ei tukokseen saa antaa ulostuslääkettä, suoli voi puhjeta!!! hoitona on nenämahaletku joka on auki ja siitä tulee mahanesteet ulos jotta paine vähenee ja ravinnotta olo. tarvittaessa leikkaus
Suolitukos eli ileus
Äkillisesti alkaneen vatsakivun vuoksi sairaalaan hakeutuneista aikuispotilaista 5-15 %:lla kivun syynä on suolitukos. Se on yleisempi iäkkäämmillä, sukupuolieroa ei ole. Noin puolet suolitukospotilaista joudutaan hoitamaan leikkauksella akuutissa vaiheessa.
Suolitukostyypit
Suolitukokset jaotellaan eri tyyppeihin sijainnin, vaikeusasteen, syntymekanismin ja suolen verenkiertotilan perusteella ja tällä jaottelulla on olennainen merkitys jatkotutkimusten ja hoidon suunnittelussa.
Mekaanisella suolitukoksella tarkoitetaan tilannetta, jossa suolensisällön etenemisen estää tautiprosessin tai suolensisällön aiheuttama este. Tällainen tukos voi olla täydellinen tai osittainen, jolloin osa suolensisällöstä pääsee valumaan tukoskohdan ohi, vaikka itse tukos ei laukeakaan. Strangulaatiossa mekaaniseen suolitukokseen liittyy suolenosan verenkierron tukkeutuminen.
Mikäli suolensisällön eteneminen johtuu puuttuvasta peristaltiikasta, on kyseessä suolilama eli paralyyttinen ileus. Paksusuolen huomattavaa laajentumista ilman mekaanista estettä kutsutaan pseudo-obstruktioksi (Ogilvien syndrooma).
Etiologia
Yleisin (noin 60 %) aikuisväestön ohutsuolitukoksen syy länsimaissa on vatsaontelon kiinnikemuodostus. Tavallisesti kiinnikkeet ovat seurausta aiemmista vatsaontelon leikkauksista, mutta niitä voi myös syntyä konservatiivisesti hoidettujen tulehdusten tai vatsavammojen seurauksena. Vatsaontelon kiinnikkeiden katsotaan syntyvän paikallisen iskemian, vierasesineen tai tulehdusreaktion seurauksena siten, että hennot fysiologiset fibriinikertymät eivät liukenekaan itsestään, vaan vaskularisoituvat ja fibrotisoituvat jääden pysyviksi. Kiinnikkeet voivat esiintyä laajoina suolenmutkat toisiinsa liimaavina pintoina tai yksittäisinä, nauhamaisina säikeinä. Jälkimmäinen tyyppi altistaa erityisesti strangulaatiolle, missä suolenosa luiskahtaa nauhamaisen kiinnikkeen muodostamaan aukkoon ja jää suolen turvotessa ja täyttyessä kiinni. Yleisimpiä kiinniketukoksille altistavia leikkauksia ovat appendikektomia, gynekologiset leikkaukset, muu alavatsakirurgia sekä aiempi suolitukosleikkaus.
Kureutuneet tyrät olivat vielä 1960-luvulla yleisin suolitukoksen syy, mutta vatsanpeitteiden tyrien aktiivinen, elektiivinen leikkaushoito on vähentänyt tyrien osuutta. Tavallisimpia vatsanpeitteiden tyriä ovat nivusalueen (nivustyrä, reisityrä), navan seudun sekä aiempien leikkausviiltojen tyrät. Suolitukos syntyy, kun suolen osa työntyy tyräpussiin eikä reponoidu spontaanisti tai manipuloimalla. Mikäli kureutunut elin ei ole suolta vaan esimerkiksi vatsapaitaa, tai mikäli vain pieni, osan suolen ympärysmitasta käsittävä suolenseinämän osa on kureutuneena, ei kivuliaaseen pullistumaan liity suolitukoksen kliinistä kuvaa. Aiemmat vatsaontelon leikkaukset saattavat luoda sisäisiä tyräportteja, joihin suolilenkki voi myös luiskahtaa ja kureutua.
