Rastita väittämät, jotka pitävät kohdallasi paikkaansa

  • Viestiketjun aloittaja Jejeee
  • Ensimmäinen viesti
Jejeee
NFO:
Ajattelen joskus olevani ruma
Minulla on ainakin yksi arpi
Rusketun helposti
Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
Minulla on tatuointi
Minulla on/on ollut hammasraudat
Käytän silmälaseja
Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista
Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni
Minulla on yli kaksi lävistystä
Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa
PERHE:
Olen kiroillut vanhemmilleni
Minut on potkittu ulos kotoa
Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa
Minulla on alle yhden
Haluan isona lapsia
Minulla on lapsia
Olen menettänyt lapsen
Meillä on lemmikkejä

TERVEYS:
Olen saanut tikkejä
Kitarisani on leikattu
Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
Olen soittanut hätänumeroon vaaratilanteessa
Viisaudenhampaani on poistettu
Olen joutunut leikkaukseen
Minulla on ollut vesirokko
Minulla on jokin sairaus
MATKUSTUS:
Olen matkustanut yli 100km päivän aikana
Olen ollut lentokoneessa
Olen ollut Afrikassa
Olen ollut Australiassa
Olen ollut Amerikassa
Olen ollut Ruotsissa
Olen ollut Turkissa
Olen ollut Iso-Britanniassa
Olen ollut Virossa
Olen matkaillut Suomen sisällä
Olen ollut junassa
Olen saanut tuliaisia
Olen saanut postikortin

KOKEMUKSET:
Olen eksynyt omassa kaupungissani
Olen nähnyt tähdenlennon
Olen toivonut tähdenlennon aikana
Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla
Olen painanut kaikkia nappuloita hississä
Olen ollut kasinossa
Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
Olen pelannut pullonpyöritystä
Olen juonut yhden tölkin mehua tunnin sisällä
Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani
Olen nähnyt revontulet
Olen istunut talon katolla
Olen huijannut jotakuta
Olen syönyt sushia
Olen meinannut jäädä auton alle
Olen meinannut jäädä mopon alle
Olen meinannut jäädä junan alle

IHMISSUHTEET:
Olen sinkku
Seurustelen
Olen kihloissa
Olen naimisissa
Minulla on säätöä
En ole koskaan seurustellut
Olen ollut sokkotreffeillä
Tiedän kuka on ihastunut minuun tällä hetkellä
Minulla on nyt ikävä jotakuta
Olen ollut naimisissa ja eronnut
Olen ollut kihloissa ja eronnut
Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin
Jollain ihmisellä on ollut tunteita minua kohtaan, mutta en tuntenut samoin
Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan

RIKOLLISUUS / REHELLISYYS:
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä
Olen livahtanut kotoa ilman lupaa
Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani
Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään
Olen huijannut pelissä
Olen luntannut kokeessa
Olen kävellyt punaisia päin
Minut on erotettu koulusta
Olen ollut nyrkkitappelussa
Olen ollut yötä putkassa

PÄIHTEET / MASENNUS
Olen juonut alkoholipitoista juomaa
Olen sammunut
Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
Poltan säännöllisesti
En pysty nielaisemaan pillereitä
Pystyn nielaisemaan pillerin ilman ongelmia
Minulla on todettu masennus
Olen masentuessani sulkeutunut
Minulla on anoreksia tai bulimia
Olen nukkunut koko päivän
Olen satuttanut itseäni tahallisesti
Olen herännyt omaan itkuuni

KUOLEMA / ITSEMURHA:
Pelkään kuolemaa
Inhoan hautajaisia
Olen nähnyt jonkun ihmisen/eläimen kuolevan
Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
Olen ajatellut itsemurhaa
Olen suunnitellut itsemurhaa
Olen yrittänyt itsemurhaa
Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen
Uskon uudelleensyntymiseen

MATERIALISMI:
Minulla on yli 5 levyä
Minulla on iPod tai MP3-soitin
Olen addiktoinut mangaan/animeen
Omistan jotain H&M'ltä
Omistan jotain Onlysta
Kerään mangaa
Tykkään rahasta kun voi ostella kaikkea
Rahakin saa onnelliseksi

KAIKKEA RANDOMIA:
Laulan hyvin
Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
Katson uutiset säännöllisesti
En tapa ötököitä
Kiroilen säännöllisesti
Laulan suihkussa
Olen aamuhenkilö
Maksoin kännykkäni soittoäänestä
Olen äidinkieliperfektionisti
Kiharran hiuksiani
Suoristan hiuksiani
Käyttäjätunnuksessani on "x"
Rakastan roskapostia
Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
Kokkaan hyvin
Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
Olen ollut yökkäreissä koulussa
KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
Syön pikaruokaa joka viikko
En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
Kutian erittäin helposti
Rakastan maitosuklaata
Minulla on hyvä kasvomuisti
Minulla on hyvä nimimuisti
Olen hyvä muistamaan päivämääriä
Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni.
 
HippuTAR
NFO:
xAjattelen joskus olevani ruma
xMinulla on ainakin yksi arpi
xRusketun helposti

xMinulla on/on ollut hammasraudat

xTuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni

xMinulla on lapsia
Olen menettänyt lapsen
Meillä on lemmikkejä

TERVEYS:
xOlen saanut tikkejä

xOlen soittanut hätänumeroon vaaratilanteessa
xViisaudenhampaani on poistettu
xOlen joutunut leikkaukseen
xMinulla on ollut vesirokko
xMinulla on jokin sairaus
MATKUSTUS:
xOlen matkustanut yli 100km päivän aikana
Olen ollut lentokoneessa
Olen ollut Afrikassa
Olen ollut Australiassa
Olen ollut Amerikassa
xOlen ollut Ruotsissa (Uumajan satamassa :) )
Olen ollut Turkissa
Olen ollut Iso-Britanniassa
Olen ollut Virossa
xOlen matkaillut Suomen sisällä
xOlen ollut junassa
xOlen saanut tuliaisia
xOlen saanut postikortin

KOKEMUKSET:
Olen eksynyt omassa kaupungissani
xOlen nähnyt tähdenlennon
xOlen toivonut tähdenlennon aikana
Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla
Olen painanut kaikkia nappuloita hississä
Olen ollut kasinossa
Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
Olen pelannut pullonpyöritystä
Olen juonut yhden tölkin mehua tunnin sisällä
xOlen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani
xOlen nähnyt revontulet
xOlen istunut talon katolla
xOlen huijannut jotakuta
Olen syönyt sushia
xOlen meinannut jäädä auton alle
Olen meinannut jäädä mopon alle
xOlen meinannut jäädä junan alle (olen ollut autossa joka jäi junan alle)

IHMISSUHTEET:
Olen sinkku
Seurustelen
Olen kihloissa
xOlen naimisissa
Minulla on säätöä
En ole koskaan seurustellut
Olen ollut sokkotreffeillä
Tiedän kuka on ihastunut minuun tällä hetkellä
Minulla on nyt ikävä jotakuta
Olen ollut naimisissa ja eronnut
Olen ollut kihloissa ja eronnut
xMinulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin
xJollain ihmisellä on ollut tunteita minua kohtaan, mutta en tuntenut samoin
Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan

RIKOLLISUUS / REHELLISYYS:
xOlen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
xOlen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä
xOlen livahtanut kotoa ilman lupaa
xOlen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani
xMinulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään
Olen huijannut pelissä
Olen luntannut kokeessa
Olen kävellyt punaisia päin
Minut on erotettu koulusta
xOlen ollut nyrkkitappelussa
Olen ollut yötä putkassa

PÄIHTEET / MASENNUS
xOlen juonut alkoholipitoista juomaa
xOlen sammunut
xOlen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
xPoltan säännöllisesti
En pysty nielaisemaan pillereitä
Pystyn nielaisemaan pillerin ilman ongelmia
xMinulla on todettu masennus
xOlen masentuessani sulkeutunut
Minulla on anoreksia tai bulimia
xOlen nukkunut koko päivän
xOlen satuttanut itseäni tahallisesti
Olen herännyt omaan itkuuni

KUOLEMA / ITSEMURHA:
Pelkään kuolemaa
xInhoan hautajaisia
xOlen nähnyt jonkun ihmisen/eläimen kuolevan
xJoku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
xOlen ajatellut itsemurhaa
xOlen suunnitellut itsemurhaa
xOlen yrittänyt itsemurhaa
Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen
Uskon uudelleensyntymiseen

MATERIALISMI:
xMinulla on yli 5 levyä
Minulla on iPod tai MP3-soitin
Olen addiktoinut mangaan/animeen
Omistan jotain H&M'ltä
Omistan jotain Onlysta
Kerään mangaa
xTykkään rahasta kun voi ostella kaikkea
xRahakin saa onnelliseksi

KAIKKEA RANDOMIA:
Laulan hyvin
Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
Katson uutiset säännöllisesti
En tapa ötököitä
xKiroilen säännöllisesti
Laulan suihkussa
Olen aamuhenkilö
Maksoin kännykkäni soittoäänestä
Olen äidinkieliperfektionisti
Kiharran hiuksiani
Suoristan hiuksiani
Käyttäjätunnuksessani on "x"
Rakastan roskapostia
Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
Kokkaan hyvin
Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
Olen ollut yökkäreissä koulussa
KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
Syön pikaruokaa joka viikko
En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
xEn pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
xKutian erittäin helposti
xRakastan maitosuklaata
Minulla on hyvä kasvomuisti
Minulla on hyvä nimimuisti
Olen hyvä muistamaan päivämääriä
xMinulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni.
.
 
Minulla on ainakin yksi arpi X
Rusketun helposti X
Toivon että hiukseni olisivat eri väriset X
Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni X
Minulla on tatuointi X
Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni X
PERHE:
Olen kiroillut vanhemmilleni X
Minulla on lapsia X
Olen menettänyt lapsen X
Meillä on lemmikkejä X

TERVEYS:
Olen saanut tikkejä X
Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa X
Olen soittanut hätänumeroon vaaratilanteessa X
Olen joutunut leikkaukseen X
Minulla on ollut vesirokko X
MATKUSTUS:
Olen matkustanut yli 100km päivän aikana X
Olen ollut Ruotsissa X
Olen matkaillut Suomen sisällä X
Olen ollut junassa X
Olen saanut tuliaisia X
Olen saanut postikortin X

KOKEMUKSET:
Olen eksynyt omassa kaupungissani X
Olen nähnyt tähdenlennon X
Olen toivonut tähdenlennon aikana X
Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla X
Olen painanut kaikkia nappuloita hississä X
Olen ollut kasinossa X
Olen pelannut pullonpyöritystä X
Olen juonut yhden tölkin mehua tunnin sisällä X
Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani X
Olen nähnyt revontulet X
Olen istunut talon katolla X
Olen huijannut jotakuta X
Olen syönyt sushia X
Olen meinannut jäädä auton alle X
Olen meinannut jäädä mopon alle X

IHMISSUHTEET:
Olen ollut sokkotreffeillä X
Tiedän kuka on ihastunut minuun tällä hetkellä X
Minulla on nyt ikävä jotakuta X
Olen ollut kihloissa ja eronnut X
Jollain ihmisellä on ollut tunteita minua kohtaan, mutta en tuntenut samoin X
Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut X

RIKOLLISUUS / REHELLISYYS:
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä X
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä X
Olen livahtanut kotoa ilman lupaa X
Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani X
Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään X
Olen huijannut pelissä X
Olen kävellyt punaisia päin X
Olen ollut nyrkkitappelussa X
Olen ollut yötä putkassa X

PÄIHTEET / MASENNUS
Olen juonut alkoholipitoista juomaa X
Olen sammunut X
Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä X
Pystyn nielaisemaan pillerin ilman ongelmia X
Minulla on todettu masennus X
Olen masentuessani sulkeutunut X
Olen satuttanut itseäni tahallisesti X
Olen herännyt omaan itkuuni X

KUOLEMA / ITSEMURHA:
Inhoan hautajaisia X
Olen nähnyt jonkun ihmisen/eläimen kuolevan X
Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa X
Olen ajatellut itsemurhaa X
Olen suunnitellut itsemurhaa X
Olen yrittänyt itsemurhaa X
Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen X

MATERIALISMI:
Minulla on yli 5 levyä X
Minulla on iPod tai MP3-soitin X
Omistan jotain H&M'ltä X

KAIKKEA RANDOMIA:
Laulan hyvin
Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
Katson uutiset säännöllisesti X
Kiroilen säännöllisesti X
Laulan suihkussa
Olen aamuhenkilö X
Olen äidinkieliperfektionisti X
Käyttäjätunnuksessani on "x" X
Kokkaan hyvin X
En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki X
Kutian erittäin helposti X
Minulla on hyvä kasvomuisti X
 
Viimeksi muokattu:
Ajattelen joskus olevani ruma
Minulla on ainakin yksi arpi
Rusketun helposti
Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
Minulla on tatuointi
Minulla on/on ollut hammasraudat
Käytän silmälaseja
Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista
Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni
Minulla on yli kaksi lävistystä
Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa
PERHE:
Olen kiroillut vanhemmilleni
Minut on potkittu ulos kotoa
Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa
Minulla on alle yhden
Haluan isona lapsia
Minulla on lapsia
Olen menettänyt lapsen
Meillä on lemmikkejä

TERVEYS:
Olen saanut tikkejä
Kitarisani on leikattu
Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
Olen soittanut hätänumeroon vaaratilanteessa
Viisaudenhampaani on poistettu
Olen joutunut leikkaukseen
Minulla on ollut vesirokko
Minulla on jokin sairaus
MATKUSTUS:
Olen matkustanut yli 100km päivän aikana
Olen ollut lentokoneessa
Olen ollut Afrikassa
Olen ollut Australiassa
Olen ollut Amerikassa
Olen ollut Ruotsissa
Olen ollut Turkissa
Olen ollut Iso-Britanniassa
Olen ollut Virossa
Olen matkaillut Suomen sisällä
Olen ollut junassa
Olen saanut tuliaisia
Olen saanut postikortin

