~~ RD odottajat 2010-2011 ~~

Kuulostaapa sangen tyypilliseltä toiminnalta... Polilla eivät huomaa huomioida "asiakasta" henkilökohtaisesti vaan tekevät mitä pitää liukuhihnalla ja kirjaavat ylös mitä tarvitsee. Hällä väliä sitten miten sekava olo jää tarkastuksessa käyneelle. :mad:
 
painoarvio oli 2857g (35+1) kun kolme viikkoa sitten painoarvio oli 2600 eli taas pääsin ns. normivauhtiin ja nyt tämä lääkäri sanoi ettei mitään käynnistystä tarvita jos tämä kasvutaso jatkuu!:confused: Koko ajan on jankutettu että käynnistys todennäköistä pari viikkoa ennen ja nyt ekan kerran sanottiin että annetaankin mennä luonnollisesti loppuun asti, että ei ole niin iso vauva ja jää alle nelikiloiseks joka tapauksessa.
on kyllä aika jännä että sanoo heti tuollai ku kuitenki arvio on aina arvio. meillä oli esikoisesta painoarvio 32+3 2500g ja syntyi 37+1 painaen 4000g.. tietenki jos se kasvu hyvin tasaantuu loppua kohti mutta kun nuita arvioitaki tekee eri ihmiset. mutta on kyllä hyvä jos kasvu on tuolla mallilla eikä tarvitse käynnistää :) mulla on seuraava painoarvio 32+2 ni kivasti voi vertailla esikoisen lukemaan.

tasse 30+5
 
KeuKeu

Huh, kävin tänään myös polilla ja rupesin itkemään siellä lääkärille. En oikeasti enää jaksa tätä raskautta, turvotusta enkä etenkään epätietoisuutta! Vauva on edelleen perätilassa ja seuraavalla käynnillä katsotaan onko edelleen. Jos on niin yritetään kääntää vauva.
Muakin ahdistaa tämä jahkaaminen! Ensin puhutaan ajoissa käynnistämisestä ja sitten ruvetaan perumaan niitä puheita ja puhutaan lasketusta-ajasta ja lopulta sitten "paras olisi luonnollinen käynnistyminen". Sanoinkin, etten jaksa sitä, että ensin menee synnytys päin persusta ja sitten vauvakin makaa teholla, kun ei ole ajoissa toimittu ja otettu asioita huomioon. Kaikkeen tehohoidon tarpeisiin ei olisi edes se aikainen synnytys auttanut, mutta blääh.

Ja mä olen jotenkin niin katkera ja vihainen näistä turhanpäiväisistä käynnistelyistä!!!!! (en tarkoita ketään tässä meijän ketjussa). Tuttavapiirissä muutamia ihan typeriä käynnistysperusteita. Noh, ihan sama, mä olen henkisesti ihan kypsä enkä jaksa tätä rd:täkään enää hoitaa, mua ei vain kiinnosta pätkääkään, kaikki menee perseelleen kumminkin!
Lääkärikin kehtasi tänään sanoa, että onneksi on vauvalla kaikki hyvin. HEMMETTI, noin mulle jauhettiin koko viime raskaudenkin ajan ja oliko kaikki hyvin ja vauva normaalin kokoinen EI TODELLAKAAN.

En jaksa...
Bubbeli ja vasta 34+0 ja varmaan se 8vkoa kunnes lapsi syntyy...
 
"Lääkäri kehtasi sanoa..." Olipas mielenkiintoinen lause, jätän sen tonne roikkumaan anyway :D

Ja painoarvio oli ottanut isoimman spurtin tässä raskaudessa, 300g/vko.
Painoarvio oli 2500g ja vatsanympärys lähenteli yläkäyrää. Että se siitä alle 4kg vauvasta, varsinkin kun taidetaan antaa vaan mennä sinne jonnekin joulukuulle tämän raskauden :D

