Siirretyistä alkioista tuli vauvoja <3

lullaby sama juttu täällä tissin antamisen kanssa. Hereillä ollessaan kyllä tuntuu, että haluaa syödä jatkuvasti, selvästi vajaan tunnin väleinkin joskus. Joko tekee lisätilauksia tai sitten ei saa mahaa täyteen kerralla. Eilen illalla tyhjensi molempia tissejä yhdellä ruokakerralla niin paljon, että kun kitinä jatkui niin annettiin korviketta. Vetäisi sitä tyytyväisenä sitten taas melkein puoli tölkkiä.

Ja myös tänään meillä olisi ollut tosi kiva herätä klo 4 aamulla, näin hämärässä kun poitsu väläytteli komeaa hymyä kun yritin heijata takaisin uneen. Jos ei selvästi ole tissille tipahtamassa sängyssä niin usein sitten laitan tyynylle ja käsillä pitelen tyynyn alta ja heijaan kevyesti. Siitä sitten torkahdettua ei voi siirtää tyynyn päältä pois muuten herää, joten asettelen beben tyynyineen siihen viereen. Se on kyllä ihan hyvä ollut kun saan oman käden tyynyn alle ja puolinukuksissa sitten voin heijata tyynyä vielä jos kuulostaa ettei nukahda :D
Mietin vaan, että miten nämä yöhommat sitten onnistuu kun kasvaa entisestään :cautious:

Täällä rota-rokotteesta ei mitään isoja oireita toistaiseksi tullut. Kakka oli eilen enemmän vaan sellaista keltaista nestettä ilman hiutaleita. Vähän kitinää enemmän ja tänään sellaisia itkun puuskahduksia. Ja pitää olla hereillä ollessa koko ajan sylissä. Mutta noi nyt voi johtua muustakin.

Tuo lasten painon kommentointi on typerää ja ajattelematonta. Varsinkin tytöillä vanhempana, voi tehdä kauheuksia itsetunnolle ja johtaa vaikka mihin syömishäiriöihin. Voi toki pojallakin tietty.

Siidalle oikein paljon onnea tulevaan siirtoon ja Tupsulille loppuraskauteen :love:
 
Kiitti mandala tyynyynnukutusvinkis ;) meillä babynest, mutta eipä tyyppi siinä suostu olee :D Kainalo paras hänen mielestä :p

Joo, toi painon kommentointi kyllä aivan älytöntä. Oma äippäni syöttää aina vieraat turvoksiin ja loukkaantuu, jos ei ota lisää. Siskoni tytölle tuputti lapsena aina kokista ja pullaa. Sit joskus kuitenkin kommentoi ääneen, että ompas pullakka maha. Kyseessä oli siis normipainoinen lapsenpyöreä eskari-ikäinen :eek: Seurauksena se, että neiti lakkas syömästä mitään!! Onneks meni nopee ohi, mutta kyllä mä suutuin.
Oman mukelon kanssa huomannu, että sanavalinnat on jo sellasia joita saa miettiä etenkin nyt kyselyikäisen kanssa. Lapsi on sitä mieltä, että hän on painava, koska naapuri sanoi, että "en jaksa nostaa sua, kun oot niin painava"... Kyllähän me muodostetaan myös omakuva sen mukaan mitä muut ja perheenjäsenet meistä ääneen sanoo. Toivon ettei esikoinen koe itteensä isokokoisena, kun sitä saa nyt joka paikassa kuulla. Ite koitan puhua pitkästä ja taitavasta ;)

Eilen tuli 3kk pistokset ja reaktio tuli:( lämpöä ja itkusuutta. Eilis ilta oli kenkkua ja tänään kitissyt aamupäivän eikä uni maistunut. Yöllä onneks nukkui ennätyksen, 5h. Tai jos on syönyt niin en oo ite herännyt.
 
Mulla ei ole lapsen painon kommentoinnista kokemusta, mutta mulle on teininä ja aikuisenakin paljon kommentoitu kuinka laiha olen yms. Ei sekään kivalta tunnu kun haluaisin enemmän lihaa luiden ympärille, nytkin kun lihasmassa on huvennut ja raskauskilot lähteny. Tuntuu, että varsinkin laihalle saa kommentoida miten huvittaa.

Kauhulla odotan tota 3kk rokotusta... annoitko kopkop särkylääkettä yöksi? Meille sanottiin että kannattaa sitten antaa.

Viimeyö oli tosi rikkonainen meille, heräili useasti ja söikin kaksi kertaa isot annokset. Toivottavasti ei tule tapa tuosta, kun muuten on yöt menny hyvin. Laitettiin eilen vauvan sänky ihan kiinni meidän sänkyyn ja laita pois, en tiiä oisko sen takia enemmän heräilly.
 
Vielä tuosta painojutusta sen verran, että kaikista tärkein esimerkki lapselle on suhtautuminen omaan kroppaan. Tosi pienenä jo lapsi....varsinkin tyttö alkaa seuraamaan äidin tekemisiä ja ottamaan mallia. Siinä onkin tekemistä itsensä kanssa, ettei lapsen kuullen arvostelua omia makkaroita tai puolison ulkonäköä. Omat sanavalinnat on isossa roolissa. Kumpa sitä osais antaa terveen minäkuvan lapselle! Kukaan meistä pysty itseään muuksi muuttamaan, ainoa keino on hyväksyä itsensä sellaisenaan ja olla onnellinen siitä mitä on.

