Siis onko tää ihan normaalia 1v. käyttäytymistä?

Ja yksivuotiaan KAIKENLAISEEN itkuun on vastattava. Siinä ei todellakaan ainakaan auta huomiotta jättäminen. Sellainen on sairasta.

Tarkoitan, vasta yksi vuotta täyttäneitä. Kyllä huomiotta jättäminen aiheuttaa noin pienelle helposti kierteen pahasta olosta ja jatkossa se kierre lähtee päälle mitä pienimmästä pettymysestä. Eihän noin pien tahallaan huuda ja kiusaa tee!

 

Mitä ne teidän lapset oikein on syöny ja juonu kun tuollainen huutaminen näyttää olevan yleistäkin.

Ei se oikeasti ole normaalia edes uhmaiässä. Jotain lapselta puuttuu... vaikka sitten jotain välittäjäaineita. Mutta oikeasti... puolentoista tunnin huutaminen ilman syytä on jo hälyttävää.

Ja yksivuotiaan KAIKENLAISEEN itkuun on vastattava. Siinä ei todellakaan ainakaan auta huomiotta jättäminen. Sellainen on sairasta.

Saat tulla koska vaan kokeilee eloa tälläisen tulisielun kanssa..Esimerkkitilanne: Lapsi haluaisi ottaa käteensä kaukosäätimen, siirrät kaukosäädintä kauemmas lapsesta, HUOM. se ei ole lapsen kädessä, siirrät sitä vain kauemmas, sit se alkaa, ensin tulee huuto jota seuraa välitön heittäytyminen lattialle selälteen, huuto voimistuu ja sen jälkeen alkaa jalat käymään ja huuto muuttuu karjunnaks ja kiljunnaks. Tätä jatkuu n.10min, yrität puhua lapselle, huuto yltyy, otat lapsen syliin ja hän repii sinun hiuksiasi ja potkii, kampee itseään ylös ja voimalla lyö päänsä takaisin alas ja edelleen huuto kuuluu. Laitat lapsen maahan, tilanne jatkuu..Se loppuu sit joskus, kun aika on kypsä, välillä kokeilet ottaa lasta syliin ja rauhoittaa, teet sen jokatapauksessa noin 10 kertaa ennen kuin saat mitää tulosta aikaiseksi ja tässä kohtaa aikaa on helposti kulunut jo se puoli tuntia.

Ihanaa.

 

Hyviä vinkkejä täs on tullut, mutta osaa käyttäisin vasta tuolta 1.5v tienoolta, en just 1v täyttäneelle. Parhaiten meillä näihin ensimmäisiin tahtoiän taistoihin on toiminut kiellon jälkeen rauhoittava puhe, laulaminen tai muualle huomion suuntaaminen -innostuneesti puhuen 'lähdetään soittamaan/leikkimään legoilla' tmv eli joku mistä tykkää.

 

Meillä oli ihan samaa . 9kk-1,5v ikä, huh huh. kyllä se siitä sitten tasottui. ja kahden vuoden uhmat ei tuntuneetkaan enää todellakaan yhtään missään siihen verrattuna. Itseasiassa mä en usko koko uhmaikä käsitteeseen, se tahtokausi tulee lapselle kun tulee, toiselle ennemmin toiselle myöhemmin, ja miten kovana niin sekin on yksilöllistä. Meidän kuopuksen tahtokausi on nyt 3 vuotiaana, eikä sekään ole mitään siihen verrattuna mitä esikoinen oli siinä vuoden iässä.

