Sekaisin vielä

Ajattelin luoda uuden viestin.. Vertaistukea täältä. Sain tänään aamulla plussan. Puolen vuoden "projekti" päätöksessä ja (jos kaikki menee hyvin) koko elämän kestävä matka alkamaisillaan. Neuvola varattu ensi viikolle. Ei tämä pitkällä voi vielä olla.. Neuvolatäti puhui viikosta 8, mutta vko 4 varmastikin maksimissaan pitkän kierron vuoksi (38pvää) Pää ihan sekaisin erilaisia tunteita. Iloa, varovaista onnea, pelkoa ja ihan suoranaista kauhua. :ashamed: Kertokaahan, te jotka olette vauvan saaneet/saamassa; oletteko olleet ilon keskellä peloissanne, nimenomaan ihan ensimmäisten päivien aikana? Tunnen itseni toisaalta hyvin varmaksi, toisaalta epävarmaksi. Pelkään, että meneekö kaikki hyvin? Pärjäänkö? Voi hyvänen aika sentään, onko minusta tähän sittenkään.. Nämä tunteen luulin käyneeni läpi, kun aloin yrittämään marraskuussa vauvaa, mutta miten ne tunteet nyt tuli takaisin? Kai se kuuluu asiaan, enkä ole mitenkään epänormaali.. Kertokaa minulle omista kokemuksistanne? Olisiko muista espoolaisia lähiaikoina vauvauutisten saaneita? Saa kirjoittaa. Ystävää kaipaa.

 

Juttuseura kelpaa siis ihan mistä päin suomea vaan.. Meiliosoite profiilissa.

 

Tuttua kovin...Olihan se melkoista myllerrystä silloin kun plussasin ja kaikkea mahdollista mielessä pyöri.
Mutta se on aivan tavallista ja kuuluu asiaan. Raskaus on kuitenkin niin suuri mullistus ja kaikki se mitä vauva tuo sitten tullessaan.
Sitten kun mentiin yli riskirajan ja ne pelot hälvenivät, alkoi miettiä asioita eteenpäin ja on niitä
pelkoja jne edelleen nyt rv 15. Vaikkei yhtään mitään
hälyttävää olekaan ilmaantunut. Ota nyt päivä kerrallaan, turha eteenpäin murehtiminen vie vaan voimia. Itseäni auttoi se että aina se päivä kerrallaan ja yritin ajatella että taas on menty pienen matkaa eteenpäin. Ja seuraava päivä tuo omat juttunsa.

 

no täytyy myöntää että esikosta olin tosi epävarma ja toisinaan onnellinen..vuoron perään...
nyt ajattelin ettei se tunnu enää siltä kun tietää mitä odottaa mutta kyllä sitä välillä on mielessä käyny että jaksaako kahden kanssa ja mitä jos se onki koliikkivauva ja kun totuin tohon esikon helppouteen niinmeneekö mulla sellasen hoitamisessa hermo jne jne...kaikkee ilon ja surun välillä on mielessä käyny...vieläkin kun viikkoja on jo 39 ja odottaa tavallaan että syntys jo niin silti on epävarma olo toisinaan...kai se sitten menee synnytyksen jälkeen ohi taas kun tottuu uusiin rytmeihin jne...

 

Moi! Minkä ikäinen olet? Joko olet miettinyt synnytyssairaalaa?

 

Täällä kanssa yksi erittäin sekavassa olotilassa oleva. Ensimmäisen testin tein äitienpäivänä ja vahva plussa oli. Tänään oli vielä pakko tehdä uusi testi ja varmistaa tilanne. Plussaahan tottakai. Meillä ensimmäinen tulossa ja tilanne on todella jännittävä. Olemme olleet muutaman kuukauden satunnaisella ehkäisyllä (useammin ehkäisy kuin ilman) ja saman tien napsahti. Ihan hyvin näin kolmekymppiseltä.

Tänään varasin neuvolan ja sain sen toukokuun loppuun. Jännittää vaan, kun huhtikuun/toukokuun vaihteessa tiputti kolme viikkoa pienen pientä tippaa. Luulinkin silloin, että kuukautiset ovat vain sekaisin. Mutta pikku hiljaa alkoi epäilys hiipiä ja lopulta oli pakko testata.

Nyt pitäisi opetella ajattelemaan oman navan sijasta omaa mahaa. Mies oli onnellinen tapahtuneesta mutta minulla on vielä ajatukset hieman levällään. Ei me ajateltu, että tämä näin nopeasti tapahtuisi.

Niin ja viikkoja taitaa olla tällä hetkellä 6. <br><br>

 

Mä olin ensin vaan ihan innoissani, sit jotenkin ajan kuluessa on ollu vaikka mitä tunteita. Meillä oli ihan toivottu lapsi, mut musta tuntuu, et mä oon kuitenkin jotenkin vielä kovin epäkypsä (mies vanhempi, joten näin kuitenkin tuntuu hyvältä) ja moni asia pelottaa. Mietin, et miten selviän äitinä, miten selviydyin kesken olevista opinnoista, joiden kanssa muutenkin vaikeaa ym ym. Musta on myös ihan normaalia, että tunteet ei ole vain onnenhuumaa, onhan kyse isosta asiasta. Eihän se vauvakaan tuo sit pelkkää onnea, mut paljon varmasti onneakin. Mulla nyt 16.viikko menossa, eli vieläkin on aikaa kasvaa ihan rauhassa... Kyllä se yhdeksän kuukautta on kuitenkin aikaa tunteiden myllerrykseen ja senkin jälkeen sitä on vain tunteva ihminen...

Mut hirmusti onnea plussasta :flower: Upeaa.