Kysymysmestari
pelottaa synnytys hirveästi ja itsellä paniikkihäiriö, olisiko mahdollista saada keisarileikkauksella?
Alatiesynnytyksen terveysvaikutuksen on muuta kuin "kuume". Puhutaan vakavammista sairauksista, refluksi, astma ym. Ja kyllä suomessa on viimeisen 50 vuoden aikana moni kuollut sektioon tai siihen liittyviin komplikaatioihin. Ei se mitenkään harvinaista ole.Miksi ihmisten pitää olla heti saarnaamassa jos joku haluaa sektion. Kaks sektioo tehty paranin kokonaa 2viikos ja 1 viikos. Jopa ne jotka synnytti alateitse sanoo että niillä on kestäny toipuminen pitempää ku mulla. Ja kummatki lapset terveita. On ollu yhden kerran vanhemmalla kuumetta. Muutenki kasvaa ja kehittyy hyvin. Kyllä sektio on iso leikkaus mutta eipä suomessa kukaa siihen ole kuollu. Ainakaa viimisee 50vuotee. Ja kaikki ystävät, tutut ja tuttujen tutut on toipunu hyvin ja nopee sektiosta. Voin kertoo vaa pelkkää hyvää siitä
Lääkärillä on ollut sitten väärää tietoa. Tää on kaksplussalta kopsattu eräskin tuttu tapaus vuodelta 2012. Ja ei todellakaan ole ainoa.No marraskuussa juuri juttelin lääkärien kanssa että kuin moni nainen on kuollu sektioo. Niin vastaus oli että 0. Että hyvin monta tässä 5 kuukaudessa on sit kuollu. Mä ainaki suosittelen lämpimästi sektiota kaikille
Juurikin näin. Toipuminen oli yhtä nopeaa myös omalla kohdalla. Lapsella ei ole olllut allergioita, korvatulehduksia, mistään vakavammasta nyt puhumattakaan.Miksi ihmisten pitää olla heti saarnaamassa jos joku haluaa sektion. Kaks sektioo tehty paranin kokonaa 2viikos ja 1 viikos. Jopa ne jotka synnytti alateitse sanoo että niillä on kestäny toipuminen pitempää ku mulla. Ja kummatki lapset terveita. On ollu yhden kerran vanhemmalla kuumetta. Muutenki kasvaa ja kehittyy hyvin. Kyllä sektio on iso leikkaus mutta eipä suomessa kukaa siihen ole kuollu. Ainakaa viimisee 50vuotee. Ja kaikki ystävät, tutut ja tuttujen tutut on toipunu hyvin ja nopee sektiosta. Voin kertoo vaa pelkkää hyvää siitä
Tunnen kaksi alzheimerpotilasta. Molemmat ovat syntyneet "perinteisin menoin". Puhkeaa, jos on puhjetakseen. Muistisairaus tulee jokaiselle, jos tarpeeksi vanhaksi elää. Ylipainoon taas voi vaikuttaa omilla elintavoilla. Minä annan siivet, mutta tuulille en voi mitään.Kuinkas vanha sun lapsi on? Mistä tiedät, ettei sairastu alzheimeriin tai tule ylipainoiseksi? Kun kyse on vakavista taudeista jotka voi puhjeta vasta aikuisena.
Oletko kokeillut synnyttä alakautta? jos et, et tiedä onko se sun juttus. Vai oletko näitä perinteisiä "iik mun pimppa menee pilalle"Jos bakteereita kaipaa, voi sen vauvan nassua hinkata sinne alapäähän syntymänkin jälkeen. Oikeasti näin on jo jossain tehtykin.
Olen saanut sektion ja saan toisenkin. Jokainen saa valita. Synnyttäminen ei ole mun juttu.
Mitenköhän tuohon Alzheimeriin liittyvää riskiä on oikein tutkittu? Siihen sairastuva sukupolvi lähinnä kuoli synnytyksiin, jos ongelmia oli (ja pelkosektioita ei todellakaan ollut olemassa). Varhaisiän alzheimer taas on voimakkaasti perinnöllinen. Muutenkin syntymän ja sairastumisen välissä on sen miljardi tapahtumaa, joten aikamoinen tutkija saa olla, että uskaltaa vetää tuon johtopäätöksen...Kuinkas vanha sun lapsi on? Mistä tiedät, ettei sairastu alzheimeriin tai tule ylipainoiseksi? Kun kyse on vakavista taudeista jotka voi puhjeta vasta aikuisena.