KOKEMUKSET:
Olen eksynyt omassa kaupungissani
Olen nähnyt tähdenlennon
Olen toivonut tähdenlennon aikana
Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla
Olen painanut kaikkia nappuloita hississä
Olen ollut kasinossa
Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
Olen pelannut pullonpyöritystä
Olen juonut yhden tölkin mehua tunnin sisällä
Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani
Olen nähnyt revontulet
Olen istunut talon katolla
Olen huijannut jotakuta
Olen syönyt sushia
Olen meinannut jäädä auton alle
Olen meinannut jäädä mopon alle
Olen meinannut jäädä junan alle

IHMISSUHTEET:
Olen sinkku
Seurustelen
Olen kihloissa
Olen naimisissa
Minulla on säätöä
En ole koskaan seurustellut
Olen ollut sokkotreffeillä
Tiedän kuka on ihastunut minuun tällä hetkellä
Minulla on nyt ikävä jotakuta
Olen ollut naimisissa ja eronnut
Olen ollut kihloissa ja eronnut
Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin
Jollain ihmisellä on ollut tunteita minua kohtaan, mutta en tuntenut samoin
Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan

RIKOLLISUUS / REHELLISYYS:
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä

Olen livahtanut kotoa ilman lupaa
Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani
Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään
Olen huijannut pelissä
Olen luntannut kokeessa

Olen kävellyt punaisia päin
Minut on erotettu koulusta
Olen ollut nyrkkitappelussa
Olen ollut yötä putkassa

PÄIHTEET / MASENNUS
Olen juonut alkoholipitoista juomaa
Olen sammunut
Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
Poltan säännöllisesti
En pysty nielaisemaan pillereitä
Pystyn nielaisemaan pillerin ilman ongelmia
Minulla on todettu masennus
Olen masentuessani sulkeutunut
Minulla on anoreksia tai bulimia
Olen nukkunut koko päivän
Olen satuttanut itseäni tahallisesti
Olen herännyt omaan itkuuni

KUOLEMA / ITSEMURHA:
Pelkään kuolemaa
Inhoan hautajaisia
Olen nähnyt jonkun ihmisen/eläimen kuolevan
Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
Olen ajatellut itsemurhaa
Olen suunnitellut itsemurhaa
Olen yrittänyt itsemurhaa
Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen
Uskon uudelleensyntymiseen

MATERIALISMI:
Minulla on yli 5 levyä
Minulla on iPod tai MP3-soitin
Olen addiktoinut mangaan/animeen
Omistan jotain H&M'ltä
Omistan jotain Onlysta
Kerään mangaa
Tykkään rahasta kun voi ostella kaikkea
Rahakin saa onnelliseksi

KAIKKEA RANDOMIA:
Laulan hyvin
Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
Katson uutiset säännöllisesti
En tapa ötököitä
Kiroilen säännöllisesti
Laulan suihkussa
Olen aamuhenkilö
Maksoin kännykkäni soittoäänestä
Olen äidinkieliperfektionisti
Kiharran hiuksiani
Suoristan hiuksiani
Käyttäjätunnuksessani on "x"
Rakastan roskapostia
Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
Kokkaan hyvin
Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
Olen ollut yökkäreissä koulussa
KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
Syön pikaruokaa joka viikko
En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
Kutian erittäin helposti
Rakastan maitosuklaata
Minulla on hyvä kasvomuisti
Minulla on hyvä nimimuisti
Olen hyvä muistamaan päivämääriä
Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni.
 
NFO:
Ajattelen joskus olevani ruma
X Minulla on ainakin yksi arpi

X Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
Minulla on tatuointi
X Minulla on/on ollut hammasraudat

X Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni
X Minulla on yli kaksi lävistystä

X Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa
Minulla on alle yhden
Haluan isona lapsia
X Minulla on lapsia
Olen menettänyt lapsen
Meillä on lemmikkejä

TERVEYS:
X Olen saanut tikkejä

X Olen soittanut hätänumeroon vaaratilanteessa
X Viisaudenhampaani on poistettu
X Olen joutunut leikkaukseen
X Minulla on ollut vesirokko
Minulla on jokin sairaus
MATKUSTUS:
X Olen matkustanut yli 100km päivän aikana
X Olen ollut lentokoneessa
Olen ollut Afrikassa
Olen ollut Australiassa
Olen ollut Amerikassa
X Olen ollut Ruotsissa
Olen ollut Turkissa
Olen ollut Iso-Britanniassa
X Olen ollut Virossa
X Olen matkaillut Suomen sisällä
X Olen ollut junassa
X Olen saanut tuliaisia
X Olen saanut postikortin

KOKEMUKSET:
X Olen eksynyt omassa kaupungissani
X Olen nähnyt tähdenlennon
X Olen toivonut tähdenlennon aikana
X Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla

X Olen ollut kasinossa
Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
X Olen pelannut pullonpyöritystä

X Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani
X Olen nähnyt revontulet
Olen istunut talon katolla
X Olen huijannut jotakuta
X Olen syönyt sushia
Olen meinannut jäädä auton alle
Olen meinannut jäädä mopon alle
Olen meinannut jäädä junan alle

IHMISSUHTEET:
Olen sinkku
Seurustelen
Olen kihloissa
X Olen naimisissa

X Jollain ihmisellä on ollut tunteita minua kohtaan, mutta en tuntenut samoin

X Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
X Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä

X Olen huijannut pelissä
Olen luntannut kokeessa
X Olen kävellyt punaisia päin
Minut on erotettu koulusta
Olen ollut nyrkkitappelussa
Olen ollut yötä putkassa

PÄIHTEET / MASENNUS
X Olen juonut alkoholipitoista juomaa
X Olen sammunut

X Pystyn nielaisemaan pillerin ilman ongelmia
Minulla on todettu masennus
Olen masentuessani sulkeutunut
Minulla on anoreksia tai bulimia
Olen nukkunut koko päivän
Olen satuttanut itseäni tahallisesti
Olen herännyt omaan itkuuni

KUOLEMA / ITSEMURHA:
Pelkään kuolemaa
X Inhoan hautajaisia
X Olen nähnyt jonkun ihmisen/eläimen kuolevan

X Minulla on iPod tai MP3-soitin
Olen addiktoinut mangaan/animeen
X Omistan jotain H&M'ltä
X Omistan jotain Onlysta
Kerään mangaa
X Tykkään rahasta kun voi ostella kaikkea
X Rahakin saa onnelliseksi

KAIKKEA RANDOMIA:
X Laulan hyvin

X Olen aamuhenkilö
X Maksoin kännykkäni soittoäänestä
X Olen äidinkieliperfektionisti
X Kiharran hiuksiani
X Suoristan hiuksiani

X En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
X En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
X Kutian erittäin helposti
X Rakastan maitosuklaata

DDASAD
NFO:
Ajattelen joskus olevani ruma X
Minulla on ainakin yksi arpi X
Rusketun helposti
Toivon että hiukseni olisivat eri väriset X
Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni X
Minulla on tatuointi
Minulla on/on ollut hammasraudat
Käytän silmälaseja X
Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista X
Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni X
Minulla on yli kaksi lävistystä X
Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa X
PERHE:
Olen kiroillut vanhemmilleni X
Minut on potkittu ulos kotoa X
Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa X
Minulla on alle yhden
Haluan isona lapsia X
Minulla on lapsia
Olen menettänyt lapsen
Meillä on lemmikkejä X

TERVEYS:
Olen saanut tikkejä X
Kitarisani on leikattu
Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa X
Olen soittanut hätänumeroon vaaratilanteessa X
Viisaudenhampaani on poistettu X
Olen joutunut leikkaukseen
Minulla on ollut vesirokko
Minulla on jokin sairaus
MATKUSTUS:
Olen matkustanut yli 100km päivän aikana X
Olen ollut lentokoneessa X
Olen ollut Afrikassa
Olen ollut Australiassa
Olen ollut Amerikassa
Olen ollut Ruotsissa X
Olen ollut Turkissa
Olen ollut Iso-Britanniassa X
Olen ollut Virossa X
Olen matkaillut Suomen sisällä X
Olen ollut junassa X
Olen saanut tuliaisia X
Olen saanut postikortin X

KOKEMUKSET:
Olen eksynyt omassa kaupungissani
Olen nähnyt tähdenlennon X
Olen toivonut tähdenlennon aikana X
Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla X
Olen painanut kaikkia nappuloita hississä
Olen ollut kasinossa
Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
Olen pelannut pullonpyöritystä X
Olen juonut yhden tölkin mehua tunnin sisällä X
Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani X
Olen nähnyt revontulet X
Olen istunut talon katolla X
Olen huijannut jotakuta X
Olen syönyt sushia X
Olen meinannut jäädä auton alle X
Olen meinannut jäädä mopon alle X
Olen meinannut jäädä junan alle

IHMISSUHTEET:
Olen sinkku X
Seurustelen
Olen kihloissa
Olen naimisissa
Minulla on säätöä
En ole koskaan seurustellut
Olen ollut sokkotreffeillä
Tiedän kuka on ihastunut minuun tällä hetkellä
Minulla on nyt ikävä jotakuta
Olen ollut naimisissa ja eronnut
Olen ollut kihloissa ja eronnut
Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin X
Jollain ihmisellä on ollut tunteita minua kohtaan, mutta en tuntenut samoin X
Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut X
Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan X

RIKOLLISUUS / REHELLISYYS:
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä X
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä X
Olen livahtanut kotoa ilman lupaa X
Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani X
Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään X
Olen huijannut pelissä X
Olen luntannut kokeessa X
Olen kävellyt punaisia päin X
Minut on erotettu koulusta
Olen ollut nyrkkitappelussa X
Olen ollut yötä putkassa

PÄIHTEET / MASENNUS
Olen juonut alkoholipitoista juomaa X
Olen sammunut
Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
Poltan säännöllisesti
En pysty nielaisemaan pillereitä
Pystyn nielaisemaan pillerin ilman ongelmia X
Minulla on todettu masennus X
Olen masentuessani sulkeutunut X
Minulla on anoreksia tai bulimia
Olen nukkunut koko päivän X
Olen satuttanut itseäni tahallisesti X
Olen herännyt omaan itkuuni

KUOLEMA / ITSEMURHA:
Pelkään kuolemaa X
Inhoan hautajaisia X
Olen nähnyt jonkun ihmisen/eläimen kuolevan X
Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa X
Olen ajatellut itsemurhaa X
Olen suunnitellut itsemurhaa
Olen yrittänyt itsemurhaa
Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen
Uskon uudelleensyntymiseen X

MATERIALISMI:
Minulla on yli 5 levyä X
Minulla on iPod tai MP3-soitin X
Olen addiktoinut mangaan/animeen
Omistan jotain H&M'ltä X
Omistan jotain Onlysta X
Kerään mangaa
Tykkään rahasta kun voi ostella kaikkea X
Rahakin saa onnelliseksi X

KAIKKEA RANDOMIA:
Laulan hyvin
Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
Katson uutiset säännöllisesti
En tapa ötököitä
Kiroilen säännöllisesti
Laulan suihkussa X
Olen aamuhenkilö
Maksoin kännykkäni soittoäänestä
Olen äidinkieliperfektionisti X
Kiharran hiuksiani X
Suoristan hiuksiani
Käyttäjätunnuksessani on "x"
Rakastan roskapostia
Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
Kokkaan hyvin X
Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
Olen ollut yökkäreissä koulussa X
KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
Syön pikaruokaa joka viikko
En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi X
En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki X
Kutian erittäin helposti X
Rakastan maitosuklaata X
Minulla on hyvä kasvomuisti X
Minulla on hyvä nimimuisti
Olen hyvä muistamaan päivämääriä
Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni.
 
no nää pitää paikkansa
NFO:

Minulla on ainakin yksi arpi

Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni

Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista
Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni
Minulla on yli kaksi lävistystä

PERHE:
Olen kiroillut vanhemmilleni

Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa

Minulla on lapsia

Meillä on lemmikkejä

TERVEYS:
Olen saanut tikkejä

Olen soittanut hätänumeroon vaaratilanteessa

Olen joutunut leikkaukseen
Minulla on ollut vesirokko
Minulla on jokin sairaus
MATKUSTUS:
Olen matkustanut yli 100km päivän aikana
Olen ollut lentokoneessa
Olen ollut Afrikassa

Olen ollut Ruotsissa

Olen ollut Iso-Britanniassa
Olen ollut Virossa
Olen matkaillut Suomen sisällä
Olen ollut junassa
Olen saanut tuliaisia
Olen saanut postikortin

KOKEMUKSET:
Olen eksynyt omassa kaupungissani
Olen nähnyt tähdenlennon
Olen toivonut tähdenlennon aikana
Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla

Olen ollut kasinossa

Olen pelannut pullonpyöritystä

Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani
Olen nähnyt revontulet
Olen istunut talon katolla
Olen huijannut jotakuta
Olen syönyt sushia
Olen meinannut jäädä auton alle

IHMISSUHTEET:

Olen naimisissa

Tiedän kuka on ihastunut minuun tällä hetkellä
Minulla on nyt ikävä jotakuta
Olen ollut naimisissa ja eronnut

Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin
Jollain ihmisellä on ollut tunteita minua kohtaan, mutta en tuntenut samoin
Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan

RIKOLLISUUS / REHELLISYYS:
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä
Olen livahtanut kotoa ilman lupaa
Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani

Olen huijannut pelissä
Olen luntannut kokeessa
Olen kävellyt punaisia päin

PÄIHTEET / MASENNUS
Olen juonut alkoholipitoista juomaa
Olen sammunut
Pystyn nielaisemaan pillerin ilman ongelmia
Minulla on todettu masennus
Olen masentuessani sulkeutunut

Olen satuttanut itseäni tahallisesti
Olen herännyt omaan itkuuni

KUOLEMA / ITSEMURHA:

Olen nähnyt jonkun ihmisen/eläimen kuolevan
Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
Olen ajatellut itsemurhaa
Olen suunnitellut itsemurhaa
Olen yrittänyt itsemurhaa

Uskon uudelleensyntymiseen

MATERIALISMI:
Minulla on yli 5 levyä

Omistan jotain H&M'ltä
Omistan jotain Onlysta

Tykkään rahasta kun voi ostella kaikkea
Rahakin saa onnelliseksi

KAIKKEA RANDOMIA:
Laulan hyvin

Katson uutiset säännöllisesti

Olen aamuhenkilö

Olen äidinkieliperfektionisti

En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi.
Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni.
 
