Raskaus on kaikkien elämänmuutosten äiti

HIH...ja teeppä sitten nyytti kainalossa nuo kaikki miljoona kotiaskaretta ja mene sitten sinne salille...AI NIIN...HMMM...jossain välissä pitäis tietty sitä muksuakin hoitaa ja mikä tärkeintä OLLA SEN KANSSA!!! Mutta milläs nyt enää sitä kerkiäisi...

 

\

HIH...ja teeppä sitten nyytti kainalossa nuo kaikki miljoona kotiaskaretta ja mene sitten sinne salille...AI NIIN...HMMM...jossain välissä pitäis tietty sitä muksuakin hoitaa ja mikä tärkeintä OLLA SEN KANSSA!!! Mutta milläs nyt enää sitä kerkiäisi...

Niin no edelleenkin mulla on se puoliso joka voi tarvittaessa myös tehdä näitä kotitöitä sillon jos olen vaikka tissin osalta kiinni vauvassa ja silloin kun en ole, isukki voi seurustella vauvan kanssa, kävästä vaihtaan vaipan ja äippä voi touhuilla kotihommia =)

 

Kylläpäs tästä nyt tuli soppa,hieman huvittuneena olen viestejä seurannut. Jokainen ehkä kokee uuden perheenjäsenen tulon omalla tavallaan,minun elämääni esikoisen tulo kyllä muutti. Tulin äidiksi,siinäpä muutosta jo kerrakseen. :heart: Mutta olen myös sitä mieltä että jokaiselle on ihan tervettä ottaa vähän omaa aikaakin,en koe olevani sen huonompi äiti vaikka lenkkeilen ja käyn jumpassa. Käyn shoppaamassa yksin silloin tällöin,vaikka sitten ruokaostokset jonain päivänä miehen tullessa töistä kotiin. Minä ainakin tarvitsen myös aikaa itselleni,siitä on vain osattava/pystyttävä tinkimään tarpeen tullen sillä lapsihan on se ykkönen. Aurinkoa kaikille ja nautitaan elämästä kaikki tyylillämme :heart:

 

No ehkä sie sen aikanaan huomaat,että se ei ihan mene noin todellisuudessa...,että vaan nopsaan vaihdetaan vaippa ja siinä sitten onkin aikaa touhuta niitä muita asioita ja niitä kotihommia!! Onnea vaan sulle jos meinaat,että vauvan elämään tulo on noin simppeli homma! Eikö teistä kumpikaan käy esim. töissä? Mä haluaisin tosiaan nähdä omin silmin sellasen ihmeperheen joka noin vain,suit sait sukkelaan hoitaa sekä työt,kotihommat ja mikä tärkeintä SEN VAUVAN MYÖS!! Ja sitten energiaa puhkuen ryntää salille itseään ja omaa egoaan kiillottamaan! VAU...taitaa super-ihmisiä sittenkin olla olemassa...

 

Jees...varmaan kaikilla on päiviä milloin pinna kiristää, itku on herkässä ja muutenkin ihan "vauhko" olo..mutta ne päivätkin päättyvät, tulee tämmönen seesteinen ilta. Ihana. Lapset lopettavat rallinsa, äiti itkuisen äksyilyn, mies jälkihiessä (edellisen illan) kylpemisen ja tuskailun laskuista, moottoreista, voitoista...Niin ihanasti kuin Rölli sen sanoo, tärkeintä ei ole voitto vaan hyvät palkinnot...ja tätä tämä on...jääteetä jäillä, lapset rauhoittumassa kuuman levottomuuden jälkeen...kylmä suihku...ihanaa. Vauva masussa potkimassa, miettimässä varmaan mistä aloittaisi maaliman tutkimisen. Sillä ei niitä voi estää kasvamasta ja häviämästä lopulta omalta pihalta omiin elämiinsä. Nautitaan hetkestä, kun nämä ovat meillä vain lainassa.

 

Minä olin sellainen odottaja, joka ajatteli, että "ihmiset ovat kautta aikojen saaneet perheenlisäystä, en käsitä miksi siitä pitää tehdä niin hirveän iso haloo, äitiyskin on ihan normaali osa elämää", kuten Emilyn kirjoitti. Olin mielestäni siis kovinkin realistinen esikoisen odottaja. Kaikki kuitenkin yllätti esikoisen syntymän jälkeen. Olin lamaantunut siitä "työmääräästä", itkuista, valvomisesta, vastuusta jne.jne. Ja todellakaan en usein edes puhelimeen ennättänyt vastata (kuten Emilyn ihmetteli jostakin tuntemastaan äidistä). Nyt odotan toista ja tilanne on aivan eri, tiedän mitä tulossa on (tosin salaa toivon vähemmän temperamentista tapausta) . Tämä on siis minun kokemukseni, enkä edes tiedän miksi sen halusin kirjoittaa.