Ps. Mitä muuten olette mieltä näistä odottajista, jotka hulluna pelkää isoa vauvaa? Siis ne joilla rasitukset ok, eikä mitään häikkää? Ja sitten suureen ääneen toitottavat että pelkäävät isoa vauvaa?
Olen niin huonolla tuulella, että olen erittäin törkeä :D Mutta mua ne ärsyttää. "Esikoinen oli 3.5kg ja seuraava 3.6kg ja pelkään, että tulee iso vauva. Mä vaadin kyllä painoarviota.. Mä en pysty mitään 4kg vauvaa synnyttämän..." HAISTAKAA, sanonko mikä :D

Bubbeli, joka pyytää anteeksi törkeyttään jo etukäteen :)
 
Bubbeli kyllä täälläkin se vitutus nosti päätään oikein reippaasti eilen. Mulla kanssa niin negatiivinen edellinen synnytys takana että ei niinkun jaksa yhtään tämmöstä. Mulla esikoinen siis oli sen 4190 ja hän ei ollut edes sokerivauva! Kyllä vähän siis jännittää että miten hyvin noi arviot pitää paikkaansa ja mä tosiaan repesin aika pahasti synnytyksessä ja paraneminen otti kyllä oman aikansa, kun senkin ajan olisi voinut nauttia vauvasta. Mä koitan nyt ajatella yhden kätilön arviota (pelkopolilta) että musta mahtuu ulos vähintään 500g-1kg isompi vauvakin. Tää siis perustuu siihen että kun esikoinen oli imukupissa kiinni, niin se teki vielä sen kiertoliikkeen kanavassa (eikä jääny mistään kiinni), mikä olis siis pitäny tapahtua jo aikasemmin.

Ja mulla on kanssa kilahtanu kiinni tän sokerin mittailun ja insuilun ja tabujen ottamisen kanssa. Ostinkin eilen lääkärin päälle pullaa ja sokerivanukasta kaupasta ja suljin koko asian mielestäni. Helpotti hetkellisesti, mutta kyllä oikeesti jo alkaa olemaan niin v*** kypsä tähän hommaan että sais tulla jo tääkin laps pihalle. Tässä kanssa takana on kaikki maailman jutut, down-epäilystä lähtien. Millon tää ressi helpottaa???
 
Ihana kuulla et joillakin muillakin menee hermot.Vaikka eihän se kivaa ole:hug:

Mulle tuli tänään viesti et ensiviikolla tapaamaan diabeteshoitajaa.Ja nyt on ihan epäonnistunut olo kun en ole saanut noita arvoja pysymään hyvinä :ashamed: Vaikka kyllä mä tiedän et ne olis ihan ok jos mä söisin vaan ihan vähän kerralla ja joka aterialla paljon salaattia.Mut mulla on sitten vaan niin nälkä :( Mä olen vaan tottunut syömään aina kait ihan liikaa...
Ei mulle riitä aamiaiseksi yksi leipä vaikka siihen päälle laittais mitä. Tosin munakasta en ole kokeillut kun ei mulla ole aikaa aamusta sitä tehdä. Sillä kai vois aamu arvo olla ok? En tiedä.
Ja jotenkin tulee lipsuttua sitten herkemmin kun vaikka kuin yrittää niin perseelleen menee ja jo heti aamusta.
Pitäis vaan jaksaa.Ei ole kuitenkaan enää montaa viikkoa ( 8 ) laskettuun aikaan.Ja kai se on ihan vauvan parhaaksi kuitenkin.On niin surkee olo kun mä en edes osaa olla raskaana niin et en olis haitaksi vauvan kehitykselle :headwall: Vaan valitan vaan omaa napaa.

Itsesäälissä rypevä Sintsu ja öhkö 32+2
 
KeuKeu siinä nelosessahan minäkin. Mullakin muuttuivat suunnitelmat täysin. Kontrolleja piti lisätä viikon välein tapahtuvaksi, mutta seuraava onkin vasta kolmen viikon päästä ja se "ehkä käynnistys", kun piti ilman muuta käynnistää rv. 37-38. Minua huolestuttaa nyt tuo sikiön hidas painonousu näillä viikoilla. Alapäätä ei suostuttu katsomaan, vaikka pyysin. Ultrausta ei paljon kommentoitu. Todella kummallista...

