Sijaisvanhemmaksi ryhtyvät ja sijaisvanhempina olevat

Miten Sati teillä on nyt mennyt?
Me ollaan nyt n. kuukausi oltu valmistuneita ja olen nyt jo ihan kärsimätön odottamisen suhteen, voi kääk. Vaikka aika menee nopeasti, niin silti on vaan niin malttamaton olo. 6 vuotta odotettu lasta ja nyt kun on edes jotain mahdollisuuksia saada, olisi niin kiva tietää, milloin se tapahtuu..
Yritän kyllä keksiä kaikkea mitä miehen kanssa voidaan tehdä, nyt kun vielä olemme kahdestaan..
 
Ajattelin hypätä mukaan tänne :)

Me ollaan sukulaissijaisvanhempia 5-vuotiaalle tytölle. Suljettuja foorumeita oon yrittänyt etsiä, joissa olisi muitakin sijaisvanhempia jakamassa ajatuksia... ei löytynyt, mutta täällä puolella on näköjään myös tällainen ketju!
 
Heippa tyttäret :wave: ja tervetuloa mukaan odottaja x ja Nellikaneli =)

Täällä on arki lähtenyt rullaamaan hienosti! Oikeasti odotettua paremmin. Alun pelon ja tunnemylläkän jälkeen ei ole juurikaan miettinyt mitään muuta kuin tätä hetkeä. Lapset ovat ihania! Olen jo nyt kiintynyt heihin ja kovasti tulee äidin suojeluvaistoa lapsia kohtaan. Nukkuvat yöt äärettömän hyvin, mikä on todella paljon oman jaksamisen kannalta.
Viikonloput ovat ihania, kun voidaan koko perheen voimin touhuta. Odotan kovasti jo joulua :D Me saadaan viiden vuoden kahden aikuisen yhdessä olon jälkeen ikioma ihana lasten joulu!!
Päivät rullaa melkoista vauhtia. Tytölle täytyy olla kovasti aktiviteettia tai muuten energia purkautuu kiukutteluna. Hän tarvitsee huomiota todella paljon ja siksi pyrin käymään kerhoissa ja muissa lasten tapahtumissa useamman kerran viikossa.
Vauva on kiltti ja helppo hoitoinen. Ja NIIIN suloinen myöskin. Ihana kun pieni itkee jo mun perään :heart: Se tuntuu jotenkin niin sydäntä lämmittävältä!
 
Kuulostaa Sati ihanalta tuo teidän tilanne!
Pridessä viimeksi ollut teema, lapsen bioperheeseen tukeminen ja suhteiden ylläpitäminen sai kyllä mietteliääksi ja epäröiväksi minut. Kaikki on sillä saralla niin arvaamatonta, eikä kai yhtään voi tietää mitä tuleman pitää...Jotenkin nyt on tullut myös se käsitys, että lähes kaikilla, jo ihan vauvaikäisilläkin sijoitetuilla on tuo kiintymyssuhdehäiriö jonkin asteisena. No se sama mikä Brejvikilläkin ja sitä googlailtuani mietteliäisyys vain lisääntyy. Olisi kiva kuulla vielä lisää teidän kokemuksianne ja mutuanne asiaan liittyen.
 
Kiintymyssuhteessa voi olla niin monelaista vaikeutta. Yleisintä lienee se, että lapselle käyvät kaikki hoitajat ja hän olisi valmis lähtemään kenen mukaan tahansa. Erityisen vaikeaa myös se, jos lapsi vastustaa kaikkea läheisyyttä ja haluaa pärjätä omillaan. Meidän lapsilla onneksi on ollut myös turvallisia ja pysyviä ihmissuhteita, eli he ovat oppineet, että maailmassa on ihmisiä joihin voi luottaa. Kuitenkin katkos ja muutos aiheuttavat väistämättä lapselle uusiakin säröjä.

Sijaisvanhempana voi kuitenkin tehdä paljon suhteen korjaamiseksi ja turvallisuuden tunteen lisäämiseksi. Alussa vain oman perheen kesken, ei anna muiden syliin lasta ollenkaan, pyytää vieraita enemmän torjumaan kuin liehittelemään lasta, pitää lasta paljon ihokontaktissa, laulaa ja leikkii vauvaleikkejä (myös isonkin kanssa), hierotaan rasvaa, hassuttellaan kylvyssä, luetaan sylikkäin, juotetaan tuttipullosta (vielä isoakin taaperoa), nukutaan lähekkäin jne. Kantoliina on minusta ihan ehdoton! Vaikka lasta ei ole saanut kantaa mahassa, häntä voi kantaa liinassa. Oikein tuntee kuinka lapsi rauhoittuu siihen, vaikka muuten sylissä olisi levoton ja koko ajan menossa. Kantorepuilla voi kantaa 4-vuotiastakin ihan hyvin.