 

Emilyn, uskon että suurin osa ymmärtää sen, että haluat omaakin aikaa vaikka vauva talossa onkin. Itsekin haluan ja aion ottaa aikaa itselleni ja harrastuksilleni vauvan synnyttyäkin. Mielestäni ongelmana tässä väittelyssä on se, ettet ole huomannut antaneesi huonoa kuvaa tulevasta henkisestä kasvustasi (jota ihan varmasti tapahtuu). Et voi väittää, että olisit täysin sama ihminen vauvan saatuasi. Rakkaus, huolenpito ja totaalinen vastuuntunne vauvasta eivät voi olla muuttamatta sinua. Ja myös miestäsi. Etköhän tule sen muutoksen aikanaan huomaamaan, ellet nyt sitä vielä halua sisäistää. :flower:

 

\

No ehkä sie sen aikanaan huomaat,että se ei ihan mene noin todellisuudessa...,että vaan nopsaan vaihdetaan vaippa ja siinä sitten onkin aikaa touhuta niitä muita asioita ja niitä kotihommia!! Onnea vaan sulle jos meinaat,että vauvan elämään tulo on noin simppeli homma! Eikö teistä kumpikaan käy esim. töissä? Mä haluaisin tosiaan nähdä omin silmin sellasen ihmeperheen joka noin vain,suit sait sukkelaan hoitaa sekä työt,kotihommat ja mikä tärkeintä SEN VAUVAN MYÖS!! Ja sitten energiaa puhkuen ryntää salille itseään ja omaa egoaan kiillottamaan! VAU...taitaa super-ihmisiä sittenkin olla olemassa...

Meille molemmille salilla käynti on kunnon ylläpitämistä (tarttee jo ammattienkin takia) mutta sun asenteesta nyt kertoo taas tuo egon kiillotuskommentti, kukahan täällä on lapsellinen..

Kyllä mies käy töissä ja minä vielä opiskelen plus käyn töissä ja juu vaippoja vaihtaneena ja vaipanvaihtoa nähneenäkin se ei tosiaan ole monen minuutin homma.. kuten kotitöitten tekokaan. Ihan hyvinhän nuo tuttavatkin ovat noista selvinneet. Että ei sitä tartte olla ihmeperhe tai edes superihminen selvitäkseen normaalin arjen kulusta. Vai johtuuko se sitten vaan siitä, kun olen maalaistyttö että mulle nämä askareet eivät tunnu kovinkaan raskailta..

 

\

Minä olin sellainen odottaja, joka ajatteli, että "ihmiset ovat kautta aikojen saaneet perheenlisäystä, en käsitä miksi siitä pitää tehdä niin hirveän iso haloo, äitiyskin on ihan normaali osa elämää", kuten Emilyn kirjoitti. Olin mielestäni siis kovinkin realistinen esikoisen odottaja. Kaikki kuitenkin yllätti esikoisen syntymän jälkeen. Olin lamaantunut siitä "työmääräästä", itkuista, valvomisesta, vastuusta jne.jne. Ja todellakaan en usein edes puhelimeen ennättänyt vastata (kuten Emilyn ihmetteli jostakin tuntemastaan äidistä). Nyt odotan toista ja tilanne on aivan eri, tiedän mitä tulossa on (tosin salaa toivon vähemmän temperamentista tapausta) . Tämä on siis minun kokemukseni, enkä edes tiedän miksi sen halusin kirjoittaa.

Missäs kohtaa mä olen ihmetellyt äitiä, joka ei ehdi puhelimeen vastata? En tässä ketjussa ainakaan ja en tiedä olenko jossain hänet sitten maininnut, siis tuttavani joka ei ole puhelimeenkaan jaksanut vastata, mutta sitä en mitenkään ihmettele kun hän on käytännössä yh kun mies on ollut vauvan syntymästä asti ryyppäämässä

Jep, jos jollakulla on ollut epärealistiset odotukset, se ei tarkoita sitä, että kaikilla olisi.

 

\

Niin ja säälittäviä on ne äidit, jotka haluavat kynsin hampain pitää kaikesta vanhasta kiinni vauvan syntyessä. Ei taida vauva olla edes tervetullut?