Minä kävin tänään siirrossa. 4päiväinen varhainen plastokysti...nyt on hyvä mieli.
 
  • Tykkää
Reactions: kop kop
SIIDA peukut pystyssä!!!

Loppunut kummasti lasten myötä ulkonäön (oma ja muiden) kommentointi ääneen :) ja nykyään, jos oma kyselyikäinen ihmettelee "miksi tolla sedällä on noin iso maha" yms niin ei aina tiiä mitä vastais :O

Annoin nestemäistä panadolia 2,7ml yötä vasten eilen ja tänään kans. Ois pitäny päivälläkin antaa, mutta ei oltu kotosalla. Päivällä ei tuntunut kuumeiselta, mutta kivuliaan oloinen kylläkin. Isommalle iski myös vesirokko ja nyt toivon, että vaavi säilyis siltä!!!
 
Onnea siirtoon Siida!

Mä pelkäsin, mitä kaikkea kauheaa rotarokotteesta mahtaa tulla, mutta ollaan toistaiseksi päästy mahakivuilla (jotka helpottavat hieromalla) ja useilla kakoilla päivässä. Nyt rokotuksesta melkein 1,5 vkoa eli en usko, että enää tulee mitään.

Kyllä ihmiset on vaan niin typeriä kun katsovat asiakseen kommentoida lasten kokoakin. Mun isä oli käymässä tällä viikolla ja omalla perusnegatiivisella sävyllään arvosteli meidän koiraa ja mukana ollutta veljen leikki-ikäistä. Oon ollut loukkaantunut, kun isää ei kiinnosta vauva yhtään,mutta ei enää harmita, kun muistot omasta lapsuudesta vyöryivät päälle. Ovat kyllä niin ikäviä ihmisiä vaimonsa kanssa, että en halua altistaa pikkuista heidän arvosteluilleen eli hyvä vaan, että nähdään mahdollisimman harvoin.

Mä en tiedä, pystynkö ikinä suhtautumaan vauvan syömiseen enää normaalisti, kun viimeiset 1,5 kk ollaan rampattu painokontrolleissa. Nyt onneksi seuraava käynti vasta 3 kk neuvolassa. Pituutta 62 cm ja painoa 4975g. Tästä tarkkailusta on ollut seurauksena, että olen jatkuvasti epävarma saako vauva tarpeeksi ruokaa enkä luota tisseihini yhtään. Syöttöhetket ovat aika stressaavia, kun jännitän kelpaako tissi ja kuinka kauhea huuto tulee. Tyttö on niin herkkis, että syöminen vaihtuu huutoon, jos liikahdan mihinkään syömisen aikana. Imetyspolikäynti oli tosi kiva, mutta siitä tuli lisää stressiä, kun ohje oli syöttää 2 tunnin välein hereillä ollessa. Vauvalla oli jo oma rytmi ja söi kolmen tunnin välein ja nukkui hyviä päikkäreitä välissä, mutta nyt pitää olla koko ajan herättämässä ja tunkemassa tissiä suuhun, mistä seuraa huutoa. Onneksi ei yöllä tarvitse herättää, kun nukkuu 6-7 h yhtäjaksoisesti. Vielä joitain viikkoja sitten itkin epäonnistunutta imetystä ja halusin päästä täysimetykseen enemmän kuin mitään, mutta nyt olen luovuttanut. Jostain syystä mun tissit eivät vain tuota tarpeeksi maitoa kaikista lisäysyrityksistä huolimatta. Edelleen kyllä olen todella pettynyt neuvolan tukeen asiassa. Meillä on ollut 6 eri tätiä tarkastamassa painonnousua enkä oo keneltäkään saanut tukea silloin kun vielä halusin täysimettää ja pyyntöni päästä imetyspolille ohitettiin kategorisesti. Imetysmyönteisyydestä ei tietoakaan.

Meidän tyttö on eniten kiinnostunut hoitopöydän mobilesta, kirjahyllystä ja lampuista. Leikkimatolla katsoo mieluummin kaikkea muuta kuin sen leluja. Ihmiset tietty kiinnostaa. Kirjoista ei välitä vielä yhtään. Meillä on ihmeellisten viikkojen kolmas vaihe alkamassa. Ihanaa seurata miten uudet taidot kehittyvät. Äidin syli on paras paikka ja tällä viikolla on tullut kahdet itkut vieraassa sylissä. Eilen kahdella vaunulenkilläkin vain syli kelpasi ja sieltä kuikuili ja se kanniskelu kyllä tuntuu mun kropassa. Odotan innolla, että kasvaa kantoreppuun sopivaksi. Liinan virittäminen on toistaiseksi ollut liian työlästä ja hankalaa, mutta odotan, että pääsen vuokraamaan neliöliinan, jos siitä löytyis meille ratkaisu.

Peppermint ja tyttö 10 vk
 
Meillä kans haastavaa ollu tuo painonnousu ja kyllähän sitä koko ajan miettii. Onneksi poika syö ihan hyvin vaikka musta sais ikäisekseen syödä jo isompia annoksia. Ei taida mahaan vaan vielä mahtua kun pulauttelee taas enemmän. Meillä vähän ongelmana että jos poika ehtii huutaa nälkäänsä niin syömisen aloittamisesta ei välillä meinaa tulla mitään. Kun toi tosiaan huutaa ihan naama punaisena nii sit kun pullon antaa suuhun niin ekat kulautukset saattaa mennä väärään kurkkuun josta seuraa lisää huutoa. Pitää saada poika rauhottumaan vähän niin syöminenkin sujuu paremmin. Muuten enää harvemmin tulee tollasta itkua.

