siis oikeasti mitä ihmettä te teette aattona?

  • Viestiketjun aloittaja suusan
  • Ensimmäinen viesti
Keittiönoita
Mulla menee varmaan koko aaton vastainen yö kokkaillessa. Koitan nukkua muutaman tunnin, jos ehdin. Aamulla keitän riisipuuron ja kun kuopus herää, syödään puuro. Sen jälkeen kuopus koristelee kuusen ja menee puuhastelemaan omiaan. Mä jatkan sapuskoiden tekemistä ja pyrin joka joulu siihen, että klo 12:een mennessä ei tarvitsisi enää mitään kovaäänistä tehdä. Aiempina vuosina olen katsonut glögiä juoden ja piparkakkuja syöden joulurauhan julistuksen telkkarista. Nyt ei ole telkkaria enkä ole vielä tarkistanut, tulisiko se suorana Ylen Areenalta. Veikkaan, että tulee.

Esikoinen puolisoineen tulee iltapäivällä joulusaunaan. Saunomisen jälkeen juodaan päiväkahvit ja syödään joulutorttuja. Vähitellen nuoriso olkaa kattamaan pöytää ja avustavat mua tarjoiluvatien koristelussa. Koska teemme joulun joka vuosi porukalla, saa nuoriso toimia kamelina kantamassa systeriltä ja mun vanhemmiltani sapuskoita ym tänne.

Noin puoli seitsemän aikaan saapuvat siskoni tyttärineen, vanhempani sekä siskoni poika avovaimoineen. Ja sitten aletaan syömään :p Siinä vierähtää muutama tunti. Kun pöydästä on astiat kerätty pois, jaetaan ja avataan lahjat. Sen jälkeen glögiä ja makeita leivonnaisia. Ja kun se on ohi, ollaankin ja lähellä keskiyötä ja tontut ryömivät takaisin kotikoloihinsa masujensa viereen makaamaan :xmas:
 
Aattona me mennään anopin ja appiukon luo syömään ja kahville, sitten illalla kotiin.
Katellaan telkkaria ja herkutellaan.
 
Keittiönoita
[QUOTE="vieras";25268067]Ei oikeen kivan kuuloista joulua kenelläkään. Huomaa, että sen tietyn kaavan mukaan pitää toimia ja samat jutut toistaa.[/QUOTE]
Meillä joulu onkin nimenomaan perinnejuhla ja samat jutut toistuvat vuodesta toiseen. Vain paikka vaihtuu: välillä ollaan meillä, välillä siskollani ja välillä vanhemmillani. Aiempina vuosina olen käynyt yöllä koiran kanssa vielä uhraamassa jumalille, mutta nyt ei ole enää koiraa ja mietinkin, kävisinkö yksin vai kävisinkö jo päivällä. En vielä tiedä.
 
Aamulla herätessä lapset avaa lahjat, jotka pukki tänä vuonna yöllä tuonut..
Syödään aamupala tyyliin brunssi...tv:n katselua....
Saunaan ennen päiväruokaa ja sit pienin päikkäreille...
Ulkoilua iltapäivällä jos ei kaatamalla vettä sada...
Kinkkuateria lisukkeineen ja herkkuja lapsille...
Iltatouhut tavallisesti ja lapset unille---äidille juustoja yms. herkkujen kera ja elokuvan illan päätteeksi ;)
 
Aamulla viimeistään kuuden pintaan ylös, sitten pikaisesti kahvia ja leipää (ehkä myös riisipuuroa).
Seitsemäksi töihin. Töistä pääsen kolmelta.
Kotona pikasuihku + kivat vaatteet päälle.
Syödään perheen kanssa pitkän kaavan mukaan.
Valmistelen paikkoja ja herkkuja illan vieraita varten.
Odotellaan pukkia, avataan lahjoja, herkutellaan.
Vieraiden lähdettyä muksut pehkuihin.
Saunotaan, herkutellaan ja avataan miehen kanssa viimeiset paketit.
Suht aikaisin nukkumaan, sillä molemmat mennään seuraavana aamuna töihin.
 
"mko"
Herätään aikaisin.Yöllä joululahjat ovat ilmestyneet kuusen alle. Avataan paketit. Käydään aamulla saunassa ja laitetaan aikaisin jouluruoka. Syödään hyvin.
Sitten lähdenkin klo 13 aikoihin iltavuoroon töihin. :(
Mies lähtee lasten kanssa jatkamaan aattoiltaa mummulaan.
Kun tulen töistä myöhään illalla kotiin, menen nukkumaan, jotta jaksan taas joulupäivänä herätä aikaisin aamuvuoroon :(
paskapaskapaska vuorotyö. Olisi pitänyt opiskella joksikin muuksi kuin sairaanhoitajaksi...
Tiedan tunteen. Olen itsekin sairaanhoitaja...
 