Minä olen ihan kypsä tämän öillisen käsikipuni kanssa. Puhui osastonlääkärille exhaustiosta. Olkoon vaikka se, kunhan pääsee käynnistykseen rv. 38+3. Kyllä tässä exhaustio pukkaa päälle, kun ei viikkokausiin ole nukkunut kunnolla. Outoa oli myös tuo ateriainsuliinin nosto.

Bubbeli poliisivoimin viedään, siitä pidetään kiinni :D
 
:ashamed: Olenpa mä ollut aiemmin päivällä äkäinen..
Pistää tosiaan ketuttamaan tää homma ja KeuKeu, jaan tunteesi täysin! Koska tää loppuisi.. Tunne on, että en jaksais sekuntiakaan, vaikka enää 6vkoa laskettuunaikaan. Pelko vaan on persiissä, että annetaan mennä taas sinne jonnekin tämä raskaus. Huoh! Mä masennun oikeasti kohta :/
Sintsu, ei mullakaan pysy mitkään arvot kurissa millään insuliiniannoksilla. Mä hyppään siis samaan itsesääli-lammikkoon sun kanssa. Sopiiko?!

Discovery, ootko saanut jotain lääkkeitä nukkumiseen vai eikö ne auta? Mulle määrättiin tänään jotain lääkettä univaikeuksiin.
Äh, sehän oli käsikipu eikä nukkumisvaikeus..

Bubbeli 34+0
 
Viimeksi muokattu:
Saako Bubbeli olla utelias, mitä unentuloa helpottavaa lääkettä sait. Lääkkeet kun on minulle enemmänkin kuin tuttuja ammatin puolesta... Sain eilen tk:sta rannetuen lainaksi. Ei auttanut ei. Mielelläni en nappeja syö, kun tietää niiden haittavaikutukset, mutta tilapäisesti parempi syödä kuin valvoa. Eihän sitä jaksa sitten vauvaakaan hoitaa.

Voikohan tää stressi vaikuttaa noihin sokeriarvoihin ? Annosta nostettu ja eilen 1 h arvot 8.3 ja 8.0. Tämän aamun paasto 6.3 ! No eilen oli kyllä poikien 4-vuotissynttärit ja mässättyä tuli. Pienten kemut olivat HopLopissa.

Discovery 35+4
 
Viimeksi muokattu:
Jösses... Hyvä kun turhaumat purkautuvat! :D Epätietoisuus on kyllä kaikkein pahinta ja kun sitä vielä kestää viikkoja. Onneksi minä löysin taistelutahtoni, vaikka aluksi masennuin. Silloin, kun jäin sokereista kiinni, oli minulla kunnon flunssan päällä, erittäin kovaa pahoinvointia ja raskaudesta johtuva ientulehdus Silloin mietin miten tämän oikein jaksaa... ja silloin oli viikko 9. Onneksi niitä parempiakin hetkiä tulee. Ja taas jaksaa.

Onko sinulla sintsu ollut pahoja heittelyjä arvoissa? Muistaakseni olit ruokavaliolla. Mua jännittää hirmuisesti, kun pian pitäisi tulla kutsu diabeteshoitajalle ja oman terkkarin suhtautuminen arvoihin oli kovin tylyä, vaikka ylityksiä oli vain kaksi. Näin ensikertaa rd:n kouriin joutuneena tuntuu, että kaikki osoittaa sormella: "oma vikasi" :| Onneksi tuo sokerien mittaaminen ei ole minulle ollut vastenmielistä puuhaa, vaikka sitä pelkäsin.

Vici 13+6
 
Sintsu78, tässä on vinkkejä aamupaloihin, joilla ei nouse sokerit. Joillakin on juuri tuo aamupalän jälkeinen arvo ongelmallisin.