Vieläki menee osa 56 vaatteista, osa liian nafteja. 62 taas hiukan liian isoja vielä. Mielenkiintosta ois saada tietää paljonko pituutta nyt on kun paino junnannut.

Anoppi oli eilen poikaa kattomassa kun käytiin miehen kanssa elokuvissa. Vierastamista havaittavissa meilläkin, oli itkeny meidän lähdettyä pari tuntia jollon nukahtanut. Oli just heränny ja itki kun tultiin. Miehen syliin rauhottu heti.

Viime yönä heräili edelleen useemmin vaikka söikin sitten vaan kerran. Välillä tuntuu että ei edes kunnolla ole hereillä vaikka huutaa kun syötävä. Voikohan olla jotain painajaisia tms..

Caro ja poju reilu 2kk
 
Hirveesti onnee ja kaikki (y) Siidalle, että nyt onnistuu! Plussaketjun kautta sitten ens keväänä tuut tänne kirjotteleen enempikin ja pääset taas nuuskutteleen oman pikku nyytin tuoksua!

Oon ite ollu aina pisimpien tyttöjen joukoissa, ja pituus on lähempänä miesten kun naisten keskipituutta, luin just että 1% naisia on 176cm tai pidempiä.. no ehkä siitä jonkinlaisia komplekseja oli murrosiässä, tosin enemmän niitä oli muista ulkonäköseikoista. Aikuisena sitä on ollu vaan kiitollinen tästä hujoppiudesta, näkee hyvin vaikka jossain tapahtumissa toisten päiden yli, ja onhan se käytännöllisempää että monet miehetkin on suunnilleen oman pitusia, kun halailee ja pussailee seisaallaan :D joskus tykkään oikein herättää kunnolla huomioo kaupungilla ja laitan yli 10cm korot niin melkein tuntee katseet selässäkin!
Poikaa on kyllä monet kommentoinu pitkäks jo kätilöstä lähtien, ja oon ottanu sen ihan hyväntahtosena kohteliaisuutena, mutta en tiedä oisko tytön kans eri juttu...kannustakaa vaan Siida ja muut kellä pitkiä tyttöjä, olemaan ylpeitä koostaan, missit ja mallitkin on pitkiä...ja koripalloilijat ;)

Toivottavasti syöttö/imemisongelmat siitä ajan kans korjaantuu kellä niitä on ja alkas sujuun ihan luonnostaan ja ressittömästi! Ois niin ihanaa kun ei tarvis harkitakaan korvikkeita..
Nyt kun syötöt on ollu tiheempiä, niin oon huomannu että niiden aikana tulee toinenkin ryöppy, vaikkakin vähemmän huomattava. Ja jos laps on alkuun kovin kärsimätön eikä jaksais odottaa maitoo, sitä ekaa nousua saa nopeutettua kun hiukan hölskyttää tissiä ;)

En yleensä ite juurikaan harrasta elokuvissa käyntejä, mutta kun vieläkin joululta yks lahjalipuke on käyttämättä, niin vois käydä huvikseen kattomassa minkälaisia vauvakinot on. Näitä erikoisnäytöksiä vaan tuntus olevan tosi harvoin. Mut ois jotain mukavaa yhteistä tekemistä jo pojan kans :X3:
 
Itekin miettinyt vauvakinoa tekemisenä poitsun kanssa, voi olla aika hässäkkä kun teatteri täynnä vauvoja :D ainakin erilaista tekemistä. Toivon, että leffan äänet on paaaljon hiljasemmalla kuin aikuisten leffassa. Ainakin täällä Tennispalatsissa usein sattuu korviin kun on niin kovalla äänet :X3:
Kuukauden päästä aloitetaan Kirppanat vauvajumppa, jossa vauvaa käytetään jumppavälineenä (näin ymmärsin), toivottavasti menee hyvin. Jotenkin nyt kun poika ei enää takuuvarmasti nukahda vaunuihin kun lähtee ulos niiden kanssa, vaan voi tylsyyspäissään/sylikaipuussa huutaa siellä sitten niin ettei tule mitään ennenku poika on otettu syliin, niin tullut mietittyä mitä kaikkea viitsii lähteä tekemään. Esim lounaalla kun kävin niin huudoksi se meni ja piti pöydässä syöttää eikä omasta olemisesta ja seurustelusta frendin kanssa meinannut siinä hetkessä tulla mitään. Täytyy vaan silti jatkaa tekemisiä, ettei tule itelle mitään kammoa tms. Mutta väkisinkin tulee laskeskeltua, että milloin ja mitä voi tehdä.

