sukusolujen luovutuksesta

Ei ehkä liity mitenkään tänne, mutta kysyn kumminkin...

Eli olen suunnitellut munasolujeni luovutusta, mutta epäröin vielä. Tiedän, että moni tulisi onnelliseksi niistä. Olen itsekin aikoinaan lapsettomuudesta kärsinyt ja silloin pahimmillaan toivoin, että jos syy on minussa yksin, niin jostain näitä luovutettuja soluja saisin. Silloin päätin, että jos ikinä vaan kykenen, niin haluan auttaa niitä, jotka on samassa tilanteessa kuin itse olin silloin.

Mutta mutta, nyt siis epäröin edelleen ja syy tähän on se, että mietin koko ajan noista soluistani syntyviä lapsia ominani. Tiedän, ettei pelkkä solu tee minusta "äitiä", ei edes vauvan synnyttäminen tee naisesta äitiä, vaan äiti on lapselle se, joka hänestä pitää huolta ja joka häntä rakastaa. Mutta silti...

Onko ketään muita, joilla olisi ajatuksia tästä aiheesta puoleen tai toiseen. Ehkä jonkun toisen pohdinnat toisivat jotain uutta näkökulmaa tähän minunkin pohdintaani...

 

Juuri tänään kyselin meidän hoitopaikasta, että onko luovuttajaa kuulunut. Luovuttajista on hirmuinen pula. Minun omat munasolut eivät toimi lukuisista yrityksistä huolimatta. Meille sanottiin, että saadaan varautua odottamaan jopa vuoden. Jos ihme tapahtuu niin luovuttaja voi löytyä vaikka huomenna. Hoito on meille tosi kallista, mutta rahassamittaamattoman kallisarvoinen olisi saada lapsi. Suurin osa kuluista menee luovuttajan kulujen kattamiseksi vaikka hän itse saakin pienehkön korvauksen. Eikä ole sanottua, että me tälläkään hoidolla saataisiin lasta. Luovuttajia kyllä tarvittaisiin.

 

Luepa uudesta Kodin Kuvalehdestä juttu aiheesta. Ei siitä mitään vastauksia saa, mutta ainakin muutaman ihmisen ajatuksen pohdittavaksi. Itselläni kihosi kyyneleet silmiin, kun lapsettoman kertomus oli kuin omasta päästäni printattua. Vaikka heillä oli hoitohistoria tietenkin erilainen ja me emme toistaiseksi ole soluja tarvinneet, tunsin ajatukset vahvasti omikseni. Jutussa oli myös luovuttajan kertomus, joka ainakin minusta oli mielenkiintoinen.

Rakastan miestäni aina vain enemmän, kun hän tässä hiljattain sanoi, että harkitsee luovuttamista. Jos vain itsellemme saataisiin lapsi alulle, hän haluaisi auttaa muitakin, koska hän tietää miten hirveää voi lapsettomuus olla. Minusta se oli häneltä niin hienoa, että mykistyin täysin. Minäkin voisin kuvitella hommaan rupeavani, mutta ikä on jo valitettavasti tullut vastaan...

 

Luovuta ihmeessä. Minäkin tiedän mitä lapsetttomuus on- vanhempani kärsivät siitä. He yrittivät 10v lasta. Ensin luonnollisesti, sen jälkeen hoitojen kanssa. Yksi veljistäni kuoli kohtuun joskus rv 22. 4-5 muuta meni jo alussa kesken. vanhemmat luovuttivat ja sen jälkeen synnyin minä.

Anna jonkun muun äidin kokea se ilo mikä heillä on tuskan takana.

 

Tuon on yksi niistä kysymyksistä joihin sinulta tullaan todennäköisesti kysymään vastausta. Minulla se kysyttiin muodossa "ymmärräthän, että Suomessa äiti on se joka synnyttää, etkä sinä ole näille lapsille mitään". Minusta se oli sen verran kylmästi sanottu etten ole lapsista haikaillut ominani. Mikäpä minä heille olisin tai he minulle. En tiedä mikä tilanne näiden anonyymiysjuttujen kanssa on juuri tällä hetkellä eli luovuttavatkn nykyisten lakien mukaan kaikki anonyymina vai henkilötiedoilla. Itse sain valita ja jätin henkilötietoni. Näin lapsi voi ottaa yhteyttä 18- vuotta täytettyään niin halutessaan. Tiedän, että yksi tyttö on olemassa ja kieltämättä vuosien kulkiessa kohti tuota 18 käy silloin tällöin mielessä otetaanko minuun yhteyttä. En siltikään pysty ajattelemaan häntä lapsenani.

Minua elämä heitti niin etten itse pysty saamaan biologisia lapsia kohdussa olevien kasvainten vuoksi. Olen siitä syystä erityisen iloinen, että tein aikanani päätöksen luovuttaa soluja vaikka se minulle piikkikammoisena olikin kova paikka.

 

Kiitos ajatuksista!

Alan vahvasti kallistua sille kannalle, että luovuttamaan taidan alkaa.

Jotenkin minusta tuntuu, että minä haluaisin tietää onko niistä minun soluistani syntynyt lasta ja haluan, että lapsi tietää mitä kautta on maailmaan tullut ja tietää kuka minä olen. En minä mitään kiitollisuutta tai rahaa tai mammonaa halua. Haluan vain mielenrauhan, että sillä lapsella on ollut hyvä elämä ja että tein aikoinaan oikean päätöksen kun päätin luovuttaa solujani.

Osaako joku vielä kertoa itse luovutusprosessista jotain? Lähinnä siitä, onko luovutus kivuliasta? Tai miten vahvoja ne hormonit on? Mulle kun ei mitkään hormonia sisältävät ehkäisyvalmisteetkaan käy, niin menenköhän aivan sekaisin noista hormoneista...

 

Sama hoito kuin lapsettomuushoidoissa. Luulenpa, että nenäsumutus+piikit. Nenäsumutus lopettaa oman hormoonitoiminnan. Itse sumuttelin kp1-14 4xvrk. Niistä oireena oli kuumataallot. Sit alettiin pistää yksi pistos aamulla navan ympäristöön, ei satu. Kax viikkoo piikkittelyä niin kauan, et munasolut on tarpeex isoja. Viimeksi minulla ei ollut näistä mitään oireita. Seuranta ultrassa katsotaan miten munasolut kasvaa. Samalla ku pistoshoito on menossa jatketaan nenäsumutusta 4xvrk, mutta aina vain toiseen sieraimeen. Punktioon annetaan lääkitys, oon käyny kolme kertaa ja viimeksi teki hieman kipeää, mutta jälestä päin en ollut yhtään kipeä. Onpas vaikeaa selostusta. Väestöliitosta ainakin saat tietoa asiasta. Enkä ole ihan varma meneekö "terveellä"näin tämä, mutta näin olen ymmärtänyt. Me ollaan mieheni kanssa munasolujonossa.