 

meidän 1v3kk oleva pikkumies "riehuu"samalla tavalla. Oma tahto tuli esiin jo 10kk vanhana. Täällä tosin lähdetään kierimään sylistä pois ja yleensä sitä ollaan purtu,potkittu, lyöty ja kynsitty meitä vanhempia. Ollaan kokeiltu vaikka mitä keinoja jotta saataisiin "ongelma"kuriin tai ainakin niin että sen kanssa voi elää!

meillä on käynyt mielessä että osa syy voi olla siinä ettei pikkumies osaa vielä puhua. Tämä johtaa turhautumiseen siitä ettei me ymmärretä ja silloin raivotaan. Ainakin se vois olla johdonmukainen syy tähän käytökseen.

meillä on pian neuvola ja ajattelin ottaa asian puheeksi. Ehkä sieltä vois tulla jotain apua tai teoriaa miksi näin tapahtuu. Eli ymmärrän hyvin tunteen!!!!!! :hug:

 

Saat tulla koska vaan kokeilee eloa tälläisen tulisielun kanssa..Esimerkkitilanne: Lapsi haluaisi ottaa käteensä kaukosäätimen, siirrät kaukosäädintä kauemmas lapsesta, HUOM. se ei ole lapsen kädessä, siirrät sitä vain kauemmas, sit se alkaa, ensin tulee huuto jota seuraa välitön heittäytyminen lattialle selälteen, huuto voimistuu ja sen jälkeen alkaa jalat käymään ja huuto muuttuu karjunnaks ja kiljunnaks. Tätä jatkuu n.10min, yrität puhua lapselle, huuto yltyy, otat lapsen syliin ja hän repii sinun hiuksiasi ja potkii, kampee itseään ylös ja voimalla lyö päänsä takaisin alas ja edelleen huuto kuuluu. Laitat lapsen maahan, tilanne jatkuu..Se loppuu sit joskus, kun aika on kypsä, välillä kokeilet ottaa lasta syliin ja rauhoittaa, teet sen jokatapauksessa noin 10 kertaa ennen kuin saat mitää tulosta aikaiseksi ja tässä kohtaa aikaa on helposti kulunut jo se puoli tuntia.


Ihanaa.

Älä välitä näistä jotka eivät ymmärrä, kaikki vaan ei ymmärrä tilannettasi, koska he ovat päässeet omien lastensa luonteen suhteen helpommalla. Itsekin pahoitin alkujaan monesti mieleni turhaan, kun lapsen temperamentisuutta ja tulistumista pistettiin jonkun kasvatusvian syyksi. Sitten verrattiin, mitenkä kenenkään Ella-Sofiat ei koskaan kiukuttele noin.

Mun lapsessani ei ole mitään vikaa todettu missään, päin vastoin. Hän on nyt neljän vanhana erittäin älykäs, henkisesti tasapainoinen, silti normaalilla tavalla vilkas poika. olin hänen kanssa jo ihmeissäni siinä vuoden vanhana, jolloin meillä oli ihan samanlaista. Luulin , että se on sitä koko lapsuuden, mutta kyllä on nyt jo helpottanut.

 

Voisko olla joku herkkyyskausi menossa? Mä huomasin meidän nyt 1v9kk pojasta, että aina kun uuden opettelu oli ajankohtasta, niin silloin hermotkin napsahteli helpommin. Kiukutteli just sillon kun harjotteli kävelemään, eli noin 1v1kk, sitten seuraava kiukkukausi tuli noin 1v6kk kun opetteli aktiivisemmin puhumaan, nyt alkaa helpottaa jo. Seuraavaa kautta odotellessa.

On kai olemassa ihan tutkimuskin tousta kun lapsen aivopuoliskot kehittyy hieman eri tahtia, niin se ilmenee juuri tuollaisena kiukutteluna. Nyt en muista tutkimuksen nimeä tai missä julkastu, mies mulle siitä kertoi kun ihmettelin mikä poikaa riivaa..

Jaksamista!

 

Tuohon kaukosäädin-esimerkkiin: meillä se nostetaan esim korkealle hyllylle, pois näkyvistä, ei 1v vielä tajua miksi hän ei sitä saa näprätä kuten muut. Ja sitte houkutellaan muuhun tekemiseen. Vaarallisia paikkoja opetetaan aina samalla sanalla (esim kaikki kuumat on poppa -ja mahdollisuuksien mukaan annetaan aistia sitä lämpöä, että osaa liittää sanaan sen).

