Seisomatelineestä..

Kertokaapa kokemuksia seisomatelineestä.Onko ollut turha ostos?Meillä poika (kohta 3v.) on reipas käveleen ja neuvolaankin ja kauppaan on vain vajaa kilometri.Olen kuitenkin harkinnut ostoa että päästäisiin koiran kanssa vähän pitemmälle lenkille sitten kun pikkukakkonen syntyy (la huhtikuussa).Niin ja jos jollain olisi Tampereen suunnalla myytävänä, ilmoita! :wave:
 
Meillä poika oli 2v8kk kun vauva syntyi ja itse mietin kesällä että tuliko hukka ostos kun poika pyöräili reippaasti pitkätkin matkat. Mutta nyt talvella kun ei pääse pyörällä niin kyllä meillä on lautaa ahkerasti käytetty vaikka välillä kun jätetään lauta kotiin niin käveleekin reippaasti. Meillä on alle kilometri keskustaan mutta kyllä olen kokenut hyväksi hankinnaksi ja saahan sen sitten myytyä eteenpäin. Meillä ainakin poika odotti kovasti siskon syntymää että hän pääsisi seisomaan "skeittilauda" päällä.
 
näin meillä
Talvella on raskas käyttää, lumisateella toivoton. Kesällä toimii todella hyvin. Työntöasento on takamus pitkällä, ettei astu laudan reunalle itse, mutta tasaisella ja alamäessä voi työntää hiukan sivusta yhdellä kädellä ja ylämäkeen puskiessa tuo tulee työnnettyä muutenkin takamus pitkällä. Jos isompi päättää, etten kävele, niin silloin voi lyödä laudalle seisomaan, että pääsee jonnekin. Hankalampaa on kantaa toista ja työntää samalla vaunuja.
 
Sitä minäkin mietin että sitten onkin kiva raahata poikaa kainalossa kotio kun ottaa sen pään että minähän en kävele.Ja aika tempperamenttinen poika on että niitä tilanteita varmaan tulee.Ja koira kun vielä on toisessa kädessä niin ei taida muu auttaa kun soittaa taksi..Mutta kiitos vinkeistä. Vielä kun löytyisi jostain läheltä sellainen käytettynä, ei näyttänyt tuolla kirpputori palstallakaan kauheasti olevan.Tai sitten ne oli kaukana.
 
Jos jostain löydät käytettynä, niin muista tarkistaa ennen ostosta että se sopii juuri teidän vaunuihin/rattaisiin.
Meillä on ollut paljon käytössä , ja ilman ei ois pärjätty. Meidän Oran rattaisiin ei sopinut kuin yksi ainoa tietty malli.
Muista kokeilla myös käytännössä, kiinnität alustan rattaisiin tai vaunuihin, ja laitat lapsen siihen. Nimittäin, jos alusta tulee väärälle kohdalle, on lapsella pää juuri vaunun tangon kohdalla, ja sehän ei onnistu.Eli tarkista, että lapsi voi seistä suorassa ja mielellään aika korkea alusta, ettei lumessa pyörät mene maata myöten.

Harmi, meillä saattais pian jäädä nurkkaan toi meidän alusta. Ei kohta enää tarvita, mut nyt heti ei kyl ole myynnissä. Keväällä ehkä vasta. Tosiaan Oran kuomurattaisiin noi menee ainakin hyvin. Ja Tampereen lähellä oltais kyllä..
 
No me asutaan n.35 km Tampereelta.Viialassa, jos tiedät? Ja meillä on juuri oran kuomurattaat jotka on ostettu v.2002.Taitais olla ihan sit sopiva.Eli laskettu aika olisi 20.4, mut jos sit silloin vielä tarvit? :wave:
 
teijuska
:wave: :wave: :wave:

meillä KANNATTI!!!!

Esikoinen 4v seisoo kun 3v ja 2v kyydissä. matkat on 2km kauppareissulla ja kerhoreissulla!!!

Nyt uuden syntyes esikoinen fillaroittee ja 3v menee telineeseen. saa2v vielä kyytiä uuden vauvan kans....

 
Saattas onnistuakkin että kevääksi saisitte. =) Täytyy ihan pohtia asiaa. Tosiaan, kun meillä ei kohta enää tarvita tota.
Paljonko olisit valmis maksamaan? Ostettu vuonna 2002, ja ollut loppujen lopuks aika vähällä käytöllä, vaikka käytetty on toki. Hyvässä kunnossa, ja ostettuna maksoi 60euroa. Kuminauhat, joita tarvit esim bussiin mentäessä on täysin käyttämättömät, sillä me ei olla niitä tarvittu. Koin sen käytön hankalaksi, ja pärjäsin vallan hyvin ilman. Eli kuminauha on kuin uusi, eikä siis repsota tai jousta liikaa edellleenkään. :)
Me olemme lähempänä kuin arvaattekaan, heh, mekin noin 20kilsaa tampereelta =)
 
Kauhean vaikea arvioida mitä maksaisin, mutta onhan se varmaan sitten niin vähän käytetty että ei arvokaan kamalasti putoa.Mutta voit lähettää postia vaikka suoraan minulle jos mietit ensin hetken myymistä... outi.katajisto@netti.fi
 

Yhteistyössä