Harmi tosiaan nuo syömis/paino-ongelmat, mutta eiköhän ne helpota kuitenkin aikanaan. Ja siinä syömishetkessäkin kun pitäisi pysyä rauhallisena tai muuten ei tule sitäkään vähää koko hommasta. Ole siinä nyt sitten rauhallinen huutavan naperon kanssa (n) Ollaan onnellisia siitä, ettei hurjia ongelmia ole vaikkakin kyllä rintaraivareita edelleen silloin tällöin. Ja sängyssä varsinkin kun nälkä olisi ja kun pulauttelee maitoa kesken syömistäkin ja on harsot ja lakanat märkiä niin tosi kiva :X3:

Pikku-ukko tasan 9vko
 
peppermint, tiedän niin nuo tunteet imetysasiassa, kamppailee samojen tunteiden kanssa. Vaikka rintamaidon määrä on hitaassa nousussa, korviketta menee tukena edelleen säännöllisesti. Täysimetys on edelleen vain haave, mutta enää en asiaa itke, kuten alussa. Lisäksi kipeän imetyksen ja rikkinäisten rinnanpäiden kanssa pidin totaalista imetystaukoa n.
 
...viikon verran ja sekä pumpattu että korvike meni pullosta. Aloitin uudelleen suoran imetyksen 2 vrk sitten, ja ainakin nyt rinnat tuntuvat kestävän toistaiseksi. Toivon edelleen, että kehitys on vain hitaampaa meillä, mutta ellei näin ole, niin senkin kanssa pärjätään.
 
PEPPERMINT Moni osio tekstissäsi tuttua.. Vanhempien ilkeät sanat.. En ole ollut äitini kanssa tekemisissä melk 10vuoteen..
Neuvola ei tue: miten voikin olla, että suurin osa inetysohjaajakoulutuksen käyneitä ja ekana ohjaavat pullon ja korvikkeen. Ja tosiaan monet terkkarit tehneet näin. Tai eivät edes anna mitään ohjeita, olettavat vain eri asioita. Etenkin nyt, kun meilläkin painonnousu naftia ja lyhyt lapsi niin luulisi, että enempi selvitetään mikä mättää ja miksi. Tarkotan että kattois imuotteen ja miettis saako vauva tarpeeks maitoa ja miten asiaa vois auttaa. Ite on saanu pyytää että kattovat onko piilohalkioo, ite sai pyytää ja kysyä erikseen imetystuen perään jne.. Ja siltikin sellanen olo, että luulevat mun pitävän lastani ravinnotta. En tiiä miten tuosta vuokrapuntarista voi luopua?! Ja samalla miettii, että näinköhän sitä ite aiheuttaa lapselleen syömispulmia tuputtamalla rintaa joka lähtöön. Vaikka hän kyllä ilmottaa koska on nälkä. Mutta sitä hän ei ilmoita koska on täynnä, sillä jossain vaiheessa yleensä alkaa uni-tuhina.
Mikä kantoreppu sulla on, jos siihenkasvua odotat? Mulla manduca joka käy 3,5kg alkaen. Liinailen myöa, koska itelleni kevyempää, vaikka sitominen hitaampaa.

MANDALA Mä kattelin tänään vauvakinoo, mutta ei oo vielä pk-seudulla syksyn aikatauluja. Finnkinon sivuilla ainakin mainitsevat, että valot himmeellä päällä ja äänet huomattavasti hiljasemmalla. Pari kaveria on käyny ja sanoivat, että juoni yleensä helppo, kun aina ei voi seurata, mutta silti pysyy mukana :D Eikä kuulemma oo ollu liikaa porukkaa eli hyvin mahtunu liikkuu esim.
 
Kop kop, meillä on useamman vuoden vanha ergobaby. Käytiin ostamassa siihen vauvatuki maanantaina ja eilen sain jo ekat väsyitkut rauhoittumaan siihen. Meillä on ihmeellisten viikkojen kolmas loikka alkamassa ja äidin syliä tarvitaan paljon. Oli ihanaa kun sain kannettua ja lohduteltua toista ja samalla tehty juttuja. Eikä kädetkään olleet illalla ihan niin loppu.

Meillä oli toka Imetyspolikäynti eilen. Vauva sai oikein kunnon kilarit siellä, mutta olin siitä siinä mielessä tyytyväinen, että kätilö sai käsityksen siitä mikä meidän ongelma on. Neidillä on niin pippurinen luonne, että hermostuu heti jos tissi ei ole samalla sekunnilla suussa kun tutin ottaa pois tai jos liikautan kättä kun hän syö. (Siksi kantoliinan kanssakin on haasteita kun virittäminen on hänen makuunsa liian hidasta ja kurjaa). Oli ihana saada lohdutusta ja kannustusta. Olin väsännyt mukaan taulukot, missä oli syöttökertojen määrät, lisämaidot ja pelkät pullosyötöt. Auttoi itseäkin hahmottamaan tilannetta paremmin. Olen pitänyt sitä paljon surkeampaan kuin onkaan. Riemu siitä, että paino oli viimeksi noussut vaihtui taas huoleen kun 5 päivässä ei ollut tullut yhtään, vaikka syö 8-10 krt päivässä ja saa 250-300 ml lisämaitoa. Varasin taas uuden painokontrolliajan neuvolaan. Kätilö sanoi, että tapa jolla neuvola kontrolloi painoa kertoo tällaisessa tilanteessa aika vähän. Jos ennen punnistusta syö 120 ml tai jos maha on tyhjä ja tulee pissa+kakka just ennen puntaria niin ero on tosi merkittävä. En siis oikein tiedä miten painokontrolleihin pitäis suhtautua. Sairaalassahan vauvan paino katsotaan aina aamulla. Kysyin neuvolasta vaakaa lainaan, mutta ei onnistunut. Mistä teidän on vuokralla?