- Erilaiset munakkaat
- Pekoni
- Turkkilainen tai kreikkalainen jogurtti
- Marjarahkat (marjat nostavat sokereita vähemmän kuin hedelmät)
- Kaikki kasvikset

Itse olen pitänyt sokerit loistavalla tasolla karppaamalla. Pääsääntö on se, että liha, rasva, kasvikset ja tietyt juurekset eivät nosta sokereita. Jos nälkä vaivaa, vähennä hiilareista ja lisää rasvoja. Itse lorauttelen kermaa ruokiin. Perunaa, riisiä ja pastaa en syö lainkaan. Ruisleipää syön vain satunnaisesti ja omenaa korkeintaan yhden päivässä. Kasviksia menee jopa kilo päivässä. RD-hoitajakin oli tyytyväinen ruokavaliooni.

Kaikille ei kuitenkaan hiilareiden vähentäminenkään auta, silloin sitten on vain pakko ottaa lääkitys vastaan. Sillehän ei voi yhtään mitään, jos haima ei toimi kunnolla.

Niin ja karppaus tai hyväkarppaus ei kaikkien mielestä ole hyvää ruokavaliota. Minulle tämä kuitenkin toimii. Karppaan siis myös, kun en ole raskaana. Paino pysyy kurissa, veriarvot ovat kohdillaan, eikä nälkä vaivaa.
 
Hei,

Ja onnea paljon vauvautuneille!

Meille syntyi 3.9.2010 klo 11 potra 4760g poika :heart: Kontrollikäynti oli Kys 3.9. klo 9 ja mulla alkoi mietoja supistuksia edellisenä iltana...en arvannut että synnytys oli niin käynnissä, että kun olimme Kys 9.00 kohdunsuu oli 8cm auki :confused: mutta siitä sitten enmmän kun ehdin kirjoitella, nyt valitettavasti jää vain ilmoitus luontoiseksi. Vauvalla kaikki sokerit kohdallaan, ei merkkiä "sokerivauvasta".

Terkuin RvaRuusu
 
Onnittelut RvaRuusu :flower: Vaikuttaa nopealta synnytykseltä.

Vauviksen vauvauduttua minä siirryin pävittäjäksi, enkä löytänyt tietojasi listasta. Jos ehdit, niin laitappa laskettu aikasi, oletko ollut insuliinilla vai ruokavaliolla ja vauvan pituus, niin päivitän listan.

tasse ja Discovery taitavat myös puuttua listasta...
 
Discovery
Se oli Opamox 15mg. Piti eilen googlettaa kyseinen lääke, koska en ole aiemmin kuullut enkä käyttänyt sitä. Tunnetko tuon lääkkeen?
(Kävin tässä välissä googlettamassa ja hmm.. Harkitsen kyllä tarkkaan lääkkeen ottamista!)
Sterssi tuntuu ainakin minulla vaikuttavan arvoihin, niin että ne nousevat.

Thyme Minäkin nappaan vinkkejä sulta :) Kiitos siis minunkin puolestani!
Mitkä kasvikset ovat parhaita, kun ymmärsin, että osa ei ole niin hyviä?
Mulla nostaa muuten kaikki rahkat sokerit pilviin :( Entä olisiko tuon pekonin tilalle joku muu hyvä? En oikein ole pekonin ystävä.

Vici
Juu, itelläni purkautui eilen todella pahasti kotonakin tämä ahdistus synnytyksestä ja vauvasta. Olen ihan valmis irtisanoutumaan tästä rd:stä ja kaikesta sen aiheuttamasta stressistä! Onneksi eilinen ehkä auttoi vähän ja tänään näyttää jo paljon valoisammalta!

Keuhkojen kehittymisestä ja rd:stä
En muista kommentoinko jo tuota asiaa aiemmin :confused:
Aikaisessa vaiheessa raskautta aloitetut insuliinit vaikuttavat samallalailla keuhkojen kehitykseen kuin 1.tyypin diabeetikoilla. Isoillakin sokerivauvoilla on tätä ongelmaa. Eli valitettavasti me olemme suurin osa riskiryhmää tässä keuhkoasiassa.
(muokkaus)
Itselläni alkoi viimeksi insuliinit rv35 ja pojalla ei ollut keuhkot kypsyneet kunnolla ja syntyi 41+3. Hänellä oli yhteisvaikuttajina insuliini sekä tuo makrosomia.


