Sinä äiti/isä jonka lapsi kiusaaja, kertoisitko vähän

Miten kuulit että lapsesi kiusaa toisia? Miten olet asian hoitanut? Mitä tunteita käyt läpi? Minä jonka lasta kiusataan, haluaisin niin kovasti kuulla kiusaajan vanhempien mietteitä ja tuntemuksia.

 

kiusaaminen niin yleistä että pakko täällä on olla niitäkin vanhempia joiden lapsi kiusaa. Itse voisin kuvitella tuntevani epäonnistuneeni kasvattajana, tuntisin syvää häpeää ja voimattomuutta ja olisi todella vihainen.
Tekisin lapselle selväksi vaikka päivittäin MIKSI kiusaaminen on väärin. Pitäisin yhtä koulun/muiden vanhempien kanssa, etenkin niiden joiden lapsia omani olisi kiusannut ja tekisin kaikkeni jotta lapseni lopettaisi moiset ääliömäisyydet.

 

se on elämää. jokainen puolustakoot itseään.
maailmassa on pakko oppia pärjäämään.

Miten kuulit että lapsesi kiusaa toisia? Miten olet asian hoitanut? Mitä tunteita käyt läpi? Minä jonka lasta kiusataan, haluaisin niin kovasti kuulla kiusaajan vanhempien mietteitä ja tuntemuksia.

 

ja sinä kiusaajan vanhempi tarkoitukseni ei ole syyllistää sinua, haluan vain TIETÄÄ miten koet, sen että lapsesi kiusaa. Mitkä asiat sinun mielestäsi siihen on syynä?

 

[QUOTE="Vieras";22106705]se on elämää. jokainen puolustakoot itseään.
maailmassa on pakko oppia pärjäämään.[/QUOTE]

Minun lapseni on osannut puolustaa itseään kiusaajalta, mutta sanonpa vain etten usko pätkääkään että sinun vastaukseesi olisi totta

 

Asiallista keskustelua kiitos, vai eikö kukaan uskalla vastata?

 

Asiallista keskustelua kiitos, vai eikö kukaan uskalla vastata?

Minustakin olisi hyvä kuulla kiusaavien lasten vanhempien ajatuksia, mutta se voi olla niin vaikea asia, ettei siitä ole helppo puhua. Minulla on kaksi poikaa, jotka ovat olleet onnekkaita, tai mitä nyt sitten ovatkaan olleet, etteivät ole joutuneet kiusatuiksi eivätkä tietääkseni ole olleet kiusaajiakaan. Mutta sivusta olen seurannut tapauksia, joissa tunnen sekä kiusatun, että kiusaajan ja molempien vanhemmat. Kyllä siinä on aika erikoisia ajatusmalleja kuullut, kun ihmiset kukin tavallaan asioita käsittelevät. Kun tuntee kaikki osapuolet ja hekin kaikki toisensa ainakin tuttavatasolla, on ihmetyttänyt se, miten ihminen pystyy sulkemaan ikävät asiat pois mielestään, selittämään parhain päin.

 

voisiko olla niin että vanhemmat ei tiedä, että oma lapsi kiusaa...

 

Minustakin olisi hyvä kuulla kiusaavien lasten vanhempien ajatuksia, mutta se voi olla niin vaikea asia, ettei siitä ole helppo puhua. Minulla on kaksi poikaa, jotka ovat olleet onnekkaita, tai mitä nyt sitten ovatkaan olleet, etteivät ole joutuneet kiusatuiksi eivätkä tietääkseni ole olleet kiusaajiakaan. Mutta sivusta olen seurannut tapauksia, joissa tunnen sekä kiusatun, että kiusaajan ja molempien vanhemmat. Kyllä siinä on aika erikoisia ajatusmalleja kuullut, kun ihmiset kukin tavallaan asioita käsittelevät. Kun tuntee kaikki osapuolet ja hekin kaikki toisensa ainakin tuttavatasolla, on ihmetyttänyt se, miten ihminen pystyy sulkemaan ikävät asiat pois mielestään, selittämään parhain päin.

näin se taitaa mennä. itse en puolustaisi lastani puolella sanallakaan jos tulisi ilmi että hän kiusaa.

 

voisiko olla niin että vanhemmat ei tiedä, että oma lapsi kiusaa...

Minun lapseni kiusaajan vanhemmat saavat kyllä tietää, heti kun saan tietää niiden nimen.

 

Kun lapseni kertoi tästä kiusaamisesta, olin ensin kuin auto olisi minuun törmännyt. Kun ensijärkytys on jo lähtenyt olen niin täynnä pyhää vihaa ja raivoa ettei tosikaan. Eiköhän nämä tunteet tästä tasaannu, asiallisesti aion kyllä keskustella tästä toisen osapuolen kanssa. Räyhääminen ei auta mitään.

 

näin se taitaa mennä. itse en puolustaisi lastani puolella sanallakaan jos tulisi ilmi että hän kiusaa.

Paha sanoa, kun en ole siinä tilanteessa ollut, mutta kyllähän sitä oman lapsen tukena varmasti olisi, puolustaminen on jotain muuta mielestäni. En usko, että minäkään kykenisin silmiäni sulkemaan siihen tyyliin, että no kerran vaan tönäisi, tai muitten mukana vaan, ei hän aloittanut. Mutta kyllä minä olisin mukana asioita selvittämässä ja koittaisin auttaa, että koko asia saataisiin ensinnäkin loppumaan ja selvitettyä ja sitten olisi rangaistuksen aika kotona.

 

jos kuulisin että oma lapsi kiusaisi, olisin alkuun varmaan aika pettynyt. Mut se asenne pitää ottaa että kiusaajalapsikin tarvii ohjeistusta ja tukea, opetusta miten maailmassa muita kohdellaan. Ehdottomasti saman pöydän ääreen koko porukka ja asia käsiteltäisiin niin läpikotaisin ettei toista kertaa tuu mieleen kiusata.

Näin toimittiin silloin kun itse kiusasin, ja se kerta riitti. Pöydässä puheenjohtajana tosin oli opettaja, mutta tehokasta silti.

 

Kun lapseni kertoi tästä kiusaamisesta, olin ensin kuin auto olisi minuun törmännyt. Kun ensijärkytys on jo lähtenyt olen niin täynnä pyhää vihaa ja raivoa ettei tosikaan. Eiköhän nämä tunteet tästä tasaannu, asiallisesti aion kyllä keskustella tästä toisen osapuolen kanssa. Räyhääminen ei auta mitään.

tiedän miltä sinusta tuntuu, olen ollut tuossa tilanteessa monta kertaa. lastani kiusattiin useita vuosia, välillä enemmän, välillä vähemmän. välillä luulin, että kaikki on ok, kun lapsi ei kyselyistä huolimatta kertonut. sitten selvisi, että lapsi säästää minua ja kaikki tuli kamalana shokkina ja ryöpsäyksenä kertakertomalta. meillä tilanne on nyt ohi, lapsi on neljännellä.

koskaan kiusaajien vanhemmat eivät ottaneet yhteyttä meihin. suurimmalla osalla kiusaajista on vanhemmat, jotka kieltävät ongelma tai eivät välitä. poikkeuksiakin on. eräs äiti saapui lapsensa kanssa kotiimme välittömästi selvittämään asian kun kerroin hänelle mitä oli tapahtunut. äiti otti asian tosi vakavasti ja lapsensa ja kaverinsa myönsivät kaiken ja kiusaaminen loppui sen osalta jonka äiti oli mukana selvittämässä asiaa.

mun kokemus on, että ne kiusaajat, joiden vanhemmat puuttuvat siihen, lopettavat sen. niille, joiden vanhemmilla on asenne, että "elämässä vahvin voittaa", jää hyvin epäselväksi mikä on oikein ja mikä väärin. myös ne kiusaajalapset ovat uhreja, omien vanhempiensa, koska jäävät ilman aikuisen tukea ja opastusta ja saavat kotoa väärän mallin.

tsemppiä! ja tosiaan asiallisesti, eikä kannata syyttää kiusaajia vaan kysyä suoraan miksi teit niin ja kuvaile miltä tekosi kohteesta on tuolloin tuntunut. lapsi pitää laittaa miettimään.

