"vieras"
:hug:
Pikku hiljaa. Hyvän ystäväni kuolemasta tulee kuluneeksi puolitoista vuotta ja nykyään oloni on enemmänkin nostalginen kuin surullinen. Ekan puolen vuoden aikana tuli tirauteltua monet itkut, sit mulle tuli "säälivaihe" tuli siis tilanteita joissa ajattelin et hän olis tykännyt tästä ja tästä. Ekan vuoden aikana tuli käytyä useasti haudalla, vein yleensä kynttilän tai kukkia. Eräänlaista terapiaa mulle. Viimeksi kävin siellä jouluna, enää ei ole pakottavaa tarvetta ikään kuin muistella ja kunnioittaa häntä haudalla vaan voin tehdä sitä kotona. Suru on kai, ainakin omalla kohdalla, jonkinlainen rituaali jossa riitit auttavat helpottamaan tuskaa.
Pikku hiljaa. Hyvän ystäväni kuolemasta tulee kuluneeksi puolitoista vuotta ja nykyään oloni on enemmänkin nostalginen kuin surullinen. Ekan puolen vuoden aikana tuli tirauteltua monet itkut, sit mulle tuli "säälivaihe" tuli siis tilanteita joissa ajattelin et hän olis tykännyt tästä ja tästä. Ekan vuoden aikana tuli käytyä useasti haudalla, vein yleensä kynttilän tai kukkia. Eräänlaista terapiaa mulle. Viimeksi kävin siellä jouluna, enää ei ole pakottavaa tarvetta ikään kuin muistella ja kunnioittaa häntä haudalla vaan voin tehdä sitä kotona. Suru on kai, ainakin omalla kohdalla, jonkinlainen rituaali jossa riitit auttavat helpottamaan tuskaa.
:)
Osanottoni :/ Eka vuosi on tosiaan se vaikein, etenkin juhlapyhät tms. merkkipäivät, varaudu siihen. Mutta totta on myös sekin, että suru helpottaa, ajan kanssa, mutta kyllä se pikkuhiljaa kuitenkin vähenee 