 

^Tuo on vain yksi esimerkki, se on ihan sama mistä kiellät jne niin lopputulos on sama, tuo on saanut raivarit jopa astianpesukoneelle kun ei saanut sitä ovee auki.. :O

Mä luulen et pienimies on vaan tulinen luonne, niinkuin minäkin ja niinkuin isänsäkkin, jotenkin vaan olis mukava tätä tilannetta helpottaa.

 

Uskon tuohon herkkyyskauteen, vielä vanhemmankin lapsen kohdalla. Sen vaan usein käsittää jälkikäteen, kun tilanne jo tasoittunut. Yhtään se tieto ei kyllä auta silloin "kriisin" aikaan...Ja mikään tavan ruoka tai juoma ei ihmisen alkuun noin vaikuta, kuten joku vihjas : /

 

Uskon tuohon herkkyyskauteen, vielä vanhemmankin lapsen kohdalla. Sen vaan usein käsittää jälkikäteen, kun tilanne jo tasoittunut. Yhtään se tieto ei kyllä auta silloin "kriisin" aikaan...Ja mikään tavan ruoka tai juoma ei ihmisen alkuun noin vaikuta, kuten joku vihjas : /

Se olikin kuvakieltä

Mutta onko oikeasti noin kamalasti kiukuttelevat ja huutavat lapset sitten muiden hoidossa vähän helpompia? Eihän tuollaisten kanssa jaksa kukaan jos se on noin älytöntä räyhäämistä.

 

Se olikin kuvakieltä

Mutta onko oikeasti noin kamalasti kiukuttelevat ja huutavat lapset sitten muiden hoidossa vähän helpompia? Eihän tuollaisten kanssa jaksa kukaan jos se on noin älytöntä räyhäämistä.

Usko pois, kyllä sitä jaksaa kun on pakko. kyllä se äidin jaksaminen venyy. Sama kun ajattelee mitä tahansa raskasta asiaa, niin pakon edessä jaksaa mitä vain. Tosin kyllä varmaan moni väsyykin . Itselläni oli vielä se tilanne, että mies oli tuon pahimman ajan sellaisessa työssä, ettei voinut osallistua, aloin odottamaan toista lastakin. Nyt voi huokasta helpotuksesta kun se on ohi, ja ihan jotenkuten järjissäni siitä selvisin. Ja ajatelepa, että moni hoitaa työkseen vaikeita tapauksia, on vihaisia alzhaimer mummoja jotka puree ja potkii tai kehitysvammaisia, joilla on kovia aggressioita. kyllä jotkut vaan jaksaa, koska aina on kuitenkin joku mikä palkitsee. Oman lapsen kohdalla se on tottakai se lapsi itse, sitä niin kovasti rakastaa ja ihailee kun se sitten on kiltisti ja vaikka nukkuu Vaikka hereilläolo olisikin yhtä äkkäilyä. Kummasti sitä aina yön nukuttua jaksaa uudestaan uuden päivän.

Meidän lapsi ei ollut yhtään helpompi muiden hoidossa, tuossa iässä. Nyt 4 vuotiaana kyllä osaa olla kylässä hoidossa nätimmin mitä kotona, mutta tuossa vuoden vanhana kyllä ei osannut sitä kainostella. Mutta sattuneesta syystä eipoä hirveästi ollut hoidossakaan sitten, mutta kyläilyt esimerkiksi oli ihan sitä samaa kuin kotona. Kyllähän siihen isovanhemmat aina kommentoi että "oho, osaapas se tuokin " Tai jotain vastaavaa, äitini mukaan oma luonteeni on ollut ihan samaa ja hän sanoi, että "nonni, siinäs sait kun itse olit ihan samanlainen "

 

Eiköhän se lapsi koko ajan kasva ja kehity, tuskin kuukausia kiukkuaa? Minkäs ihminen luonteelleen voi ja kun aivot eivät ole vielä kehittyneet asioita ymmärtämään, niin onko tuon ikäisellä muuta keinoa kuin ääni? Eivät kaikkien lapset saa raivareita ikinä, en tiedä onko sellainenkaan luonne balanssissa, kuka sen tietää? Voimia se kuitenkin perheeltä vie, että jaksaa sen huonon kauden ylitse, se on selvä.