Vaikeat kiintymyssuhdehäiriöt syntyvät jos lapsella on erityisen traumaattinen alku vauvana tai hän elää varsin puutteellisissa oloissa lähemmäksi kouluikää. Tai lapsella voi persoonansa puolesta olla erityinen herkkyys eli aika vähäisetkin kokemukset aiheuttavat hänelle isoja vaurioita. Osa lapsista taas persoonsa avulla selviää isoistakin traumoista. Siinä vaiheessa kun saa lapsesta ensitiedot, kannattaa yrittää pyytää kaikki mahdollinen tieto ja itse arvioida onko valmis ottamaan tämän lapsen. Ja kun päätös on tehty, sitten on vain yhdessä selvittävä kaikesta! Onhan tämä hurjaa!

Oma kokemukseni työstäni on se, että vaikka lapsi olisi sijoitettu vauvana ja vauva-aika menisi kivasti, voi lapsi oireilla rajustikin 4-5-vuotiaana tai sitten murrosiässä. Sijaisvanhempana ei voi oikein huokaista helpotuksesta missään vaiheessa, kun tosiasia on se, että näillä lapsilla on usein kokemustensa lisäksi perittynä alttiutta mielenterveysongelmiin, alkoholismiin jne. Monilla raskausaikana altistusta alkoholille, tupakalle, ennenaikaisena syntymistä.. Ja sitten se taakka, että ei ole saanut elää oman sukunsa kanssa. Mutta ei näitä tilastoja ja uhkakuvia voi jäädä miettimään jos haluaa sijaisperheeksi. Sitä vain hyppää, rakastaa ja toivoo parasta :).

Biosuvun asioita tulee mietittyä välillä paljon ja välillä vähemmän. Sen kyllä tiedostaa koko ajan että he ovat olemassa.

Omasta puolestani voin vain sanoa, että päivääkään en ole katunut. Joka päivä lapset tuntuvat rakkaammilta ja tämä juuri on meidän elämää.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos kovasti Lilialiisa tyhjentävästä vastauksestasi. Olipa hyvä kuulla nuo kaikki keinot, joita tekin sijaisvanhempina lasten eteen teette. Itse olen tuon liinassa kantamisen ja vieressä perhepedissä nukuttamisen jo päättänytkin ihan pienen mahdollisen lapsen kohdalla. Korjaavilla kokemuksillahan on hurjasti todettu olevan hyötyä. Onhan tämän oman lapsenkin silloiset ja tulevat kehitysvaiheetkin aina olleet yllättäviä ja vielä arvoitus, mikäänhän ei ihmisen elämässä ole niin varmaa kuin epävarmuus. Tuo on hyvä tietää, että ensitiedot ovat tosiaan sen lapsen historia jonka pohjalta voi siis päätellä todella paljon.
 
Ihanaa kun kirjoitatte kokemuksianne alusta, kiitos!! Rohkaisee minua tosi paljon.

Tänään on taas ollu hyvin "epätäydellinen äiti"- olo, kun on ollut kiirettä ja nuo siirtymätilanteet tai keskittyminen eivät ole ollenkaan meidän kuopuksen vahvimpia alueita. Mutta kuten tänään taas huomasin, ei kyllä monen muunkaan samanikäisen :D On muuten tosi hyvä opus tuo Perhekoulun käsikirja, ainakin minulle itselleni ollut, sieltä voi välillä taas muistutella itselleen noita viisaampien ohjeita tiettyihin tilanteisiin.

Niin siis näissä tilanteissa välillä tulee sellainen olo, että olenko tässä nyt kelvollinen kasvattamaan muiden lapsia ollenkaan, kun tämä arki näiden olemassa olevien kanssakaan ei ole aina niin täydellisesti sujuvaa. Ei edes lähelle sitä. Vaikka TIEDÄN, että olen ihan hyvä äiti. Ja turvallinen. Ja aika kärsivällinenkin oikeastaan. Lähinnä se arvostelu pelottaa, ei se, ettenkö oikeasti tiedä olevani hyvä äiti! Mies ei koe näitä asioita ollenkaan niin pelottavina, tällä hetkellä ainoa asia joka häntä mietityttää, on lapseen kiintyminen. Aikuisten asiat ovat kuulemma sitten joko helppoja tai vaikeita, saa nähdä. Turha sitä on vatvoa. Ihanan yksinkertaisesti ajateltu :heart:
 
Kannattaa tosiaan kysellä niitä ensitietoja, mutta ei pidä tuudittautua siihen että se on "kaikki" tai edes oikein kerrottu. Meille ei kerrottu juuri mitään ja sekin mitä kerrottiin, oli siloiteltua. Todellisuus oli vähän karumpi. Luulen että lapselle oli vain tosi kiire saada koti (niinkuin olikin).

Allekirjoitan kyllä täysin Lilialiisan viimeisen lauseen. :) Ja pitää vaan rohjeta hypätä, koskaan ei voi ennustaa miten tulee menemään. Tilanteet, vanhemmat, huostaanoton syyt ja lapset ovat kaikki niin kovin erilaisia. :)
 
Niin siis näissä tilanteissa välillä tulee sellainen olo, että olenko tässä nyt kelvollinen kasvattamaan muiden lapsia ollenkaan---
Tähän sukulan kommenttiin vielä, niin samalla tavoin itse ajattelin alkuun, kunnes se todellisuus kertoi sen, että olen todellakin kelvollinen. Minun oli ennakkoon lähes mahdoton kuvitella, että joku ei oikeasti kykene hoitamaan lastaan, että "jopa minä" pärjäisin siinä paremmin. Mutta niin vaan on.

Arvostelua minäkin pelkäsin ja sitä toki sain, töksäyttelyä täysin naurettavista asioista, tyyliin eteisessä olevien kenkien pohjassa on hiekkaa. Eipä niihin tullut vastattua oikeastaan juuta taikka jaata, yleensä vaan olin pöllähtänyt että kuulinko edes oikein. Toki myös ärsyttää mutta täytyy yrittää laittaa sen pahan mielen piikkiin, mikä biovanhemmilla tilanteesta on.
Sitä oli enemmän alkuun, ei juurikaan enää.

muoks.
Siis lisään vielä, en tiedä pelkäsitkö sukula arvostelua nimenomaan äitiyteen liittyen, mutta minä sain "arvostelua" lähinnä kotiimme liittyen. En äitiyteen liittyen. Äitiys tai lapsesta huolehtiminen ovat liian tavoittamattomia asioita joillekin, jotta osaisivat niitä arvostella.
Usko pois, olet varmasti kelvollinen ihan jo kun näitä tulet miettineeksi. ;) :)
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa teelaura! Kyllä ne asiat siitä selkenevät vähitellen :). Meillä on lyhyen kokemuksen jälkeen hyvin positiivinen fiilis.

En tiedä miten kukakin kunta velvoittaa, mutta sijoittaja yleensä suosii useimpien lasten kohdalla sellaista sijaiskotia, missä lapset saavat olla kotihoidossa mahdollisimman pitkään, sen mitä tämä lapsi tarvitsee. Jos minä olisin päättäjä, velvottaisin sekä adoptiovanhemmat että sijaisvanhemmat vähintään 1,5-2 vuodeksi kotiin. Kiintymyssuhdeongelmaisille lapsille ei välttämättä riitä tuokaan aika eikä varhaisvuosia saa enää sitten koskaan takaisin.. Lapsi on ansainnut sen että saa olla yhden aikuisen hoivissa kaikkien alun muutosten jälkeen. Ja jos oma työ ei anna myöten, vapaanhan voi miehen kanssa puolittaa. Tämä on siis minun mielipiteeni :). Sijaisvanhempana on taloudellisesti helpompaa jäädäkin kotiin, koska ainakin meidän kunnassa kotonaolemisesta maksetaan enemmän. Ja vaikkei maksettaisikaan, niin onhan tuo peruskorvaus (reilu 1000 euroa) enemmän kuin jos olisi bio- tai adoptiolapsesta kotona hoitovapaalla (toki alun palkat jää saamatta).
 
Tervetuloa teealaura :)

Jos teille tulee alle 3v lapsi, niin sinulla on oikeus hoitovapaaseen siihen kolmeen ikävuoteen asti. Siitä eteenpäin se on varmaankin irtisanouduttava sitten jos kotosalla on.