Terveisin Bubbeli, joka yrittää nyt olla positiivisemmalla mielellä, eihän se valitus mitään auta :)
34+1
 
Viimeksi muokattu:
Bubbeli, voisit kokeilla tehdä hyvin kermaisaa marjarahkaa. Sellaista jossa on vain hyvin vähän rahkaa. Maitotuotteissa vähärasvaisuus korreloi suuremman hiilarimäärän kanssa. Kun kermassa on paljon rasvaa, siinä on sitten vähemmän hiilareita. Mun marjarahkat ovat siis hyvin kermaisia. :D

Joskus saatan syödä aamupalaksi lihaisaa makkaraa ja kasviksia. Tiedän, etteivät kaikki siihen pysty, mutta mä olenkin aina pystynyt syömään vaikka silakoita aamupalaksi. Juustot käyvät myös hyvin, mitä rasvaisempi sen parempi. Pitävät takuulla nälkää. Yhtenä päivänä mun oli ihan pakko saada homejuustoa, vaikkei sitä suositellakaan raskausaikana syötäväksi.

Kaikki maan päällä kasvavat kasvikset ja vihannekset ovat pääsääntöisesti vähähiilihydraattisia. Maan alla kasvavat juurekset ovat sitten hiilaripitoisempia. Niitä suositellaan syötäväksi vain pääaterioilla. Vaikka esim. porkkana sisältää jonkin verran hiilareita, on se silti miljoona kertaa parempi vaihtoehto kuin esim. peruna. Peruna on yksi pahimmista sokerin nostattajista. Siinä on enemmän hiilareita kuin omenassa. Mun käsityskyvyn ylitse menee ihan totaalisesti se, miksi diabeetikoille toitotetaan, että sitä perunaa pitää syödä. Tai että ruisleipää ihan tolkuttomia määriä. Ei ihme että rd-diagnoosin saaneet eivät saa noilla ohjeilla sokereitaan edes etäisesti pidettyä aisoissa.

Finelin sivuilta voi tsekata hiilaripitoisuuksia. Mittarihan se sitten kotona kertoo, mikä toimii ja mikä ei.
 
:LOL:
Siis mulla on älykkyys laskenut sadasta nollaan raskauden aikana. Ihmettelin, että mitä Thyme oikein selittää "maanpäällä kasvavat.." Mietin mielessäni, että anteeksi nyt, mutta mitä :xmas:
Sitten tajusin....... :LOL:

Mietin tuota hiilarijuttujen tuputtamista myös. Ettei vaan pelättäisi sitä ketoosia? Ymmärtääkseni se on tosin hyvin harvinainen varsin rd:ssä! Voisi olla, että JOS sen nyt sattuisia saamaan, niin vauvan kasvu todennäköisesti hidastuisia. Tämä nyt tuli mieleeni, kun epilepsian hoitoon on kokeiltu hiilarittomia diettejä ja niissä lapsilla pituuskasvu pysähtyy. Tästä siis sain tämän päähäni, eli ihan arvailua vain :)

Millaiset makkarat on parhaita? Onko esim. metwursti muuten hyvä? Mielestäni siinä ei ollut yhtään hiilaria?

Bubbeli 34+1
 
Onnea vauvautuneille :heart:

Aamuarvot oli alkuviikosta 5,5-6,7 välillä mut ovat nyt parina aamuna taas ollu 5,3 mut mä luulen et viikonlopun synttärijuhlilla oli jotain tekemistä tuon kanssa.Tuli siis herkuteltua aika lailla.