[QUOTE="lotta";25268195]No mikäs?:([/QUOTE]

Nokun ei se joulumieli vaan tule vaikka kuinka yritän tikistää.. Niin paljon kaikkea etten saa millään laitettua kaikkea jouluksi kuntoon. Rahaongelmia myös ja sain ajokokeesta hylätyn tänään.. Tosi stressaava loppuviikko edessä kun pitäisi saada joulua ja saada se ajokortti vielä torstaina..

Tää kaikki on vaan niin hanurista..
 
dfdf
Eri joulut menevät eri kaavan mukaan. Tuleva joulu menee suunnilleen tähän tapaan:

Aamutoimet tehdään kaikessa rauhassa ja odotellaan mummia ja pappaa saapuvaksi. Pappa leikkii lasten kanssa ja minä valmistelen ruoat mieheni ja äitini kanssa. Siskoni perheinen tulee meille. Lapsilla on kivaa, kun saavat leikkiä serkkujen kanssa. Syödään joulupäivällinen pitkän kaavan mukaan. Joulupukki tulee alkuillasta. Loppuilta herkutellaan suklaalla ja pelaillaan uusia pelejä.

Parasta joulussa on läheisten ihmisten näkeminen. lasten ilo ja hyvä ruoka. Odotan malttamattomana. Tämä valmisteluvaihekin on ihanaa.
 
Herätään aamulla omaan tahtiin, syödään aamupala (teen riisipuuroa, mutta on paljon muutakin).

Sitten aamupalan jälkeen avataan ne lahjat, jotka pukki on meille kotiin tuonut (lue: meidän vanhempien ostamat lahjat ja tytön kummitädin paketit).

Telkkarista katsellaan kaikkea kivaa, ja nautitaan lahjoistamme.

Iltapäivällä lähdetään isovanhempien luo, missä syödään maittava jouluateria. Joulusauna on lämmin, joulupukki tulee sinne. Kahvit yms toki myös. Ja hautausmaalla käväistään jossain vaiheessa iltaa. Yöksi kotiin.
 
meillä
Nukutaan pitkään ja lapset katsoo joulupukin kuumaa linjaa. Myöhäiseksi aamupalaksi syödään riisipuuroa, piirakoita ja kinkkua. Iltapäivällä ajetaan mummolaan, jonne tulee joulupukki. Syödään jouluruoka ja käydään haudoilla. Illasta ajetaan takaisin kotiin ja lasten mentyä nukkumaan hörpitään glögiä miehen kanssa ja tehdään mitä huvittaa.

Sopivasti traditioita ja rentoa oleilua :)
 
Vaikka mitä. Koristellaan aamulla kuusi ellei sitä ole tehty jo aatonaattona. Katsotaan joululastenohjelmia ja syödään aamupalaksi riisipuuroa. Sitten käydään isäni äidin luona kahvilla ja osa porukasta käy hautausmaalla. Sen jälkeen syödään uunista tullutta kinkkua leivän päällä. Joulusauna, jouluateria ja lahjojen jakaminen. Loppuilta/yö ihastellaan lahjoja, syödään herkkuja/jäljelle jääneitä ruokia ja nautitaan tunnelmasta. :)
 
"joku"
ylös kun lapset herää n.8.00..jotain aamupalaa ja aamutoimia.
Lähdetään ulos ja monesti haettu joku joulukukka ja halpaa suklaata vielä kaupasta lenkkeilen.
11.00 puuro..12.00 kuopus unille ja isommat lapset saavat avata yhdet lahjat joilla leikkivät.
14.00 välipalaa ja saunaan..16.00 jouluruokailu...17.00 lahjojen jako...18-19.30 leikkiä lahjoilla
20.00 lapset sänkyyn ja miehen kainaloon glögin kera=)
 
Tänä jouluna olis ohjelmassa aamu-uinti & sauna, aamupala, mennään kuuntelemaan joulurauhan julistus, jouluruoka ja joululahjat. Toivottavasti on hyvä sää niin sit mennään varmaan pitkälle kävelylle sulattelemaan jouluruokaa & konvehteja :)
 
Eevee
Aamulla riisipuuroa. Sitten joulurauhan julistusta kuuntelee appivanhemmille ja siellä anopin puolen sukua myös, sw on ihana perinne. Palkon ihmisiä, eri ikäpolvia, hyvää syötävää, glögiä, jutustelua. Sieltä sitten jossain vaiheessanhautojen kautta kotiin. Sapuskat pöytään. Syödään rauhassa, sitten lahjat. Jaa juu, miehen veli lapsineen tulee iltaa viettämään. On eronnut mies ja lapset hällä tänä vuonna, tylsää niiden kolmiltaan olisi olla.
 
"vieras"
kyllä vaan monien joulunvietot kuulostaa kadehdittavan ihanilta. Minulle tiedossa ankea aatto..lapsi menee isälleen ja minä sitten lähden miesystäväni kanssa hänen vanhemmilleen 300km päähän. Ei kiinnostaisi yhtään, eikä joulumieltä ole lainkaan :/ noh ensi vuonna sitten onkin toinen juttu jo kun lapsi on aaton minun luonani.
 
