seksi synnytyksen jälkeen

Kuinka nopeasti olette aloittaneet seksielämän synnytyksen (ja episiotomian) jälkeen? Itselläni nyt synnytyksestä kulunut reilu pari viikkoa ja seksihalut on ihan huipussaan, epparikin ihan hyvin parantunut mutta tuntuu ettei ainakaan vähään aikaan vielä uskalla kokeilla....
 
Minulta kiellettiin seksi jälkitarkastukseen asti, eli käytännössä kahdeksi kuukaudeksi synnytyksen jälkeen. Synnytin sektiolla, joten olisin kuvitellut että minulla tuo olisi ollut lyhyempi kuin alatiesynnyttäjillä. Eikö muille ole tosiaankaan annettu mitään rajoituksia?
 
Sitten kun jälkivuoto loppui eli noin 4-5 vkon kuluttua. Täytyy kyllä sanoa, et eka kerta synnytyksen jälkeen tuntui aika "jännältä".. ei siitä kyllä hirveesti nauttinut.. ja eppari haavaa kyllä kiristi jonkin verran et sekin häiritsi.. :D
 
Multa kiellettiin kans seksi jälkitarkastukseen asti. Pari päivää aikasemmin kuitenkin tuli sekstailtua eli n.7 viikkoo synnytyksen jälkeen. Ja ei tuntunut missää.. Siis niinku kipeeltä tai pahalta :LOL:
 
alakautta synnytin ja ei ollut mitään rajoituksia, mutta repeämä oli kipeä pitkään ja vuotoa oli paljon että ei halujakaan ollu, oli vain pikkuinen mielessä. 8vko synnytyksen jälkeen ja jännitti kyl ja tuntui upeelta ja ihanalta kun sai olla lähellä rakasta miestä. :heart:
 
Vajaa viikko sektion jälkeen, vaikka terkkari meinasi kotikäynnillään, että kannattaa odottaa jälkiktarkastukseen asti ja että en nauttisi seksistä vielä näin pian synnytyksen jälkeen. Hahah, en kehdannut sanoa, että on tässä jo harrastettu ja nautinkin vielä:)
 
Esikoisen jälkeen 2vkoa synnytyksestä, ei sattunut, mutta ei kyllä muutenkaan oikein tuntunut miltään.. :LOL: Mies tuntui olevan vähän kauhuissaan, kun odotti kai kaiken olevan jo palautunut ennalleen.. :D Tämän toisen jälkeen en pidä niin kiirettä, synnytyksestä nyt 10vrk, eikä seksi kyllä ole käynyt mielen vieressäkään.. :D Kyllä sitä ehtii..
 
Me kokeiltiin ensimmäisen kerran varmaan n. 3kk synnytyksestä ja itkuksi meni -sattui ja tuntui tosi kummalle. Heti seuraavana päivänä kuitenkin sujui jo paremmin. Synnytykstä on jo kuukausia, mutta edelleen alussa kiristää kummasti. Paljon liukkaria tarvitaan ja meno on aika varovaista.
 
no meil koht 3kk eikä olla vie aloitettu :( oltais muute aloitettu jo noin kuukausi sitte mutta tarvii odottaa et menkat alkaa et voin alkaa napsii ehkäisypillereit :D ku kortsuja ei käytetä enkä luota imetykseen ehkäisynä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti ja prinsessa:
no meil koht 3kk eikä olla vie aloitettu :( oltais muute aloitettu jo noin kuukausi sitte mutta tarvii odottaa et menkat alkaa et voin alkaa napsii ehkäisypillereit :D ku kortsuja ei käytetä enkä luota imetykseen ehkäisynä.
Jos me oltais odotettu menkkoja, niin olis saanut vuoden odottaa joka kerta...
 

Yhteistyössä