 

Minustakin olisi hyvä kuulla kiusaavien lasten vanhempien ajatuksia, mutta se voi olla niin vaikea asia, ettei siitä ole helppo puhua. Minulla on kaksi poikaa, jotka ovat olleet onnekkaita, tai mitä nyt sitten ovatkaan olleet, etteivät ole joutuneet kiusatuiksi eivätkä tietääkseni ole olleet kiusaajiakaan. Mutta sivusta olen seurannut tapauksia, joissa tunnen sekä kiusatun, että kiusaajan ja molempien vanhemmat. Kyllä siinä on aika erikoisia ajatusmalleja kuullut, kun ihmiset kukin tavallaan asioita käsittelevät. Kun tuntee kaikki osapuolet ja hekin kaikki toisensa ainakin tuttavatasolla, on ihmetyttänyt se, miten ihminen pystyy sulkemaan ikävät asiat pois mielestään, selittämään parhain päin.

Tuossa tummennettuna taitaa olla se asian ydin. Minäkin tuttavatasolla tunnen joitakin poikani kiusaajien vanhempia, ja eivät todellakaan ota todesta sitä, että heidän lapsensa oikeasti olisivat kiusaajia. Opettajalta myös kuulin, että vanhemmat järjestään kielsivät asian eivätkä uskoneet sitä, jopa suuttuivat. Lähinnä tuntuu, että vikaa kuitenkin haetaan kiusatusta.

Naapurissamme asuu perhe, jonka kolmesta pojasta ainakin kaksi on kuulemani mukaan koulussa sitä kiusaajajoukkoa, ja tätä ei todellakaan ole vaikea uskoa. Heidän vanhempiensa suhtautuminen on niin vellihousumaista, ettei mitään tolkkua. Muutaman kerran olen soittanut poikien isälle, kun pojat ovat tulen kanssa pihassaan leikkineet, ja suhtautuminen on ollut tyyliä: "Kiitos kun kerroit, pitääkin ottaa puheeksi", ja kun pyysin kieltämään pihamme läpi kulkemisen ja huolehtimaan siitä, etteivät pojat jatkuvasti kävisi kaatamassa meidän pihatiemme aurattuja lumia takaisin tielle, lupasi isä "välittää terveiset".

Samaisen naapurin vanhemmat ovat ääneen minullekin ihmetelleet yhden poikansa luokkatoveria, joka on niin "ressukka" - poika kun ei osallistu muiden poikien rientoihin eikä esim. pidä joukkuepeleistä. Sattuu tämä kiusattu poika olemaan minun poikani kaveri, ja tiedän, että erittäin fiksusta ja mukavasta pojasta on kyse - juuri sellaisesta, jota kiusataan ihan vain siksi, että erottuu joukosta esim. tietämyksensä määrällä.

 

minä kuulin päiväkodin tädeiltä että poikani kiusasi yhtä tyttöä. oli ihastunut tähän tyttöön ja sitten kiusasi. olin tyrmistynyt. vihainen. pettynyt. poika oli silloin 5v joten ei itse vielä ymmärtänyt käytöksensä olevan kiusaamista.

mutta me toimimme niin että kotona juttelimme _todella_ vakavasti aiheesta. selitin ja selitin pojalle miksi sellainen käytös ei ole sopivaa, mikä lasketaan kiusaamikseksi jne. tein selväksi kuinka vakavasta asiasta on kyse. poika myös joutui pyytämään tältä tytöltä anteeksi tytön isän ollessa paikalla. ja se loppui siihen. sen jälkeen poika oli kuulemma ollut se, joka tuli aina kertomaan hoitajille jos näki kiusaamista, puolusti heikompia jne. eli puhe meni perille.