Surullista, että kaltaistasi joutuu lapsiparka sietämään. Kjäh.
\

Reppanoita ovat kapeakatseiset ja ahdasmieliset ihmiset jotka luulevat tietävänsä toisten asioista enemmän kuin asianomaiset itse.. onnittelut vaan, että kuulutte siihen joukkoon. Surullista, mutta onneksi kaltaisianne ei tartte sietää muualla kuin palstoilla B)

Minulla tuli sama mieleen, että lapsi ei lienee tervetullut, koska pikkuinen ei saa aiheuttaa muutoksia äidin elämään :/ Surullista luettavaa. Minulla ei noussut niskakarvat pystyyn Emilyn juttuja lukiessa- kuten monella näytti tekevän, mutta minulla melkein tuli kyynel silmään.. Onko tämä Emilyn ollenkaan nyt ymmärtänyt mihinkä on ryhtymässä? :\| Toivottavasti hän vielä tajuaa.. Ja jos vuoden päästä Emilyn, tulisit kommentoimaan, niin tuskin myöntäisit olevasi muuttunut, koska muutenkin olet jotenkin katkeran oloinen meille muille, jotka sinua yrittävät neuvoa!

 

Meinasitko millon olla sen vauvasi kanssa kun noin pystyt sanomaan,että kaikki hoituu? Miten ihmeessä sie siihen ajattelit keritä? Työt,kotihommat,harrastukset,opiskelut...MIHIN VÄLIIN TEILLÄ SE VAUVA SIJOITETAAN??? Mikä teillä olikaan se asioiden tärkeysjärjestys?

 

Kyllä mulla ainakin pitää paikkansa tuo muutos-asia.

Juuri sitä suurta muutosta pelkäsin etukäteen ja siksi en ole uskaltanut aiemmin lasta ruveta hankkimaan. Pelkäsin, kun en tiennyt millaista se oikeesti on ja pelkäsin, että minut pakotetaan ihmisenä jotenkin totaalisesti muuttumaan.

Sitten lapsi ilmoitti tulostaan ihan yllättäen ja tehtyäni positiivisen raskaustestin oli pakko tirauttaa miehen olkaa vasten pari kyyneltä, koska kaikki tuntui mullistuvan. Mutta miten hyvänä asiana olenkaan kokenut tämän muutoksen! Sellaista turhaa itsekkyyttä on lähtenyt kuin itsestään pois ja oikeastaan olen todennut, että raskaus on parisuhteen täyttymys. Ennen aina hain jotain ja olin rauhaton parisuhteessa, mutta nyt tuntuu hyvältä.

Jokainen kokee raskauden tosiaankin omalla tavallaan ja minusta täällä on turha ruveta jaarittelemaan ja väittelemään.

Tuleva äiti 30 v, rv 29

 

\

\

Niin ja säälittäviä on ne äidit, jotka haluavat kynsin hampain pitää kaikesta vanhasta kiinni vauvan syntyessä. Ei taida vauva olla edes tervetullut?

Surullista, että kaltaistasi joutuu lapsiparka sietämään. Kjäh.\

Reppanoita ovat kapeakatseiset ja ahdasmieliset ihmiset jotka luulevat tietävänsä toisten asioista enemmän kuin asianomaiset itse.. onnittelut vaan, että kuulutte siihen joukkoon. Surullista, mutta onneksi kaltaisianne ei tartte sietää muualla kuin palstoilla B)

Minulla tuli sama mieleen, että lapsi ei lienee tervetullut, koska pikkuinen ei saa aiheuttaa muutoksia äidin elämään :/ Surullista luettavaa. Minulla ei noussut niskakarvat pystyyn Emilyn juttuja lukiessa- kuten monella näytti tekevän, mutta minulla melkein tuli kyynel silmään.. Onko tämä Emilyn ollenkaan nyt ymmärtänyt mihinkä on ryhtymässä? :\| Toivottavasti hän vielä tajuaa.. Ja jos vuoden päästä Emilyn, tulisit kommentoimaan, niin tuskin myöntäisit olevasi muuttunut, koska muutenkin olet jotenkin katkeran oloinen meille muille, jotka sinua yrittävät neuvoa!

Siis kerro kerro nyt viimeinkin, että mikä lapsesta tekee muka ei-toivotun ja ei-ykkösijalla olevan, jos koen, että elämä jatkuu tällaisenaan mutta lapsi tulee siihen lisäksi? Että ystäviä voi tavata ja harrastuksiaan jatkaa? Nuo "neuvot" tuntuvat katkerilta, kun aletaan haukkua huonoksi äidiksi sen vuoksi, että haluaa käydä joskus salilla "egoaan kiillottamassa" mikä nyt selvästi tuki tuota teoriaa, että jollakulla on pahoja asenneongelmia ihmisiä kohtaan jotka vaan yksinkertaisesti harrastavat jotain..