NFO:
Ajattelen joskus olevani ruma
Minulla on ainakin yksi arpi
x Rusketun helposti
Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
Minulla on tatuointi
Minulla on/on ollut hammasraudat
x Käytän silmälaseja
Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista
xTuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni
Minulla on yli kaksi lävistystä
Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa
PERHE:
Olen kiroillut vanhemmilleni
Minut on potkittu ulos kotoa
Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa
Minulla on alle yhden
Haluan isona lapsia
xMinulla on lapsia
Olen menettänyt lapsen
Meillä on lemmikkejä

TERVEYS:
Olen saanut tikkejä
xKitarisani on leikattu
xOlen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
Olen soittanut hätänumeroon vaaratilanteessa
xViisaudenhampaani on poistettu
Olen joutunut leikkaukseen
xMinulla on ollut vesirokko
Minulla on jokin sairaus
MATKUSTUS:
x Olen matkustanut yli 100km päivän aikana
xOlen ollut lentokoneessa
Olen ollut Afrikassa
Olen ollut Australiassa
Olen ollut Amerikassa
xOlen ollut Ruotsissa
Olen ollut Turkissa
Olen ollut Iso-Britanniassa
Olen ollut Virossa
xOlen matkaillut Suomen sisällä
xOlen ollut junassa
xOlen saanut tuliaisia
xOlen saanut postikortin

KOKEMUKSET:
xOlen eksynyt omassa kaupungissani
x Olen nähnyt tähdenlennon
xOlen toivonut tähdenlennon aikana
Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla
Olen painanut kaikkia nappuloita hississä
Olen ollut kasinossa
Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
xOlen pelannut pullonpyöritystä
Olen juonut yhden tölkin mehua tunnin sisällä
xOlen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani
Olen nähnyt revontulet
xOlen istunut talon katolla
xOlen huijannut jotakuta
Olen syönyt sushia
xOlen meinannut jäädä auton alle
Olen meinannut jäädä mopon alle
Olen meinannut jäädä junan alle

IHMISSUHTEET:
Olen sinkku
Seurustelen
Olen kihloissa
xOlen naimisissa
Minulla on säätöä
En ole koskaan seurustellut
xOlen ollut sokkotreffeillä
Tiedän kuka on ihastunut minuun tällä hetkellä
xMinulla on nyt ikävä jotakuta
Olen ollut naimisissa ja eronnut
Olen ollut kihloissa ja eronnut
Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin
xJollain ihmisellä on ollut tunteita minua kohtaan, mutta en tuntenut samoin
Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan

RIKOLLISUUS / REHELLISYYS:
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
xOlen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä
Olen livahtanut kotoa ilman lupaa
Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani
Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään
Olen huijannut pelissä
Olen luntannut kokeessa
xOlen kävellyt punaisia päin
Minut on erotettu koulusta
Olen ollut nyrkkitappelussa
xOlen ollut yötä putkassa

PÄIHTEET / MASENNUS
xOlen juonut alkoholipitoista juomaa
xOlen sammunut
Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
Poltan säännöllisesti
En pysty nielaisemaan pillereitä
Pystyn nielaisemaan pillerin ilman ongelmia
Minulla on todettu masennus
Olen masentuessani sulkeutunut
Minulla on anoreksia tai bulimia
Olen nukkunut koko päivän
Olen satuttanut itseäni tahallisesti
Olen herännyt omaan itkuuni

KUOLEMA / ITSEMURHA:
Pelkään kuolemaa
Inhoan hautajaisia
xOlen nähnyt jonkun ihmisen/eläimen kuolevan
Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
Olen ajatellut itsemurhaa
Olen suunnitellut itsemurhaa
Olen yrittänyt itsemurhaa
Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen
Uskon uudelleensyntymiseen

MATERIALISMI:
xMinulla on yli 5 levyä
xMinulla on iPod tai MP3-soitin
Olen addiktoinut mangaan/animeen
xOmistan jotain H&M'ltä
xOmistan jotain Onlysta
Kerään mangaa
Tykkään rahasta kun voi ostella kaikkea
xRahakin saa onnelliseksi

KAIKKEA RANDOMIA:
Laulan hyvin
Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
Katson uutiset säännöllisesti
En tapa ötököitä
Kiroilen säännöllisesti
Laulan suihkussa
Olen aamuhenkilö
Maksoin kännykkäni soittoäänestä
Olen äidinkieliperfektionisti
Kiharran hiuksiani
Suoristan hiuksiani
Käyttäjätunnuksessani on "x"
Rakastan roskapostia
Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
Kokkaan hyvin
Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
Olen ollut yökkäreissä koulussa
KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
Syön pikaruokaa joka viikko
En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
x En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
Kutian erittäin helposti
Rakastan maitosuklaata
Minulla on hyvä kasvomuisti
Minulla on hyvä nimimuisti
xOlen hyvä muistamaan päivämääriä
Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni.
 
Öps
NFO:
X Ajattelen joskus olevani ruma
X Minulla on ainakin yksi arpi
Rusketun helposti
X Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
X Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
Minulla on tatuointi
Minulla on/on ollut hammasraudat
Käytän silmälaseja
Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista
X Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni
X Minulla on yli kaksi lävistystä
Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa

PERHE:
X Olen kiroillut vanhemmilleni
Minut on potkittu ulos kotoa
X Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa
? Minulla on alle yhden
X Haluan isona lapsia
X Minulla on lapsia
Olen menettänyt lapsen
Meillä on lemmikkejä

TERVEYS:
X Olen saanut tikkejä
X Kitarisani on leikattu
Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
Olen soittanut hätänumeroon vaaratilanteessa
Viisaudenhampaani on poistettu
X Olen joutunut leikkaukseen
X Minulla on ollut vesirokko
Minulla on jokin sairaus

MATKUSTUS:
X Olen matkustanut yli 100km päivän aikana
Olen ollut lentokoneessa
Olen ollut Afrikassa
Olen ollut Australiassa
Olen ollut Amerikassa
X Olen ollut Ruotsissa
Olen ollut Turkissa
Olen ollut Iso-Britanniassa
X Olen ollut Virossa
X Olen matkaillut Suomen sisällä
X Olen ollut junassa
X Olen saanut tuliaisia
X Olen saanut postikortin

KOKEMUKSET:
Olen eksynyt omassa kaupungissani
X Olen nähnyt tähdenlennon
X Olen toivonut tähdenlennon aikana
Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla
X Olen painanut kaikkia nappuloita hississä
Olen ollut kasinossa
Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
X Olen pelannut pullonpyöritystä
? Olen juonut yhden tölkin mehua tunnin sisällä
X Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani
X Olen nähnyt revontulet
Olen istunut talon katolla
Olen huijannut jotakuta
Olen syönyt sushia
X Olen meinannut jäädä auton alle
Olen meinannut jäädä mopon alle
Olen meinannut jäädä junan alle

IHMISSUHTEET:
Olen sinkku
Seurustelen
Olen kihloissa
X Olen naimisissa
Minulla on säätöä
En ole koskaan seurustellut
Olen ollut sokkotreffeillä
X Tiedän kuka on ihastunut minuun tällä hetkellä
Minulla on nyt ikävä jotakuta
Olen ollut naimisissa ja eronnut
Olen ollut kihloissa ja eronnut
X Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin
? Jollain ihmisellä on ollut tunteita minua kohtaan, mutta en tuntenut samoin
Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
X Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan

RIKOLLISUUS / REHELLISYYS:
X Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
X Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä
X Olen livahtanut kotoa ilman lupaa
X Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani
X Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään
X Olen huijannut pelissä
Olen luntannut kokeessa
Olen kävellyt punaisia päin
Minut on erotettu koulusta
Olen ollut nyrkkitappelussa
Olen ollut yötä putkassa

PÄIHTEET / MASENNUS
X Olen juonut alkoholipitoista juomaa
X Olen sammunut
Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
Poltan säännöllisesti
En pysty nielaisemaan pillereitä
X Pystyn nielaisemaan pillerin ilman ongelmia
Minulla on todettu masennus
X Olen masentuessani sulkeutunut
Minulla on anoreksia tai bulimia
Olen nukkunut koko päivän
Olen satuttanut itseäni tahallisesti
Olen herännyt omaan itkuuni

KUOLEMA / ITSEMURHA:
X Pelkään kuolemaa
X Inhoan hautajaisia
Olen nähnyt jonkun ihmisen/eläimen kuolevan
Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
X Olen ajatellut itsemurhaa
Olen suunnitellut itsemurhaa
Olen yrittänyt itsemurhaa
Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen
Uskon uudelleensyntymiseen

MATERIALISMI:
X Minulla on yli 5 levyä
Minulla on iPod tai MP3-soitin
Olen addiktoinut mangaan/animeen
X Omistan jotain H&M'ltä
Omistan jotain Onlysta
Kerään mangaa
X Tykkään rahasta kun voi ostella kaikkea
Rahakin saa onnelliseksi

KAIKKEA RANDOMIA:
Laulan hyvin
Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
Katson uutiset säännöllisesti
X En tapa ötököitä
Kiroilen säännöllisesti
X Laulan suihkussa
X Olen aamuhenkilö
Maksoin kännykkäni soittoäänestä
X Olen äidinkieliperfektionisti
Kiharran hiuksiani
Suoristan hiuksiani
Käyttäjätunnuksessani on "x"
Rakastan roskapostia
Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
X Kokkaan hyvin
Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
Olen ollut yökkäreissä koulussa
KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
Syön pikaruokaa joka viikko
X En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
X Kutian erittäin helposti
X Rakastan maitosuklaata
X Minulla on hyvä kasvomuisti
X Minulla on hyvä nimimuisti
X Olen hyvä muistamaan päivämääriä
Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni.
.
 
"jaa"
xAjattelen joskus olevani ruma
xMinulla on ainakin yksi arpi
Rusketun helposti
Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
xMinulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
Minulla on tatuointi
Minulla on/on ollut hammasraudat
Käytän silmälaseja
Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista
xTuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni
Minulla on yli kaksi lävistystä
Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa
PERHE:
xOlen kiroillut vanhemmilleni
xMinut on potkittu ulos kotoa
Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa
Minulla on alle yhden
Haluan isona lapsia
xMinulla on lapsia
xOlen menettänyt lapsen
xMeillä on lemmikkejä

TERVEYS:
Olen saanut tikkejä
Kitarisani on leikattu
Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
xOlen soittanut hätänumeroon vaaratilanteessa
Viisaudenhampaani on poistettu
xOlen joutunut leikkaukseen
xMinulla on ollut vesirokko
Minulla on jokin sairaus
MATKUSTUS:
xOlen matkustanut yli 100km päivän aikana
xOlen ollut lentokoneessa
xOlen ollut Afrikassa
Olen ollut Australiassa
Olen ollut Amerikassa
xOlen ollut Ruotsissa
Olen ollut Turkissa
Olen ollut Iso-Britanniassa
xOlen ollut Virossa
xOlen matkaillut Suomen sisällä
xOlen ollut junassa
xOlen saanut tuliaisia
xOlen saanut postikortin

KOKEMUKSET:
Olen eksynyt omassa kaupungissani
Olen nähnyt tähdenlennon
Olen toivonut tähdenlennon aikana
Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla
Olen painanut kaikkia nappuloita hississä
Olen ollut kasinossa
Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
xOlen pelannut pullonpyöritystä
Olen juonut yhden tölkin mehua tunnin sisällä
xOlen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani
Olen nähnyt revontulet
xOlen istunut talon katolla
xOlen huijannut jotakuta
Olen syönyt sushia
Olen meinannut jäädä auton alle
Olen meinannut jäädä mopon alle
Olen meinannut jäädä junan alle

IHMISSUHTEET:
Olen sinkku
xSeurustelen
Olen kihloissa
Olen naimisissa
Minulla on säätöä
En ole koskaan seurustellut
Olen ollut sokkotreffeillä
xTiedän kuka on ihastunut minuun tällä hetkellä
Minulla on nyt ikävä jotakuta
Olen ollut naimisissa ja eronnut
Olen ollut kihloissa ja eronnut
xMinulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin
xJollain ihmisellä on ollut tunteita minua kohtaan, mutta en tuntenut samoin
Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan

RIKOLLISUUS / REHELLISYYS:
xOlen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
xOlen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä
xOlen livahtanut kotoa ilman lupaa
xOlen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani
xMinulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään
xOlen huijannut pelissä
xOlen luntannut kokeessa
xOlen kävellyt punaisia päin
Minut on erotettu koulusta
Olen ollut nyrkkitappelussa
Olen ollut yötä putkassa

PÄIHTEET / MASENNUS
xOlen juonut alkoholipitoista juomaa
xOlen sammunut
Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
Poltan säännöllisesti
En pysty nielaisemaan pillereitä
xPystyn nielaisemaan pillerin ilman ongelmia
Minulla on todettu masennus
Olen masentuessani sulkeutunut
Minulla on anoreksia tai bulimia
xOlen nukkunut koko päivän
xOlen satuttanut itseäni tahallisesti
xOlen herännyt omaan itkuuni

KUOLEMA / ITSEMURHA:
Pelkään kuolemaa
xInhoan hautajaisia
xOlen nähnyt jonkun ihmisen/eläimen kuolevan
xJoku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
Olen ajatellut itsemurhaa
xOlen suunnitellut itsemurhaa
Olen yrittänyt itsemurhaa
Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen
Uskon uudelleensyntymiseen

MATERIALISMI:
Minulla on yli 5 levyä
Minulla on iPod tai MP3-soitin
Olen addiktoinut mangaan/animeen
Omistan jotain H&M'ltä
Omistan jotain Onlysta
Kerään mangaa
xTykkään rahasta kun voi ostella kaikkea
Rahakin saa onnelliseksi

KAIKKEA RANDOMIA:
Laulan hyvin
Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
Katson uutiset säännöllisesti
En tapa ötököitä
Kiroilen säännöllisesti
Laulan suihkussa
Olen aamuhenkilö
Maksoin kännykkäni soittoäänestä
Olen äidinkieliperfektionisti
Kiharran hiuksiani
Suoristan hiuksiani
Käyttäjätunnuksessani on "x"
Rakastan roskapostia
Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
Kokkaan hyvin
Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
Olen ollut yökkäreissä koulussa
KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
Syön pikaruokaa joka viikko
En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
xEn pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
Kutian erittäin helposti
Rakastan maitosuklaata
Minulla on hyvä kasvomuisti
Minulla on hyvä nimimuisti
Olen hyvä muistamaan päivämääriä
Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni.
 
