se kuilu mun ja miehen välillä...

mulla on kuoleman kautta mennyt jo pienestä asti isä,mummu,vaari,ja eno.
mulle todella läheisiä.
mulla on uusi huolen aihe siitä että mun täti(tosi läheinen)laittoi ison summan rahaa tilille ja sanoi että haluaa antaa enneku kuolee.
isä menehtyi siis 38v ilman erityistää syytä,sydän pysähtyi vaan.eno kuoli kotonaan,nukkuen sohvalle istualteen,oli siinä monta päivää(noin 60v).
eli ihan ymmärrettävää että täti halusi laittaa ns. jakoon mulle ja siskolle koska ollaan ainoat siitä puolen suvusta.oli ajatellut järkevästi että antaa rahojaan nyt jakoon ettei meidän tarvitse maksaa veroa aikanaan mikäli hän laittais meille erikseen.tästä siis puhunut jo aikaisemmin.

mä itkin koko yön,istuin sohvalla ja mietin,kaikkea sitä mitä olen kokenut.
mies ei sitä tiedä,eikä ollut eka kerta.
miehellä kuollut vaari ja mummu,vaari oli tosi läheinen mummu taas ei niinkään.

pääongelma on siis se että mulla olis niin paljon kerrottavaa ja haluaisin sellasen ihmisen rinnalleni jolle vois kertoa vaikka keskellä yötä että on paha olla,on ikävä jne..

mutta miehelleni en pysty.
mies on hyvin vahva tietyllälailla,eli mitä vähemmän vetistelee sen parempi.
joten tilanne on monimutkainen..
mies kuuntelee,lohduttaa mutta toisinaan on välinpitämätön ja usein on tehny mieli sanoa hälle että mitäpä jos kuuntelisit kun et ole itse joutunu kokemaan samaa.
että se "ei se kuole vielä pitkään aikaan ja mitä sä tommosia tyhmiä mietit"ei lohduta mua.tekis mieli vaan tiuskatsa että mitä säkin siitä tiedät.
en ole sitä onneksi tehnyt..vielä..

mutta yritin siis tänään hänelle kertoa kuinka hämmentynyt oli siitä rahasummasta ja tädin puheista..siitä että haluaa tehdä niin ennku kuolee.
mies vain kohautteli olkapäitään,etteä ei se kuole jne..katto telkkaria tiiviisti ja tuli oli sen puhetyylistä että hän ei halua nyt kuunnella..

mä en tiedä tajusko kukaan mutta pointti oli se että pystynkö koskaan kenellekkään kertomaan häpeämättä siitä kuinka joskus vietän öitäni itkien ja surren..kannattaisko mun kertoa näistä asioista esim-. siskolle..miehelle kun en vain osaa..
ja jos jollain samantyyppistä niin mulle voi laittaa vaikka yv:tä jos haluaa jutella.

 

Toivottavasti ei laittanut liian suurta summaa, ettei mene lahjavero.

 

siitä lahjaverosta en tiedä...avasin hänen pyynnöstään säästötilin enkä tiennyt summasta kuin vasta siinä kun allekirjoitin paperit.

mikäli muistan jostain että jos se lahjavero menee 3000 ylöspäin niin sitten ei mene...

mutta tuo ei ollut yhtään se pointti mihin pyrin..

 

kyllä tuntuy taas siltä ettei mun alotukset kiinnosta...

 

mä tiedän tasan miltä susta tuntuu.

 

hankala homma varsisinkin jos haluat olla suhteessa "loppuelmän". laita vaikka telkku kiinni ja kato ukkoas silmiin että nyt on sellainen homma kyseessä että tertten sun kuuntelevan. Voihan olla ettei ukko stiedä miten hauaisit sen ragoivan, joetn on "hiljaa".

 

Mutta jos se hetki vaan oli sellainen, ettei jaksanut keskittyä? Jollei se asia nyt tuntunut juuri tällä hetkellä niin akuutilta? Jos koittais vielä huomenna?

Tiedän kyllä, meillä ihan sama, miehestä on turha toivoa sellaista kuuntelijaa, ymmärtäjää ja ajatusten vaihtajaa. Ihan OK mies, mutta tuohon hommaan siitä ei ole ja mun on se vaan pakko hyväksyä, hän ei siitä muuksi muutu. Usein myös tosin vaikuttaa se äänensävy, jolla aloitan, mutta aina ei sekään. Ja jos joskus jotain sanoo, niin ainakaan ei jää tuntikausiksi vääntämään samaa asiaa.

Hän jotenkin kokee, että jos sanon jonkin ongelman, niin että hänen pitäisi se ratkaista. Siitähän ei ole kyse, vaan että hänen pitäisi kuunnella ja yrittää ymmärstää.

Mutta sellaisia monet miehet vaan on, kaikkea ei voi saada.

Mun mies ei ainakaan juokse kapakoissa/ naisissa/ yms. inhottavaa mitä ongelmia monilla on.