Sain ilmoitettua meidät vauvauintiin tänään. Osaatteko suositella millainen uima-asu pitäisi olla tai mikä uimavaippa on hyvä?

Meillä on nimiäiset sunnuntaina. Olen askarrellut kaikenlaista yötä myöten (homma karkasi vähän lapasesta ). Mun pitäis hoitaa kaikki puhuminen, kun mies ei tykkää eikä muka osaa, mutta pelkään, ettei siitä tuu mitään itkulta. Ekan viikon synnytyksen jälkeen pillahtelin itkuun kaikesta (kauniista kukista, vauvan saamista korteista jne) mutta nyt lähinnä vain kun puhun jostain nimiäisiin liittyvästä.

Peppermint ja neiti pippuri 10,5 vkoa
 
Onpas epätarkkaa jos painokontrollit tehdään noin, kyllä ehdottomasti pitäis sitten saada vaaka kotiin. Toivottavasti löytyy vuokralle edes jostain.
Kyllähän sen painon luulisi pakosti nousevan jos kerran syö!

Meilläkin nyt tuli tänään eteen ongelmia ruoan kanssa. Vielä muistaakseni perjantaina kun viimeksi annettu korviketta niin meni ihan hujauksella ja hyvin alas. Tänään sitten huutoa ja kiljumista kun yritin antaa samaa korviketta samasta pullosta o_O tuli vähän ärsytys ja kummastus että mikä voi mättää vaikka eihän se vauva sitä tahallaan ja ärsyttääkseen tee :unsure:
Ei vain ottanut imuotetta vaikka se tosiaan vielä aiemmin onnistui ihan hyvin. Sain sitten tissin päätteeksi vähän menemään alas pikkuisen kun vauva ei enää huutanut pullo suussa ja puristin maitoa silloin suuhun kun edes näytti hieman kokeilevan imeä. Joo ei varmaan paljon auta kokonaiskuvaa semmoinen, mutta kyllä ainakin nieleskeli eikä sylkenyt ulos.
En ymmärrä mikä tämän muutoksen on voinut saada aikaan, kuitenkin joi vettä toisesta tuttipullosta.
Tämä tietysti tietää todella huonoa sen suhteen, että eipä taida olla paljon asiaa yksin yhtään minnekään :rolleyes: oli yksi leffa suunnitteilla kaverin kanssa. En oikeasti ollut ajatellut myöskään, että imetän mihinkään vuoden ikään asti tai lähellekään. Taidan vain yrittää ja yrittää tuon pullon kanssa ja muiden korvikemerkkien, jotta se 'taito' pysyisi tallessa ja suostuisi syödä.

Toisaalta meilläkin tässä alkamassa kehitysvaihe 3#, jos ne viikot kerran lasketaan lasketusta ajasta eikä synnytyksestä. Ehkä se tekee kepposia sen lisäksi, että uusia juttuja näyttäisi tulevan kuten uudet ääntelyt ja äännähdykset, naurun esiasteet, käsillä lelujen huitominen yms. Niin ja aika paljon pitää tosiaan olla sylissä, vaikka aamupalan usein olen saanut syötyä rauhassa kun poika on sitterissä.

Pikku-ukko 9vko
 
Peppermint, kuulostaa samanlaiselta temperamentiltaan kun meidän poika! Ei ole helppoa ja todella väsyttävää joskus.. Täysin sama meilläkin, että jos pullo ei ole sillä sekunnilla suussa niin karmeet raivarit.

Mandala, jos olis ihan vaan ohimenevää toi pullosta kieltäytyminen. Ei näistä vauvoista ota selvää kun yhtenä päivänä joku asia on ok ja toisena taas ei. Voithan kokeilla erimallisia tutteja jos näyttää että kokonaan kieltäytyy. Meillä ainakin ei ota monesti imuotetta jos on kunnon raivari päällä, pitää rauhotella ensin.

Meillä pitkään menny hyvin. Tänää aamusta ihan ok mut iltapäivällä alko sellaset itkut ettei ole pitkään aikaan ollu. Mahassa ainakin paukkuu ja nieleskelee paljon että josko maha ei oo tykänny tiheemmästä syömisestä mut ei oikein nälässäkää viittis pitää kun sitte ainaki huutaa. Muuten en hirveemmin mitään uutta ole huomannu, leluja huitoo mut en tiedä onko enemmän vielä vahinko. Nyrkit osuu useemmin suuhun mut mieluummin tuttia lussuttaa jos on tarve imeä. Eilen käänty selältä mahalleen mut se oli täysin vahinko. Pyöri leikkimatolla ja yks lelu osu naamaan niin sitä yritti hirveellä raivolla huitasta ja samalla käänty ympäri :D ääntelee enemmän jos on hyvä olo mut ei mun mielestä hirveesti uutta oo siihen tullu.