"vieras"
NFO:
Ajattelen joskus olevani ruma X
Minulla on ainakin yksi arpi X
Rusketun helposti
Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
Minulla on tatuointi
Minulla on/on ollut hammasraudat
Käytän silmälaseja X
Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista
Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni X
Minulla on yli kaksi lävistystä
Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa
PERHE:
Olen kiroillut vanhemmilleni X
Minut on potkittu ulos kotoa
Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa (ÄITINI KUOLI)
Minulla on alle yhden
Haluan isona lapsia
Minulla on lapsia X
Olen menettänyt lapsen
Meillä on lemmikkejä

TERVEYS:
Olen saanut tikkejä
Kitarisani on leikattu
Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
Olen soittanut hätänumeroon vaaratilanteessa
Viisaudenhampaani on poistettu X
Olen joutunut leikkaukseen
Minulla on ollut vesirokko X
Minulla on jokin sairaus
MATKUSTUS:
Olen matkustanut yli 100km päivän aikana X
Olen ollut lentokoneessa X
Olen ollut Afrikassa
Olen ollut Australiassa
Olen ollut Amerikassa X
Olen ollut Ruotsissa X
Olen ollut Turkissa X
Olen ollut Iso-Britanniassa X
Olen ollut Virossa X
Olen matkaillut Suomen sisällä X
Olen ollut junassa X
Olen saanut tuliaisia X
Olen saanut postikortin X

KOKEMUKSET:
Olen eksynyt omassa kaupungissani X
Olen nähnyt tähdenlennon X
Olen toivonut tähdenlennon aikana X
Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla
Olen painanut kaikkia nappuloita hississä
Olen ollut kasinossa
Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
Olen pelannut pullonpyöritystä X
Olen juonut yhden tölkin mehua tunnin sisällä
Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani X
Olen nähnyt revontulet X
Olen istunut talon katolla
Olen huijannut jotakuta
Olen syönyt sushia
Olen meinannut jäädä auton alle X
Olen meinannut jäädä mopon alle
Olen meinannut jäädä junan alle

IHMISSUHTEET:
Olen sinkku
Seurustelen
Olen kihloissa
Olen naimisissa X
Minulla on säätöä
En ole koskaan seurustellut
Olen ollut sokkotreffeillä
Tiedän kuka on ihastunut minuun tällä hetkellä
Minulla on nyt ikävä jotakuta X
Olen ollut naimisissa ja eronnut
Olen ollut kihloissa ja eronnut
Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin X
Jollain ihmisellä on ollut tunteita minua kohtaan, mutta en tuntenut samoin X
Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan

RIKOLLISUUS / REHELLISYYS:
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä X
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä
Olen livahtanut kotoa ilman lupaa
Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani
Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään X
Olen huijannut pelissä
Olen luntannut kokeessa X
Olen kävellyt punaisia päin X
Minut on erotettu koulusta
Olen ollut nyrkkitappelussa
Olen ollut yötä putkassa

PÄIHTEET / MASENNUS
Olen juonut alkoholipitoista juomaa X
Olen sammunut X
Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
Poltan säännöllisesti
En pysty nielaisemaan pillereitä
Pystyn nielaisemaan pillerin ilman ongelmia
Minulla on todettu masennus
Olen masentuessani sulkeutunut
Minulla on anoreksia tai bulimia
Olen nukkunut koko päivän
Olen satuttanut itseäni tahallisesti
Olen herännyt omaan itkuuni

KUOLEMA / ITSEMURHA:
Pelkään kuolemaa X
Inhoan hautajaisia X
Olen nähnyt jonkun ihmisen/eläimen kuolevan X
Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
Olen ajatellut itsemurhaa
Olen suunnitellut itsemurhaa
Olen yrittänyt itsemurhaa
Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen
Uskon uudelleensyntymiseen

MATERIALISMI:
Minulla on yli 5 levyä X
Minulla on iPod tai MP3-soitin
Olen addiktoinut mangaan/animeen
Omistan jotain H&M'ltä X
Omistan jotain Onlysta X
Kerään mangaa
Tykkään rahasta kun voi ostella kaikkea X
Rahakin saa onnelliseksi

KAIKKEA RANDOMIA:
Laulan hyvin X
Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
Katson uutiset säännöllisesti
En tapa ötököitä
Kiroilen säännöllisesti
Laulan suihkussa
Olen aamuhenkilö
Maksoin kännykkäni soittoäänestä
Olen äidinkieliperfektionisti
Kiharran hiuksiani
Suoristan hiuksiani
Käyttäjätunnuksessani on "x"
Rakastan roskapostia
Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
Kokkaan hyvin
Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
Olen ollut yökkäreissä koulussa
KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
Syön pikaruokaa joka viikko
En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi X
En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
Kutian erittäin helposti X
Rakastan maitosuklaata X
Minulla on hyvä kasvomuisti X
Minulla on hyvä nimimuisti
Olen hyvä muistamaan päivämääriä X
Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni. X
 
ökkelinköö
NFO:
Ajattelen joskus olevani ruma X
Minulla on ainakin yksi arpi X
Rusketun helposti X
Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
Minulla on tatuointi
Minulla on/on ollut hammasraudat
Käytän silmälaseja X
Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista X
Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni X
Minulla on yli kaksi lävistystä X
Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa X
PERHE:
Olen kiroillut vanhemmilleni X
Minut on potkittu ulos kotoa
Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa
Minulla on alle yhden ??
Haluan isona lapsia X
Minulla on lapsia X
Olen menettänyt lapsen
Meillä on lemmikkejä X

TERVEYS:
Olen saanut tikkejä X
Kitarisani on leikattu
Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa X
Olen soittanut hätänumeroon vaaratilanteessa X
Viisaudenhampaani on poistettu
Olen joutunut leikkaukseen X
Minulla on ollut vesirokko X
Minulla on jokin sairaus
MATKUSTUS:
Olen matkustanut yli 100km päivän aikana X
Olen ollut lentokoneessa X
Olen ollut Afrikassa
Olen ollut Australiassa
Olen ollut Amerikassa
Olen ollut Ruotsissa X
Olen ollut Turkissa
Olen ollut Iso-Britanniassa
Olen ollut Virossa X
Olen matkaillut Suomen sisällä X
Olen ollut junassa X
Olen saanut tuliaisia X
Olen saanut postikortin X

KOKEMUKSET:
Olen eksynyt omassa kaupungissani X
Olen nähnyt tähdenlennon X
Olen toivonut tähdenlennon aikana X
Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla X
Olen painanut kaikkia nappuloita hississä X
Olen ollut kasinossa X
Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
Olen pelannut pullonpyöritystä X
Olen juonut yhden tölkin mehua tunnin sisällä X
Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani X
Olen nähnyt revontulet X
Olen istunut talon katolla X
Olen huijannut jotakuta X
Olen syönyt sushia X
Olen meinannut jäädä auton alle X
Olen meinannut jäädä mopon alle
Olen meinannut jäädä junan alle

IHMISSUHTEET:
Olen sinkku
Seurustelen
Olen kihloissa X
Olen naimisissa
Minulla on säätöä
En ole koskaan seurustellut
Olen ollut sokkotreffeillä
Tiedän kuka on ihastunut minuun tällä hetkellä X
Minulla on nyt ikävä jotakuta X
Olen ollut naimisissa ja eronnut
Olen ollut kihloissa ja eronnut
Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin X
Jollain ihmisellä on ollut tunteita minua kohtaan, mutta en tuntenut samoin X
Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan X

RIKOLLISUUS / REHELLISYYS:
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä X
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä X
Olen livahtanut kotoa ilman lupaa X
Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani X
Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään X
Olen huijannut pelissä X
Olen luntannut kokeessa X
Olen kävellyt punaisia päin X
Minut on erotettu koulusta
Olen ollut nyrkkitappelussa X
Olen ollut yötä putkassa

PÄIHTEET / MASENNUS
Olen juonut alkoholipitoista juomaa X
Olen sammunut X
Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä X
Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
Poltan säännöllisesti X
En pysty nielaisemaan pillereitä
Pystyn nielaisemaan pillerin ilman ongelmia X
Minulla on todettu masennus
Olen masentuessani sulkeutunut X
Minulla on anoreksia tai bulimia
Olen nukkunut koko päivän X
Olen satuttanut itseäni tahallisesti X
Olen herännyt omaan itkuuni X

KUOLEMA / ITSEMURHA:
Pelkään kuolemaa
Inhoan hautajaisia
Olen nähnyt jonkun ihmisen/eläimen kuolevan X
Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa X
Olen ajatellut itsemurhaa X
Olen suunnitellut itsemurhaa X
Olen yrittänyt itsemurhaa X
Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen X
Uskon uudelleensyntymiseen

MATERIALISMI:
Minulla on yli 5 levyä X
Minulla on iPod tai MP3-soitin
Olen addiktoinut mangaan/animeen
Omistan jotain H&M'ltä X
Omistan jotain Onlysta X
Kerään mangaa
Tykkään rahasta kun voi ostella kaikkea X
Rahakin saa onnelliseksi X

KAIKKEA RANDOMIA:
Laulan hyvin
Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
Katson uutiset säännöllisesti
En tapa ötököitä
Kiroilen säännöllisesti X
Laulan suihkussa X
Olen aamuhenkilö
Maksoin kännykkäni soittoäänestä X
Olen äidinkieliperfektionisti
Kiharran hiuksiani
Suoristan hiuksiani
Käyttäjätunnuksessani on "x"
Rakastan roskapostia
Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
Kokkaan hyvin X
Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
Olen ollut yökkäreissä koulussa X
KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
Syön pikaruokaa joka viikko
En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi X
En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
Kutian erittäin helposti X
Rakastan maitosuklaata X
Minulla on hyvä kasvomuisti X
Minulla on hyvä nimimuisti
Olen hyvä muistamaan päivämääriä
Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni.
Tällai mä vastasin :)
 
"jepulis"
NFO:
xAjattelen joskus olevani ruma
xMinulla on ainakin yksi arpi
xRusketun helposti
Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
xMinulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
Minulla on tatuointi
xMinulla on/on ollut hammasraudat
Käytän silmälaseja
xMenisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista
xTuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni
Minulla on yli kaksi lävistystä
Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa
PERHE:
xOlen kiroillut vanhemmilleni
Minut on potkittu ulos kotoa
Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa
Minulla on alle yhden
xHaluan isona lapsia
Minulla on lapsia
Olen menettänyt lapsen
xMeillä on lemmikkejä

TERVEYS:
xOlen saanut tikkejä
xKitarisani on leikattu
Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
xOlen soittanut hätänumeroon vaaratilanteessa
xViisaudenhampaani on poistettu
xOlen joutunut leikkaukseen
xMinulla on ollut vesirokko
xMinulla on jokin sairaus
MATKUSTUS:
xOlen matkustanut yli 100km päivän aikana
xOlen ollut lentokoneessa
Olen ollut Afrikassa
Olen ollut Australiassa
Olen ollut Amerikassa
xOlen ollut Ruotsissa
Olen ollut Turkissa
xOlen ollut Iso-Britanniassa
xOlen ollut Virossa
xOlen matkaillut Suomen sisällä
xOlen ollut junassa
xOlen saanut tuliaisia
xOlen saanut postikortin

KOKEMUKSET:
xOlen eksynyt omassa kaupungissani
xOlen nähnyt tähdenlennon
xOlen toivonut tähdenlennon aikana
Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla
xOlen painanut kaikkia nappuloita hississä
xOlen ollut kasinossa
Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
xOlen pelannut pullonpyöritystä
xOlen juonut yhden tölkin mehua tunnin sisällä
xOlen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani
xOlen nähnyt revontulet
xOlen istunut talon katolla
xOlen huijannut jotakuta
xOlen syönyt sushia
Olen meinannut jäädä auton alle
Olen meinannut jäädä mopon alle
Olen meinannut jäädä junan alle

IHMISSUHTEET:
xOlen sinkku
Seurustelen
Olen kihloissa
Olen naimisissa
Minulla on säätöä
En ole koskaan seurustellut
Olen ollut sokkotreffeillä
Tiedän kuka on ihastunut minuun tällä hetkellä
xMinulla on nyt ikävä jotakuta
Olen ollut naimisissa ja eronnut
Olen ollut kihloissa ja eronnut
xMinulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin
xJollain ihmisellä on ollut tunteita minua kohtaan, mutta en tuntenut samoin
Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
xOlen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan

RIKOLLISUUS / REHELLISYYS:
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä
xOlen livahtanut kotoa ilman lupaa
xOlen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani
xMinulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään
Olen huijannut pelissä
xOlen luntannut kokeessa
xOlen kävellyt punaisia päin
Minut on erotettu koulusta
Olen ollut nyrkkitappelussa
Olen ollut yötä putkassa

PÄIHTEET / MASENNUS
xOlen juonut alkoholipitoista juomaa
Olen sammunut
Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
Poltan säännöllisesti
En pysty nielaisemaan pillereitä
xPystyn nielaisemaan pillerin ilman ongelmia
Minulla on todettu masennus
xOlen masentuessani sulkeutunut
Minulla on anoreksia tai bulimia
xOlen nukkunut koko päivän
Olen satuttanut itseäni tahallisesti
Olen herännyt omaan itkuuni

KUOLEMA / ITSEMURHA:
xPelkään kuolemaa
xInhoan hautajaisia
Olen nähnyt jonkun ihmisen/eläimen kuolevan
Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
Olen ajatellut itsemurhaa
Olen suunnitellut itsemurhaa
Olen yrittänyt itsemurhaa
Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen
Uskon uudelleensyntymiseen

MATERIALISMI:
xMinulla on yli 5 levyä
Minulla on iPod tai MP3-soitin
Olen addiktoinut mangaan/animeen
xOmistan jotain H&M'ltä
xOmistan jotain Onlysta
Kerään mangaa
xTykkään rahasta kun voi ostella kaikkea
Rahakin saa onnelliseksi

KAIKKEA RANDOMIA:
Laulan hyvin
Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
Katson uutiset säännöllisesti
En tapa ötököitä
Kiroilen säännöllisesti
Laulan suihkussa
Olen aamuhenkilö
Maksoin kännykkäni soittoäänestä
Olen äidinkieliperfektionisti
Kiharran hiuksiani
Suoristan hiuksiani
Käyttäjätunnuksessani on "x"
Rakastan roskapostia
Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
Kokkaan hyvin
Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
Olen ollut yökkäreissä koulussa
KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
Syön pikaruokaa joka viikko
En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
Kutian erittäin helposti
Rakastan maitosuklaata
Minulla on hyvä kasvomuisti
Minulla on hyvä nimimuisti
Olen hyvä muistamaan päivämääriä
Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni.
 
"VIERAS"
Ajattelen joskus olevani ruma X
Minulla on ainakin yksi arpi X
Rusketun helposti X
Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
Minulla on tatuointi X
Minulla on/on ollut hammasraudat X
Käytän silmälaseja
Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista X
Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni X
Minulla on yli kaksi lävistystä X
Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa X
PERHE:
Olen kiroillut vanhemmilleni X
Minut on potkittu ulos kotoa
Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa X
Minulla on alle yhden
Haluan isona lapsia
Minulla on lapsia X
Olen menettänyt lapsen
Meillä on lemmikkejä

TERVEYS:
Olen saanut tikkejä X
Kitarisani on leikattu
Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
Olen soittanut hätänumeroon vaaratilanteessa
Viisaudenhampaani on poistettu X
Olen joutunut leikkaukseen
Minulla on ollut vesirokko X
Minulla on jokin sairaus
MATKUSTUS:
Olen matkustanut yli 100km päivän aikana X
Olen ollut lentokoneessa X
Olen ollut Afrikassa
Olen ollut Australiassa
Olen ollut Amerikassa X
Olen ollut Ruotsissa X
Olen ollut Turkissa X
Olen ollut Iso-Britanniassa X
Olen ollut Virossa X
Olen matkaillut Suomen sisällä X
Olen ollut junassa X
Olen saanut tuliaisia X
Olen saanut postikortin X

KOKEMUKSET:
Olen eksynyt omassa kaupungissani X
Olen nähnyt tähdenlennon X
Olen toivonut tähdenlennon aikana X
Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla
Olen painanut kaikkia nappuloita hississä X
Olen ollut kasinossa
Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
Olen pelannut pullonpyöritystä X
Olen juonut yhden tölkin mehua tunnin sisällä X
Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani X
Olen nähnyt revontulet X
Olen istunut talon katolla
Olen huijannut jotakuta
Olen syönyt sushia
Olen meinannut jäädä auton alle
Olen meinannut jäädä mopon alle
Olen meinannut jäädä junan alle

IHMISSUHTEET:
Olen sinkku
Seurustelen
Olen kihloissa X
Olen naimisissa
Minulla on säätöä
En ole koskaan seurustellut
Olen ollut sokkotreffeillä
Tiedän kuka on ihastunut minuun tällä hetkellä
Minulla on nyt ikävä jotakuta
Olen ollut naimisissa ja eronnut
Olen ollut kihloissa ja eronnut
Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin
Jollain ihmisellä on ollut tunteita minua kohtaan, mutta en tuntenut samoin
Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan

RIKOLLISUUS / REHELLISYYS:
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä X
Olen livahtanut kotoa ilman lupaa
Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani X
Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään X
Olen huijannut pelissä
Olen luntannut kokeessa
Olen kävellyt punaisia päin X
Minut on erotettu koulusta
Olen ollut nyrkkitappelussa
Olen ollut yötä putkassa

PÄIHTEET / MASENNUS
Olen juonut alkoholipitoista juomaa X
Olen sammunut X
Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
Poltan säännöllisesti
En pysty nielaisemaan pillereitä
Pystyn nielaisemaan pillerin ilman ongelmia
Minulla on todettu masennus
Olen masentuessani sulkeutunut
Minulla on anoreksia tai bulimia X
Olen nukkunut koko päivän
Olen satuttanut itseäni tahallisesti
Olen herännyt omaan itkuuni

KUOLEMA / ITSEMURHA:
Pelkään kuolemaa X
Inhoan hautajaisia
Olen nähnyt jonkun ihmisen/eläimen kuolevan X
Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
Olen ajatellut itsemurhaa
Olen suunnitellut itsemurhaa
Olen yrittänyt itsemurhaa
Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen
Uskon uudelleensyntymiseen

MATERIALISMI:
Minulla on yli 5 levyä
Minulla on iPod tai MP3-soitin X
Olen addiktoinut mangaan/animeen
Omistan jotain H&M'ltä X
Omistan jotain Onlysta X
Kerään mangaa
Tykkään rahasta kun voi ostella kaikkea X
Rahakin saa onnelliseksi

KAIKKEA RANDOMIA:
Laulan hyvin
Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
Katson uutiset säännöllisesti
En tapa ötököitä
Kiroilen säännöllisesti
Laulan suihkussa
Olen aamuhenkilö
Maksoin kännykkäni soittoäänestä
Olen äidinkieliperfektionisti
Kiharran hiuksiani
Suoristan hiuksiani
Käyttäjätunnuksessani on "x"
Rakastan roskapostia
Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
Kokkaan hyvin
Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
Olen ollut yökkäreissä koulussa
KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
Syön pikaruokaa joka viikko
En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi X
En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki X
Kutian erittäin helposti X
Rakastan maitosuklaata X
Minulla on hyvä kasvomuisti X
Minulla on hyvä nimimuisti X
Olen hyvä muistamaan päivämääriä X
Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni.

PS. MITÄ AP AIKOO THDÄ NÄILLÄ VASTAUKSILLA?
 
NFO:
Ajattelen joskus olevani ruma
Minulla on ainakin yksi arpi
Rusketun helposti
Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
Minulla on tatuointi
Minulla on/on ollut hammasraudat
Käytän silmälaseja
Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista
Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni
Minulla on yli kaksi lävistystä
Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa
PERHE:
Olen kiroillut vanhemmilleni
Minut on potkittu ulos kotoa
Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa
Minulla on alle yhden
Haluan isona lapsia
Minulla on lapsia
Olen menettänyt lapsen
Meillä on lemmikkejä

TERVEYS:
Olen saanut tikkejä
Kitarisani on leikattu
Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
Olen soittanut hätänumeroon vaaratilanteessa
Viisaudenhampaani on poistettu
Olen joutunut leikkaukseen
Minulla on ollut vesirokko
Minulla on jokin sairaus
MATKUSTUS:
Olen matkustanut yli 100km päivän aikana
Olen ollut lentokoneessa
Olen ollut Afrikassa
Olen ollut Australiassa
Olen ollut Amerikassa
Olen ollut Ruotsissa
Olen ollut Turkissa
Olen ollut Iso-Britanniassa
Olen ollut Virossa
Olen matkaillut Suomen sisällä
Olen ollut junassa
Olen saanut tuliaisia
Olen saanut postikortin

KOKEMUKSET:
Olen eksynyt omassa kaupungissani
Olen nähnyt tähdenlennon
Olen toivonut tähdenlennon aikana
Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla
Olen painanut kaikkia nappuloita hississä
Olen ollut kasinossa
Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
Olen pelannut pullonpyöritystä
Olen juonut yhden tölkin mehua tunnin sisällä
Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani
Olen nähnyt revontulet
Olen istunut talon katolla
Olen huijannut jotakuta
Olen syönyt sushia
Olen meinannut jäädä auton alle
Olen meinannut jäädä mopon alle
Olen meinannut jäädä junan alle

IHMISSUHTEET:
Olen sinkku
Seurustelen
Olen kihloissa
Olen naimisissa
Minulla on säätöä
En ole koskaan seurustellut
Olen ollut sokkotreffeillä
Tiedän kuka on ihastunut minuun tällä hetkellä
Minulla on nyt ikävä jotakuta
Olen ollut naimisissa ja eronnut
Olen ollut kihloissa ja eronnut
Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin
Jollain ihmisellä on ollut tunteita minua kohtaan, mutta en tuntenut samoin
Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan

RIKOLLISUUS / REHELLISYYS:
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä
Olen livahtanut kotoa ilman lupaa
Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani
Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään
Olen huijannut pelissä
Olen luntannut kokeessa
Olen kävellyt punaisia päin
Minut on erotettu koulusta
Olen ollut nyrkkitappelussa
Olen ollut yötä putkassa

PÄIHTEET / MASENNUS
Olen juonut alkoholipitoista juomaa
Olen sammunut
Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
Poltan säännöllisesti
En pysty nielaisemaan pillereitä
Pystyn nielaisemaan pillerin ilman ongelmia
Minulla on todettu masennus
Olen masentuessani sulkeutunut
Minulla on anoreksia tai bulimia
Olen nukkunut koko päivän
Olen satuttanut itseäni tahallisesti
Olen herännyt omaan itkuuni

KUOLEMA / ITSEMURHA:
Pelkään kuolemaa
Inhoan hautajaisia
Olen nähnyt jonkun ihmisen/eläimen kuolevan
Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
Olen ajatellut itsemurhaa
Olen suunnitellut itsemurhaa
Olen yrittänyt itsemurhaa
Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen
Uskon uudelleensyntymiseen

MATERIALISMI:
Minulla on yli 5 levyä
Minulla on iPod tai MP3-soitin
Olen addiktoinut mangaan/animeen
Omistan jotain H&M'ltä
Omistan jotain Onlysta
Kerään mangaa
Tykkään rahasta kun voi ostella kaikkea
Rahakin saa onnelliseksi

KAIKKEA RANDOMIA:
Laulan hyvin
Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
Katson uutiset säännöllisesti
En tapa ötököitä
Kiroilen säännöllisesti
Laulan suihkussa
Olen aamuhenkilö
Maksoin kännykkäni soittoäänestä
Olen äidinkieliperfektionisti
Kiharran hiuksiani
Suoristan hiuksiani
Käyttäjätunnuksessani on "x"
Rakastan roskapostia
Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
Kokkaan hyvin
Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
Olen ollut yökkäreissä koulussa
KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
Syön pikaruokaa joka viikko
En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
Kutian erittäin helposti
Rakastan maitosuklaata
Minulla on hyvä kasvomuisti
Minulla on hyvä nimimuisti
Olen hyvä muistamaan päivämääriä
Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni.
 
bbbbbbbbb
NFO:
X Ajattelen joskus olevani ruma
X Minulla on ainakin yksi arpi
Rusketun helposti
X Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
Minulla on tatuointi
Minulla on/on ollut hammasraudat
Käytän silmälaseja
Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista
X Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni
Minulla on yli kaksi lävistystä
Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa
PERHE:
X Olen kiroillut vanhemmilleni
Minut on potkittu ulos kotoa
Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa
Minulla on alle yhden
Haluan isona lapsia
X Minulla on lapsia
Olen menettänyt lapsen
X Meillä on lemmikkejä

TERVEYS:
Olen saanut tikkejä
Kitarisani on leikattu
Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
X Olen soittanut hätänumeroon vaaratilanteessa
X Viisaudenhampaani on poistettu
Olen joutunut leikkaukseen
X Minulla on ollut vesirokko
Minulla on jokin sairaus
MATKUSTUS:
Olen matkustanut yli 100km päivän aikana
X Olen ollut lentokoneessa
X Olen ollut Afrikassa
Olen ollut Australiassa
X Olen ollut Amerikassa
X Olen ollut Ruotsissa
Olen ollut Turkissa
X Olen ollut Iso-Britanniassa
X Olen ollut Virossa
X Olen matkaillut Suomen sisällä
X Olen ollut junassa
X Olen saanut tuliaisia
X Olen saanut postikortin

KOKEMUKSET:
Olen eksynyt omassa kaupungissani
X Olen nähnyt tähdenlennon
X Olen toivonut tähdenlennon aikana
Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla
Olen painanut kaikkia nappuloita hississä
X Olen ollut kasinossa
Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
X Olen pelannut pullonpyöritystä
Olen juonut yhden tölkin mehua tunnin sisällä
X Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani
X Olen nähnyt revontulet
X Olen istunut talon katolla
X Olen huijannut jotakuta
X Olen syönyt sushia
X Olen meinannut jäädä auton alle
Olen meinannut jäädä mopon alle
Olen meinannut jäädä junan alle