 

[/quote]

Missäs kohtaa mä olen ihmetellyt äitiä, joka ei ehdi puhelimeen vastata? En tässä ketjussa ainakaan ja en tiedä olenko jossain hänet sitten maininnut, siis tuttavani joka ei ole puhelimeenkaan jaksanut vastata, mutta sitä en mitenkään ihmettele kun hän on käytännössä yh kun mies on ollut vauvan syntymästä asti ryyppäämässä

--Lainaus sinulta eilen klo 21.41 (tai jotain siihen suuntaan): "Itseäni harmittaa, että jotkut ystävyyssuhteet ovat väljähtäneet ystävän tullessa äidiksi, jolloin puheenaiheitakaan ei löydy enää muusta kuin lapsesta, lapsesta ja lapsesta - silloin harvoin kun ystävä ehtii edes puhelimen päähän."

Jep, jos jollakulla on ollut epärealistiset odotukset, se ei tarkoita sitä, että kaikilla olisi.

--ja tähän vaan sanon, että kirjoitinkin vaan oman kokemukseni (kuten alkuperäisessä tekstissäni totesin).
[/quote]

 

\

Meinasitko millon olla sen vauvasi kanssa kun noin pystyt sanomaan,että kaikki hoituu? Miten ihmeessä sie siihen ajattelit keritä? Työt,kotihommat,harrastukset,opiskelut...MIHIN VÄLIIN TEILLÄ SE VAUVA SIJOITETAAN??? Mikä teillä olikaan se asioiden tärkeysjärjestys?

Tuota.. onko sulle jotenkin vierasta se, että ihmiset käyvät töissä tai opiskelevat päivisin ja lapset ovat sen aikaa päivähoidossa? Vai olenko nyt huono äiti, kun en koko loppuikääni aio olla kotiäitinä? Ja ei, en ole laittamassa vastasyntynyttä päiväkotiin..

Mies käy töissä ihan normaalisti (tai itseasiassa ei ihan, vaan on välillä muitten mielestä paljonkin poissa töitten takia reissussa ja sitä on nytkin monet ihmetelleet, kuinka jaksan, mutta minusta siinä ei ole mitään jaksamista välillä viettää arkipäiviä yksin iltaisinkin) kuten taitaa suurimman osan äitiyslomalla olevien miehet käydä..! Harrastukset eivät vie kauaa aikaa, lenkillä voi käydä lapsenkin kanssa (vaunut) ja jos sattuisi olemaan hyvä tuuri ja hyvät unenlahjat omaava nassu, niin ottaa jopa salille mukaan. Jos ei, niin sitten salille silloin, kun isä on kotona ja lapsen kanssa. Kotitöihin ei mene kauaa aikaa, astianpesukoneen täyttö.. muutama minuutti, samoin tyhjennys. Samoin pyykinpesu. Imurointikaan ei kestä kauaa. Pölytkin pyyhkii muutamassa minuutissa. Ruokaa voi laittaa samalla muuta touhutessaan ja siinäkin meitä on kaksi tekemässä. Meillä on muuten kaiken lisäksi paljon lemmikkejä, että siivousta on reippaasti keskivertoa enemmän, enkä itse henkkoht koe, että kotityöt veisivät kauaa aikaa. Ja meitähän on kaksi tekemässä, eihän vauva edes voi olla yhtä aikaa molempien sylissä?? Asioitten tärkeysjärjestys on edelleenkin vauva ykkösenä, mutta ei se sulje pois muuta elämää. Nämä asiat plus vauva eivät vaadi mitään superihmisyyttä.<br><br>

 

\

\

NONNI...Lopeta nyt jo!!! Ja kun pikkasen kelaat taaksepäin näitä viestejä niin minkähän luulet sen adjektiivin sun kohdalla olevan...? Katsellaan sitten uudestaan kun nyt ensin edes saat sen nyyttis ja toivottavasti tutustut siihen...jos nyt menoiltas sitten ehdit...

Onkin ihan kauheat menot jos käy joitain kertoja viikossa tunnin ajan jossain.. aijai, kyllä tulen olemaan huono äiti

Mun mieskin naureskelee näille jutuillenne ja on kiitollinen, ettei sillä ole tollasta kiihkoilevaa sekopäänaista itsellään.

No kyllä luulen että täällä naiset ja heidän miehensä nauravat lähinnä sinulle Olet niin itsekäs ihminen, että luultavasti miehesi hissukkana naureskelee meille, koska tietää että haluat hänen tekevän niin

 

Onko tämä todella näin musta-valkoista: kaikki tai ei mitään... Joko kaikki muuttuu, äiti joutuu luopumaan kaikesta entisestä ja elämään neljän seinän sisällä vauvan kanssa yksin ilman hetken lepoa tai vaihtoehtoisesti vauva ei vaikuta elämään mitenkään. Uskoisin että valtaosassa perheitä tapahtuu jotain näiden kahden vaihtoehdon väliltä. Jotkin asiat muuttuvat, koska vauva kuitenkin tarvitsee vanhempiaan eikä vanhemmat voi automaattisesti olettaa lapsen sopeutuvat kitkattomasti entiseen elämään. Kuitenkin molemmille vanhemmille jää mahdollisuus jatkaa entistä elämäänsä jossain muodossa, tehdä yhä samoja asioita kuin ennenkin (vaikka tämä siis tapahtuukin vasta kun lapsen tarpeisiinon ensin vastattu).

