Rikosratkaisu! Miten tämä sinun mielestä pitäisi mennä?

  • Viestiketjun aloittaja Nekka
  • Ensimmäinen viesti
Nekka
Kaksi teini-ikäistä siskosta saavat kutsun kaverille kylään hurvittelemaan, kello on jo yli puolen yön ja kotonta pitää siis karata. Matkaa kaverille on muutama kilometri ja pihalla sataa lunta, jota on kertynyt jo muutama senttinen. Kävelymatka kaverille ei siis innosta. Siskot miettivät hetken, kunnes keksivät ratkaisun. Teinikaksikon vanhimman siskon skootteri on kuin onkin vapaana, joten he päättävät lähteä sillä. Toinen (vanhempi) päättää ajaa skootteria, ja toinen (nuorempi) saa olla kyydissä. Matkaan tuli kuitenkin muutamia ongelmia, olihan keli hyvin kehno, mutta saivat kuin saivatkin skootterin ajettua kaverinsa lähelle olevan kaupan pihaan.
Skootteria ei jostain syystä saatu lukotettua, nämä teinisiskokset eivät siitä hirveästi välittäneet, luottivat onneen ja kipittivät kaverille.
Seuraavana päivänä illalla, toisen siskon puhelin soi tiuhaan. Sieltä soittaa heidän isä. Isä ihmetteli mihin ihmeeseen siskokset on hävinnyt. Lopulta isä lupasi hakea tyttärensä pois kaverin luota. Skootteri jäi siis kaupan pihaan. Siitä ei kehdannut kumpikaan siskoista kertoa.
Kotona, siskokset päättivät kertoa totuuden viimeöisestä. Huutoahan siitä sitten syntyi. Teinisiskosten vanhin sisar vaati, että tämä korvataan, ellei vakuutusyhtiö puutu peliin.
Seuraavana päivänä siskokaksikon vanhempi puhui äitin kanssa, että milloin voitaisiin hakea skootteri pois kaupan pihalta. Äiti sanoi että joku päivä. Sisko ei tiennyt mitä tehdä.
Muutama päivä kului, ja siskojen vanhemmat nauttivat perjantaijuomistaan. Siskojen äitille soitetaan. Puhelimen toisessa päässä on äitin kaveri, joka teki kohtalokkaan havainnon. Kaupan pihalla on paljon nuoria, skootterin kimpussa. Vanhempi sisko huolestuu ja tuntee huonoa omaatuntoa, ja vaatii päässä hakemaan skootterin vaikka väkisten, koska on varma että nuoret ottavat skootterin käsiinsä. Vanhemmat suivaantuivat eivätkä päästäneet siskoa lähtemään, oli myöhä. Sisko ei välittänyt, marssi hakemaan avaimen ja yritti jatkaa matkaansa pihalle, kunnes vanhemmat ottivat kiinnin ja laittoivat avaimen varmaan piiloon.
-Huomenna se on varmana jo viety! ,huusi sisko vanhemmille.
Toinen sisko, nuorempi, katsoi sivusta, toivottomana. Vanhemmat sen sijaan päättivät että skootteri haetaan heti seuraavana päivänä ja piste.
Koitti aamu, ja isä lähti vanhemman siskon kanssa noutamaan skootteria. Siskoa ei olisi voinut enempää kuumottaa istua autossa, kun oli varma että skootteri on pöllitty. Ja niin se olikin. Tyhjää ammotti parkkiruutu, viety on.
Sisarkaksikon vanhin tytär sai tietää skootterinsa kohtalosta. Kaikki asiassa meni mäntyihin, vakuutus ei korvannut.
Vanhin tytär kuitenkin tiesi, että se joka skootterin on haltuunsa ottanut, tietysti siitä korvaa. Hän päätti, että sisarkaksikosta vanhempi, joka ajoi skootteria, maksaa skootterin rahassa hänelle.
Kun vanhin tytär kertoi tästä siskolleen, hän suivaantui. Minkä takia nuorempaa siskoa ei syytetä? Miksi hän ei joudu maksamaan tästä mitään? Hänhän oli asiassa yhtä paljon mukana.
Vanhempi sisko lupasi, että maksaa skootterista puolet. Hänen mielestään toisen puoliskon pitäisi maksaa nuorempi sisko. Nuoremman siskon mukaan hänen ei tarvitse maksaa, koska;
-Hän ei ajanut skootteria, oli vain kyydissä.
-Hänen mielestä skootterin ottaminen ei muutenkaan ollut hyvä idea.
-Hänellä oli aikomuksena ostaa tämä skootteri myöhemmin vanhimmalta sisarelta, mikä selittäisi sen, että ei todellakaan halunnut että se varastetaan.
Mitä mieltä olet asiasta? Pitääkö skootteri maksaa puoliksi, vai pitääkö vanhimman siskon maksaa se kokonaan itse? Kommentoi!
 
niino
Miksi ihmeessä nuoremman siskon pitäisi maksaa mitään? Jos lähden mummoni kanssa mummon autolla matkaan yhteisellä päätöksellä ja auto varatetaan tai vaurioituu, minun ei kuulu maksaa mitään.
 
Nekka
Miksi ihmeessä nuoremman siskon pitäisi maksaa mitään? Jos lähden mummoni kanssa mummon autolla matkaan yhteisellä päätöksellä ja auto varatetaan tai vaurioituu, minun ei kuulu maksaa mitään.

Skootteri, oli teinisiskoten vanhimman siskon skootteri. Skootteria ei omistanut kumpikaan näistä kahdesta "syypäästä", vaan heidän paria vuotta vanhempi, kolmannes sisko.
 
"hmm"
siis se skootteri on ollut siellä kaupan pihalla vuorokauden ilman et kukaan tiesi et on edes kadonnut, ja senkin jälkeen jätetään vielä useammaksi päiväksi vaikka matkaa on pari kilometriä?
ihan ihme juttu
 
[QUOTE="hmm";30769263]siis se skootteri on ollut siellä kaupan pihalla vuorokauden ilman et kukaan tiesi et on edes kadonnut, ja senkin jälkeen jätetään vielä useammaksi päiväksi vaikka matkaa on pari kilometriä?
ihan ihme juttu[/QUOTE]

Ihan samaa mietin... Miksi skootterin omistaja ei hakenut skootetria takaisin? Tai vanhemmat?
Mun mielestä myös molemmat siskokset ovat jonkinlaisessa korvausvastuussa skootterista, koska ottivat sen luvatta haltuunsa, jättivät sen lukitsematta kaupanpihaan... Ei väliä sillä kuka ajoi... skootterihan käytännössä varastettiin isosiskolta.
 

Yhteistyössä