IHMISSUHTEET:
Olen sinkku
Seurustelen
Olen kihloissa
X Olen naimisissa
Minulla on säätöä
En ole koskaan seurustellut
X Olen ollut sokkotreffeillä
X Tiedän kuka on ihastunut minuun tällä hetkellä
X Minulla on nyt ikävä jotakuta
Olen ollut naimisissa ja eronnut
Olen ollut kihloissa ja eronnut
Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin
X Jollain ihmisellä on ollut tunteita minua kohtaan, mutta en tuntenut samoin
Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
X Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan

RIKOLLISUUS / REHELLISYYS:
X Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
X Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä
Olen livahtanut kotoa ilman lupaa
Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani
X Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään
Olen huijannut pelissä
X Olen luntannut kokeessa
X Olen kävellyt punaisia päin
Minut on erotettu koulusta
Olen ollut nyrkkitappelussa
Olen ollut yötä putkassa

PÄIHTEET / MASENNUS
XOlen juonut alkoholipitoista juomaa
XOlen sammunut
Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
Poltan säännöllisesti
En pysty nielaisemaan pillereitä
X Pystyn nielaisemaan pillerin ilman ongelmia
Minulla on todettu masennus
Olen masentuessani sulkeutunut
Minulla on anoreksia tai bulimia
Olen nukkunut koko päivän
Olen satuttanut itseäni tahallisesti
Olen herännyt omaan itkuuni

KUOLEMA / ITSEMURHA:
X Pelkään kuolemaa
X Inhoan hautajaisia
X Olen nähnyt jonkun ihmisen/eläimen kuolevan
Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
Olen ajatellut itsemurhaa
Olen suunnitellut itsemurhaa
Olen yrittänyt itsemurhaa
Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen
Uskon uudelleensyntymiseen

MATERIALISMI:
X Minulla on yli 5 levyä
X Minulla on iPod tai MP3-soitin
Olen addiktoinut mangaan/animeen
Omistan jotain H&M'ltä
Omistan jotain Onlysta
Kerään mangaa
Tykkään rahasta kun voi ostella kaikkea
X Rahakin saa onnelliseksi

KAIKKEA RANDOMIA:
X Laulan hyvin
Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
Katson uutiset säännöllisesti
En tapa ötököitä
X Kiroilen säännöllisesti
X Laulan suihkussa
Olen aamuhenkilö
Maksoin kännykkäni soittoäänestä
Olen äidinkieliperfektionisti
X Kiharran hiuksiani
Suoristan hiuksiani
Käyttäjätunnuksessani on "x"
Rakastan roskapostia
Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
Kokkaan hyvin
Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
Olen ollut yökkäreissä koulussa
KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
Syön pikaruokaa joka viikko
X En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
Kutian erittäin helposti
X Rakastan maitosuklaata
Minulla on hyvä kasvomuisti
Minulla on hyvä nimimuisti
Olen hyvä muistamaan päivämääriä
Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni.
Olipas taas...
 
minnee
NFO:
Ajattelen joskus olevani ruma X
Minulla on ainakin yksi arpi X
Rusketun helposti
Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
Minulla on tatuointi
Minulla on/on ollut hammasraudat
Käytän silmälaseja X
Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista
Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni X
Minulla on yli kaksi lävistystä
Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa
PERHE:
Olen kiroillut vanhemmilleni X
Minut on potkittu ulos kotoa X
Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa X
Minulla on alle yhden
Haluan isona lapsia X
Minulla on lapsia X
Olen menettänyt lapsen
Meillä on lemmikkejä X

TERVEYS:
Olen saanut tikkejä X
Kitarisani on leikattu
Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa X
Olen soittanut hätänumeroon vaaratilanteessa X
Viisaudenhampaani on poistettu X
Olen joutunut leikkaukseen X
Minulla on ollut vesirokko X
Minulla on jokin sairaus

MATKUSTUS:
Olen matkustanut yli 100km päivän aikana X
Olen ollut lentokoneessa
Olen ollut Afrikassa
Olen ollut Australiassa
Olen ollut Amerikassa
Olen ollut Ruotsissa X
Olen ollut Turkissa
Olen ollut Iso-Britanniassa
Olen ollut Virossa
Olen matkaillut Suomen sisällä X
Olen ollut junassa X
Olen saanut tuliaisia X
Olen saanut postikortin X

KOKEMUKSET:
Olen eksynyt omassa kaupungissani
Olen nähnyt tähdenlennon X
Olen toivonut tähdenlennon aikana X
Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla
Olen painanut kaikkia nappuloita hississä X
Olen ollut kasinossa
Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
Olen pelannut pullonpyöritystä X
Olen juonut yhden tölkin mehua tunnin sisällä X
Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani X
Olen nähnyt revontulet X
Olen istunut talon katolla
Olen huijannut jotakuta X
Olen syönyt sushia X
Olen meinannut jäädä auton alle
Olen meinannut jäädä mopon alle
Olen meinannut jäädä junan alle

IHMISSUHTEET:
Olen sinkku
Seurustelen
Olen kihloissa X
Olen naimisissa
Minulla on säätöä
En ole koskaan seurustellut
Olen ollut sokkotreffeillä
Tiedän kuka on ihastunut minuun tällä hetkellä
Minulla on nyt ikävä jotakuta
Olen ollut naimisissa ja eronnut
Olen ollut kihloissa ja eronnut X
Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin X
Jollain ihmisellä on ollut tunteita minua kohtaan, mutta en tuntenut samoin X
Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan

RIKOLLISUUS / REHELLISYYS:
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä X
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä X
Olen livahtanut kotoa ilman lupaa
Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani X
Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään X
Olen huijannut pelissä
Olen luntannut kokeessa
Olen kävellyt punaisia päin X
Minut on erotettu koulusta
Olen ollut nyrkkitappelussa
Olen ollut yötä putkassa

PÄIHTEET / MASENNUS
Olen juonut alkoholipitoista juomaa X
Olen sammunut
Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
Poltan säännöllisesti
En pysty nielaisemaan pillereitä
Pystyn nielaisemaan pillerin ilman ongelmia X
Minulla on todettu masennus X
Olen masentuessani sulkeutunut X
Minulla on anoreksia tai bulimia
Olen nukkunut koko päivän X
Olen satuttanut itseäni tahallisesti X
Olen herännyt omaan itkuuni

KUOLEMA / ITSEMURHA:
Pelkään kuolemaa
Inhoan hautajaisia
Olen nähnyt jonkun ihmisen/eläimen kuolevan X
Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa X
Olen ajatellut itsemurhaa X
Olen suunnitellut itsemurhaa
Olen yrittänyt itsemurhaa
Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen
Uskon uudelleensyntymiseen X

MATERIALISMI:
Minulla on yli 5 levyä X
Minulla on iPod tai MP3-soitin X
Olen addiktoinut mangaan/animeen
Omistan jotain H&M'ltä X
Omistan jotain Onlysta
Kerään mangaa
Tykkään rahasta kun voi ostella kaikkea
Rahakin saa onnelliseksi

KAIKKEA RANDOMIA:
Laulan hyvin X
Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
Katson uutiset säännöllisesti X
En tapa ötököitä
Kiroilen säännöllisesti X
Laulan suihkussa
Olen aamuhenkilö
Maksoin kännykkäni soittoäänestä
Olen äidinkieliperfektionisti
Kiharran hiuksiani X
Suoristan hiuksiani
Käyttäjätunnuksessani on "x"
Rakastan roskapostia
Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
Kokkaan hyvin
Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
Olen ollut yökkäreissä koulussa
KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
Syön pikaruokaa joka viikko
En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi X
En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
Kutian erittäin helposti
Rakastan maitosuklaata X
Minulla on hyvä kasvomuisti X
Minulla on hyvä nimimuisti
Olen hyvä muistamaan päivämääriä
Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni
 
NFO:
X Ajattelen joskus olevani ruma
X Minulla on ainakin yksi arpi
X Rusketun helposti
Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
X Minulla on tatuointi
Minulla on/on ollut hammasraudat
X Käytän silmälaseja
X Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista
X Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni
X Minulla on yli kaksi lävistystä
Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa
PERHE:
X Olen kiroillut vanhemmilleni
Minut on potkittu ulos kotoa
X Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa
Minulla on alle yhden
X Haluan isona lapsia (haluan lisää)
X Minulla on lapsia (1)
Olen menettänyt lapsen
X Meillä on lemmikkejä

TERVEYS:
Olen saanut tikkejä
Kitarisani on leikattu
Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
Olen soittanut hätänumeroon vaaratilanteessa
X Viisaudenhampaani on poistettu
Olen joutunut leikkaukseen
X Minulla on ollut vesirokko
Minulla on jokin sairaus
MATKUSTUS:
X Olen matkustanut yli 100km päivän aikana
X Olen ollut lentokoneessa
Olen ollut Afrikassa
Olen ollut Australiassa
X Olen ollut Amerikassa
X Olen ollut Ruotsissa
X Olen ollut Turkissa
Olen ollut Iso-Britanniassa
X Olen ollut Virossa
X Olen matkaillut Suomen sisällä
X Olen ollut junassa
X Olen saanut tuliaisia
X Olen saanut postikortin

KOKEMUKSET:
Olen eksynyt omassa kaupungissani
X Olen nähnyt tähdenlennon
X Olen toivonut tähdenlennon aikana
Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla
Olen painanut kaikkia nappuloita hississä
Olen ollut kasinossa
Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
X Olen pelannut pullonpyöritystä
X Olen juonut yhden tölkin mehua tunnin sisällä
X Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani
X Olen nähnyt revontulet
Olen istunut talon katolla
X Olen huijannut jotakuta
Olen syönyt sushia
X Olen meinannut jäädä auton alle
Olen meinannut jäädä mopon alle
Olen meinannut jäädä junan alle

IHMISSUHTEET:
Olen sinkku
Seurustelen
Olen kihloissa
X Olen naimisissa
Minulla on säätöä
En ole koskaan seurustellut
Olen ollut sokkotreffeillä
Tiedän kuka on ihastunut minuun tällä hetkellä
X Minulla on nyt ikävä jotakuta
Olen ollut naimisissa ja eronnut
X Olen ollut kihloissa ja eronnut
X Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin
X Jollain ihmisellä on ollut tunteita minua kohtaan, mutta en tuntenut samoin
X Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan

RIKOLLISUUS / REHELLISYYS:
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
X Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä
Olen livahtanut kotoa ilman lupaa
X Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani
Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään
Olen huijannut pelissä
X Olen luntannut kokeessa
X Olen kävellyt punaisia päin
Minut on erotettu koulusta
Olen ollut nyrkkitappelussa
Olen ollut yötä putkassa

PÄIHTEET / MASENNUS
X Olen juonut alkoholipitoista juomaa
X Olen sammunut
Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
Poltan säännöllisesti
En pysty nielaisemaan pillereitä
Pystyn nielaisemaan pillerin ilman ongelmia
X Minulla on todettu masennus
X Olen masentuessani sulkeutunut
Minulla on anoreksia tai bulimia
Olen nukkunut koko päivän
X Olen satuttanut itseäni tahallisesti
X Olen herännyt omaan itkuuni

KUOLEMA / ITSEMURHA:
Pelkään kuolemaa
X Inhoan hautajaisia
Olen nähnyt jonkun ihmisen/eläimen kuolevan
Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
X Olen ajatellut itsemurhaa
X Olen suunnitellut itsemurhaa
X Olen yrittänyt itsemurhaa
Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen
Uskon uudelleensyntymiseen

MATERIALISMI:
Minulla on yli 5 levyä
Minulla on iPod tai MP3-soitin
Olen addiktoinut mangaan/animeen
Omistan jotain H&M'ltä
Omistan jotain Onlysta
Kerään mangaa
X Tykkään rahasta kun voi ostella kaikkea
X Rahakin saa onnelliseksi

KAIKKEA RANDOMIA:
Laulan hyvin
Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
Katson uutiset säännöllisesti
En tapa ötököitä
X Kiroilen säännöllisesti
X Laulan suihkussa
Olen aamuhenkilö
Maksoin kännykkäni soittoäänestä
Olen äidinkieliperfektionisti
Kiharran hiuksiani
X Suoristan hiuksiani
Käyttäjätunnuksessani on "x"
Rakastan roskapostia
Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
X Kokkaan hyvin
Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
Olen ollut yökkäreissä koulussa
KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
Syön pikaruokaa joka viikko
X En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
X En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
Kutian erittäin helposti
X Rakastan maitosuklaata
X Minulla on hyvä kasvomuisti
Minulla on hyvä nimimuisti
Olen hyvä muistamaan päivämääriä
X Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni.
..
 
