Rintamaito kelpaa,mut tavallinen maito ei!!!!

Moikka!
Mul 8.6 vuoden täyttänyt pojan vesseli.Rintaa haluaa aamuin ja illoin.Päivällä koittanut lämpöisen ruoan jälkeen antaa tavallista maitoa mukista,mut ei kelpaa.Pää kääntyy pois ja "tittin" huutaminen alkaa.Haluaisin päästä imettämisestä jo eroon,kun olis toiveissa perheenlisäys.:)Vastauksia kaipailisin!
 
Minä jouduin lopettamaan imetyksen lapsen ollessa vuoden ikäinen oman lääkityksen vuoksi. Tiesin kyllä lääkityksen aloituksesta, joten pikkuhiljaa vähensin imetyskertoja. Tavallinen maito ei kelvannut alkuun ollenkaan, mukista meni ihan vain muutama pisara. Aikaa myöten poika oppi maitoon, mutta siihen meni useita kuukausia. Alkuun joi ylipäätään paremmin piimää, nyt juo mieluummin maitoa. Pillillä juomistakin voisit kokeilla, meillä se sujui jo varhain ja oli lapsesta hauskaa. Annoin myös välillä laihaa kaakaota ja sehän maistui (tästä tosin voi olla montaa mieltä, mutta meillä lapsi on juonut/syönyt niin huonosti maitotuotteita, että musta on ok silloin tällöin). Ja meillä meni alkuun paremmin hylamaito, sehän maistuu makeammalta.

Tiukkana piti olla tissin suhteen, lapsi itki sen perään liki viikon. Nyt ei onneksi muista enää tissiä ( 1 v 9kk). Tosin tietää kertoa, että "äidin tissistä juo vauvat maitoa" :)
 
Kiitos vastauksista...oon todel kiitollinen.mul ittellä laktoosi-intoleranssi,joten käytän HYLA-tuotteita.Voisikohan se olla perinnöllistä.Hyla-maidon maku muistuttaa rintamaidon makua.Josko HYLA-maitoa antamalla voisin vieroittaa 1v. pojan vesselini rinnalta???Vastauksia ja kokemuksia,onko kellään kyseisestä asiasta?
 
Ihan hyvin voit tarjota hyla-maitoa. Onhan se makeampaa, kuin tavallinen maito ja siinä mielessä äidinmaidon kaltaista. Noin pienellä harvoin on laktoosi-intoleranssia. Ottaen huomioon, että äidinmaidossa on laktoosia enemmän kuin lehmänmaidossa (7g/dl).
 
Kaikilla ei siis imetys, edes täysimetys alle 6 kk ikäisellä, estä raskautta. Eikä normaalikuntoisen naisen elimistö raskauden alussa joudu liian koville, vaikka imettäisitkin.

Jos maito ei mene muuten, kokeile upottaa se ruokaan ja tarjoa juomaksi esim. vettä. Meillä 1.5 v juo ainoastaan ja vain vettä (äm:n lisäksi) ja saa maitoa ruoasta, koska ei voi juoda allergiansa takia maitoa, kypsää maitoa siis kestää.

Neuvolassa muuten kehotettiin allergisellekin kokeilemaan hyla tai laktoositonta maitoa, jos tavallinen aiheuttaa oireita, joten ei se nyt ainakaan pahasta ole. Meille sekään ei sopinut.
 
Meidän pojalle (tänään 2v.) ei kelpaa edelleenkään tavallinen maito. En jaksa stressata enää kun kuitenkin piimää vetää mielellään, viiliä, juustoa, jugurttia jne samoin. Mut maitoa ei. Paitsi kaakaona mut ei sitä nyt kokoajan viiti :p
Rinnalla poika käy edelleen aamuisin mut näyttäs siltä et pikkuhiljaa alkaa vieroittua. Hyvä niin, kun tässä toista odotellaan :)
 
meillä poitsu 10 kk, kiinteiden ohella vielä täysimetys kun ei huoli pulloa, mukia, ruiskua tms. tutista puhumattakaan. nyt parhaillaan menossa yösyötöistä luopuminen (lue tappelu). hyvinä päivinä olen saanut hörpytettyä vähäsen piimää tai vettä, mutta rintamaitokaan lypsettynä ei kelpaa herralle, mistä lienee. piimässä niin erilainen koostumus että poitsu hämääntyy ja suostuu vähän juomaan. meille myös toinen tulossa että tarkoitus olisi tässä muutaman kuukauden sisällä saada imetys kokonaan lopetettua. (tai edes toiveeni suhteellisen kokonaisesta yöstä ennenkuin valvomiset taas alkavat uutta kierrosta:))
 

Yhteistyössä