Caro ja poju vajaa 3kk
 
PEPPERMINT Vuokrasin rehashop-nimisestä paikasta puntarin. Kympin per alkava viikko. Ne myös postittaa, jos et pääse paikan päälle. Muitakin firmoja on. Googlasin vauvan vaaka vuokra.
Vauvauintiin harvemmin suositellaan uimavaippaa, koska ne imee vettä ja on sit painavia. Kysy mikä käytäntö teidän uimafirmalla. Uimahousuiksi sellaiset joissa lahkeissa ja vyötäröllä kiristysmahdillisuus tai tiukemmat puntit tms jotta mahdollinen kakkavahinko ei pääse ulos. Toiset puhuu uimavaipasta vaik kyse oiski uimahousuista. Voi kattoo googlella uimavaippa. Meillä oli vuoden alkuun painijamallinen uimapuku lahkeilla:
https://www.prisma.fi/fi/prisma/finnwear-muumi-ja-poijut-uima-asu-20857428 ja sit kun se jäi pieneksi niin löysin lindexistä uimahousut joissa kiristysnaru lahkeissa. Huutonetissä ja torissa myös paljon myynnissä :)

Tuosta painonnoususta.. Tai seurannasta. Nyt kun vaaka kotona niin näkee sen huiman eron mitä paino voi oikeesti olla. Jättikakka -50g. Iso pissa -100g. Syömiset +50-150g eikä sillä ole väliä onko ollu kauan rinnalla vai ei. Välillä kun luulen ettei ayöny mitään niin onkin syönyt paljon ja välillä toistepäin. Aamuisin meillä paino enempi kuin saman päivän illalla . Kaiketi kun rokkunut tissillä kolo yön ;)

Toivotaan MANDALA että joku vaihe vaan! Luulis että ei kokonaan kieltäytyis, kun säännöllistä pullotreeniä saanut. Ootteko kokeillut niin, että mies antaa pulloa ja sä pysyt kauempana? Jos haistaakin sut ja sulla pullo kädessä ja laittaa stopin siks et "anna mulle tissiä" :D Vauvat tosiaan on niin mysteerejä!

Poitsu ruvennu enempi kiinnostuu leluista. Kovasti koittaa tarttua ja välillä onnistuukin. Juttua tulee paaaaljon. Pitkät pätkät kujertelee ja nauraa ääneen, jos kutittaa massusta :) <3
 
Tuo muuten voi vaikuttaa kun mäannoin pulloa nyt. En muista ollenkaan oliko mies kuka viimeksi antoi vai mä. Jatketaan harjoituksia tosiaan ja kokeilen toisilla tuttipulloilla jos menis paremmin. Mysteerejä tosiaan :D

Mä oon nukkunu 22.30-03.55 viime yönä vain 1min liikuskelulla fitbitin mukaan. Joko ollaan oikeasti nukuttu se aika tai olen laittanut vain tissiä suuhun. Joka tapauksessa Jeee :D nyt on alkanut aamuvaipan vaihdon jälkeen tekemään kunnon niskakakat joten otettu vielä toista tuntia unta kaaliin sitten sen hässäkän jälkeen.

Wonder Weeks suosittelee tuohon tarttumiseen, että jos vauva sohii lelua tms päin niin auttaa laittamaan sen käteen niin auttaa sitä tarttumisen aloittamista. Meillä eilen myös pehmeetä kirjaa sohi ja autoin tarttumaan ja sitten tietty hurjat kehumiset päälle, kuulemma vauvat tykkää kehumisesta :LOL:

Muoks. Annoin eilen avatun tetran loppuja äsken eri pullosta. Aluksi otti muutaman huikan vaikkakin huonolla imuotteella. Sitten alkoi kitiseminen. Sitten otti vielä lisää mutta sen jälkeen alkoi mega huuto ja itku, niinkuin olisi maailman suurin hätä o_O:confused: En ymmärrä. Mutta jatkan kokeiluja eri päivinä ja miehen syöttämänä. Tuli kyllä vähän paha mieli itselle kun toinen kyyneleet silmissä huutoitki ennenkuin laitoin tissin suuhun, että pitääkö sitä korviketta nyt sitten edes antaa jos reaktio on tuollainen nyt :unsure: toivottavasti tosiaan jotain vaihetta meneillään vaan.
 
Viimeksi muokattu:
Mandala, meillä on kans poskissa ja ne on myös kuivat. Ei oo kukaan ainakaa sanonu että niistä tarviis olla huolissaan.

Mä oisin kans halunnu sen wonder weeks sovelluksen mut en saanu ostettua kun jostain syystä herjaa mun luottokorttia vaikka tiedot oikein.
 
Toivottavasti saat ostettua sen, se on tosi kiva sovellus!

Meillä noi tän hetken näpyt tullut nyt tämän päivän aikana suurimmaksi osaksi. Ne hormoninäpyt onneksi silloin parani, jonka jälkeen ollut vaan silloin tällöin jotain pientä.

Jos on tosi kuiva iho niin sydämellisesti suosittelen Natusan Baby Repair Cream, jota saa isoista ruokakaupoista ainakin. Citymarketista napattiin meidän puteli mukaan silloin kun pojan posket oli aivan JÄRKYTTÄVÄSSÄ kunnossa. Sellaiset rohtuneen kuivat ja punaiset, niiden hormoninäppyjen päätteeksi. Huomasin ihon värissä eron yön yli ja sitten kun jatkettiin rasvan laittamista niin kuivuus hävisi parissa päivässä ja iho muuttui pian normaaliksi pehmeäksi vauvan ihoksi. Ja me oltiin kokeiltu vaikka mitä kaikkia myös apteekista ostettavia rasvoja. Kyllähän meillekin sanottiin, että hormoninäppyihin ei mitään hoitoa ole, eikä varmaan olisikaan ollut siihen vaiheeseen kun ne oli finnimäisen näköisiä alkuvaiheessa. Mutta onneksi alettiin rasvaamaan sitten kun kuivui loppuvaiheessa.
 