"Neiti X"
Ajattelen joskus olevani ruma
X Minulla on ainakin yksi arpi
Rusketun helposti
Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
X Minulla on tatuointi
X Minulla on/on ollut hammasraudat
X Käytän silmälaseja
Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista
X Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni
X Minulla on yli kaksi lävistystä
Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa

PERHE:
X Olen kiroillut vanhemmilleni
Minut on potkittu ulos kotoa
Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa - ? - ei tietoa, olen adoptiolapsi
Minulla on alle yhden
Haluan isona lapsia
Minulla on lapsia
Olen menettänyt lapsen
Meillä on lemmikkejä

TERVEYS:
X Olen saanut tikkejä
Kitarisani on leikattu
X Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
X Olen soittanut hätänumeroon vaaratilanteessa
Viisaudenhampaani on poistettu
Olen joutunut leikkaukseen
X Minulla on ollut vesirokko
X Minulla on jokin sairaus

MATKUSTUS:
X Olen matkustanut yli 100km päivän aikana
X Olen ollut lentokoneessa
Olen ollut Afrikassa
Olen ollut Australiassa
Olen ollut Amerikassa
X Olen ollut Ruotsissa
Olen ollut Turkissa
X Olen ollut Iso-Britanniassa
X Olen ollut Virossa
X Olen matkaillut Suomen sisällä
X Olen ollut junassa
X Olen saanut tuliaisia
X Olen saanut postikortin

KOKEMUKSET:
Olen eksynyt omassa kaupungissani
X Olen nähnyt tähdenlennon
X Olen toivonut tähdenlennon aikana
X Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla
X Olen painanut kaikkia nappuloita hississä
X Olen ollut kasinossa
Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
X Olen pelannut pullonpyöritystä
X Olen juonut yhden tölkin mehua tunnin sisällä
X Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani
X Olen nähnyt revontulet
X Olen istunut talon katolla
X Olen huijannut jotakuta
Olen syönyt sushia
X Olen meinannut jäädä auton alle
Olen meinannut jäädä mopon alle
Olen meinannut jäädä junan alle

IHMISSUHTEET:
Olen sinkku
Seurustelen
X Olen kihloissa
Olen naimisissa
X Minulla on säätöä
En ole koskaan seurustellut
Olen ollut sokkotreffeillä
X Tiedän kuka on ihastunut minuun tällä hetkellä
X Minulla on nyt ikävä jotakuta
Olen ollut naimisissa ja eronnut
X Olen ollut kihloissa ja eronnut
X Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin
X Jollain ihmisellä on ollut tunteita minua kohtaan, mutta en tuntenut samoin
X Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
X Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan

RIKOLLISUUS / REHELLISYYS:
X Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
X Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä
X Olen livahtanut kotoa ilman lupaa
X Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani
X Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään
Olen huijannut pelissä
X Olen luntannut kokeessa
X Olen kävellyt punaisia päin
Minut on erotettu koulusta
X Olen ollut nyrkkitappelussa
Olen ollut yötä putkassa

PÄIHTEET / MASENNUS
X Olen juonut alkoholipitoista juomaa
X Olen sammunut
Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
X Poltan säännöllisesti
En pysty nielaisemaan pillereitä
X Pystyn nielaisemaan pillerin ilman ongelmia
Minulla on todettu masennus
Olen masentuessani sulkeutunut
Minulla on anoreksia tai bulimia
X Olen nukkunut koko päivän
Olen satuttanut itseäni tahallisesti
X Olen herännyt omaan itkuuni

KUOLEMA / ITSEMURHA:
Pelkään kuolemaa
Inhoan hautajaisia
X Olen nähnyt jonkun ihmisen/eläimen kuolevan
Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
Olen ajatellut itsemurhaa
Olen suunnitellut itsemurhaa
Olen yrittänyt itsemurhaa
Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen
Uskon uudelleensyntymiseen

MATERIALISMI:
X Minulla on yli 5 levyä
Minulla on iPod tai MP3-soitin
Olen addiktoinut mangaan/animeen
X Omistan jotain H&M'ltä
X Omistan jotain Onlysta
Kerään mangaa
Tykkään rahasta kun voi ostella kaikkea
Rahakin saa onnelliseksi

KAIKKEA RANDOMIA:
X Laulan hyvin
Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
Katson uutiset säännöllisesti
En tapa ötököitä
X Kiroilen säännöllisesti
Laulan suihkussa
Olen aamuhenkilö
X Maksoin kännykkäni soittoäänestä
X Olen äidinkieliperfektionisti
X Kiharran hiuksiani
Suoristan hiuksiani
Käyttäjätunnuksessani on "x"
Rakastan roskapostia
Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
Kokkaan hyvin
Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
Olen ollut yökkäreissä koulussa
KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
Syön pikaruokaa joka viikko
En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
X En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
Kutian erittäin helposti
Rakastan maitosuklaata
X Minulla on hyvä kasvomuisti
X Minulla on hyvä nimimuisti
X Olen hyvä muistamaan päivämääriä
Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni
 
JupJapJipJep
NFO:
Ajattelen joskus olevani ruma X
Minulla on ainakin yksi arpi X
Rusketun helposti X
Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
Minulla on tatuointi
Minulla on/on ollut hammasraudat
Käytän silmälaseja
Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista
Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni X
Minulla on yli kaksi lävistystä
Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa
PERHE:
Olen kiroillut vanhemmilleni X
Minut on potkittu ulos kotoa
Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa
Minulla on alle yhden
Haluan isona lapsia X
Minulla on lapsia
Olen menettänyt lapsen
Meillä on lemmikkejä X

TERVEYS:
Olen saanut tikkejä X
Kitarisani on leikattu
Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
Olen soittanut hätänumeroon vaaratilanteessa X
Viisaudenhampaani on poistettu
Olen joutunut leikkaukseen X
Minulla on ollut vesirokko X
Minulla on jokin sairaus
MATKUSTUS:
Olen matkustanut yli 100km päivän aikana X
Olen ollut lentokoneessa
Olen ollut Afrikassa
Olen ollut Australiassa
Olen ollut Amerikassa
Olen ollut Ruotsissa X
Olen ollut Turkissa
Olen ollut Iso-Britanniassa
Olen ollut Virossa X
Olen matkaillut Suomen sisällä X
Olen ollut junassa X
Olen saanut tuliaisia X
Olen saanut postikortin X

KOKEMUKSET:
Olen eksynyt omassa kaupungissani
Olen nähnyt tähdenlennon
Olen toivonut tähdenlennon aikana
Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla
Olen painanut kaikkia nappuloita hississä
Olen ollut kasinossa
Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
Olen pelannut pullonpyöritystä
Olen juonut yhden tölkin mehua tunnin sisällä X
Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani X
Olen nähnyt revontulet X
Olen istunut talon katolla
Olen huijannut jotakuta X
Olen syönyt sushia
Olen meinannut jäädä auton alle X
Olen meinannut jäädä mopon alle
Olen meinannut jäädä junan alle

IHMISSUHTEET:
Olen sinkku X
Seurustelen
Olen kihloissa
Olen naimisissa
Minulla on säätöä
En ole koskaan seurustellut
Olen ollut sokkotreffeillä
Tiedän kuka on ihastunut minuun tällä hetkellä
Minulla on nyt ikävä jotakuta X
Olen ollut naimisissa ja eronnut
Olen ollut kihloissa ja eronnut
Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin
Jollain ihmisellä on ollut tunteita minua kohtaan, mutta en tuntenut samoin
Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan

RIKOLLISUUS / REHELLISYYS:
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä X
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä X
Olen livahtanut kotoa ilman lupaa X
Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani X
Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään X
Olen huijannut pelissä X
Olen luntannut kokeessa
Olen kävellyt punaisia päin X
Minut on erotettu koulusta
Olen ollut nyrkkitappelussa
Olen ollut yötä putkassa

PÄIHTEET / MASENNUS
Olen juonut alkoholipitoista juomaa X
Olen sammunut
Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
Poltan säännöllisesti
En pysty nielaisemaan pillereitä
Pystyn nielaisemaan pillerin ilman ongelmia X
Minulla on todettu masennus
Olen masentuessani sulkeutunut
Minulla on anoreksia tai bulimia
Olen nukkunut koko päivän X
Olen satuttanut itseäni tahallisesti
Olen herännyt omaan itkuuni X

KUOLEMA / ITSEMURHA:
Pelkään kuolemaa
Inhoan hautajaisia
Olen nähnyt jonkun ihmisen/eläimen kuolevan X
Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
Olen ajatellut itsemurhaa X
Olen suunnitellut itsemurhaa
Olen yrittänyt itsemurhaa
Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen
Uskon uudelleensyntymiseen

MATERIALISMI:
Minulla on yli 5 levyä X
Minulla on iPod tai MP3-soitin
Olen addiktoinut mangaan/animeen
Omistan jotain H&M'ltä X
Omistan jotain Onlysta X
Kerään mangaa
Tykkään rahasta kun voi ostella kaikkea X
Rahakin saa onnelliseksi X

KAIKKEA RANDOMIA:
Laulan hyvin
Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
Katson uutiset säännöllisesti
En tapa ötököitä X
Kiroilen säännöllisesti
Laulan suihkussa
Olen aamuhenkilö
Maksoin kännykkäni soittoäänestä
Olen äidinkieliperfektionisti
Kiharran hiuksiani
Suoristan hiuksiani
Käyttäjätunnuksessani on "x"
Rakastan roskapostia
Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
Kokkaan hyvin
Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
Olen ollut yökkäreissä koulussa
KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
Syön pikaruokaa joka viikko
En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
Kutian erittäin helposti
Rakastan maitosuklaata
Minulla on hyvä kasvomuisti X
Minulla on hyvä nimimuisti X
Olen hyvä muistamaan päivämääriä X
Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni.
 
"xXxXx"
NFO:
X Ajattelen joskus olevani ruma
X Minulla on ainakin yksi arpi
Rusketun helposti
Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
Minulla on tatuointi
Minulla on/on ollut hammasraudat
Käytän silmälaseja
Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista
X Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni
Minulla on yli kaksi lävistystä
Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa

PERHE:
Olen kiroillut vanhemmilleni
Minut on potkittu ulos kotoa
X Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa
Minulla on alle yhden
X Haluan isona lapsia
Minulla on lapsia
Olen menettänyt lapsen
Meillä on lemmikkejä

TERVEYS:
X Olen saanut tikkejä
Kitarisani on leikattu
Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
Olen soittanut hätänumeroon vaaratilanteessa
X Viisaudenhampaani on poistettu
Olen joutunut leikkaukseen
X Minulla on ollut vesirokko
Minulla on jokin sairaus

MATKUSTUS:
X Olen matkustanut yli 100km päivän aikana
X Olen ollut lentokoneessa
X Olen ollut Afrikassa
Olen ollut Australiassa
X Olen ollut Amerikassa
X Olen ollut Ruotsissa
Olen ollut Turkissa
X Olen ollut Iso-Britanniassa
Olen ollut Virossa
X Olen matkaillut Suomen sisällä
X Olen ollut junassa
X Olen saanut tuliaisia
X Olen saanut postikortin

KOKEMUKSET:
X Olen eksynyt omassa kaupungissani
X Olen nähnyt tähdenlennon
X Olen toivonut tähdenlennon aikana
Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla
Olen painanut kaikkia nappuloita hississä
X Olen ollut kasinossa
Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
X Olen pelannut pullonpyöritystä
X Olen juonut yhden tölkin mehua tunnin sisällä
Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani
X Olen nähnyt revontulet
X Olen istunut talon katolla
X Olen huijannut jotakuta
X Olen syönyt sushia
Olen meinannut jäädä auton alle
Olen meinannut jäädä mopon alle
Olen meinannut jäädä junan alle

IHMISSUHTEET:
Olen sinkku
Seurustelen
Olen kihloissa
X Olen naimisissa
Minulla on säätöä
En ole koskaan seurustellut
Olen ollut sokkotreffeillä
Tiedän kuka on ihastunut minuun tällä hetkellä
Minulla on nyt ikävä jotakuta
Olen ollut naimisissa ja eronnut
Olen ollut kihloissa ja eronnut
X Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin
X Jollain ihmisellä on ollut tunteita minua kohtaan, mutta en tuntenut samoin
Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan

RIKOLLISUUS / REHELLISYYS:
X Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
X Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä
Olen livahtanut kotoa ilman lupaa
X Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani
Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään
X Olen huijannut pelissä
X Olen luntannut kokeessa
X Olen kävellyt punaisia päin
Minut on erotettu koulusta
Olen ollut nyrkkitappelussa
Olen ollut yötä putkassa

PÄIHTEET / MASENNUS
X Olen juonut alkoholipitoista juomaa
X Olen sammunut
X Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
X Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
Poltan säännöllisesti
En pysty nielaisemaan pillereitä
X Pystyn nielaisemaan pillerin ilman ongelmia
Minulla on todettu masennus
Olen masentuessani sulkeutunut
Minulla on anoreksia tai bulimia
X Olen nukkunut koko päivän
X Olen satuttanut itseäni tahallisesti
X Olen herännyt omaan itkuuni

KUOLEMA / ITSEMURHA:
Pelkään kuolemaa
Inhoan hautajaisia
Olen nähnyt jonkun ihmisen/eläimen kuolevan
Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
X Olen ajatellut itsemurhaa
Olen suunnitellut itsemurhaa
Olen yrittänyt itsemurhaa
Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen
Uskon uudelleensyntymiseen

MATERIALISMI:
X Minulla on yli 5 levyä
X Minulla on iPod tai MP3-soitin
Olen addiktoinut mangaan/animeen
X Omistan jotain H&M'ltä
X Omistan jotain Onlysta
Kerään mangaa
X Tykkään rahasta kun voi ostella kaikkea
Rahakin saa onnelliseksi

KAIKKEA RANDOMIA:
Laulan hyvin
Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
Katson uutiset säännöllisesti
En tapa ötököitä
Kiroilen säännöllisesti
Laulan suihkussa
Olen aamuhenkilö
Maksoin kännykkäni soittoäänestä
X Olen äidinkieliperfektionisti
Kiharran hiuksiani
Suoristan hiuksiani
Käyttäjätunnuksessani on "x"
Rakastan roskapostia
Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
X Kokkaan hyvin
X Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
Olen ollut yökkäreissä koulussa
KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
Syön pikaruokaa joka viikko
En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
X Kutian erittäin helposti
X Rakastan maitosuklaata
Minulla on hyvä kasvomuisti
Minulla on hyvä nimimuisti
X Olen hyvä muistamaan päivämääriä
Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni.
 
fgggggc
NFO:
X Ajattelen joskus olevani ruma
X Minulla on ainakin yksi arpi
Rusketun helposti
Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
Minulla on tatuointi
X Minulla on/on ollut hammasraudat
Käytän silmälaseja
X Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista
X Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni
X Minulla on yli kaksi lävistystä
Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa
PERHE:
X Olen kiroillut vanhemmilleni
Minut on potkittu ulos kotoa
Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa
Minulla on alle yhden
Haluan isona lapsia
X Minulla on lapsia
Olen menettänyt lapsen
Meillä on lemmikkejä

