Sekundäärisesti lapsettomat

Miten te jaksatte ja mistä saatte voimia kierrosta toiseen? Oletteko jo lähteneet lääkäriin ja mahdollisiin hoitoihin? Onko löytynyt mitään syytä lapsettomuudelle? Itse olemme yrittäneet saada toista lasta pian jo 2 vuotta, esikoinen tärppäsi helposti kolmannesta kierrosta. Esikoinen on nyt jo 3 v. 8 kk ja toista vauvaa vaan ei kuulu. Lääkäriin en ole vielä lähtenyt, mutta nyt kesällä mahdollisesti menossa. En vaan edes tiedä, haluanko mitään hoitoja, koska ne tavallaan pelottavat.

Tänä aikana varmaan 10 ystävääni tai tuttuani ovat saaneet toisen lapsen, mikä on aika rankkaa. Tuntuu tosi epäreilulta, kun joutuu odottamaan ja odottamaan ja mahdollisesti ei saa toista lasta koskaan.

Mistähän saisi voimia tai millähän pystyisi unohtamaan koko jutun?

 

<Tänä aikana varmaan 10 ystävääni tai tuttuani ovat saaneet toisen <lapsen, mikä on aika rankkaa. Tuntuu tosi epäreilulta, kun joutuu <odottamaan ja odottamaan ja mahdollisesti ei saa toista lasta koskaan.

Niin ja moni ei löydä edes sitä oikeaa jonka kanssa voisi edes haaveilla saavansa lapsi. Ja monta pari ei saa edes yhtä lasta vaikka kuinka haluaisivat.

Kannattaisikohan välillä olla tyytyväinen siihen mitä jo itsellä on?

 

Mullakin särähti korvaan tämä kirjoitus. Esikoinen on "jo" 3 v. eikä vieläkään toista kuulu, haloo, jotkut ei oo saanu vielä ensimmäistäkään! Nauttikaa ja iloitkaa siitä 3-vuotiaasta, mä antaisin aika paljon jos meille suotaisiin edes yksi lapsukainen

 

Joskus sitä melkein toivoo, että nämä ensimmäisen lapsensa helposti (joskus jopa vahingossa) saaneet joutuisivat seuraavia hetken odottamaan, niin eivät pitäisi lapsia itsestäänselvyytenä...

 

Pupu-77 :wave:
Tiedän mitä käyt läpi. Meillä jo 5v lapsi, joka sai helposti alkunsa. Toista ollaan yritetty puolitoista vuotta. Kummastakaan ei ole oikeastaan mitään vikaa löytynyt. Eka inssi oli helmikuussa ja ei onnistunut. Toinen inssi oli maanantaina (nyt siis pp4), eli ei auta kun odotella mitä tuleman pitää.

Tiedän että pitäisi olla onnellinen että on jo yksi lapsi, ja olenkin. Mutta sattuu ja tosi paljon kun toista ei vaan kuulu.
Voimia kaikille sekundäärisille :hug:

 

:x Olipas aika rankkaa tekstiä Vieraalta...

Eiköhän nyt oteta ja rauhotuta tämän asian kans. Jollekki vaan lapsia suodaan ja toiset joutuu elämään niitä ilman, niin se vaan on! Ei pidä rangaista niitä, jotka ovat saaneet lapsen jos ite ei siinä onnistu!

 

Meidän esikoinen on vasta 2, mutta toinen lapsi olisi todella tervetullut. Kakkosta ollaan yritetty 8kk. Se että niin kovasti haluaisimme toisen lapsen ei varmasti vähennä rakkautta ja onnea esikoisesta.

Vieraalle ja muille halukkaille: Jos joku asia ei tällä palstalla kosketa Sinua, skippaa koko ketju sen sijaan että vedät herneet nenään ja kirjoittelet tänne naurettavia kommenttejasi asiasta josta et selvästi tiedä yhtään mitään!!

Tässäkin aloituksessa jo otsikosta voi päätellä mistä kirjoitetaan. :attn:

 

Joo, arvasin, että kirjoitukseni voi ärsyttää joitakin, mutta oikeasti sekundäärinen lapsettomuus voi olla melkein yhtä rankkaa kuin esikoisen kanssakin. Itse en ainakaan toivo kenellekään, että joutuisi odottamaan tärppiä kauan, ei esikoisen eikä toisen lapsen hankinnassa. Ja vielä sen verran, että esikoinen ei todellakaan ollut vahinko, vaan erittäin toivottu ja iloitsen hänestä jokaikinen päivä!! Toivoisin vaan, että hän voisi saada seuraa!

 

Itse olen lapsettomuudesta kärsivä, vailla sitä ainuttakaan lasta. On aika kovaa ajatella, että en saisi sitä yhtäkään. Tällä hetkellä ajattelen, että niin kovia nämä hoidot ym. henkiset paineet ovat, että en koskaan edes uskaltaisi haaveilla toisesta lapsesta. En silti kuitenkaan voi lähteä vähättelemään niitä, jotka toisesta lapsesta haaveilevat. Suru ja huoli voi kaikilla olla yhtä todellinen, riippumatta kunkin henkilökohtaisesta tilanteesta...

