilla edes lähikauppaan. No, tuo ei ollut minulle mikään uutinen mutta itse en koe sitä minkäänlaisena muutoksena, että käyn siellä kaupassa sitten illalla kun isä on kotona tai että hän käy siellä tullessaan. Tätä tarkoitan realistisilla ajatuksilla - tottakai käytäntöä järjestellään vauvan mukaan, mutta se ei tarkoita sitä, että mun tarvitsisi kokonaan haudata mennyttä elämääni, unohtaa harrastukset, ystävät jne. Vauva tulee olemaan todellakin se uusi lisä meidän elämässämme, mutta se ei sulje ei-vauva-ajan elämää pois.

Madicken04 - joku tuossa jossain kommentissaan totesi sen luopumisen ja että oma elämä ei tule pysymään samanlaisena jne. Sinä sanot, että asiat ovat järjestelykysymyksiä ja tätä minäkin olen tässä koko ajan tarkoittanut. Ei se vauva tarkoita sitä, että nyt elämä on vaan 24h/vrk vauvaa, kyllä sitä nyt ihmisellä on oikeus siellä lenkilläkin käydä halutessaan yksin tai muissa harrastuksissa jne. Se ei minua häiritse, jos joku haluaa pyörittää maailmaansa vain vauvan ympärillä, mutta en kyllä koe, että se on lapselta mitenkään pois, jos äiti välillä käy jossain ja isä hoitaa häntä sillä aikaa. Onhan iseilläkin oikeus käydä ja minun mielestäni äiti ja isä voivat olla ihan yhtä hyviä hoitajia. Äitinä eroan vain sen imetyksen osalta, jossa tulen alkuajan olemaan kiinni vauvassa enemmän kuin isä, mutta se aika mielestäni ole pitkä. En sitten muitten miehistä tiedä, mutta minun mies on ainakin mukana tässä "arjen" pyörittämisessä ja on jo nyt suunnitellut paljon asioita, joita vauvan kanssa touhuilee ja onpa nuo suunnitelmat jo vähän isommallekin lapselle

Ja tuosta henkisen muutokseen paasamisesta muille ja etenkin arvostelu, että ihmisessä on jotain vikaa jos ei muutu henkisesti, on ihan uskomatonta soopaa. En tiedä millaisia te sitten olette olleet ennen raskautta ja vauvan syntymää, että mitä ihmettä tuo muutos mahtaa tarkoittaa, mutta voisitte edes yrittää tajuta, etteivät kaikki ihmiset kulje samaa linjaa ja toisilla niitä valmiuksia on ehkä jo etukäteen enemmän eikä siihen mitään lässytysvouhotus-prosesseja äitiydestä tarvita.

 

\

\

Hih hih, eli katkerat mammat siellä mesoavat

Olenko katkera silloinkin kun väitän elämäni olevan ihanampaa ja rikkaampaa kuin ennen lapsiani? :heart:

Eivät muutokset ole suinkaan aina pahasta, monesti tapahtuu aivan päinvastoin...

En mä sua katkeraksi tarkoittanut, vaan niitä päänaukojia. Itse pidän selvänä, että elämäni tulee olemaan ihanampaa ja rikkaampaa vauvan myötä, mutta se ei edelleenkään tarkoita sitä, että pitäisi elää vain vauvavauvavauva elämää, kyllä tämä tämänhetkinen elämäkin jatkuu ihan tällaisenaan ja se vauva tuo lisänsä tähän elämäämme.

 

Väität että olet realisti? Ettet VOI pudota sen tähden korkealta? Että elämäsi tulee olemaan YHTÄ IHANAA ja ONNELLISTA kuin nytkin? No entäpä jos se ei olekaan,REALISTI? Entäpä jos kuvitelmasi eivät vastaakkaan TODELLISUUTTA? Entäpä jos kaikki ei onnistukaan niin kuin olet tulevaisuutesi suunnitellut? OIKEASSA ELÄMÄSSÄ kun asiat ei välttämättä mene niin kuin on sen kaavaillut! Mitäs REALISTI sitten teet?

