Saakutin sisustusongelma kylppärissä, keksittekö te vai hankinko jonkun suunnittelijan?



Tälläistä mosaiikkia on nyt sellaiset 25 neliöö, seinille siis.
Saumattava miehen mielestä valkoisella, koska se kuultaa himpan verran läpi.

MUTTA se ongelmien ongelma.
Miehen mielestä toi on liian tumma ns. kaatuu päälle, vaikka olis lamppuja kuinka.
Vaatii lisäks siis toista laattaa.

(Ehdotin kultamosaiikkia sinne sun tänne, no ehkä ei riitä...?)

Eli tarttis sitten sen isomman laatan kaveriksi esim raitaa seiniin noitten kanssa + lattialaatat + katto!
Nyt tuntuu, että liian monta muuttuvaa osaa mulle. :rolleyes:
 
M32
Eipä tuosta mitään harmonista valohoitohuonetta saa millään ilveellä. Täytyy pyrkiä dramaattisuuteen ja hyväksyä tummuus ja sopukkamaisuus. Kylppärin sisustuksessa voi kuitenkin revitellä rohkeammin ja tehdä ratkaisuja, joita ei vaikkapa olkkarissa uskaltaisi. Kulta on minusta oikein hyvä ajatus. Myös kupari tai muu metallisävy. Joku kullattu peuratrofee tai muu ihmehimmeli vielä seinään. :)
 
Eipä tuosta mitään harmonista valohoitohuonetta saa millään ilveellä. Täytyy pyrkiä dramaattisuuteen ja hyväksyä tummuus ja sopukkamaisuus. Kylppärin sisustuksessa voi kuitenkin revitellä rohkeammin ja tehdä ratkaisuja, joita ei vaikkapa olkkarissa uskaltaisi. Kulta on minusta oikein hyvä ajatus. Myös kupari tai muu metallisävy. Joku kullattu peuratrofee tai muu ihmehimmeli vielä seinään. :)
No en mä mitään valohoitohuonetta haluakkaan, etsin vaan epätoivon vimmalla nyt lisää laattoja ton kaveriksi. Ärps. :D
 
Onko se starkin laatta. Vaikea nähdä kun ei saa suurennettua.

Kuinka paljon muuta laattaa tarvitaan - jne?
Rautialla on joku suunnitteluohjelma, mutta niissä on niin rajoitetut värit, että ei taida olla apua.

Jos haluatte sittenkin jotain vaaleaa siihen joukkoon, niin yks idea on laittaa kalusteita, kaappeja vähän lisää. Haen jonkun koukeroiskoristeellisen hirvityksen kuvan vielä tähän jos löydän sen. :D

toinen juttu, millä saa oikaistua "asioita" on vaikka se kullanvärinen pinta yksivärisenä, ja siihen päälle joku sisustustarra, tumma kuvio tai "piirros".
 
A,p.
[QUOTE="vieras";29033569]Pyytäkää apua vaikka jostakin liikkeestä. Valkoisella saumaaminen tekee minusta laatasta kuin jonkun palapelin.[/QUOTE]

Lasimosaiikki on lähes pakko saumata valkoisella.
Koska se näkyy läpi.
Ja se mosaiikki sen vuoksi menettää väriään, jos saumausväri on joku muu.
Ja/tai liima-ainekin pitää olla samaa väriä.

Näin sanoopi mun mies ja myös google.

Ihan en tajua/usko asiaa, mutta...

Niin ja se koko:
2,4m x 4m (5m?) + 3m eli L-väärinpäin, joten L:n pitkäsivu on pönttö + allas, sitten kylppäriä muuten (suihkunurkka ja amme) ja siitä L:n lyhen pään sivusta pääsee saunaan.
Ainoastaan toi 2,4m on pysyvä koko, muut liikkuu (varasto toisella puolella ilman seinää nyt ja entinen vessa, tuleva kkh toisella puolella ilman seinää nyt)
 
A.p.
Niin, ei mitään tarroja tässä vaiheessa, kun rakennetaan.

Tietysti sinne tulee valkoinen amme, valkoinen malja-allas (puutaso + valkoinen laatikosto) + pönttö, ja mietin ns. kylppärin puolelle pitkää kaappiakin.
 