 

Se olikin kuvakieltä

Mutta onko oikeasti noin kamalasti kiukuttelevat ja huutavat lapset sitten muiden hoidossa vähän helpompia? Eihän tuollaisten kanssa jaksa kukaan jos se on noin älytöntä räyhäämistä.

Meidän nuori mies on kun herran enkeli kun on jonkun muun kun minun tai isänsä kanssa, eli ei tää jatkuva raivoominen jatku muitten kanssa, ellei ole niin että on oltu pitempi aika saman katon alla kuten viime viikolla oli mun vanhempien kanssa.

Ei sitä auta kun vaan jaksaa, purra hammasta, nieleskellä ja polkee salaa jalkaa ja jaksaa..Ei tää hääviä ole nyt kun muutenkin oma olo ei ole normaali vaan väsyttäisi ja muutenkin tunteet on pinnassa, mut pakko jaksaa!Loppuu tämäkin ennemmin tai myöhemmin.

 

Jatkaako riehumista vaikka veisit kokonaan pois tilanteesta esim toiseen huoneeseen? En tarkoita, että yksin vaan sinun kanssa.
Jos satuttaa itseään... lyö päänsä lattiaan, sinun pitäisi yrittää pitää sylissä, tiukasti.

 

Älkää nyt hyvät ihmiset jättäkö 1-2 vuotiasta yksin riehumaan! Tuon ikäinen (ja vanhempikin lapsi) on täysin riippuvainen aikuisesta ihmisestä.
Riehuessaan voivat ensinnäkin vahingoittaa itseään pahasti ja toisekseen he eivät ymmärrä, miksi teljetään jonnekin yksin. Hätähän siinä tulee ja huuto jatkuu kauemmin, eri syystä tosin.

 

[QUOTE="vieras";23989123]Jatkaako riehumista vaikka veisit kokonaan pois tilanteesta esim toiseen huoneeseen? En tarkoita, että yksin vaan sinun kanssa.
Jos satuttaa itseään... lyö päänsä lattiaan, sinun pitäisi yrittää pitää sylissä, tiukasti.[/QUOTE]

Aina katson ettei satuta itseään, eikä niin teekkään, tää paukuttelu ja sellainen tapahtuu aina sylissä..
Kun siirrän lapsen pois tilanteesta, yleensä kiukku vaan pahenee, tässä päivälläkin sain sen loppumaan vasta kun mentiin ulos, eli sisällä alkanut raivoaminen jatkui niin kauan kun puettiin jne. ja poika rauhottui vasta kun päästiin ulos ovesta ja huomio kiinnittyi täysin muualle.

 

No kuulostaa kyllä korvatulehdukselta, vie hyvä ihminen lääkäriin.

 

[QUOTE="Mää";23989479]No kuulostaa kyllä korvatulehdukselta, vie hyvä ihminen lääkäriin.[/QUOTE]

Melko valikoiva korvatulehdus kun voi olla päiviä pois kun ollaan kylässä tai jos joku on meillä kylässä..

 

Oma lapseni käyttäytyi tuolla tavoin korvatulehduksen aikaan,vaikka on siis muutenkin ihan mahdottoman tulinen tuittu. Räjähtää nollasta sataan sekunnissa. Kuitenkin, tuollainen yltiöpäinen huutaminen, roikkuminen, jolle ei loppua näy, oli meillä korvatulehdus. Helppo nykyään tietää, milloin viedä lääkäriin.

 

[QUOTE="Mää";23989508]Oma lapseni käyttäytyi tuolla tavoin korvatulehduksen aikaan,vaikka on siis muutenkin ihan mahdottoman tulinen tuittu. Räjähtää nollasta sataan sekunnissa. Kuitenkin, tuollainen yltiöpäinen huutaminen, roikkuminen, jolle ei loppua näy, oli meillä korvatulehdus. Helppo nykyään tietää, milloin viedä lääkäriin.[/QUOTE]

Mä ajattelin tästä puhua ens viikolla neuvolassa, joten voihan niihin korviinkin vilkaista, eihän noista tiedä..

