Tältä se nyt näyttää....Koskahan tää oikeesti on valmis,huoh!!
Haluaisin päästä näyttämään osaamiseni ja kovan intoni myyjän työssä.
Monipuolinen kokemukseni antaa hyvät lähtökohdat tähän tehtävään ja mahdolliset puuttuvat taidot olen valmis opettelemaan työn ohessa innokkaana aktiivisena oppijana.
Koulutukseltani olen merkantti ja aikaisemmin olen työskennellyt asiakaspalvelutehtävissä vaate- ja kemikaliomyyjänä sekä tarjoilijana. Toimiessani myyjän tehtävissä pääsin myös toteuttamaan visuaalista puoltani myymälän ja näyteikkunoiden somistamisessa ja tuotteiden esillepanossa. Osallistuin ,yös täydennystilausten tekoon. Hinta- ja mainostekstaukset kuuluivat työnkuvaan samoin atk- pohjaiset kassajärjestelmät tulivat minulle tutuiksi. Muutenkin tietokoneen käyttö on minulle tuttua.
Luonteeltani olen sosiaalinen ja tunnollinen ja hoidan työni vastuuntuntoisesti sekä oma-aloitteisesti. Työskentelen mielelläni sekä itsenäisesti että osana ammattinsa osaavaa tiimiä ja olen valmis sitoutumaan ja joustamaan. Kotivuosieni jälkeen olen todella motivoitunut palaamaan työelämään. Työntekijänä olen saanut palautetta ahkeruudestani ja oma-aloitteisuudestani ja uskonkin että saisitte minusta reippaan työntekijän tiimiinne.
Työt voin aloittaa sopimuksen mukaan, lyhyelläkin varoitusajalla. Tulen mielelläni esittäytymään henkilökohtaisesti.