Sairastaako teidän 10-vuotiaat vielä paljon?

  • Viestiketjun aloittaja mappi
  • Ensimmäinen viesti
mappi
Meidän kolmasluokkalainen kun tuntuu saavan KAIKKI koulun virukset itseensä. On tosin allergikko, mutta silti. Vastustuskykyä ollaan vahvistettu Urticalcinilla ja C-täkin hän syö.

Silti tyttö on parin viikon välein pienessä kuumeessa ja kurkku kipeänä. Ja nyt mahataudissa kotona! Luulisi, että tuossa iässä ei enää sairastaisi niin paljon kun pari vuotiaat....
 
tea
Kelju juttu tuo sairastaminen. Tuo ikä tosiaankin pitäisi jo olla sitä terveintä aikaa. Meillä on 10- ja 11 -vuotiaat pojat, jotka eivät ole olleet tänä talvena päivääkään pois koulusta. Eikä edellisinä vuosinakaan taida olla kuin pari poissaolopäivää per talvi sairauden vuoksi. Ajattelin pari viikkoa sitten, että nyt kaikki sairastaa, kun perheen kuopus, 6-vuotias eskarilainen, oli viikon kovassa kuumeessa, mutta ei. Kaikki muut selvisimme siitä viruksesta.

Toisaalta minun oma pikkuveljeni, joka kirjoittaa nyt tänä keväänä, on ollut aina ja paljon sairastamisen vuoksi pois koulusta. Tuntuu, että hän oikein imuroi kaikki liikkeellä olevat taudit itselleen. Samoin minun nuorempi siskoni sairastelee paljon vielä aikuisenakin. Olisiko tuo sairastamisalttius yksilöllistä?
 
En muista koska ois ollut viimeksi koulusta pois. Tais olla viime tai edellisenä vuonna kun viimeksi oli kipeenä.
Joku pika-vatsatauti kyllä oli, mut sekin vkl:na.

Annan heti flunssaoireisiin Aconitumia, se auttaa.
 
Meidän Nina on sairastanut aika paljon nyt tammikuu - huhtikuu välisenä aikana. Koulusata Nina on ainakin ollut pois ja yleensä liittyen flunssaan tai mahatautiin. Lämpöäkin on ollut aina välillä aamuisin.
 
mappi
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.04.2007 klo 17:54 Kata kirjoitti:
En muista koska ois ollut viimeksi koulusta pois. Tais olla viime tai edellisenä vuonna kun viimeksi oli kipeenä.
Joku pika-vatsatauti kyllä oli, mut sekin vkl:na.

Annan heti flunssaoireisiin Aconitumia, se auttaa.
Meillä myös aconitum käytössä ja nyt keskimmäiseen korvakipuun annoin pulsatillaa. Jos nämä taudit on allergiataustan syytä. Huokaus.
 

Yhteistyössä