Suoliston tulehdukselliset tilat, kuten divertikuliitti, Crohnin tauti (ohut- tai paskusuolen alueella), lantion alueen sädehoito sekä iskemia voivat aiheuttaa paksu- tai peräsuolen seinämän strikturoitumista, joka tulee esiin osittaisena paksusuolitukoksena. Suolen hidas strikturoituminen aiheuttaa relatiivista okkluusiota, vetovaikeutta ja proksimaalisemman suolenosan venyttymistä. Potilas voi kuitenkin joutua päivystysleikkaukseen akuutin suolitukoksen oirein, jolloin tauti ilmenee vasta leikkauksessa.
Paksusuolitukoksista jopa 80 % on kasvainten aiheuttamia. Tukkivan kolorektaalikarsinooman lisäksi myös virtsateiden ja gynekologisten kasvainten tai lantion alueen sarkoomien leviäminen pikkulantiossa voi aiheuttaa peräsuolen tukoksen. Ohutsuolen kasvaimet ovat harvinaisia, mutta voivat aiheuttaa suolitukoksen tukkimalla suolen tai toimimalla intussuskeption kärkenä, jolloin osa suolistosta tuppeutuu itsensä sisään. Syynä voi myös olla vatsaontelon karsinoosi, jossa vatsaontelon pinnoille levinnyt kasvainkudos tukkii, ahtauttaa ja liimaa toisiinsa suolenosia.
Volvulus eli liikkuvan suolenosan kiertyminen suoliliepeensä varassa aiheuttaa paitsi mekaanisen suolitukoksen, myös usein kiertyneen suolenosan verenkiertovajauksen suoliliepeen suonien tukkeutuessa. Tavallisimmin kyseessä on sigma- tai keekumvolvulus.
Pakkautunut suolensisältö tai ruokamassa voi olla syynä ohutsuolitukokseen ja esiintyä sekä leikatussa että leikkaamattomassa vatsassa. Jälkimmäisessä tapauksessa tukoskohta sijaitsee useimmiten ileumin loppuosassa ja yleisimpiä pakkautuneen ruokasulan aineksia ovat pähkinät, runsaskuituiset vihannekset ja hedelmät. Niellyt vierasesineet tai kolekystoduodenaalifistelin kautta suolistoon päässyt kookas sappikivi voivat aiheuttaa samanlaisen taudinkuvan.
Patofysiologia
Mekaanisessa suolitukoksessa tukoskohdan oraalipuolelle kertynyt ilma ja suolensisältö aiheuttavat suolensisäisen ja edelleen suolenseinämään kohdistuvan paineen voimakkaan nousuun, joka imunestekierron häiriintymisen ja suolen seinämän turvotuksen edetessä voi johtaa myös laskimoiden ja valtimoiden tukkeutumiseen aiheuttaen lopulta suolenosan seinämän kuolion ja perforaation. Tämä prosessi etenee nopeasti jos kyseessä on strangulaatio, jossa myös suoliliepeen syöttävät suonet tukkeutuvat varhain. Jo suolitukoksen alkuvaiheessa ödemaattisen suolenseinämän läpi tihkuu vatsaonteloon nestettä ja mahdollisesti tapahtuu myös bakteerien läpipääsyä eli translokaatiota, etenkin jos suolen serosa on alkanut repeillä. Tämä on yleistä erityisesti keekumissa paksusuolitukospotilailla, jos ileokekaaliläppä (valvula Bauchini) on tiivis eikä päästä paksusuolieritettä purkautumaan ohutsuoleen.
Nesteen kertyminen suolistoon sekä suolitukokseen liittyvä oksentelu voivat johtaa merkittävään elimistön kuivumiseen ja elektrolyyttitasapainon häiriöihin, jotka johtavat virtsantulon heikkenemiseen, happo-emästasapainon häiriöihin ja jopa hemodynaamisiin ongelmiin.
