Runo kummille hakusessa sun muuta mietettä...

Tuleeko kenelläkään mieleen kaunista runoa kummille, sellaista jossa kummiksi pyydetään tms?

Kirjoitan kummeille kirjeet vauvan nimissä ja annan ne ristiäisissä. Kirjeessä runon lisäksi kerron siis siitä, kuinka kummin ei tarvitse olla lahjojen kantaja tai lapsenpiika, vaan läheinen ihminen jolta toivotaan aikaa ja rakkautta, sen verran kuin kummilla on mahdollisuus antaa. Ja kummilapsi lupaa olla myös yhteydenpitäjänä, eikä vain ottajana.

Lisäksi annetaan kehystetty kuva lapsesta. Näin tehty kaikkien lasten kohdalla. Ja noin 2-3 kertaa vuodessa lapset sanelevat (tai kirjoitan pienempien puolesta) kirjeet kummeille, piirtävät mukaan kuvia ja lähetän muutamia teetettyjä kuvia. Näin meillä pyritään pitämään kummeista huolta eikä vain toisinpäin.
 
lip lap
Kummia odottaa nyt,
perheemme vastasyntynyt.
Vaippaa ei ole ihan pakko osata vaihtaa,
mutta lapsellisuuksia et saisi kaihtaa.
Lopulta muksu kun teininä luokses kurvaa,
olisi ihanaa jos hän yhä sinulta saisi tukea ja turvaa
 
tsiisii
On meille vauva syntynyt
ja nimi hyvä löytynyt.
Nyt tarvitsemme kummia
ja Sinä oisit sopiva!
Siks kysymmekin Sinua,
se Meille oisi kunnia!
Me ollaan nyt päätetty,
että teidän tahto on häädetty.
Halusitte tai ette
turhaan vastustelette.
Teistä tulee meidän murulle kummeja,
vaikka oottekin kelvottomia pummeja.
Siistikää siis tapanne,
ja myykää onkivapanne.
Lapsemme tarvii vain hienointa ja parasta,
joten jos et hopealusikkaa muuten saa niin varasta!
Kastetilaisuudessa lausutte ja laulatte virsiä,
tästä lapsesta ei tehdä mitään Kirsiä!
Muuten olette sitten hiljaa,
ihailette vain meidän Miljaa.
Juhlassa sovitaan myös hoitovuorot,
milloin alkaa lapsen baletti ja kuorot.
Mukana olette aina,
tiistaina, torstaina ja sunnuntaina
 
Kiitos runoista! Tuo keskimmäinen on vähän turhan pitkä...

Tämmöisen löysin googlettamalla, kiva tämäkin:

Tule mukaani tähän maailmaan,
tule mukaani turvaa antamaan.
Ota kädestä silloin kun tarvitsen,
ole minulle läheinen aikuinen.
Tule mukaani tähän maailmaan,
tule kummiksi, vastuuta jakamaan
 

Yhteistyössä