Silent longing - Hiljaa toivotut, Dokumenttielokuva lapsettomuudesta

Kiva, jos tulee telkkaristakin, kun tuskin se tänne kulttuuripääkaupunkiin asti levitykseen tulee kuitenkaan. Ja parempi onkin katsoa kotona, saa rauhassa itkeä! Jo pelkkä traileri sai kyllä kyyneleet silmiin.
 
Eilen alueuutisissa puhuttiin tuosta dokumenttielokuvasta ja odotan innolla, että se tulee tv:stä. Voisin vaikka ostaa sen dvd:n, jos se joskus sellaisena tulisi. On tuo kuitenkin sellainen asia, joka koskettaa niin paljon itseä, että ei varmaan itkemättä pysty katsomaan sitä ja sen takia mieluiten kotona sen katson.
 
Kävin katsomassa, hiukan sekava ja varmaan kaoottinen asiaan vihkiytymättömälle. Selvennökset pitkin matkaa ja kronologisuuden parantamiseksi esim. "syksy 2008" olisi olleet kaivattuja. Draaman kaaresta en sano mitään - sanoa kai voisi kun fiktiotakin mukana on käytetty...
Hyvä silti että aiheesta tehty, luulen että odotukset vaan oli liian korkealla mulla.
 
Meillä kanssa löytyi tänään postilaatikosta samainen dvd. Miehen kanssa sitä kateltiin ja niin tuttuja fiiliksiä sieltä nousi. Hyvä ja tunteita herättävä elokuva se oli. Jäi vaan mietityttämään kun molemmat pariskunnat tossa onnistui lopulta ja toinen pariskunta vieläpä heti ekassa ivf-hoidossa, että jääkö ihmisille sellanen kuva että kyllä niillä hoidoilla ainakin sitten onnistuu. Toivottavasti ei kuitenkaan jää.
 
Kävin varmistamassa Ylen sivuilta tuota esitysajankohtaa jotta muistan varmasti katsoa niin sitäpä ei enää ollutkaan siellä. 7.11 esitetään dokumentti Perintö eikä Hiljaa toivotuista ole mainintaa laisinkaan. Onko nyt niin että yle ei sitä laisinkaan esitä? :(
 
Minäkin olen tuota dokumentti odottanut kuin kuuta taivaalta. Minusta paras paikka tuon dokumentin esittämiseen olisi ollut lapsettomien lauantaina ja olen pettynyt, että sitä ei vieläkään ole tullut tv:stä. Olen mainostanut sitä myös minun vanhemmille, koska ajattelin, että he näkisivät siitä millaista tämä lapsettomuus. Senkin takia olisi ollut mukava, että tuo dokumentti tulisi jo.
 
Näköjään onkin tulossa leffateattereihin 11.11. alkaen.

Esitysaikataulu (tarkat esitysajat löytyvät teatterien omilta sivuilta lähempänä ensi-iltaa)

11.11. alkaen
Oulu, Elokuvateatteri Star
Kokkola, Bio Rex Kokkola
Joensuu, Tapio

18.11. alkaen
Helsinki, Kinopalatsi
Ylistaro, Matin-Tupa

25.11. alkaen
Kuusankoski, Studio 123
Tampere, Niagara

2.12. alkaen
Turku, Kinopalatsi
Kajaani, Bio Rex

9.12. alkaen
Pori, Promenadi

Näytökset
 
Hei kaikille

Ymmärsinkö oikein lukiessani tätä keskustelua että Hiljaa toivotut DVD olisi saatavilla?Jos näin on niin mistä sen voisi ostaa itselleen :)?
Ainakin Simpukka yhdistyksen sivuilta sen voi ostaa. Itsekin olen monesti mietittinyt sen ostamista, mutta en ole saanut vielä aikaiseksi.

Muoks. Se onkin laitettu pois myynnistä ensi tammikuuhun asti. Silloin sitä voi taas ostaa vissiin sieltä.
 
Viimeksi muokattu:
Mitäköhän potaskaa sekin oli että tulee telkkarista syksyllä?? Mulla on ollut jo ajat päivät muistutus puhelimessa että Hiljaa toivotut TV 1 klo 21.30 ja jostain mä sen oon selkeenä faktana tietenkin sinne laittanut. No ei kyllä meijän telkkarista tullut. Melkein ois voinut tonne kiukkuketjuun oikeestaan tänkin laittaa.. Sitäpaitsi on toi tosiaan munkin mielestä tavallaan vähän harhaanjohtavaa asiaan vihkiytymättömille ehkä että heti ekoilla siirroilla onnistutaan, ettei vaan tulis harhaluuloa, että koeputkihedelmöitykset ois joku oikotie onneen tai varma keino saada lapsi. Tässä on itellä 7 siirtoa takana eikä mitään tulosta, niin jos joku onnistuu heti ekalla tai tokalla IVF:llä tai passilla vauvan saamaan niin kyllä se musta aika helpolta elämältä kuulostaa.
 