"vieras"
Minusta tuollaisen pariksi kannattaa laittaa vaan yksiväristä valkoista laattaa ilman mitään koristeita ja tilpehöörejä. Saumausaineeksi kannattaa valita Mapei Ultracolor Plus, jos ei halua hinkata kyynel silmässä valkoisia saumoja tulevaisuudessa.
 
  • Tykkää
Reactions: evvk
A.p.
[QUOTE="vieras";29033587]Minusta tuollaisen pariksi kannattaa laittaa vaan yksiväristä valkoista laattaa ilman mitään koristeita ja tilpehöörejä. Saumausaineeksi kannattaa valita Mapei Ultracolor Plus, jos ei halua hinkata kyynel silmässä valkoisia saumoja tulevaisuudessa.[/QUOTE]

Juu tottakai saumausaine pitää olla mahdollisimman "teknistä", se tässä nyt ei ongelma olekkaan. ;)

Yritinkin tässä googlettaa jotain rikottua valkoista laattaa, siis väri rikottua, ei pinta heko heko.
 
A.p.
[QUOTE="vieras";29033595]No hyvä jos on selvä. Yhdeksän kymmenestä laittaa huonoa saumausainetta. Kannattaa ottaa vinkistä vaarin.

Tyhän pitää kysyä että mikä on väri rikottu laatta?[/QUOTE]

Kuten yllä kirjoitin "rikottu" valkoinen väri... ;)
 
Huygvjjj
Sun miehesi varmaan kauhistuisi, jos tulisi meille. Meidän suihkutilassa on tuota laattaa lattiassa (tai vastaavaa) ja se on saumattu tummalla. Seinät ovat isoa valkoista laattaa, mutta katossa on melkoisen tumma paneeli (en muista mitä lämpöäsiteltyä puuta se on, mutta öljyttynä siitä tuli paljon tummempi).

Mun mielestä lattia on tosi kivan näköinen, kun ne "kultaiset hiukset" kimaltelevat niistä laatoista. En voisi kuvitellakaan sitä valkoisella sauma-aineella. :x Häiritsevän näköistä, minun mielestäni.
 
A.p.
Sun miehesi varmaan kauhistuisi, jos tulisi meille. Meidän suihkutilassa on tuota laattaa lattiassa (tai vastaavaa) ja se on saumattu tummalla. Seinät ovat isoa valkoista laattaa, mutta katossa on melkoisen tumma paneeli (en muista mitä lämpöäsiteltyä puuta se on, mutta öljyttynä siitä tuli paljon tummempi).

Mun mielestä lattia on tosi kivan näköinen, kun ne "kultaiset hiukset" kimaltelevat niistä laatoista. En voisi kuvitellakaan sitä valkoisella sauma-aineella. :x Häiritsevän näköistä, minun mielestäni.
No sähän voit sitten todistaa, ettei se sauma-aine + liima (mikälie) kuulla sieltä alta?
Tai muuta laatan väriä? =)
 
Ok, yön pimeydessä lievässä kuumeessa päädyin tähän:

Alaosa koko matkaltaan (noin 3/5 tai 2/3) tätä alkuperäistä laattaa:


Väliin silleen aaltoilevasti ja "pilkottuna" tätä.


Ja se loppu yläosa (2/5 tai 1/3) tätä. Ehkä.:confused:


Ja en ees jaksa laskea, mitä toi muutos maksaa.
Toi alkuperäinen laatta, mitä löytyy 25 neliöö OLISI maksanut 180€/neliö,
mutta saatiin huomattavasti halvemmalla.
Näitten muitten kanssa ei varmaankaan samaa tsägää enää ole.:'(
 
"sisustelija"
Mä laittaisin yhden, näyttävän seinän tuota ekaa tummaa, loput suurta valkoista laattaa. Älä ala pilkkomaan kolmea laattaa joka seinälle tulee kyllä tosi tunkkaista... Jos haluat, että on pimeää, niin sitten yhtä laattaa(eka) ja ehkä tuosta kultaisesta joku pystyboordi tms mukaan.
 

Yhteistyössä