 

[QUOTE="Mää";23989479]No kuulostaa kyllä korvatulehdukselta, vie hyvä ihminen lääkäriin.[/QUOTE]

Meillä on sitten korvatulehdus kestänyt melkein 1,5 vuotta
Hyviä vinkkejä ja vähän kyseenalaisempiakin. Meillä ei toimi mikään muu, kuin odottaa, että poika rauhoittuu itse. Siihen menee välillä 5min, välillä 3 tuntia. Ei tosiaan 1-, eikä vielä 2-vuotiastakaan voi ihan yksinään jättää raivoamaan, mutta jos lapsen huomioiminen vaan pahentaa raivaria, niin ei siinä oikein voi muuta, kuin olla vaan hiljaa ja vahtia, ettei muksu satuta itseään.

 

[QUOTE="Mis";23989656]Meillä on sitten korvatulehdus kestänyt melkein 1,5 vuotta
Hyviä vinkkejä ja vähän kyseenalaisempiakin. Meillä ei toimi mikään muu, kuin odottaa, että poika rauhoittuu itse. Siihen menee välillä 5min, välillä 3 tuntia. Ei tosiaan 1-, eikä vielä 2-vuotiastakaan voi ihan yksinään jättää raivoamaan, mutta jos lapsen huomioiminen vaan pahentaa raivaria, niin ei siinä oikein voi muuta, kuin olla vaan hiljaa ja vahtia, ettei muksu satuta itseään.[/QUOTE]


Minun mielestäni lasta ei saa jättää yksin, eikä ainakaan viedä yksin toiseen huoneeseen. En voi uskoa, että tilannetta voi parantaa antamalla lapselle mielikuva, ettei äiti enää rakasta häntä jos hän osoittaa mieltään/harmitusta.

Itse jään viereen istumaan ja olen saatavilla, koska lapsi ei todellakaan siedä, että häntä kosketaan kesken harmituskohtauksen. Hän tosiaan kyllä tulee syliin halittelemaan kun on valmis.

 

Mä oon tehnyt niin et laitan lattialle kun alkaa potkii, niinkuin juuri äsken taas teki...Mut tuntuu vaan niin toivottomalta kun ei tota huutoo saa loppumaan, tää herra kun nimittäin huutaa sit tasan just niin kauan kun happi kulkee kunnolla.. Tilanteena melko stressaava kaikille ja sillä mietinkin et onko ihan normaalia vai teenkö jotain tosi pahasti väärin..

Eikai siinä auta kun kärvistellä ja odottaa et tää menee ohitte, ihan karmeeta raivoomista päivästä toiseen..

Sen kuitenkin huomaa ettei sillä mikää hätä ole tms. koska saattaa ihan yhtäkkiä, kesken huutamisen unohtua katsomaan tv:tä tai koiran touhuja tms. ja yhtäkkiä taas muistaa et ai niin, mulla jäi jotain kesken ja taas se alkaa...

Anteeks jäi naurattaan toi loppu teksti..
samanlaista se oli meillä.
Sain onneksi käännettyä oman tyttöni huudon eri konsteilla muuhun..
Esim juoksin piiloon ja huutelin että hih hih eipäs löydäkään äitiä ja unohti sen huutamisen kun tulikin että haha löysinpäs eleellä.
tommosia kaikkee me tehtiin että saatiin se tuittu unohtumaan.

 

Minun mielestäni lasta ei saa jättää yksin, eikä ainakaan viedä yksin toiseen huoneeseen. En voi uskoa, että tilannetta voi parantaa antamalla lapselle mielikuva, ettei äiti enää rakasta häntä jos hän osoittaa mieltään/harmitusta.

Itse jään viereen istumaan ja olen saatavilla, koska lapsi ei todellakaan siedä, että häntä kosketaan kesken harmituskohtauksen. Hän tosiaan kyllä tulee syliin halittelemaan kun on valmis.

Niin, sitähän mä tossa juurikin sanoin...