 

\

Väität että olet realisti? Ettet VOI pudota sen tähden korkealta? Että elämäsi tulee olemaan YHTÄ IHANAA ja ONNELLISTA kuin nytkin? No entäpä jos se ei olekaan,REALISTI? Entäpä jos kuvitelmasi eivät vastaakkaan TODELLISUUTTA? Entäpä jos kaikki ei onnistukaan niin kuin olet tulevaisuutesi suunnitellut? OIKEASSA ELÄMÄSSÄ kun asiat ei välttämättä mene niin kuin on sen kaavaillut! Mitäs REALISTI sitten teet?

Kuules, mun elämä on ollut joskus niin #&%?$!* että tiedän tasan tarkkaan, että elämäni tulee olemaan koko loppuelämäni ajan yhtä ihanaa ja onnellista kuin nytkin, koska niin syvälle en enää voisi pudota vaikka tulisi kuinka koliikkivauvat tms. Joten tapahtuipa mitä vain, elämäni tulee olemaan ihanaa, vaikka joutuisinkin kohtaamaan joitain vastoinkäymisiä, niin ne olisivat osa tavallista elämää, koska olen kokenut paljon rankempiakin juttuja. Mulla ei ole mitään sen kummempia kuvitelmia, kuin hyvin yksinkertainen tosiasia; meille tulee vauva. Mulla ei myöskään ole mitään niin äärettömän suuria suunnitelmia tulevaisuuteen, ettenkö tietäisi niitten onnistuvan.

 

Meinaat jatkaa elämääsi niinkuin ennenkin,niinkö? Menet täsmälleen samanlailla kuin ennenkin,niinkö? Et suunnittele reissuja,kaupassa käyntejä,kyläilyjä yms. lapsen kannalta vaan menet niinkun ennenkin,niinkö? Harrastat täsmälleen samoja asioita ja täsmälleen samaan aikaan kuin ennenkin,niinkö?

 

\

Meinaat jatkaa elämääsi niinkuin ennenkin,niinkö? Menet täsmälleen samanlailla kuin ennenkin,niinkö? Et suunnittele reissuja,kaupassa käyntejä,kyläilyjä yms. lapsen kannalta vaan menet niinkun ennenkin,niinkö? Harrastat täsmälleen samoja asioita ja täsmälleen samaan aikaan kuin ennenkin,niinkö?

Osaatko lukea? Aiempaa löytyy jo vastaus noihin.

Kyllä, meinaan jatkaa elämääni ihan niinkuin ennenkin, mä en koe sitä minään muutoksena että aikataulut voivat muuttua, joutuuhan sitä nykyäänkin aikataulujen mukaan menonsa suunnittelemaan niin ei se vauva siltä osin mitään muutosta tuo. Täsmälleen samoja asioita aion harrastaa, miksi niitä pitäisi muuttaa??

 

Ja sä väität edelleen vuorenvarmana,et sun elämässäsi ei MIKÄÄN muutu ja ,että KAIKKI asiat jatkuvat niinkuin tähänkin asti??

 

\

Ja sä väität edelleen vuorenvarmana,et sun elämässäsi ei MIKÄÄN muutu ja ,että KAIKKI asiat jatkuvat niinkuin tähänkin asti??

Tämä elämä mikä nyt on, ei muutu miksikään, siihen vaan sovitetaan vauva mukaan :heart:

 

Entäpä jos pikkunen ei "muotoudu" sun elämääsi vaan sun täytyykin elää niinkuin pikkunen "vaatii" ja myöskin niin,että hänellä on hyvä olla? Mitäs sitten tapahtuu? Palautatko sä sen?

 

\

Entäpä jos pikkunen ei "muotoudu" sun elämääsi vaan sun täytyykin elää niinkuin pikkunen "vaatii" ja myöskin niin,että hänellä on hyvä olla? Mitäs sitten tapahtuu? Palautatko sä sen?

Sorry, mutta tuo kertomasi ei ole mahdollista sillä kyllä se lapsi tähän elämään mahtuu olipa millainen tahansa ja edelleenkin vauvan perustarpeitten tyydytyshän on itsestäänselvää.

 

Lopettakaa jo \|O

 

\

Lopettakaa jo \|O

Tarviiko sun lukea jos niin häiritsee?