Niinpä vaan tänään pariin otteeseen poitsu joi korviketta miehen antamana. Vielä eilen miehenkin antamana sai kauheat itkukohtaukset, mikä ei meinannut tissillä edes rauhoittua, kun sai mun pakastettua maitoa pullosta o_O mies vähän veikkasi että mä lämmitän liian haaleaksi maidon, hän kuulemma aika paljon enemmän lämmittää. Mistäs tietää vaikka se vaikuttaisikin.

Viime yönä ollaan nukahdettu joskus 22.30 aikaan ja heräsin ähinään ja kakkaturahdukseen neljän - puoli viiden aikaan samasta asennosta imetysliivi päällä kuin mihin kävin nukkumaan :eek::eek: eli pakosti nukuttu niin pitkään JEEEEE :LOL:

Niin muuten huomannut kyllä mikä hurja ero on liivisuojuksilla. Natusan on kyllä kaikkein paras ja imutehoisin. Libero oli myös imutehoinen mutta en tykännyt siitä mallista niin paljon. Viimeksi ostin Ainun suojia kokeiluun ja ne on tosi huonoja. Mulla vasen tissi on ilmeisesti aina tehokkaampi maidon tuottaja ja mulla meni läpi liivinsuojan ja kasteli imetysliivin ja paidankin :rolleyes: natusanit imee niin paljon itteensä, että joskus se vasemman rinnan suoja tuntuu ihan sellaiselta geelipussilta :p

Pikkumies 10vko :love:
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos Kop kop! Selvitän, miten saataisiin vaaka kotiin. Kun painoa pitää tarkkailla niin parempi, että se tehtäisiin järkevästi eikä neuvolan tyylillä. Viime imetyspolin jälkeen kaksi päivää meni kuin unelma rintakumilla ja sen jälkeen tissi ei oo kelvannut kuin öisin ja pari kertaa päivällä. On kyllä sydäntä särkevää kun toinen itkee kuin vietävä, kun tarjoaa ruokaa oli se sitten tissiä tai pulloa. Meillä on vauvauinti-info huomenna. Hyvä tietää, että uima-asu olisi parempi! Täytyy itsellekin käydä ostamassa uusi uikkari, kun epäilen etten mahdu vanhaan.

Tsemppiä Caro teille pippurisen pikkumiehen kanssa! Ollaan miehen kanssa mietitty, että millaisiinkohan tilanteisiin vielä päädytään, kun neiti kasvaa :) Ihanasti omaa luonnetta! Jos et saa sovellusta niin meiltä löytyi kirja kirjastosta. Hankin sen Adlibriksestä omaksi, maksoi 17 €. Ajattelin, että siinä on asiaa 20 kk:ksi niin ei tarvitse murehtia palauttamista. Pitää kyllä sanoa, että sovelluksesta saa tärkeimmät. Kirja on kirjoitettu melko hötösti.

Grey, miten teillä syöminen sujuu tällä hetkellä? Jos tarvitset tukea imetykseen niin yritä vaatia imetyshoitajalle/polille käyntiä. Mä olisin varmaan luovuttanut, ellei oltaisi imetyspolilla saatu niin ihanaa kannustusta ja tukea.

Mulla alapään vaivat ovat palanneet. Tuntuu koko ajan epämukavalta ja tulee valkoista paksua eritettä. Granulooma on niin iso että hankaa ja muutenkin sattuu. Kävin eilen terveyskeskuksessa, kuten jälkitarkastuksessa neuvottiin tekemään, jos vaiva jatkuu. Aivan turha käynti. Käski soittaa neuvolaan, koska heillä ei ole sitä liuosta, jolla granuloomaa viimeksi penslattiin. Oli muuten aikamoista maata sisätutkimuksessa ja samalla hyssytellä hermostunutta vauvaa sylissä. Soitin aamulla neuvolaan ja siellä olisi seuraava aika 1.9. Ei antanut täystyrmäystä vaikka en sinne enää kuulu, mutta en voi odottaa noin pitkään vaivan kanssa. Lupasi soittaa takaisin, että minne mun pitäisi mennä. Tiedän että yksityinen olisi varmasti paras ratkaisu, mutta noin periaatteessa haluaisin, että hoidetaan julkisella. Luultavasti päädyn kuitenkin yksityiselle.

Mennään tänään ottamaan passikuva :)

Peppermint ja tyttö 11 vkoa
 
  • Tykkää
Reactions: Siida
Peppermint, kiitos kysymästä. En oikein edes uskalla tätä kirjoittaa, mutta meillä vaikuttaisi menevän koko ajan paremmin. Imetys käy edelleen kipeää, mutta rinnat ilmeisesti tottuu, tai sitten minä, ja pärjään tämän tilanteen kanssa. Annan lisämaitoa vielä lähes joka syötön jälkeen, tai ainakin joka toisen, mutta sen määrä on laskenut tasaisesti 80ml --> 50 ml --> 40 ml --> nyt 30 ml ja siitäkin jättää jo osan pulloon. Varmaan "ylisyötetään" ehkä noilla korvikekerroilla, mutta edelleen koen vaikeaksi luottaa pelkkään rintaan alkuvaiheiden jälkeen. Nyt viimeiset 2vrk lapsen syönnin ovat muuttuneet tehokkaiksi ja pidemmiksi, joten luulen että näillä näkymin korvikkeen voisi yrittää jättää vaikkapa enää iltalisukkeeksi, ellei itke heti syötön päätteeksi.

