Raskaus uutisten kertominen jännittää

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Odotan ensimmäistä lasta ja olen nyt ensimmäisen kolmanneksen lopussa ja meillä olisi tiedossa ensi viikolla NT ultra. Jos sielä on kaikki hyvin niin ajatteltiin kertoa raskaudesta molempien vanhemmille ja lähimmille ystäville. Nyt asiasta ei tiedä kukaan ja toivosin että voisin salailla asiaa synnytykseen saakka.. Onneksi koronan / etätöiden takia töissä ei ainakaan vielä tarvitse kertoa ja toki tätä voisi vielä salailla, jos tarve vaatii.

Minulla on kuitenkin jostain syystä huono omatunto siitä, kun en ole kertonut positiivisesta testistä kenellekään ja olen salaillut raskauttani näin "pitkään". Jotkut ystävät ovat kertoneet raskauksista melkein heti, kun ovat tehneet positiivisen testin. Mulla on jo yksi kkm takana jne. en ole vaan halunnut kertoa tästä kenellekään tutuille ja ollaan vaan kahdestaan miehen kanssa voitu tottua asiaan. Eniten jännittää ystäville kertominen!

Moni myös saattaa luulla, etten koskaan halua lapsia ja tunnen olevani petturi vapaehtoisesti lapsettomia kavereitani kohtaan. Toisaalta taas tunnen myös olevani petturi kaikkia lapsettomuudesta kärsiviä tuttaviani kohtaan (koska raskautumien sujui kkm huolimatta helposti). Miksi?

Onko / onko kellään muulla ollut samoja ajatuksia? Miten olette kertoneet raskaudesta muille?
 
vierailija
Siis mikä sua siinä jännittää? Pelkäätkö ettei ihmiset ilahdu uutisestasi vai mitä?

Mullameni ekan lapsen kohdalla niin että kerroin parille läheisimmälle ystävälle heti testin tehtyäni mutta kun NT-ultra oli takana niin alkoi tulla sellainen fiilis että olisin halunnut säilyttää asian vielä pidempään omana pikku salaisuutenamme. Miehen toiveesta sitten alettiin kuitenkin kertoa uutista ja kivastihan se meni :)
 
Mekin kerrottiin vasta nt ultran jälkeen. Mun äiti vähän loukkaantui, kun "vasta" sillon kerroin. Mua pelotti aika paljon mitä ihmiset sanoo, vaikka vauva elämäämme on ihan luonnollinen jatkumo. Alkuun myös itketti uutisten kertominen jostain syystä, jännitys kasvo niin suureksi. Osan laimee reaktio tietenkin harmitti. Mutta ymmärrän jännityksen vaikkei se niin selkeesti ookkaan selitettävissä :) tsemppiä!
 
Salaraskaus
Mielestäni sinun ei todellakaan tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että olette pitäneet raskauden vielä salassa. Jokainen saa itse päättää milloin uutisen kertoo. Ja sekin on jokaisen oma päätös, että tekeekö lapsia vai ei, joten ei tarvitse tuntea itseään petturiksi raskauden vuoksi! Itse olen raskaana jo rv 17, emmekä ole kertoneet raskaudesta vielä kellekään. Aiomme kertoa läheisille aikaisintaan rv 20, jos rakenneultrassa on kaikki hyvin. Missään vaiheessa en aio tehdä mitään julkista ilmoitusta esim. Facebookiin. Olemme halunneet pitää raskauden omana tietonamme, koska meidän ensimmäinen raskaus päättyi huonosti rv 15, emmekä tällä kertaa halua kertoa raskausuutisia liian aikaisin. Edellisestä raskaudesta kerroimme läheisille rv 12 NT-ultran jälkeen ja harmitti todella paljon kertoa sitten huonot uutiset kolme viikkoa myöhemmin. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että jokainen kertokoot silloin kun itsestä hyvältä tuntuu :)
 
vierailija
Emme ole kertoneet raskaudesta vielä kellekään (paitsi toki neuvolassa ym.). Kohta on pakko kertoa töissä äitiysvapaalle jäännistä, mutta sukulaisille ei huvittaisi puhua vieläkään. Muita?
 
vierailija
Mietit nyt ihan liikaa. Muiden mielipiteillä ei ole mitään väliä. Yleensä odotetaan ainakin viikolle 12, mutta saahan siitä raskaudesta kertoa milloin haluaa.
 

Yhteistyössä