Ja taas on siirtynyt.. Uusi ajankohta ja toivottavasti se viimeinen eli ensi maanantaina 6.2 klo 21.30.

Iinamiina: Dokkariin ei voi valita ihmisiä sen mukaan, että koska ne onnistuu hoidoissaan. Tulijoita ei ole jonoksi asti ja kukaan ei kuvauksia tehdessä tiedä lopputulosta. Eikö tämä toisaalta ollut hyvä juttu, että toiset sai helpolla (onko kevyet hoidot ja yksi ivf muuten helppoa?) lapsen (luo toivoa) ja toiset kävi 7v hoidoissa?
 
Mikä lie aallonpohja ollut tuota edellistä kirjoittaessa.. ei kandee ottaa henk.koht. Toisaalta meikäläiselle ei enää oikeastikaan tuo toivoa tosiasiassa mikään, koska meillä ei ole enää mitä kokeilla, mihin edetä, kaikki on kokeiltu ja käytetty. Ns. kevyet hoidot ei meitä auta kun ei omista munatorvia. Jos ekalla hoidolla ois onnistuttu niin sehän kertois että jotain oli vialla ja se pystyttiin ohittamaan tällä tekniikalla, mutta nyt kun 4. IVF/ICSI ja 9 siirtoa eikä mitään, niin sehän kertoo vain sitä karuutta että mitään ei ollut eikä ole tehtävissä. Mitään kikkaa ei ole enää mihin turvautua, kaikki mahdolliset kuorenavaukset ja kortisonit ja viljelyt ja kaikki on jo testattu. Olisikin täysin eri asia jos edessä olis vielä pari 'ilmaista' hoitoa tai pari kokeilematonta kikkaa, pieniä toivonhiukkasia tulevaisuudessa, mutta kun ei, kaikki loppuu meiltä nyt tähän.

Aion kyllä tietenkin katsoa tuon filmin ja olen varma että se tunteita ja empatiaa herättää, tottakai kun itse on samassa veneessä ollut, se nyt on selvä.
 
  • Tykkää
Reactions: Raitapaitainen
Mulla aika samaa fiilistä tosta kun iinamiinalla.. jotenkin kai kun tässä samassa suossa on tarponu jo niin monta vuotta ja kurkkua myöten täys kaikkee ivf-touhua niin tuntuu et ei jaksais kattoo aiheeseen liittyviä ohjelmia.. mutta silti se nyt vaan piti nähä että tietää mistä puhutaan.
Mua jotenkin ärsytti miten se toinen niistä naisista hössötti niitä vauvajuttuja, viikkas vaatteita jne. ja sitten tietysti heti onnistuttiin ekasta siirrosta.. joo, ihan hienoo.. kun se kävis kaikille noin "nopeesti ja helposti". ja yleensäkin siinä ois pitäny olla myös sellanen pari ketkä ei oo onnistunu useemmillakaan siirroilla! No, ehkä tota ois kattonu ihan eri mielellä jos itellekin ois tullu joskus tulostakin.
 
Siis mitä helvettiä?! Se toinen dokumentissa ollut parihan oli yrittänyt vissiin vuodesta 2000 vai 2001 ja dokumentissa elettiin jotakuinkin vuotta 2008. Montako keskenmenoa ja kaavintaa ja vaikka sun mitä siellä oli taustalla siirtoineen päivineen... Eivätkä edes varsinaisesti onnistuneet dokumentin kuvaamisen aikana vaan selkeesti vasta jälkeenpäin.

Että jaksaa ihmiset kiukutella tämmösestäkin, kun kerrankin saadaan asiaa ylipäätään vähän esille ja kuuluviin. (Ai niin, ehkä mäkin olen sitten jäävi sanomaan asiaan mitään, kun tärppäsi neljännestä eli viimeisestä inssistä eikä suunniteltua IVF:ää tarvinnutkaan toteuttaa.)

Kaipasin kyllä ite vähintäänkin siihen alkuun jonkinlaista selostusta tai pohjustusta siitä, mitä kaikkee näillä pareilla oli jo takana yrittämisen osalta.
 
ja iinamiina olen ymmärtänyt näitä palstoja vuosia lukiessa että itselläsi on yksi lapsi jo. Mun mielestä käsittämätöntä että tehdään kategoriat että kuka saa liian helpolla ja kuka taas joutuu kärsimään tarpeeksi ansaitakseen lapsen ennen muita. Herran jumala että ihmiset on katkeria toisilleen.

Samoilla linjoilla ed. kirjoittajan kanssa että jotain faktaa olis kaivannut siitä miten ovat tuohon tilanteeseen tulleet. Ja myös ohjelman kulun aikana.
 

Yhteistyössä