"vieras"
Aamiaisen jälkeen koristellaan kuuset, sitten ehtii vielä tarvittaessa paketoida viimeiset paketit sekä täyttää lintulaudat ja laittaa kauralyhteet paikalleen. Lounasaikaan syödään riisipuuroa ja iltapäivän alkaessa hämärtyä sytytetään pihalyhtyjen kynttilät ja käydään hautausmaalla. Sieltä on mukava tulla saunomaan kaikessa rauhassa ennen jouluateriaa, hetken aterian sulattelun jälkeen jälkiruokaa ja kahvit ja sitten - jos luoja suo ja onni potkii - tulee pukki. Kun kaikki ovat tutustuneet ja testanneet lahjansa, otetaan vielä vähän kinkkuvoileipää yöpalaksi ennen nukkumaanmenoa.
 
[QUOTE="vieras";25267863]Kiitos. Sinä tuntematon oletkin ainoa, joka meille noin ihanasti sanoi. Välitti hetken ja ymmärsi.

Olen yrittänyt tässä väsyneenä ja kipeänä laittaa joulua ja joulu menee pääosin töissä. Silti on jotenkin luottavainen ja hyvä olo, että joulu tulee meille kuitenkin.

Lämmintä joulua sinulle, tuntematon Ihminen. :heart:[/QUOTE]

Kyllä se joulu tulee! Ei se ole kiinni päivästä, säästä, lahjojen määrästä vaan asenteesta - joka siulla tuntuu flunssasta huolimatta olevan kohdallaan :hug: Itse saan aaton vapailla, mutta tämä viikko ennen aattoa meneekin sitten hyvin pitkälti töissä. Ei tehdä joulusiivousta (normi viikkosiivous saa riittää) eikä muutakaaan erikoista häslinkiä, vaan joulu tulee ilmankin.

AP:lle, meillä ei ole mitään erikoista päiväjärjestystä. Aamulla heräillään, syödään aamupala (ei puuroa kun isompi poika ei tykkää) ja varmaankin ulkoillaan. Päiväunien jälkeen anoppilaan jossa jouluruoka, pukki ja sauna, illalla kotiin ja rentoa oleilua rankan työviikon vastapainoksi.
 
Herätään aikaisin.Yöllä joululahjat ovat ilmestyneet kuusen alle. Avataan paketit. Käydään aamulla saunassa ja laitetaan aikaisin jouluruoka. Syödään hyvin.
Sitten lähdenkin klo 13 aikoihin iltavuoroon töihin. :(
Mies lähtee lasten kanssa jatkamaan aattoiltaa mummulaan.
Kun tulen töistä myöhään illalla kotiin, menen nukkumaan, jotta jaksan taas joulupäivänä herätä aikaisin aamuvuoroon :(
paskapaskapaska vuorotyö. Olisi pitänyt opiskella joksikin muuksi kuin sairaanhoitajaksi...
Voi ymmarran taysin. Joulun tyovuorolistan suunnittelu/siita tappelu riittaisi mullekin alanvaihdon perusteeksi. Tietaisi vaan, etta mitahan muuta sita vois/osais tehda/opiskella. Niin ja kyllahan sita vuorotyota muun ajan vuodesta kestaa. Mulla on onneksi tana vuonna 24-25 vapaata.
 
- Aamulla ruokien & kakun viimeistelyä
- Sauna
- Appivanhemmat tulevat kylään
- Jouluruokailu
- Miehen täti & miehensä tulevat kylään, kahvitellaan
- Joulupukki käy
- Vieraat lähtevät, oleilua perheen kesken. Mahdollisesti iltakävely, jos sää sallii
 
perhe viisikko
Nukutaan niin pitkään kuin sielu sietää, herätään viimeistään kun lapset kömpii herättelemään.
Syödään jotain pientä aamupalaa ja kattellaan joulupukin kuumaalinjaa, ja se LUMIUKKO on tärkein :)
Syödään riisipuuroa kalkkunan kanssa, Ja paaaljon sokeria ja kanelia.
Leikitään lasten kanssa. Herkutellaan. Köllitään päikkärit.
Odotellaan pukkia, Nautitaan lahjoista. Syödään jouluruoka. Leikitään.
Äh, tehään mitä tehään, mutta nautitaan, ihan vaan perheen kesken.
 
Ei mitään suunniteltua. Olen toivottavasti päässyt onnellisesti aatoksi kotiin. Heräillään pojan kanssa kun heräillään, syödään aamupalaksi mitä normaalistikin (pojan toive :)), löhötään sohvalla ja katsellaan lastenohjelmia telkkarista. Lapsi saa yhden paketin täällä jo aamupäivällä.

Iltapäivällä mennään sun siskon luokse, jonne on tulossa mun vanhemmat ja sisarukset perheineen. Syödään, otetaan vastaan pukki ja avataan lahjat. Ne lähtevät hautausmaalle jotka jaksavat. Yöksi taas omaan sänkyyn.

Mä en aio tehdä mitään kirjan lukemista raskaampaa koko jouluna :xmas:
 

Yhteistyössä