Täällä meilläpäin edellytetään puolen vuoden kotonaoloa. Minusta se kuullostaa hurjan lyhyeltä ajalta! Pienen lapsen kanssa ylipäätään ja isomman sijoitetun kanssakin, koska hän ei sitä sellaista pikkulapsuutta ole saanut ikinä. Itse arvostan muutenkin sellaista kiireetöntä lasten kotihoitoa todella paljon, siis sellaista tavallista: ulkoillaan, syödään, nukutaan yhdessä päiväunet. Ja ohjelmanumerona sitten kaupassa käyntiä ja johonkin kauemmas puistoon menoa :D

Ja kiitos solros, tuo tosiaan vähän perspektiiviä tähän omaan ajatteluun...
 
Hei! Ketjua sivusta seuranneena ajattelin itsekin liittyä mukaan. Me olemma lapseton pariskunta ja odototamme, vasta sijoitettua lasta. Priden kävimme alkuvuodesta. Hieman mietityttää kuinka pitkään tässä saa vielä odotella:) Kun tuntuu, että pienille lapsille olisi ottajia....
 
Puoli vuotta kuulemma suositus minunkin valmennuspaikassa. Pystyykö kukaan sanomaan ihan tuota summaa joka maksetaan vanhempainvapaan aikana? Pridessa en kehtaa noita raha-asioita ruveta kyselemään,vaikka pitäisikin pystyä laskemaan että onko minulla taloudellista mahdollisuutta tuohon perheen ainoana palkansaajana. Vuosi kuulostaa minustakin ihan minimiltä. Korvauksiahan on nostettu, jotta saataisiin ne ihan tavisperheetkin mukaan talkoisiin, eikä vain varakkaat perheet ja hyvä näin.
 
Itse en tiedä kun oman paikkakuntani summat (koskapa lunttasin juuri ne netistä :D ), sehän riippuu ihan kaupungista. Kannattaa oman paikkakunnan mukaan vähän googletella, niissä voi olla ihan reilujakin eroja. Tai minusta kyllä voi ihan reilusti kysyäkin :) Kyllähän se on ihan olennainen asia tietää, koska se määrittää aika pitkälti sitä kuinka pitkään lapsen kanssa voi kotona olla. Täällä on ensimmäisen sijoitusvuoden aikana alle kouluikäisestä vajaa 1500e, kotihoidossa oleva alle 3v 1100e, 3-6v reilu 700e, jos lapsi päiväkodissa 550e, erityistä huolenpitoa ja hoitoa vaativa 950e. Näin pääpiirteittäin. Ja sitten kulukorvaukset. Eihän nuo ihan palkkaa tosiaan vastaa, mutta meillä on pystytty pienillä järjestelyillä olemaan ihan kotihoidontuellakin pari vuotta (= meillä on ollut joustava pankki :D ja muutenkaan ei vietetä tuhlailevaista elämää), joten pärjätään kyllä hyvin.
 
Liinu72, kysy vaan rohkeasti niistä raha-asioista! Meillä just viime kerralla sanottiin, että raha-asioiden selvittäminen on osa vastuunottamista, joten niistä saa ja pitääkin ottaa selvää. Lisäksi ymmärsin niin, että kurssin aikana raha-asioita yms. käsitellään vielä erikseen.
 
Huomenna sitten pride alkaisi. Itselle tulee räätälöity kurssi parin muun pariskunnan kanssa kun on sukulaissijoitus. Hienosti kyllä on lastenvalvojat unohtaneet asioita. ei ollu tieto kulkenut koulutuksen järjestäjälle ollenkaan, että lapset minulla jo on vaan tuli ensin tieto että vasta ensi vuonna kurssille. No se sentäs järjestyi niin nyt selvisi että ovat unohtaneet kokonaan perheneuvolaan ilmoittaa lasten asiakkuudesta, että saisivat traumaattisia asioita käytyä läpi. Tuppaavat oireilemaan jo aika paljon. No onneksi siitäkin aloituspalaveri huomenna niin jos sekin etenisi. Perjantaille sovittu toimeksiantosopimuksen teko niin alkaa korvauksiakin saada. Yllättäen sekin unohtunut hoitaa kuntoon. Lapset kuitenkin 4kk täällä jo asuneet. Mielenkiinnolla kyllä odotan huomista valmennusta :)
 