Oireet, tutkiminen ja alkuvaiheen hoito
Mekaanisen suolitukoksen tyypillisiä oireita ovat aaltomainen, kohtauksittain jopa muutaman minuutin välein tuleva, keskellä vatsaa tuntuva vatsakipu, vatsan turvotus ja suolen toimimattomuus sekä oksentelu. Nopeasti alkanut oksentelu, joka helpottaa kipua sekä vähäinen vatsan turvotus viittaavat ohutsuolen alkuosan tukokseen, kun taas voimakas vatsan turvotus ja myöhään tuleva oksentelu viittaavat distaalisempaan tukokseen. Tukoksen jatkuessa oksennus muuttuu tyypillisesti ulostemaisemmaksi eli fekaaliseksi. Jos kohtauksittainen kipu muuttuu voimakkaaksi, jatkuvaksi kivuksi, se saattaa olla merkki kehittyvästä strangulaatiosta. Suolitukokseen liittyvä nestetasapainohäiriö ilmenee potilaan voipumuksena, virtsan tummumisena ja sen määrän vähenemisenä, sekä verenpaineen laskuna ja pulssin kiihtymisenä.
Esitiedoissa tulee erityisesti kiinnittää huomiota aiempiin vatsan alueen leikkauksiin, sairaalahoitoihin ja lääkitykseen. Nykytilan arvioinnissa olennaista on kipuanalyysi sekä muiden oireiden tarkka selvittäminen. Annettu voimakas kipulääke saattaa vaikeuttaa kivun voimakkuuden arviointia. Tästä johtuen kivun lääkitsemistä on tarkoin harkittava, kunnes diagnoosi tai hoitolinja on selvillä. Kliinisessä tutkimuksessa peritoniittiin viittaava yleistynyt vatsapeitteiden aristus ja lihassuoja tulee ensin sulkea pois. Mahdollisten tyräporttien tutkiminen on aina tärkeätä. Vatsan auskultaatio paljastaa mekaanisen tukoksen tyyppilöydöksen: kireät, metallisointiset tai lorahtavat suoliäänet sekä potilasta heilutettaessa kuuluvan loiskinnan. Suoliäänten puuttuminen loiskivassa vatsassa voi olla merkki joko primaarista suolilamasta tai pitkälle ehtineestä mekaanisesta tukoksesta, johon yleensä liittyy myös voimakas kipu, peritoneaaliärsytys ja yleisoireita.
Suolitukos on kliininen diagnoosi. Suolitukoksen sijainnin selvittelyssä on natiivivatsaröntgenkuva varsin luotettava. Laajentuneet ohutsuolenmutkat ja pysty- tai kylkikuvassa näkyvät nestevaakapinnat viittaavat suolitukokseen. Mikäli yhtään laajentunutta paksusuolimutkaa ei ole tunnistettavissa, kyse on ohutsuolen tai keekumin tukoksesta. Laaja keekum viittaa paksusuolitukokseen ja sigmavolvuluksen merkkinä nähdään usein oikealle ylös suuntautuva laaja sigmamutka.
Kun diagnoosi ja tukoksen sijainti on selvitetty, määräytyy jatkohoito näiden löydösten perusteella. Kaikille potilaille tulee kuitenkin asentaa nenämahaletku mahasuolikanavan yläosan dekomprimoimiseksi ja oksennusten sekä mahdollisen aspiraatiovaaran vähentämiseksi. Neste- ja elektrolyyttitasapainon hoidon edellyttämät laboratoriokokeet tulee ottaa varhain ja potilaan nesteytys aloittaa suonensisäisellä nesteen annolla. Jos virtsantulo on niukkaa, edellyttää sen ja nestehoidon vasteen seuraaminen virtsakatetrin laittoa ja tuntidiureesin mittaamista.