Suht "tuoreita" synnytyskokemuksia PHKS:stä?

  • Viestiketjun aloittaja Kinder Bueno
  • Ensimmäinen viesti
Mulla on kokemusta tammikuulta, esikoinen tuli maailmaan 12 tunnin synnytyksen jälkeen. Kaikki meni oikein hyvin, epiduraali osui kohdalleen, kerran sitä lisättiin ja oli todella suuri apu! Myös ilokaasu tarpeen ja auttoi paljon. Ei mitään negatiivista sanottavaa synnytyksestä. Kätilö ei tietenkään koko ajan ollut paikalla, kun eihän siinä koko ajan mitään tapahtunut. Nappia painamalla sai kätilön kuitenkin paikalle, jos sattui jotain asiaa tulemaan ennen kuin ehti muuten tulemaan.

Osastolla oli ruuhkaa ja siksi vähän kiire meininki, hoitajilta piti aika paljon itse kysyä ja nykiä hihasta, mutta ystävällisiä olivat kaikki. Sielläkin sai apua kelloa soittamalla, jos asiaa tuli. Kierroksella kävivät myös aina joka vuoron alussa katsomassa, siinä viimeistään voi kysellä jos ei ollut ihan akuutteja asioita. Huone oli aika ahdas, mutta sellaista se on sairaalassa.
 
Synnytin toisen lapsemme Päksissä 13.2. Itse synnytys oli erittäin positiivinen kokemus edelliseen synnytykseen verrattuna ( synnytin esikoisemme syyskuussa 2004). Koin, että synnytyssalissa olleet kätilöt kuuntelivat minua, kaikki olivat ystävällisiä ja toiveeni otettiin huomioon. Kätilö myös pystyi tsemppaamaan minua ponnistusvaiheessa erittäin hyvin ja yhteistyömme sujui sanoisimpa jopa loistavasti.

Synnytyksen jälkeen kohtuni ei supistunut, sain melko voimakkaan verenvuodon ja jouduin kaavintaan. Minut oli jo ehditty siirtää osastolle, mutta synnytyksessä mukana ollut kätilö tuli silti luokseni, piti kädestä kiinni ja lohdutteli, olin nimittäin aivan varma että kuolen sinne kun verenpaineet laski ja taju alkoi lähteä ja itkin aivan hillittömästi ( jotain hormonihuuruja kait...)Myös synnyttäneiden osaston henkilökunta oli aivan ihanaa ja en todellakaan voi sanoa mitään muuta kuin positiivista kaikista niistä henkilöistä, jotka olivat hoitajinani sen 5 päivän aikana.

Kamalaa ruuhkaa siellä ei ollut ainakaan silloin, mutta tilannehan voi olla aivan toinen nyt.

Edellisellä kerralla kohdalle osui muutama työhönsä kyllästynyt henkilö, jotka olivat sitten melko epäystävällisiä, vauvalle annettiin tuttipullosta lisämaitoa vaikka en olisi halunnut ( tällä kertaa hörppyytettiin mukista automaattisesti)jne.

Jotenkin tuntui, että meno siellä oli muuttunut aivan totaalisesti parempaan suuntaan.


 
Mulla on puolen vuoden takainen kokemus (onko tarpeeksi tuore?).
Synnytyksessä aivan ihania ja ammattitaitoisia ihmisiä! Osastolla oli ruuhkaa ja ihmiset tekivät paljon töitä, aikaa ei jäänyt paljoa auttaa tuoretta äitiä, mutta tarpeelliset tiedot sai!
Juuri uudelleen plussanneena menen hyvillä mielin ens marraskuussa sinne takaisin. =)
 
hollolast
marraskuussa olin :wave: esikoista synnyttään

Synnytys osui aika kiireiseen hetkeen, kerkesin melkein pökrätä ennenkuin sain kivunlievitystä (kätilö auttamassa jossain vaikeessa tapauksessa)
Synnytys meni henkilökunnan puolesta mielestäni hyvin, vaikkakin ilokaasuputki meni tukkoon ja toinen spinaali epäonnistui.
Mutta poika saatiin imukupilla maailmaan kahden tunnin ponnistelun jälkeen lopulta.

Osastollaolosta jäi vähän karvaat maut kun joka kätilöllä oli omat tavat toimia ja opettaa, ärsytti kun teki silleen kun yksi oli sanonut niin sitten tulee toinen kätilö ja sanoo että ei noin.
Ja kiire niillä siellä on, kerran jouduin odottelemaan lisämaitoa pojalle iät ja ajat; oli unohtanut tuoda kun viipotti jossain muualla.
Ja kylvetystä parikin kätilöä lupas näyttää et miten tehään mutta niin vaan eivät näyttäneet.
Jouduin sitten vähän heittämään valetta että olisin paremmassa kunnossa kun olin että päästiin jo kotiin. 7 päivää jouduttiin olemaan.

 

Yhteistyössä