Viimeksi muokattu:
Isoimmissa kaupungeissa noi korvaukset on kaiketi vähän paremmat, koska näissä on myös huutava pula perheistä. Ja nimenomaan tuolla pyritään tukemaan sitä kotiin jäämistä, eihän nuo loppujen lopuksi niin suuret muuten ole, se alku vaan on enempi tuettu. Isoimmilla paikkakunnilla asuminenkin on sen verran kalliimpaa, että monelle on käytännössä mahdotonta jäädä kotiin hyvin pienen korvauksen turvin. Joko siitä on maksettava hiukan paremmin, tai sitten ei voida ollenkaan edellyttää sitä kotona olemista. Itse en tiedä esimerkiksi itseni lisäksi yhtään (biologista) vanhempaa, joka olisi äitiysloman päätyttyä ollut kotona kotihoidontuella enempää kuin pari kuukautta, vaan melkeinpä se on töihin lähdettävä, jos talolaina painaa niskassa ja pankki ei yhtään jousta. Tosin en tiedä Joanna78:n paikkakunnan kokoa, mutta sellainen oletus minulla on, että usein kaupungin koko vaikuttaa :)
 
Vähän tämän palstan aiheesta sivuun, mutta jännästi tuo oma lähipiiri valikoituu, kun meillä taas lähes kaikissa ystäväperheissä on hoidettu (bio)lapset kotona ainakin 2-vuotiaiksi ja useimmissa sinne 3-vuotiaaksi. Ihan kivasti nuo pankit joustaa, vaikka jäisi hoitovapaalle pidemmäksi aikaa. Moni tuttuni on ollut kotona tyyliin 7 vuotta putkeen joten ei siis ole niin kummallista tämä minunkaan kotiäitinä oleminen :). Varmasti asenneilmastokin vaikuttaa, tuntuu että ystävät ymmärtävät nämä omat ratkaisuni jättää työ taka-alalle. Mutta eihän se tosiaan ole sijaisvanhemmuuden vaatimus että jäisi kotiäidiksi vaan tärkeintä että riittää voimia vanhemmuuteen.

Meillä on minimikorvaukset (onko se noin 650 e + 450e), mutta lapsen erityistarpeet nostavat summaa. Samoin alle 3-vuotiaasta taitaa saada 200 e lisää. Sekä lisäksi lapsilisät ja harkinnanvaraisia summia lomiin ja harrastuksiin.
 
Heippa tytöt :wave:

Täällä on nyt reilu kuukausi kulunut siitä, kun lapset poika 6kk ja tyttö 2.5v sijoitettiin meille. Lasten kanssa on pääsääntöisesti mennyt hyvin. Tytön kanssa hiukan tottakai haastavampaa, onhan hänellä kuitenkin jo neljäs koti menossa : / Tilanne alkoi jo hiukan tasaantua, mutta sitten oli bioisän tapaaminen ja taas lähdettiin lähtökuopista. Tottahan uhmaikäkin painaa päälle.
Mutta enemmän kuitenkin töitä on joutunut tekemään omien tunteiden kanssa! Ne yllättivät todenteolla. Olimme pitkään ajatelleet, että otamme vain yhden sijaislapsen ja yritämme vielä hoitojen muodossa omaa biolasta. Haluamme pysyä pienenä perheenä. No nyt tuli kuitenkin "otettua" kaksi lasta ja selvästi käyn tunteita nyt tuplana läpi. Alkuun miettii, että voinko mä oikeasti näitä lapsia rakastaa ja miten ulkopuoli asiaan suhtautuu (sijaisvanhemmuus on kuitenkin todella tuntematon käsite). Osaako oma suku ottaa lapset meidän lapsina, vaan ajatteleeko he, et lapset ovat meillä vain hoidossa.
Ja sitten kun hiukan kiinnyt jo lapsiin, tulee se menettämisen pelko. Olet usean vuoden lasten kanssa ja sitten ne voidaankin sinulta viedä (tähän on koulutettu), mutta kuka voi oikeasti selvitä siitä, että sinulta viedään perhe pois... Tosiaan ku niitä omia ei ole vielä! Siksi olen miehelleni jutellutkin, et yritetään kaikesta paineista huolimatta sitä omaakin. En tiedä, helpottaako se mitään.
On kuitenkin annettu ymmärtää, ettei lapset meiltä lähde, mutta tämän päivän Suomen laki ei lasta turvaa, siksi kaikki on mahdollista!
Pientä avautumista :)

Meille maksetaan lapsista täydet korvaukset, eli oikeasti aika hyvin. Mutta olemme yrittäjäpariskunta, minulla ei ole missään vaiheessa ollut aikomusta jäädä vuosiksi kotiin. Kerroimme sossuille heti alkuvaiheessa tästä. En ole "kotiäiti-tyyppiä", tälläkin hetkellä teen osittain myös töitä. Mieheni on väliin päivät kotona, jotta minä voin tehdä töitä. Rakastan olla kotona ja touhuta täällä lasten kanssa, mutta en voisi oikeasti tehdä tätä vuosia kokopäiväisesti. Sitten kun laitan lapset jossain vaiheessa päiväkotiin, teen alkuun osa-aikaisesti töitä, jotta lasten ei tarvitse liian kauaa olla erossa meistä.
 