Ymmärrän Emilynin kannan siinä ettei kenenkään ole hyväksi hylätä koko elämäänsä vauvan takia. Vanhemmatkin tarvitsevat välillä rentoutumista vauva-arjessa jaksamiseen. Mutta en ymmärrä miksi Emilynin on pakko hokea ettei mikään muutu, koska muutoksia tapahtuu väistämättä, jos ihminen huolehtii lapsestaan. Kun on aiemmin elänyt ilman lasta, kaikki vauvaan liittyvä on uutta lisää elämään. Jokaikinen syöttö ja vaipanvaihto, samoin kuin hymy ja uusi hammas tai ensiaskel. :heart: Käsittääkseni Emilyninkään elämään ei ole ennen näitä asioita kuulunut? Eli miksi siis väittää ettei elämä muutu mitenkään?

Ja todekllakaan Emilyn sen paremmin kuin kukaan muukaan ei voi olla varma että tuleva lapsi on terve ja helppo tapaus. Arkisten hoitotoimenpiteiden lisäksi voi olla että lapsi todella työllistää vanhempiaan monella tavalla. Vaikka olen pyrkinyt pitämään elämässäni muitakin asioita, on hetkiä jolloin nämä muut asiat on ollut pakko unohtaa väliaikaisesti. Kun on useamman vuorokauden vauvan kanssa sairaalassa, infektio-osaston pienessä huoneessa tuiojottaen lasta joka ei voi hyvin, en pysty sanomaan ettei tämä olento olisi muuttanut elämääni lainkaan. Tuskin olisin noita aikoja sairaalassa viettänyt ilman lastani. Yhtenä päivänä voin käydä lenkillä tai ostoksilla ilman lasta, toisena kahvitella ystävän kanssa pieni mukanani. Kolmantena päivänä taas olen sairaalassa tai kotona kiinni lapsen hoidossa tai lääkityksissä niin etten millään pystyisi niistä irtautumaan. Ja kyllä, minunkin mieheni osallistuu lapsen hoitoon 100% sen ajan minkä työltään kykenee.

Emilyn on kuvannut ettei hän omalla ajalla ja elämän muuttumattomuudella tarkoita muuta kuin noita pieniä omia hetkiä. Ok, ne hän todennnäköisesti tulee säilyttämäänkin. Mutta vuorokaudessa on kuitenkin se 24h. Vaikka hän saisikin omaa aikaa 2-3h päivässä käytettäväksi harrastuksiin ja itseensä, vuorokauteen jää silti 21-22 tuntia jäljelle. Eikö niiden sisältö silti muutu jollain lailla? En siis yritä sanoa että koko elämä muuttuu, vaan että jotain muuttuu. Tämä "jotain" tarkoittaa ettei elämä jatku samanlaisena mitä se oli ennen lapsen syntymää.

Elämä on jatkuvaa muutiosta vaikkei lapsia olisikaan. Itselläni aikuisikänä on jo moni asia muuttunut. Kotoa muuttaminen, opiskelu, työelämän aloittaminen, parisuhde... Eli elämäni ei suihnkaan ole jatkunut samalaisena mitä se oli 18v päivänäni. Onneksi näin...

 

WOW...ON SULLA SATUMAINEN KUVA JA KÄSITYS VAUVA-ARJESTA!!! Tahtoo kärpäseksi kattoon näkemään kuinka meidän MINÄ JAKSAN KAIKEN äippä tuon kaiken hoitaa!! Siinä sitten aamulla tukka pystyssä,HYVÄLLÄ TUURILLA muutaman tunnin nukkuneena säntäät INNOLLA päivän KAIKKIIN noihin askareisiin!!! Ja ai niin...entäs se vauva...UPS...mihinkäs se nyt taas unohtuikaan...