Mulla ne sokerit nousee aamulla lähes poikkeuksettaaamupalan jälkeen 8,5 - 10 välille.
Ruualla samoin jos on lautasella jotain muuta ku lihaa ja salaattii. Lasi maitoo ja ruis leipä.
Tai munakas. Se ei nostanu ku eilen kokeilin tonnikalalla höystettynä :) Oli vaan 6,9
Rahka on kans sellainen joka nosti mun sokereita mut siinä oli kyllä enempi sitä rahkaa ku kermaa...
Noita jogurtteja pitää ehdottomasti kokeila aamupalaksi.Mulla aina viikolla niin kiire aamulla et pitäis jotain nopeeta saada suuhun.Tyhjällä vatsalla en jaksa lähtee liikenteeseen.

Meillä lapset olleet vuoronperää nyt kotona (kipeinä) ja tuntuu et mä joudun laittaa miljoonaa eri ruokaa kotona ja koko ajan miettimään et mitä nyt.He ei samalla ruokavaliolla voi olla.Tavallinen kotiruoka maistuu heille parhaiten.Siis peruna, riisi tai pasta ruoka.Tai keitto (joista ainakin kaalikeitto ei sopinu mulle).Ne ei oikein saa pihvejä pureskeltuu...Helpompi on jos vois syödä samoja ruokia.

Nyt viikonloppuna ajattelin kyllä tilata kebabin salaatilla :) ja herkutella sillä.Viimmeksi se ei nostanu sokereita. Ja paljon limpparii :D

Mitä te tilaatte jos käytte ulkona syömässä.Meidän piti mennä kesäloman jälkeen kiinalaiseen mut nyt mä mietin et uskaltaakohan siellä sittenkään syödä mitään? Ja nyt olis niin hyvä kun lapset hoidossa huomisen.

Sintsu ja öhkö 32+3
 
Viimeksi muokattu:
Bubbeli tuo Opamox ei ole varsinainen unilääke. On tuollainen bentsodiatsepiini, joka rauhoitta ja vie pois ahdistusta, mutta myös väsyttää, etenkin jos ei ole sitä tai sen ryhmän aineita (esim. Diapam) aikaisemmin käyttänyt. Ei varmaan paha, jos käyttää todelliseen tarpeeseen eikä joka ilta, koska aiheuttaa tottumista.

Huonolta näyttää sokeriarvot edelleen. 1 h arvot tänään 11,2 ja 9,1. Neuvola-ajankin unohdin varata, kun on tuo soittoaika vain tunnin. No seurailen tilannetta ja soitan Taysiin, jos eivät viikonloppuna asetu.

Supistelee aika kivasti välillä. Jospa neiti yllättäis ja syntyis itsestään etuajassa. Ei ehkä vielä, mutta kuitenkin.

Onnittelut RvaRuusulle !

Discovery 35+5
 
RvaRuusulle onnittelut vauvasta :flower:

ruoka-aineista, meidän neuvolassa ainaki ihan hysteerisenä pelätään ketoosia ja ku kerroin, että lounaalla ja päivällisellä en syö juurikaan leipää saatika maitoa, sain ketostixit käteen :D no samahan se on pissailla niihin, eipä oo kertaakaan edes häivähtäny punasta.
Mulla on kestäny tosi hyvin syödä puuroa ja maitoa aamupalalla, mutta ei taida kestää enää :/ Yli 8 oli aamupalan jälkeen arvot.

Miten muuten, laitetaanko loppuraskaudessa enää insuille? Mietin ku mulla noita ylityksiä tullu taas muutama, tosin ne on ollu ennalta-arvattavia, mutta jos ne vaikka jatkuis, niin laitetaanko loppuajaksi insuliinille? Mulla tänään viikkoja tasan 35.