Heippa! Itseäni kiinnostaisi tukiperheenä oleminen. Löytyisikö joltain tästä enemmän tietoa? Minne otan yhteyttä että saan lisätietoja, kuntaan vai PeLaan?

Pitkä haaveeni on olla sijaisvanhempi, mutta elämäntilanteeni ei ole sitä koskaan sallinut. Nyt ajattelin että voisin pienistä askelista aloittaa, toimimalla tukiperheenä.
 
Heippa Katakoo :) ! Uskoisin, että kuntaan kannattaa ottaa yhteyttä. Ainakin itse soitin ensin näistä sijaisvanhemmuusjutuista ensin PeLaan ja sieltä ohjasivat minut soittamaan suoraan kunnalle.

Minä alan olemaan tässä asiassa nyt jokseenkin kärsimätön :D Meillä on koko ajan, parisen vuotta ollut tiedossa tämä, että ensi syksynä meille aikaisintaan voisi sijoitettuja lapsia, tai siis lapsi, tulla (ensin omien lasten ikä ja toisena hyvin hektinen tämä vuosi, jolloin ei ole ollut mahdollista) ja nyt alkaa olla tuntemukset sellaiset että vaihdu vuosi kiltti jo! En jaksa odottaa sitä Prideä. Mites muuten, tammikuussa pitäisi sen alkaa ja lupasivat soitella aikataulutuksista ynnä muusta, milloinhan semmoinen yhteydenotto nyt sitten mahdollisesti tapahtuu? Ovatko ne unohtaneet meidät? Mitenkäs teillä ketkä olette käyneet Priden? Meillähän oli jo kesällä se ensimmäinen palaveri täällä kotona, siitä tuntuu olevan hurjasti aikaa. Ehkä taidan joku päivä vähän soitella perään.
 
Kiitos kun laittelitte noita korvausasioita taas tulemaan. Ei kai se auta kun rohkeasti kysyä kuntakohtaisista taksoista nimenomaan tuolle töistä vapaalla olevalle ajalle. Muutenhan palkalla pärjätään. Sitäkin mietin että mitenköhän tuo perhepäivähoitajalla määritellään, kun olen taas töissä mutta lapsi on kuitenkin minulla ryhmässä sitten yhtenä lapsena hoidossa. Eli maksetaan päivähoitomaksu ja toisaalta saan palkan, kuten omastanikin aikoinaan....

Huh, Pride puolivälissä ja äsken loppui toinen kotikäynti jossa purettiin sukupuu-tehtävää ja tavattiin lapsi. Kävi juuri niinkuin ajattelinkin, oma lapseni ilmeisesti jännityksestään käyttäytyi todella huonosti. Laittoi kädet korvilleen kun asiaa käytiin läpi ja sanoi ettei halua kuulla mitään asiasta ja kaikkea muutakin yllättävää. Vaikka tähän asti on ollut ihan intona asiasta! Onneksi keskustelusta jäi ihan positiivinen mieli vaikka nyt tekeekin mieli juosta tunnin hikilenkki :headwall: Ei ihan iisi juttu tämä valmennus ja muillahan on vielä lisänä parisuhteen käsittely, tsemppiä teille!:)
 
Sukula, meille sanottiin, että papereiden lähettämisen jälkeen menee noin pari viikkoa ja ottavat yhteyttä. Lopulta taisi kuitenkin mennä yli kuukausi, ja ehdin jo lähettää asiasta sähköpostiakin. Kuulemma muillakin ryhmässämme oli sama homma. Eli tuskin ne ovat unohtaneet, niillä on vaan hirveä kiire ja pride-asioita hoidetaan muun työn ohessa. Mut tiiän kyllä tunteen, kärsivällisyys ei todellakaan ole hyveeni. :D

ps. voin vaan kuvitella sitä tunnetta, jos/kun meidät on hyväksytty sijaisvanhemmiksi ja alan odottaa tietoa lapsesta... Huh :p
 

Yhteistyössä