 

Ehkä sun kannattais jutskata vaikka sun siskon kanssa. Voihan olla, että jos sun miehes ei oo paljoa menetyksiä kokenut, niin hän hämmentyy ja tuntee itsensä avuttomaksi kun ei voi sua auttaa muuta kuin kuuntelemalla (hänhän saattaa kokea, että hänen pitäis pystä auttaa jollain muulla tavalla). Tai vositko sä kertoa sun miehelle, että sä tarviit vaan kuuntelijaa, ettei sen tarvii pelastaa sua joltain, vaan sulle riittä ihan vaan sun miehes olkapää?

 

Juttele kavereille, harvoin miehet noin syvällisiä jaksaa pohtia!

 

Olet ihminen, ihminen on kokonaisuus ja kaikki (menneetkin asiat) vaikuttavat kaikkeen. Voi olla vaikeaa elää ihmisen kanssa, jolla ei ole paljoa elämänkokemusta, kun taas sinulla on. Onko sinulla ketään muuta ihmistä kenelle puhua, jos miehesi ei ymmärrä?

Niin ja älä nyt häpeää tunne siitä, että itkeskelet, pelkäät ja tunnet surua. Kaikki ihmiset niin tekevät.

 

ehkä mun tosiaan kannattais puhua siskon kanssa asioista mitä mun päässä liikkuu.
kylhän se kuitenki on se henkilö joka on kokenu ihan samat asiat.
totta varmaan kyllä se että mies hämmentyy mun puheista eikä tiedä mitä tehdä kun puhun varsinkin näistä kuoleman asioista.
silti jotenkin srettaa se että ei voi vaikka keskellä yötä vaan herättää toista ja kertoa miltä tuntuu.
ja se häpeä...ehkä se juontuu siitä opetusmallista mitä olen saanu..elikkä siitä että pitää hymyillä vaikka väkisin ...ulkopuolisille varsinkin.

mut jotain täytyy tehdä...kiitti neuvoista ja ymmärryksestä
:hug:

 

ehkä mun tosiaan kannattais puhua siskon kanssa asioista mitä mun päässä liikkuu.
kylhän se kuitenki on se henkilö joka on kokenu ihan samat asiat.
totta varmaan kyllä se että mies hämmentyy mun puheista eikä tiedä mitä tehdä kun puhun varsinkin näistä kuoleman asioista.
silti jotenkin srettaa se että ei voi vaikka keskellä yötä vaan herättää toista ja kertoa miltä tuntuu.
ja se häpeä...ehkä se juontuu siitä opetusmallista mitä olen saanu..elikkä siitä että pitää hymyillä vaikka väkisin ...ulkopuolisille varsinkin.

mut jotain täytyy tehdä...kiitti neuvoista ja ymmärryksestä
:hug:

mitä jos juttelisit alkuun jollekkin ihan ulkopuoliselle,ammatti-ihmiselle.enkä nyt tarkoita että tarttisit sitä "kallonkutistajan apua"mutta pääsisit pahimmasta ja sit pikkuhiljaa miestä pehmentämään.on varmasti todella ahistavaa kun ei ole ketään.tiedän tunteen.

 

sepä kun olen jo puhunut ammattiauttajille asioista mutta se ei auta siinä kun muuten menee hyvin mutta tulee kuitenkin mieleen asioita menneestä.
olin laitoksessakin kun romahdin ja silloin mies oli tukenani mutta se hiipui ajan myötä..luulen ettei mies vaan jaksa enää sitä samaa...tai hän saattaa pelätä että kun otan asiat puheeksi niin sama rumba alkaisi taas...

 

sepä kun olen jo puhunut ammattiauttajille asioista mutta se ei auta siinä kun muuten menee hyvin mutta tulee kuitenkin mieleen asioita menneestä.
olin laitoksessakin kun romahdin ja silloin mies oli tukenani mutta se hiipui ajan myötä..luulen ettei mies vaan jaksa enää sitä samaa...tai hän saattaa pelätä että kun otan asiat puheeksi niin sama rumba alkaisi taas...

tää on ihan kuin meillä..mies tukee ja on avuks kaikin puolin, ulkopuolisille oon puhunu, sukulaisia ois jäljellä mut ne ei jaksa kuunnella..ja ulkopuoliset 'kallonkutistajat' pyytäis vaan napsimaan pillereitä...ei kiitos...

ja PuPuli...et ole tasan tarkkaan ainoa joka valvoo, sureksii ja itkee öisin...mie teen sitä keskellä päivääkin...viimeaikoina varsinkin..

 

miehet yleensä ei osaa puhua tai menee hämilleen kun ihana aurinkoinen puoliso onkin yhtäkkiä itkuinen ja surullinen ja sille pitäis tehdä jotain.

ehkä se vaan ei osannut sua lohduttaa, mutta yritti tavanomaisella miehisellä tavalla.

:hug: