rehellisyys pahasta???

Hei,
olen 17 vuotta naimisissa ollut nainen. Perhettä on kolmen lapsen verran. Mieheni kanssa ollaan kahdesti käyty ulkona tämän avioliiton aikana. Hän on käynyt yksin ja minä yksin. Nyt sitten kaikki kolme lasta olivat yhtä aikaa yökylässä. Tuntui, että ei ole mitään puhumista, samaa asiaa vatvotaan sataan kertaan ym. Jotenkin siinä sitten herkistyin ja tippa tuli linssiin. Mietin sitä, mitä minulle ja miehelle jää, kun lapset tosissaan esim. muuttavat pois kotoa. Mieheni näki itkuni ja kysyi syytä, aivan kiltisti, siihen. Kerroin, mitä olin ajatellut. Miehenipä kysyi minulta, että eikö meillä ole minun mielestä mitään yhteistä? Vastasin- ei. Nyt kaksi päivää hänen ja minun osalta mykkäkoulua. Olisi pitänyt ilmeisesti vastata toisin, niin tältäkin olisi säästytty!! En jaksa tätä enää... Hän ei vastaa tekstarehinikaan (olen nyt töissä). Mitä neuvoisitte minua tekemään????

 

Onhan se miehelle varmaan aikamoinen pommi jos on luullut kaiken olevan hyvin.. Ja ottaa varmasti itseensä. Mutta uskoisin miehesi miettivän asioita ja sittemmin tajuavan kantasi. Kenties olisi valmis muuttamaan asioita? Jos järjestäisitte enemmän aikaa toisillenne, siis vain te kaksi. Lapset hoitoon ja menette ulos syömään tai muuta mukavaa kahden keskistä.. leffaa tai muuta. Onko miehesi sittemmin puhunut kun töistä tulit, millaista kotona illalla oli?

 

Juteltiin jotain, mutta hänkin oli niin hermostunut, koska on nyt joutunut katsomaan lapsia, minun työni takia, jo monena päivänä. Luulen , että tilanne tästä rauhoittuu, kunhan hän itse lähtee töihin ja lapset omiin töihinsä!