Ja mikä parasta, meidän pojan pällerö on kääntynyt itsestään! Eilen neuvolassa terkka tunnusteli ja sano että kyllä täällä alhaalla tuntuu pää, ultralla vielä varmistettiin niin päähän siellä on alhaalla :D
Ei ihme, että supistaa niin herkästi taas. Sama oli alkukesällä ku oli vielä rt:ssä niin supisteli tosi herkästi ja kipeesti :/ Pysyis nyt vaan tuossa asennossa, niin ei tarttis sitten sitä ressata.
Pääsen onneksi neuvolalääkäriin lantion koon arviointiin reilun viikon päästä ku se poliaika on vasta 37+5 viikolla, saa vähän ees osviittaa, että mahtuuko vauva tulemaan.

Duffy ja Oula 35+0 pooooks
 
Bubbeli, jos syö porkkanoita, lanttua, hedelmiä jne., ei voi mennä ketoosiin. Hiilarit pyörii vääjäämättä sadan paikkeilla. Ketoosiin tarvitaan todella pieni hiilarimäärä. Mä en pysty sellaiseen edes "normaali olotilassa". Eli en harrasta ketokarppausta. Se ei sovi minulle ollenkaan.
 
Discovery
Juu, mä kävin kanssa googlailemassa ja se lääkäri taisi määrätä sen lääkkeen enempi mielenterveydellisistä syistä kuin unisyistä..
Katselen tässä jonkun aikaa, että mihin tämä olo menee ja tuleeko se uni. En ihan heti uskalla kyllä lähteä napsimaan tuota!

Duffy

Jeee :) Sain sulta toivoa, että ehkä tää meidänkin pikkuinen tajuaisi kääntyä!
Edellisessä raskaudessa mut laitettiin insuille tasan 35 viikolla. Kaveri joutui insuliineille 37 viikolla. Eli vastaus on, kyllä saattaa joutua.

Sintsu
Mun mielestä toi kebab salaatilla ei kuulosta mitenkään suurelta hiilaripommilta. Entä teistä muista?
Kiinalaisessahan käytetään paljon vihanneksi ja täyslihaa. Jätä riisi pienemmälle, niin eiköhän tuo ole ihan ok sinne mennä :)

Thyme
Pohdiskelin tota ketoosijuttua lisää tässä välillä. Äitini oli jollain dietillä, jonka lääkäri oli määrännyt (en muista mitä ja miksi) mutta siinä piti muutaman kuukauden hiilarittoman kauden jälkeen käydä testeissä ketoosin vuoksi. Äidilläni alkoi tulemaan ketoosin oireita muistaakseni useamman kuukauden jälkeen vasta. Voin tosin muistaa ihan väärin nuo ajat, mutta kauan siinä taisi mennä..
Siksi jäinkin miettimään, että tuskin kovinkaan monelle sitä tulisi vaikka jättäisi hiilarit todella pieneen määrään.. Hysteriaako neuvoloista? Ehkä?

Bubbeli 34+2
 
Discovery
En muista oletko tässä ketjussa maininnut tuosta mahdollisesta käynnistyksestä. En halua lokakuisissa asiaa kauheasti ottaa esille, kun kerran jo taisin sohaista murkkupesään vahingossa..
Olen kiinnostunut näistä käynnistelyistä ja perusteluista itseni vuoksi. Kun tietää vähän muilla olleita käytäntöjä, niin osaan ehkä itsekin vähän urkkia ja vaatia lääkäreiltä enemmän.
Suora kysymykseni kuuluukin, että millä perusteilla sinulle on luvattu käynnistys?
En siis halua mitenkään loukata kysymykselläni vaan olen kiinnostunut :)

Bubbeli 34+2
 
Bubbeli mainitsinkin tässä ketjussa jo toisesta syystä käynnistykseen, jonka viimekertainen lääkäri otti esille osastonlääkäriä konsultoidessa. Tämä oli exhaustio eli tällainen henkinen uupumus. Johtuu pitkälti tästä canalis carpi eli tuosta rannekanavaoireyhtgymästä, kun ei saa nukutuksi. Toinen syy, minkä puhelussaan otti esille oli tämä rd, vaikka vauva nyt ei sokerivauvalta vaikutakaan. Mainitsi myös puhelussa ikäni, joka siis on korkea : /.
 

Yhteistyössä