 

minä kuulin päiväkodin tädeiltä että poikani kiusasi yhtä tyttöä. oli ihastunut tähän tyttöön ja sitten kiusasi. olin tyrmistynyt. vihainen. pettynyt. poika oli silloin 5v joten ei itse vielä ymmärtänyt käytöksensä olevan kiusaamista.

mutta me toimimme niin että kotona juttelimme _todella_ vakavasti aiheesta. selitin ja selitin pojalle miksi sellainen käytös ei ole sopivaa, mikä lasketaan kiusaamikseksi jne. tein selväksi kuinka vakavasta asiasta on kyse. poika myös joutui pyytämään tältä tytöltä anteeksi tytön isän ollessa paikalla. ja se loppui siihen. sen jälkeen poika oli kuulemma ollut se, joka tuli aina kertomaan hoitajille jos näki kiusaamista, puolusti heikompia jne. eli puhe meni perille.

:flower: Hienosti toimittu!

 

Yhden tapauksen muistan vuosien varrelta, silloin sain open tai kuraattorin kautta tietää asiasta. palaveri pidetiin ja sinne tuli koulun väkeä ja kiusattu+äitinsä ja minä lapseni kanssa. Kaikkia kuunneltiin. Kammottavaltahan se tuntui.

 

Kun lapseni kertoi tästä kiusaamisesta, olin ensin kuin auto olisi minuun törmännyt. Kun ensijärkytys on jo lähtenyt olen niin täynnä pyhää vihaa ja raivoa ettei tosikaan. Eiköhän nämä tunteet tästä tasaannu, asiallisesti aion kyllä keskustella tästä toisen osapuolen kanssa. Räyhääminen ei auta mitään.

jos kiusaaminen on tapahtunut koulussa tai päiväkodissa, pyydä palaveri sinne mahd pian. Jos muualla, pyydä esim lähipoliisi mukaan selvittelyyn.

 

Naapurissa asuu perhe, jonka lapsi kiusaa muita. Äitinsä sitä yrittää aina välillä komentaa, mutta tuumaa muille aikuisille, että ihan turhaa, kun ei se lapsi kuitenkaan usko. Isänsä samaan aikaan kannustaa lasta olemaan ilkeä ja tekemään piruuksiaan, opettaa kuinka satutetaan toisia parhaimman mukaan yms.

 

Yläkouluissa ainakin on tätä vertaissovittelua käytössä, onko teillä kokemusta tästä? Minä olen vain sivusta kuullut, että se voi olla hyvinkin tehokasta ja toisilta sitten, että ihan yhtä tyhjän kanssa.

 

meillä on useampia lapsia, joista parilla on ollut melkoista sosiaalista kömpelyyttä varsinkin pikkukoululaisina. On ilmennyt kiusaamisena, tilannetaju ja kyky lukea toisen tunnetiloja on ollut kehittymätön. Omasta mielestään ovat hyvin vitsikkäästi jotain sanoneet, tai innostuessaan tönäisseet tms. herkemmät kaverit ovat nuo tulkinneet kiusaamiseksi. Asiasta on puhuttu monet kerrat lasten kanssa, opettajien kanssa ja toisten vanhempienkin kanssa. Ilkeys ja pahantahtoisuus puuttuvat lapsiltani, eivät he halua pahoittaa toisen mieltä tai kiusata. Siksi en minäkään voi heille tuosta raivota, vaan kärsivällisesti on koitettu opastaa ja haettu eläytymällä sitä tunnetajua miltä toisessa tuossa asemassa tuntuu.
Osa lapsista tuntuu olevan todella herkkiä "kiusaantumaan", eräs koulukaveri kertoi että lapseni kiusaa aina häntä. Kun asiaa selvitettiin kävi ilmi, että häntä oli ahdistanut kun lapseni oli istunut liian lähellä häntä tai tullut juttelemaan liian lähelle. Siitä taas opeteltiin meillä miten voisi tulkita toisen käytöksestä ettei halua niin lähelle. Vaikea vaan opettaa lasta ajatustenlukijaksi, olisi kiva jos lapset itsekin kertoisivat tunteistaan ja kokemuksistaan toisilleen ettei niitä tarvitsisi arvailla.