TERVEYS:
X Olen saanut tikkejä
X Kitarisani on leikattu
Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
X Olen soittanut hätänumeroon vaaratilanteessa
X Viisaudenhampaani on poistettu
X Olen joutunut leikkaukseen
X Minulla on ollut vesirokko
Minulla on jokin sairaus
MATKUSTUS:
X Olen matkustanut yli 100km päivän aikana
Olen ollut lentokoneessa
Olen ollut Afrikassa
Olen ollut Australiassa
Olen ollut Amerikassa
X Olen ollut Ruotsissa
Olen ollut Turkissa
Olen ollut Iso-Britanniassa
X Olen ollut Virossa
X Olen matkaillut Suomen sisällä
X Olen ollut junassa
X Olen saanut tuliaisia
X Olen saanut postikortin

KOKEMUKSET:
Olen eksynyt omassa kaupungissani
X Olen nähnyt tähdenlennon
X Olen toivonut tähdenlennon aikana
Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla
X Olen painanut kaikkia nappuloita hississä
X Olen ollut kasinossa
Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
X Olen pelannut pullonpyöritystä
X Olen juonut yhden tölkin mehua tunnin sisällä
X Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani
X Olen nähnyt revontulet
X Olen istunut talon katolla
X Olen huijannut jotakuta
Olen syönyt sushia
X Olen meinannut jäädä auton alle
Olen meinannut jäädä mopon alle
Olen meinannut jäädä junan alle

IHMISSUHTEET:
Olen sinkku
Seurustelen
X Olen kihloissa
Olen naimisissa
Minulla on säätöä
En ole koskaan seurustellut
Olen ollut sokkotreffeillä
Tiedän kuka on ihastunut minuun tällä hetkellä
Minulla on nyt ikävä jotakuta
Olen ollut naimisissa ja eronnut
Olen ollut kihloissa ja eronnut
X Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin
X Jollain ihmisellä on ollut tunteita minua kohtaan, mutta en tuntenut samoin
X Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan

RIKOLLISUUS / REHELLISYYS:
X Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
X Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä
Olen livahtanut kotoa ilman lupaa
X Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani
X Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään
X Olen huijannut pelissä
X Olen luntannut kokeessa
X Olen kävellyt punaisia päin
Minut on erotettu koulusta
Olen ollut nyrkkitappelussa
Olen ollut yötä putkassa

PÄIHTEET / MASENNUS
X Olen juonut alkoholipitoista juomaa
X Olen sammunut
X Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
X Poltan säännöllisesti
En pysty nielaisemaan pillereitä
X Pystyn nielaisemaan pillerin ilman ongelmia
Minulla on todettu masennus
Olen masentuessani sulkeutunut
Minulla on anoreksia tai bulimia
X Olen nukkunut koko päivän
Olen satuttanut itseäni tahallisesti
X Olen herännyt omaan itkuuni

KUOLEMA / ITSEMURHA:
Pelkään kuolemaa
Inhoan hautajaisia
Olen nähnyt jonkun ihmisen/eläimen kuolevan
Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
X Olen ajatellut itsemurhaa
Olen suunnitellut itsemurhaa
Olen yrittänyt itsemurhaa
Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen
Uskon uudelleensyntymiseen

MATERIALISMI:
X Minulla on yli 5 levyä
X Minulla on iPod tai MP3-soitin
Olen addiktoinut mangaan/animeen
X Omistan jotain H&M'ltä
Omistan jotain Onlysta
Kerään mangaa
X Tykkään rahasta kun voi ostella kaikkea
X Rahakin saa onnelliseksi

KAIKKEA RANDOMIA:
Laulan hyvin
Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
Katson uutiset säännöllisesti
En tapa ötököitä
Kiroilen säännöllisesti
X Laulan suihkussa
Olen aamuhenkilö
Maksoin kännykkäni soittoäänestä
X Olen äidinkieliperfektionisti
Kiharran hiuksiani
Suoristan hiuksiani
Käyttäjätunnuksessani on "x"
Rakastan roskapostia
Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
Kokkaan hyvin
Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
Olen ollut yökkäreissä koulussa
KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
Syön pikaruokaa joka viikko
X En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
Kutian erittäin helposti
X Rakastan maitosuklaata
Minulla on hyvä kasvomuisti
Minulla on hyvä nimimuisti
X Olen hyvä muistamaan päivämääriä
X Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni.
jepjep
 
ma aa
NFO:
Ajattelen joskus olevani ruma
X Minulla on ainakin yksi arpi
X Rusketun helposti
Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
X Minulla on tatuointi
X Minulla on/on ollut hammasraudat
Käytän silmälaseja
X Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista
X Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni
Minulla on yli kaksi lävistystä
X Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa
PERHE:
X Olen kiroillut vanhemmilleni
Minut on potkittu ulos kotoa
Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa
Minulla on alle yhden
Haluan isona lapsia
X Minulla on lapsia
Olen menettänyt lapsen
Meillä on lemmikkejä

TERVEYS:
X Olen saanut tikkejä
XKitarisani on leikattu
X Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
X Olen soittanut hätänumeroon vaaratilanteessa
X Viisaudenhampaani on poistettu
XOlen joutunut leikkaukseen
XMinulla on ollut vesirokko
Minulla on jokin sairaus
MATKUSTUS:
XOlen matkustanut yli 100km päivän aikana
XOlen ollut lentokoneessa
Olen ollut Afrikassa
Olen ollut Australiassa
Olen ollut Amerikassa
XOlen ollut Ruotsissa
Olen ollut Turkissa
XOlen ollut Iso-Britanniassa
XOlen ollut Virossa
XOlen matkaillut Suomen sisällä
XOlen ollut junassa
XOlen saanut tuliaisia
XOlen saanut postikortin

KOKEMUKSET:
Olen eksynyt omassa kaupungissani
XOlen nähnyt tähdenlennon
XOlen toivonut tähdenlennon aikana
Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla
XOlen painanut kaikkia nappuloita hississä
Olen ollut kasinossa
Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
XOlen pelannut pullonpyöritystä
XOlen juonut yhden tölkin mehua tunnin sisällä
XOlen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani
XOlen nähnyt revontulet
XOlen istunut talon katolla
XOlen huijannut jotakuta
XOlen syönyt sushia
Olen meinannut jäädä auton alle
Olen meinannut jäädä mopon alle
Olen meinannut jäädä junan alle

IHMISSUHTEET:
Olen sinkku
Seurustelen
Olen kihloissa
XOlen naimisissa
Minulla on säätöä
En ole koskaan seurustellut
XOlen ollut sokkotreffeillä
Tiedän kuka on ihastunut minuun tällä hetkellä
Minulla on nyt ikävä jotakuta
XOlen ollut naimisissa ja eronnut
Olen ollut kihloissa ja eronnut
Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin
Jollain ihmisellä on ollut tunteita minua kohtaan, mutta en tuntenut samoin
Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan

RIKOLLISUUS / REHELLISYYS:
XOlen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
XOlen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä
Olen livahtanut kotoa ilman lupaa
XOlen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani
Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään
Olen huijannut pelissä
Olen luntannut kokeessa
XOlen kävellyt punaisia päin
Minut on erotettu koulusta
Olen ollut nyrkkitappelussa
Olen ollut yötä putkassa

PÄIHTEET / MASENNUS
XOlen juonut alkoholipitoista juomaa
XOlen sammunut
Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
Poltan säännöllisesti
En pysty nielaisemaan pillereitä
Pystyn nielaisemaan pillerin ilman ongelmia
Minulla on todettu masennus
Olen masentuessani sulkeutunut
Minulla on anoreksia tai bulimia
Olen nukkunut koko päivän
Olen satuttanut itseäni tahallisesti
Olen herännyt omaan itkuuni

KUOLEMA / ITSEMURHA:
Pelkään kuolemaa
Inhoan hautajaisia
Olen nähnyt jonkun ihmisen/eläimen kuolevan
Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
Olen ajatellut itsemurhaa
Olen suunnitellut itsemurhaa
Olen yrittänyt itsemurhaa
Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen
Uskon uudelleensyntymiseen

MATERIALISMI:
Minulla on yli 5 levyä
Minulla on iPod tai MP3-soitin
Olen addiktoinut mangaan/animeen
Omistan jotain H&M'ltä
XOmistan jotain Onlysta
Kerään mangaa
Tykkään rahasta kun voi ostella kaikkea
Rahakin saa onnelliseksi

KAIKKEA RANDOMIA:
Laulan hyvin
Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
Katson uutiset säännöllisesti
XEn tapa ötököitä
XKiroilen säännöllisesti
Laulan suihkussa
Olen aamuhenkilö
Maksoin kännykkäni soittoäänestä
XOlen äidinkieliperfektionisti
Kiharran hiuksiani
Suoristan hiuksiani
Käyttäjätunnuksessani on "x"
Rakastan roskapostia
Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
Kokkaan hyvin
Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
Olen ollut yökkäreissä koulussa
KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
Syön pikaruokaa joka viikko
XEn ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
Kutian erittäin helposti
Rakastan maitosuklaata
XMinulla on hyvä kasvomuisti
XMinulla on hyvä nimimuisti
XOlen hyvä muistamaan päivämääriä
Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni.
:)
 
NFO:
Ajattelen joskus olevani ruma x
Minulla on ainakin yksi arpi x
Rusketun helposti
Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni x
Minulla on tatuointi
Minulla on/on ollut hammasraudat
Käytän silmälaseja
Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista
Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni x
Minulla on yli kaksi lävistystä
Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa
PERHE:
Olen kiroillut vanhemmilleni
Minut on potkittu ulos kotoa
Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa x
Minulla on alle yhden
Haluan isona lapsia
Minulla on lapsia x
Olen menettänyt lapsen
Meillä on lemmikkejä

TERVEYS:
Olen saanut tikkejä
Kitarisani on leikattu
Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa x
Olen soittanut hätänumeroon vaaratilanteessa
Viisaudenhampaani on poistettu
Olen joutunut leikkaukseen
Minulla on ollut vesirokko x
Minulla on jokin sairaus
MATKUSTUS:
Olen matkustanut yli 100km päivän aikana x
Olen ollut lentokoneessa
Olen ollut Afrikassa
Olen ollut Australiassa
Olen ollut Amerikassa
Olen ollut Ruotsissa x
Olen ollut Turkissa
Olen ollut Iso-Britanniassa
Olen ollut Virossa x
Olen matkaillut Suomen sisällä x
Olen ollut junassa x
Olen saanut tuliaisia x
Olen saanut postikortin x

KOKEMUKSET:
Olen eksynyt omassa kaupungissani x
Olen nähnyt tähdenlennon x
Olen toivonut tähdenlennon aikana x
Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla x
Olen painanut kaikkia nappuloita hississä
Olen ollut kasinossa
Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
Olen pelannut pullonpyöritystä x
Olen juonut yhden tölkin mehua tunnin sisällä x
Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani x
Olen nähnyt revontulet
Olen istunut talon katolla
Olen huijannut jotakuta x (ehkä)
Olen syönyt sushia
Olen meinannut jäädä auton alle x
Olen meinannut jäädä mopon alle
Olen meinannut jäädä junan alle

IHMISSUHTEET:
Olen sinkku
Seurustelen
Olen kihloissa
Olen naimisissa x
Minulla on säätöä
En ole koskaan seurustellut
Olen ollut sokkotreffeillä
Tiedän kuka on ihastunut minuun tällä hetkellä
Minulla on nyt ikävä jotakuta
Olen ollut naimisissa ja eronnut
Olen ollut kihloissa ja eronnut
Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin x
Jollain ihmisellä on ollut tunteita minua kohtaan, mutta en tuntenut samoin x
Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan

RIKOLLISUUS / REHELLISYYS:
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä
Olen livahtanut kotoa ilman lupaa
Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani x
Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään
Olen huijannut pelissä x
Olen luntannut kokeessa x
Olen kävellyt punaisia päin x
Minut on erotettu koulusta
Olen ollut nyrkkitappelussa
Olen ollut yötä putkassa

PÄIHTEET / MASENNUS
Olen juonut alkoholipitoista juomaa x
Olen sammunut
Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
Poltan säännöllisesti
En pysty nielaisemaan pillereitä
Pystyn nielaisemaan pillerin ilman ongelmia
Minulla on todettu masennus
Olen masentuessani sulkeutunut
Minulla on anoreksia tai bulimia
Olen nukkunut koko päivän x
Olen satuttanut itseäni tahallisesti
Olen herännyt omaan itkuuni

KUOLEMA / ITSEMURHA:
Pelkään kuolemaa x
Inhoan hautajaisia
Olen nähnyt jonkun ihmisen/eläimen kuolevan
Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
Olen ajatellut itsemurhaa x
Olen suunnitellut itsemurhaa
Olen yrittänyt itsemurhaa
Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen
Uskon uudelleensyntymiseen >

MATERIALISMI:
Minulla on yli 5 levyä x
Minulla on iPod tai MP3-soitin
Olen addiktoinut mangaan/animeen
Omistan jotain H&M'ltä x
Omistan jotain Onlysta x
Kerään mangaa (keräsin)
Tykkään rahasta kun voi ostella kaikkea
Rahakin saa onnelliseksi

KAIKKEA RANDOMIA:
Laulan hyvin
Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
Katson uutiset säännöllisesti x
En tapa ötököitä
Kiroilen säännöllisesti
Laulan suihkussa
Olen aamuhenkilö
Maksoin kännykkäni soittoäänestä
Olen äidinkieliperfektionisti
Kiharran hiuksiani x
Suoristan hiuksiani
Käyttäjätunnuksessani on "x"
Rakastan roskapostia
Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
Kokkaan hyvin
Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
Olen ollut yökkäreissä koulussa
KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
Syön pikaruokaa joka viikko
En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki x (jos näen sen ja se elää)
Kutian erittäin helposti x
Rakastan maitosuklaata x
Minulla on hyvä kasvomuisti x
Minulla on hyvä nimimuisti x
Olen hyvä muistamaan päivämääriä x
Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni x
.
 
Yhteistyössä