 

Ap puhuu aivan asiaa, sekundäärinen lapsettomuus voi olla aivan yhtä kipeä asia kuin primaarinenkin. ja vieraalle tiedoksi: ethän vain kuulu niihin kranttuihin, HerraOikeaa etsiviin ikisinkkuihin sinäkin - "mulle ei kukaan ole tarpeeksi hyvä..". silloin voi tosiaan napsahtaa 40 helposti lasiin eikä lasta kuulu!

 

Rankkaahan se on.
Pakko vaan yrittää jaksaa tuon yhden vuoksi. Minua kalvaa eniten syyllisyys siitä, kun muiden mielestä en osaa olla tyytyväinen tuohon yhteen lapseen.
Olen tehnyt kaikkeni, jotta se toinen saatais (tikuttanut ovulaatiota, ruokavaliomuutos jne)
Nyt ollaan jonossa ICSI-hoitoon ja tunnen jo nyt sen olevan turhaa, jokin tuolla mielen sopukassa sanoo, ettei tulla ikinä saamaan toista lasta.
Oikeasti tuntui välillä, että pää kerta kaikkiaan hajoaa, itkin yhteen väliin joka ilta ja raivosin miehelle kun ketään muuta ei ollut kelle tätä tuskaa purkaa. Mies parka.

Nyt olen yrittänyt keksiä kaikenlaista muuta ajateltavaa, vaihdoin työpaikkaa ihan eri alalle kuin missä olen ollut. Kyllä se tuska on hieman helpottunut, mutta aika-ajoin se palaa takaisin vieläkin ja silloin taas tuntuu tosi pahalta.
Minä en tajua, mitä eroa on tuntea tuskaa kun lisää lapsia ei tule, verrattuna useampilapsiseen perheeseen, jotka hekin itsekkäistä syistä lisääntyvät, kun ei se rakkaus tuota yhtä kohtaan mitenkään lievenny, päin vastoin, sitä tulee tosissaan oltua onnellinen tuosta yhdestä ja sitä ehkä liikaakin sitten hemmottelee ja paapoo.
Taisi tulla sekavaa tekstiä, toivottavasti joku ottaa selkoa tuosta vuodatuksesta. \|O

 

Meillä esikoinen yli 5-vuotias ja toista lasta kaipaisimme perheeseemme.
Esikoisen saaminen jo otti koville kahden vuoden yrityksen ja kahden keskenmenon jälkeen.
Raskaudesta kun uskalsin iloita vasta viimeisellä raskauskuulla...

Esikoistytöstähän meilläkin iloitaan ja hänen kansaan voi tehdä jo vaikka mitä, mutta silti syli huutaa pienokaista!
Harrastuksilla ja työllä sekä ennen kaikkea tytön kanssa touhuamisella olemme saaneet ajatuksemme muualle kipeästä asiasta, vaikka välillä on tuntunutkin tosi pahalta.
Kyllä se kirpaisee, kun tuttavat saavat vauvoja ja itse jääkin ilman.

Voimia kaikille kohtalotovereille ja muillekkin palstan lukijoille!
Puskasta se pienikin ponnistaa, eikös vaan!

 

Kyllä ottaa ajatuselimeen kun lukee näitä juttuja! Meilläkin on jo yksi lapsi, tytär 7 v. Mutta SILTI haluamme toisen lapsen ja hoidoissa sen takia olemme. Vaikka on lapsi, niin se tuska siitä ettei ehkä saa toista lasta voi olla suuri. Itse ainakin olen tunnepuolella aikamoisessa vuoristoradassa tällä hetkellä. Tiedän että pitäis olla onnellinen että on jo yksi ja "TYYTYÄ" siihen, mutta kun asia ei ole niin yksinkertainen. Rakastan lastani yli kaiken ja tämä toisen lapsen haluaminen ei vähennä rakkautta ensimmäiseen lapseen millään tavalla. Ja sisimpään sattuminen on ihan yhtä suurta kun mietit ettei toista lasta ehkä koskaan tule ja vika on minussa! Tsemppiä teille muillekin kanssasisarille! Koitetaan jaksaa päivä kerrallaan ja nauttia edes kauniista keväästä. Ehkä ensi keväänä saamme työntää kärryjä ulkona..

 

Kun nyt otettiin puheeksi niin en ole kranttu ja olen myös itse sekundäärisesti lapseton, tosin kyllä tuo 40 v lähestyy jo kahden vuoden päästä.

Me saimme ihanan poikamme 4,5 vuoden yrittämisen ja 6 hoitokerran jälkeen jälkeen (IVF) johon väliin myös mahtui 3 keskenmenoa.

Pikkukakkosta on odoteltu yli 10 vuotta enemmän jä vähemmä kuumeessa. Varmasti tiedän että pettymys on valtaisa kun ei sitä
toista, kolmatta, neljättä jne kuulu. Mutta aina välillä kannattaisi muistuttaa itseään silti siitä että itsellä on jo se "YKKÖNEN". Maailmassa on monia vanhempia jotka eivät koskaan saa edes sitä ykköstä, kakkosesta tai kolmosesta puhumattakaan.