Neuvolasta en kokenut saavani hirveästi apua imetyksen suhteen: 4 eri terveydenhoitajaa kehui hyvää imuotetta, mutta kukaan ei huomioinut sitä, että tuotanto ei vastannut tarvetta kuin vasta nyt hiljalleen. Johtuneeko sektiostakin? Itse tässä on tullut luovittua, niin kuin kaikki kai lopun viimein. Tärkeintä minusta on nyt jälkikäteen ollut se, että luottaa omiin tuntemuksiin, lakkaa häpeämästä sitä hiivatun korviketta, ja antaa aikaa muutoksille. Näen nyt positiivistakin meidän alkuvaiheissa: tyttö syö pulloa yhtä kiltisti kuin rintaa, ja mies on saanut osallistua ruokitaan, mikä lisää myös hänen osallistumisen tunnetta ja toisaalta on mahdollistanut myös mulle päikkärit, kun valvominen on mennyt yli. Ja parasta on se että tytöllä menee hyvin ja on tyytyväinen :love:
 
Mullakin alapää kipuilee vielä ajoittain, mutta siis ei ne ompeleiden kohdat (paitsi seksiä harrastaessa vähän), vaan pehmeät kudokset emättimen suun ympärillä. En oikeasti ymmärrä miksi just ne on kipeät :eek: joskus siis ihan oikein jomottaa, kuten myös seksin jälkeen uloimpia häpyhuulia jomottaa usein niin, että otan särkylääkkeen, tai joskus ylös noustessa, tai auton takapenkillä istumisen jälkeen :alien: Noh ehkä se joskus helpottaa normaaliksi. Miettinyt myös, että milloinkohan tuo 'aukko' pienenee takaisin normaalimmaksi päin edes :rolleyes: vai voiko se tollai selvästi isommaksi? o_O

Hurjasti voi vaihdella päivät; oli jonkin aikaa niitä hyviä unipätkiä tässä sekä päiväuniakin joskus pari kpl 2 - 2,5h ja yhdet lyhyemmät. Nyt on sitten taas unet ollut pikkupätkissä ja päikkäritkin aika lyhkäset. Mutta eipä tuo haittaa kun tota hymypoikaa katselee :love: hän on kuitenkin hereilläkin viihtynyt aika hyvin ajoittain yksin esim keinussa tai leikkimatolla niin saanut tehtyä asioita rauhassa.
Silloin taas kun ei viihdy yksin niin olen huomannut todella käteväksi meidän kylpytuen! mulla on se tuki yleensä aina vessassa pesukoneen päällä (joka on ihen kiinni vessanpöntössä) kun jos yöllä vaippaa vaihdettaessa haluan käydä vessassa niin istutan pojan siihen. Noh eilen kun aloin leipomaan päivällä ja poika ei sitten halunnutkaan nukkua eikä olla yksin niin laitoin hänet sen kylpytuen kanssa keittiön pöydälle siihen ihen viereeni. Tyytyväisenä katseli mun hommia siinä sitten :LOL: Eipä tuo tietty kauaa kestä ratkaisuna kun alkaa mahdollisesti haluamaan eteenpäin pyrkiä istuessa ja kun kasvaa isoksi koko tuesta. Mutta tällä hetkellä toimii ratkaisuna silloin kun tarvii jotain tehdä siinä ihan hänen vieressään.

Meillä taitaa syömiskerrat olla harvenemaan päin tällä hetkellä kun päivällä sekä illalla voi toinen tisseistä olla todella täysi. Noh olihan tässä vasta äskettäin se kausi kun syötiin tyyliin ihan koko ajan. Kellosta en katsonut, mutta usein vajaan tunnin väleinkin :D

Grey kuuulostaapa kivalta, että siellä alkaa sujumaan imetys! (y)
 
Täällä paino junnaa taas. Viikossa ei ole tullu lisää.. Itkenyt on enemmän niin kuulemma kuluttaa siinä paljon kaloreita. Selvästi poikaa haittaa kun ei tule kakka joka päivä niin ruvetaan antamaan levolacia, sitä on turvallista antaa ja antavat keskosillekkin sitä teholla. Öljyn määrää nostetaan myös. Ei tarvitse kuulemma olla huolissaan mutta kyllähän sitä stressaa kun syöminen muutenkin takkuaa välillä. Niin ja kakan jälkeen jaksaa syödä isompia annoksiakin.

En ehtiny tänään levolacia antaa kun tuli kakka mut poika oli sen jälkeen ihan kun toinen vauva! Vaikka ei ole kuin yksi kakkaamaton päivä välissä niin tolla se haittaa.

Ruokailu on välillä mielenkiintosta kun nykyään ei ota pulloa heti jos kerkee ruveta itkemään. Pitää saada rauhottumaan vähän ja sit vasta onnistuu. Tämäkin tavallista vauvoilla. Aikamoista sirkusta tämä välillä on. Sitterissäkään ei nyt viihdy ellen ole vieressä. Vaikkei itkiskään niin huutelee missä oon jos en ole näköpiirissä.

Caro ja poju kohta 3kk
 

Yhteistyössä