 

\

Itse olen "vasta" raskaana (ja esikoista odotan), mutta en pysty uskomaan, ettei vauvan syntymä ja äiteys tulisi minua muuttamaan.
Vaikea olla kuvittelematta tätä jo sen takia, että en ole Koskaan eläissäni ollut 100% vastuussa kenestäkään muusta kun itsestäni, en ole koskaan joutunt olemaan saatavilla 24 tuntia vuorokaudessa muille kun itselleni, en ole koskaan joutunut kantamaan ääretöntä huolta kenestäkään muusta... en edes itsestäni.
Joten kun lapsi syntyy, uskon, että muutun totaalisesti ainakin noissa asioissa =)
Vielä raskaus ei ole muuttanut minua suuntaan tai toiseen mainittavasti. Tottakai huoli pienestä on jo nyt, mutta vielä vauva kulkee mukavasti mukana mahassa eikä aiheuta mainittavasti ylimääräsitä huolta tai vaivaa. Sen verran koen muuttuneeni jo tähän mennessä, että en ensimmäisenä ajattele itseäni, tai edes miestäni, vaan ajatusten taka-alalla pörrää vauvan hyvinvointi ja teen päätöksiä sen mukaan.
Hassua ajatella, että tuollainen muutoman kymmenen sentin ihmisen taimi on saanut ajatusmaailmani osittain täysin päälaelleen jo tässä vaiheessa, vaikka toisen syntymään on vielä kuukausia aikaa :heart:

Voisin väittää, että pikkuhiljaa olen kasvamassa Äidiksi, ja tämä kasvu tuo valtavasti muutoksia esiin minussa. Ei mikään ole voinut minua tähän valmistaa ennen kun nyt elän tätä aikaa ja kasvatan mahassani meidän pientä lasta, joka tulee varmasti hallitsemaan elämäämme loppuun saakka =)

Yhdyn näihin sanoihin ja lisään myös sen että en minäkään ole mikään menijä tyyppi ja myös minä olen ajatellut jatkaa harrastuksiani esim. liikuntaa, mutta lapsen ehdoilla. Ja kyllä se vauvan tulo vaan muuttaa elämää, jos ei muuten niin ainakin henkisellä tasolla
Ja kysyinpä asiaa myös mieheltäni joka myöskin jatkaa samaan malliin harrastuksiaan sekä käy myös halutessaan siellä kaljalla ja jopas hänkin vastasi, että tottakai vauvan tulo muuttaa elämää

Ja meidän elämää se tulee muuttamaan tuplasti sillä odotan kaksosia

Ja tuolla aiemmin kun laitoin että lopettakaa jo, niin tarkoitin sillä sitä että tämä keskustelu ei johda mihinkään...muuta kuin toisten mollaamiseen :ashamed:

...Silti kuitenkin myös minä Emilyn väitän että kyllä se sinunkin elämäsi tulee vauvan myötä muuttumaan

 

\

Onko tämä todella näin musta-valkoista: kaikki tai ei mitään... Joko kaikki muuttuu, äiti joutuu luopumaan kaikesta entisestä ja elämään neljän seinän sisällä vauvan kanssa yksin ilman hetken lepoa tai vaihtoehtoisesti vauva ei vaikuta elämään mitenkään. Uskoisin että valtaosassa perheitä tapahtuu jotain näiden kahden vaihtoehdon väliltä. Jotkin asiat muuttuvat, koska vauva kuitenkin tarvitsee vanhempiaan eikä vanhemmat voi automaattisesti olettaa lapsen sopeutuvat kitkattomasti entiseen elämään. Kuitenkin molemmille vanhemmille jää mahdollisuus jatkaa entistä elämäänsä jossain muodossa, tehdä yhä samoja asioita kuin ennenkin (vaikka tämä siis tapahtuukin vasta kun lapsen tarpeisiinon ensin vastattu).

Ymmärrän Emilynin kannan siinä ettei kenenkään ole hyväksi hylätä koko elämäänsä vauvan takia. Vanhemmatkin tarvitsevat välillä rentoutumista vauva-arjessa jaksamiseen. Mutta en ymmärrä miksi Emilynin on pakko hokea ettei mikään muutu, koska muutoksia tapahtuu väistämättä, jos ihminen huolehtii lapsestaan. Kun on aiemmin elänyt ilman lasta, kaikki vauvaan liittyvä on uutta lisää elämään. Jokaikinen syöttö ja vaipanvaihto, samoin kuin hymy ja uusi hammas tai ensiaskel. :heart: Käsittääkseni Emilyninkään elämään ei ole ennen näitä asioita kuulunut? Eli miksi siis väittää ettei elämä muutu mitenkään?