Tällaisten perusteella on meidän lapsemme saaneet kiusaajan leimaa, vaikka itse ajattelen että ovat vain pieniä ja kypsymättömiä sosiaalisissa taidoissaan ja kasvaessaan oppivat tätäkin. Huonoa käytöstä en hyväksy, lapsiani rakastan kuitenkin ja ihania lapsia hekin ovat. Tämä asia ei heistä huonoja ihmisiä tee, eikä asiat vihalla ja raivolla korjaudu. Mutta minähän olenkin vain epäonnistunut äiti...

 

tiedän miltä sinusta tuntuu, olen ollut tuossa tilanteessa monta kertaa. Lastani kiusattiin useita vuosia, välillä enemmän, välillä vähemmän. Välillä luulin, että kaikki on ok, kun lapsi ei kyselyistä huolimatta kertonut. Sitten selvisi, että lapsi säästää minua ja kaikki tuli kamalana shokkina ja ryöpsäyksenä kertakertomalta. Meillä tilanne on nyt ohi, lapsi on neljännellä.

Koskaan kiusaajien vanhemmat eivät ottaneet yhteyttä meihin. Suurimmalla osalla kiusaajista on vanhemmat, jotka kieltävät ongelma tai eivät välitä. Poikkeuksiakin on. Eräs äiti saapui lapsensa kanssa kotiimme välittömästi selvittämään asian kun kerroin hänelle mitä oli tapahtunut. äiti otti asian tosi vakavasti ja lapsensa ja kaverinsa myönsivät kaiken ja kiusaaminen loppui sen osalta jonka äiti oli mukana selvittämässä asiaa.

Mun kokemus on, että ne kiusaajat, joiden vanhemmat puuttuvat siihen, lopettavat sen. Niille, joiden vanhemmilla on asenne, että "elämässä vahvin voittaa", jää hyvin epäselväksi mikä on oikein ja mikä väärin. Myös ne kiusaajalapset ovat uhreja, omien vanhempiensa, koska jäävät ilman aikuisen tukea ja opastusta ja saavat kotoa väärän mallin.

Tsemppiä! Ja tosiaan asiallisesti, eikä kannata syyttää kiusaajia vaan kysyä suoraan miksi teit niin ja kuvaile miltä tekosi kohteesta on tuolloin tuntunut. Lapsi pitää laittaa miettimään.

ompas tekstisi oikeesti hyvä!

 

Kyllähän se minustakin on yleinen periaate että "ei meidän lapset vaan muiden....". Eli siis ei uskota , että omat lapset ovat ilkeitä/huonosti kasvatettuja. Uskon että aika paljon saa täällä huudella, eikä silloinkaan kiusaajien vanhemmat tule kiven kolosta esiin. He eivät tiedä kiusauksesta tai eivät näe tilannetta toisen kiusaamisena, jos "vähän nyt tönäisi, pojat on poikia" jne... Ja voihan olla että vanhempia on itse kiusattu lapsuudessa ja siksi ovat ylpeitä omista kiusaaja-lapsistaa kun pääsevät "maksamaan potut pottuina". Aika kaukaa haettu teoria mutta miksei??

 

ja sinä kiusaajan vanhempi tarkoitukseni ei ole syyllistää sinua, haluan vain TIETÄÄ miten koet, sen että lapsesi kiusaa. Mitkä asiat sinun mielestäsi siihen on syynä?

Kirjoittelit vähän siihen sävyyn, että en tiedä viitsinkö vastata, mutta vastaan silti. Oma lapseni on kiusannut toisia vuosi sitten. Oli silloin ekalla. Asia tuli ihan puiden takaan minulle. Oma, fiksu, ihana tyttäreni oli osallistunut kiusaamiseen toisen tytön kanssa. Kotona pidettiin sellaiset madonluvut, että oksat pois. Suorastaan pelottelimme tyttöä! Hän oli hädissään ja ihan syystä. Lisäksi joutui juttusille kiusatun ja opettajan kanssa. Oli kunnon opetus. Kiusaaminen loppui =) Minua on kiusattu ja siksi asia oli minulle järkytys enkä voinut kuvitellakaan, että oma lapseni ikinä ketään kiusaisi.