 

En nyt jaksanut koko ketjua lukea, mutta ap:n tekstiin viitaten, raskaudet ja äidiksi tulemiset ovat kasvattaneet minua ihmisenä ja kasvaminen on elämänmuutosta sekin. Olen ottanut "elämänmuutoksen" rikkautena vastaan ja nauttinut sen tuomista asioista. Ja varsinkin lapsista. Tämä on ohimenevää aikaa ja kun lapset ovat isoja minua odottavat uudet haasteet. Koen lasten pienenä olon tärkeäksi ajaksi, jolloin he tarvitsevat minua. Minun tehtäväni on jaksaa hoitaa heitä jopa 24h vuorokaudessa. Tarvitsen siihen hyvää ruokaa, liikuntaa, lepoa ja henkistä virkistäytymistä. Siksi minulla on aviomies, joka jakaa osan lastenhoitovastuusta kanssani ja rakastaa minua, niinkuin minäkin häntä. Hän pääsee harrastuksiin, minä pääsen välillä nauttimiini menoihin. Nautin aika pienistä..lenkki, lenkkisauna, miehen kainalo, kampaaja, luento, kirjastoreissu, uimahallireissu....Ja sitten taas olen lasteni luona, tuoksuvana, virkeämpänä. Ja pitää syödä hyvin...miehenikin osaa tehdä ruokaa, on ihan normaalia, että jaamme kotitehtäviä. Olen käynyt läpi sen suruvaiheen läpi, etten pääse mihinkään, olen vain rinta jne. mutta luulen että tämä vaihe on ominta itseäni ja käyn sen joka tapauksessa läpi aina uudestaan ja uudestaan (nykyisin ehkä pienemmällä volyymilla), kunnes huomaan (rakkaan aviomiehenikin ansiosta), että olen sama haluttava, ihana, osaava nainen ja äiti kuin ennenkin. Luulen, että kävisin noita vaiheita läpi ilman lapsianikin, sillä olen aika tunnollinen ja tarkka siitä, millainen minun tulisi olla ja en oikeastaan koskaan yletä harhavaatimuksiini. Ehkä pinnallista, mutta en ole kirjoittanutkaan, että olisin kaiken jo itsestäni oppinut. Ehkä miehetkin käyvät näitä asioita läpi..en ole varma...mieheni ainakin tuo esille usein sen, että hänen täytyisi olla enemmän mukana kasvatustyössä, mutta pelkää epäonnistuvansa (olemalla esim. kuin oma isänsä liian ankara) -MINUSTA on hienoa, että osaamme puhua (edes) näistä asioista ja ehkä hän puhuu näistä muiden miesten kanssa...en usko hänen analysoivan näin paljon itseään, vaan lähinnä vertaavan isyyttään omaan isäänsä...en tiedä, mutta yritämme parhaamme. Kumppaneina ja vanhempina. P.S. Moni muukin asia muuttaa elämää kuin raskaus ja vanhemmuus...esim. ikä...vai kuka meistä pystyy sanomaan, että on kolmekymppisenä samanlainen kuin kaksikymppisenä...ainakin toivon olevani hieman varmempi, rikkaampi tiedoiltani ja taidoiltani...avoimempi, onnellisempi, vaikken parempi...pulskempi olen ainakin (se on ehkä säälikin..) =)

 

Oletko sinä koskaan ajatellut sellaista juttua,että kaikki eivät välttämättä HALUA jatkaa "entistä" elämäänsä? Vaan HALUAVAT olla elämälle avoimia ja elää niin,että vauva ja perhe ovat se elämän sisältö eivätkä ne omat menot yms.? Sorry nyt mutta minusta sinä kuulostat todella itsekkäältä ihmiseltä kun tunnut koko ajan ajattelevan ja jankuttavan,että ensin MINÄ ja sitten vasta muut...,että kyllä se vauva kaikkeen sopeutuu kun MINÄ päätän niin! No pakkohan sen reppanan on sitten sopeutua SINUN elämääsi kun kerran noin olet sen päättänyt! Minä ainakin ajattelen ensin LASTANI ja sitten tulevat järjestyksessä muut asiat ja muut menot!!