Ja todekllakaan Emilyn sen paremmin kuin kukaan muukaan ei voi olla varma että tuleva lapsi on terve ja helppo tapaus. Arkisten hoitotoimenpiteiden lisäksi voi olla että lapsi todella työllistää vanhempiaan monella tavalla. Vaikka olen pyrkinyt pitämään elämässäni muitakin asioita, on hetkiä jolloin nämä muut asiat on ollut pakko unohtaa väliaikaisesti. Kun on useamman vuorokauden vauvan kanssa sairaalassa, infektio-osaston pienessä huoneessa tuiojottaen lasta joka ei voi hyvin, en pysty sanomaan ettei tämä olento olisi muuttanut elämääni lainkaan. Tuskin olisin noita aikoja sairaalassa viettänyt ilman lastani. Yhtenä päivänä voin käydä lenkillä tai ostoksilla ilman lasta, toisena kahvitella ystävän kanssa pieni mukanani. Kolmantena päivänä taas olen sairaalassa tai kotona kiinni lapsen hoidossa tai lääkityksissä niin etten millään pystyisi niistä irtautumaan. Ja kyllä, minunkin mieheni osallistuu lapsen hoitoon 100% sen ajan minkä työltään kykenee.

Emilyn on kuvannut ettei hän omalla ajalla ja elämän muuttumattomuudella tarkoita muuta kuin noita pieniä omia hetkiä. Ok, ne hän todennnäköisesti tulee säilyttämäänkin. Mutta vuorokaudessa on kuitenkin se 24h. Vaikka hän saisikin omaa aikaa 2-3h päivässä käytettäväksi harrastuksiin ja itseensä, vuorokauteen jää silti 21-22 tuntia jäljelle. Eikö niiden sisältö silti muutu jollain lailla? En siis yritä sanoa että koko elämä muuttuu, vaan että jotain muuttuu. Tämä "jotain" tarkoittaa ettei elämä jatku samanlaisena mitä se oli ennen lapsen syntymää.

Elämä on jatkuvaa muutiosta vaikkei lapsia olisikaan. Itselläni aikuisikänä on jo moni asia muuttunut. Kotoa muuttaminen, opiskelu, työelämän aloittaminen, parisuhde... Eli elämäni ei suihnkaan ole jatkunut samalaisena mitä se oli 18v päivänäni. Onneksi näin...

No ei tämä pelkkää termien viilaustakaan ole, kun tässä on mollattu huonoksi ja välinpitämättömäksi äidiksi ja isäksi sen takia, että tulee käymään jatkossa omissa harrastuksissaan.

Mutta termeistä jos puhutaan, niin minun elämä ei esim. parisuhteen ja yhteenmuuton tai opiskelujen myötä ole muuttunut. Ihan samanlaista elämää elän kuin ennen niitäkin. Lisää uusia asioita on tullut elämään, mutta ei minun elämäni ole mihinkään muuttunut vaan samanlainen ihminen olen kuin aiemminkin ja samoja asioita teen.

 

\

WOW...ON SULLA SATUMAINEN KUVA JA KÄSITYS VAUVA-ARJESTA!!! Tahtoo kärpäseksi kattoon näkemään kuinka meidän MINÄ JAKSAN KAIKEN äippä tuon kaiken hoitaa!! Siinä sitten aamulla tukka pystyssä,HYVÄLLÄ TUURILLA muutaman tunnin nukkuneena säntäät INNOLLA päivän KAIKKIIN noihin askareisiin!!! Ja ai niin...entäs se vauva...UPS...mihinkäs se nyt taas unohtuikaan...

Mihin kaikkiin askareisiin? Sori nyt vaan jos kaikki eivät uuvu jostain yksinkertaisista kotitöistä. En arvostele niitä, jotka uupuvat, mutta miksi pitää arvostella heitä, jotka jaksavat. Ja edelleenkin, myös mies on niitä tekemässä.

Ja justhan täällä äsken joku totesi, ettei uskoisi vaikka vuoden päästä tulisinkin sanomaan, että elämäni on ihan sellaista kuin ajattelinkin. Joten mitäpä hyötyä minun edes olisi joulukuussa sanoa, että hyvin on kulkenut. Sitten kuitenkin alettaisiin vedota siihen että "no sulla on helppo vauva ja odotas vaan jos sulla olis kolme lasta.." aina pitää vaan vähätellä toista ja retostella sillä, että kenellä nyt on rankinta. Outoa kilpailunhalua äideillä???

 

Kovinhan sinä itse olet tässä mainostanut kuinka sinä jaksat imuroida,pyyhkiä pölyt,pyykätä,kokata,opiskella,tehdä työt,harrastaa yms,yms... Mä sanoisin kuule sulle,että kokeilisit kultaseni ensin sitä vauva-arkea ja sanoisit sitten vasta,että mitä kaikkea sitä ihminen jaksaa...oli sitten tuollainen sinun kaltaisesi super taikka ihan tämmönen tavallinen pulliainen!! Kuitenkin kun pitäisi sille vaavillekin riittää sitä energiaa ja RAKKAUTTA!! Ja nukkuakin pitäisi jossain välissä...Jos on tuuri,että sitä voi tehdä...

 

\

Kovinhan sinä itse olet tässä mainostanut kuinka sinä jaksat imuroida,pyyhkiä pölyt,pyykätä,kokata,opiskella,tehdä työt,harrastaa yms,yms... Mä sanoisin kuule sulle,että kokeilisit kultaseni ensin sitä vauva-arkea ja sanoisit sitten vasta,että mitä kaikkea sitä ihminen jaksaa...oli sitten tuollainen sinun kaltaisesi super taikka ihan tämmönen tavallinen pulliainen!! Kuitenkin kun pitäisi sille vaavillekin riittää sitä energiaa ja RAKKAUTTA!! Ja nukkuakin pitäisi jossain välissä...Jos on tuuri,että sitä voi tehdä...

Edelleenkään se ei vaadi mitään superihmisyyttä että hoitaa normaaleja arkiaskareita tai käy töissä päivisin tai opiskelee. Suurin osa ihmisistä taitaa olla töissäkäyviä siitä huolimatta että on lapsia.

 

\

No ei tämä pelkkää termien viilaustakaan ole, kun tässä on mollattu huonoksi ja välinpitämättömäksi äidiksi ja isäksi sen takia, että tulee käymään jatkossa omissa harrastuksissaan.

Mutta termeistä jos puhutaan, niin minun elämä ei esim. parisuhteen ja yhteenmuuton tai opiskelujen myötä ole muuttunut. Ihan samanlaista elämää elän kuin ennen niitäkin. Lisää uusia asioita on tullut elämään, mutta ei minun elämäni ole mihinkään muuttunut vaan samanlainen ihminen olen kuin aiemminkin ja samoja asioita teen.

Anteeksi vielä, mutta pakko kysyä millaiset asiat koet muutoksiksi? Mitä pitäisi elämässäsi tapahtua jotta voisit sanoa jonkin muuttuneen?

Itse olen viimeisen 10 vuoden aikana muuttunut paljonkin. Elämääni on ilmestynyt uusia ihmisiä ja kiinnostuksen kohteita. Jotkut asiat ja harrastukset ovat menettäneet mielenkiintonsa ja hiipuneet. Monia asioita olen saanut miettiä uudelleen ja muokata näkemyksiäni. Elämä kasvattaa. Näin siis jo ennen lapsia. Tänäpäivänä, kahden pienen lapsen äitinä elän aivan erilaista elämää kuin 18v lukiolaisena.

Ja varmasti elämäni tulee muuttumaan paljon vielä lähivuosina. Palaan takaisin töihin ja mieheni jää koti-isäksi. Saamme seurata lastemme kasvua ja kehitystä, tehdä oman osamme tämän tukemisessa. Tulee vaihe jolloin miehenikin palaa töihin ja lapset aloittavat päiväkodin. Ehkä saamme vielä lisää lapsia jokin päivä. Tällä hetkellä harkitsen työpaikan vaihtoa, tai ainakin virkavapautta ja uusien haasteiden testaamista. Koiravanhuksestamme tulee aika jättämään, ehkä jatkamme elämäämme koirattomana perheenä tai sitten otamme uuden koiran, muutoksia nuokin tähän tavalliseen arkeen.

Myös itse tulen varmasti muuttumaan vuosien myötä, ainakin toivon niin. Köyhäksi jäisi elämäni jos näillä samoilla ajatuksilla ja näkemyksillä jatkaisin vanhainkotiin asti.

 

\

No ei tämä pelkkää termien viilaustakaan ole, kun tässä on mollattu huonoksi ja välinpitämättömäksi äidiksi ja isäksi sen takia, että tulee käymään jatkossa omissa harrastuksissaan.

Mutta termeistä jos puhutaan, niin minun elämä ei esim. parisuhteen ja yhteenmuuton tai opiskelujen myötä ole muuttunut. Ihan samanlaista elämää elän kuin ennen niitäkin. Lisää uusia asioita on tullut elämään, mutta ei minun elämäni ole mihinkään muuttunut vaan samanlainen ihminen olen kuin aiemminkin ja samoja asioita teen.

Tiedätkös, ongelma tässä on se, kun sanot että elämäsi ei ole muuttunut tai tule muuttumaan. Onhan se! Ihan varmasti. Eihän elämäsi ole enää samanlaista kuin ennen, jos aloitat opiskelun tai saat vauvan. Kaikki nämä ovat uusia asioita, jotka eivät ennen kuuluneet arkeesi. Tarkoitat varmaankin sitä, ettet ole muuttunut ihmisenä, henkisesti.