suruasiaa tai kysymys oikeastaan

Lähetät surukukan leskelle. Menee neljä viikkoa ennen kuin tapaat lesken kasvotusten. Otatko surun puheeksi vai puhuisitko niitä näitä mitä aina aikaisemminkin eli ohittaisit kuoleman..

Itsellä tämä edessä ja pohdituttaa se että mitä sanon ja teen kun lesken kohtaan..tuntuu että alan kaivelemaan vain surua taas pintaan jos jotain siitä sanon, koska kuitenkin olen muistanut surukukilla aikaisemmin..eli en kai ole tökerö jos puhun vain normaaleja päivän asioita kuten aikaisemminkin hänen kanssaan.

Kyseessä ei läheinen, mutta päivittäin tekemisissä olen lesken kanssa.

 

Minä olen ratkaissut asian niin, että sanon sen muodollisen otan osaa tai muuta sopivaa silloin, kun ensimmäisen kerran tapaan ihmisen/puhun puhelimessa hänen menetyksensä jälkeen, riippumatta siitä olenko laittanut kukkaa tai adressia. etenkin mitä vanhemmasta surijasta on kyse, tämä muodollinen osanotto tuntuu olevan sitä tärkeämpi.

 

Minä ainakin kohdatessa halaisin ja kysyisin että -kuinka voit? Suru ei unohdu neljässä viikossa ja minusta on välinpitämätöntä alkaa vaan puhumaan jostain aivan muusta. Halaus kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

 

Kysy miten on jaksellut ja anna siis hänen puhua, jos hän haluaa. Jos hän ohittaa kysymyksen pikaisesti, puhukaa muusta.

 

Meistä oli hyvä, että ihmiset kysyivät, että haluammeko jutella vai olla juttelematta. Tämä oli ihana tapa ja kunnioittivat alkuaikojen tahtoamme olla puhumatta. Omilta läheisiltä ystäviltä oli vaikea ottaa osanottojakaan vastaan -niinpä tyytyivät halaamaan, olemaan mukana harrastuksissa, tekemään ruokaa, leikittämään lapsia. Se oli meille parasta myötätuntoa. Kun halusimme jutella, kuuntelivat.
Minusta ei ole paha asia ollenkaan, jos kysytään- että saanko esittää osanottoni?

 

Minä ainakin kohdatessa halaisin ja kysyisin että -kuinka voit? Suru ei unohdu neljässä viikossa ja minusta on välinpitämätöntä alkaa vaan puhumaan jostain aivan muusta. Halaus kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Mä olisin kanssa tällä linjalla!!

 

Minä ainakin kohdatessa halaisin ja kysyisin että -kuinka voit? Suru ei unohdu neljässä viikossa ja minusta on välinpitämätöntä alkaa vaan puhumaan jostain aivan muusta. Halaus kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

mie samoin tavoin mutta en halais(kaikki ei tykkää likistelystä ja halailusta).. :ashamed: (ainaskin mie inhosin isän hautajaisissa ja sen jälkeen ku kaikki oli halaamassa.. )

käsi olkapäälle ja kysyisin:miten olet jaksanut? ... ja jossain muodossa kysyisin että voisko olla jollakin tapaa avuksi/seuraksi..

 

Minäkin kysyisin kuulumisia tai jaksamisia, saisi hän sitten itse valita alkaako kertomaan surustaan vai puhuuko tavallisista asioista. Mua vauvan keskenmenon jälkeen risoi eniten ihmiset jotka tahallaan yritti välttää aihetta, tuntui että he sillä mitätöivät täysin suruni, vaikka eivät sitä varmastikaan tarkoittaneet.

 

Minä ainakin kohdatessa halaisin ja kysyisin että -kuinka voit? Suru ei unohdu neljässä viikossa ja minusta on välinpitämätöntä alkaa vaan puhumaan jostain aivan muusta. Halaus kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

mie samoin tavoin mutta en halais(kaikki ei tykkää likistelystä ja halailusta).. :ashamed: (ainaskin mie inhosin isän hautajaisissa ja sen jälkeen ku kaikki oli halaamassa.. )

käsi olkapäälle ja kysyisin:miten olet jaksanut? ... ja jossain muodossa kysyisin että voisko olla jollakin tapaa avuksi/seuraksi..

Näin just, ei välttämättä halaamaan jos ei ihan rakkain ja lähin ystävä!
minun teki hautajaissa mieli huutaa että näpit irti! kun puolitutut tulee iholle....

 

Kiitos vastauksista, paljon tuli hyviä näkökantoja asiaan.
Päätin että kun lesken tapaan, niin kysyn miten päivä mennyt lapsella ja sitten että miten on itse jaksanut...Kysessä siis lapseni pph.
Kuulostaako pöljältä ja tökeröltä?

 

Minäkin kysyisin kuulumisia tai jaksamisia, saisi hän sitten itse valita alkaako kertomaan surustaan vai puhuuko tavallisista asioista. Mua vauvan keskenmenon jälkeen risoi eniten ihmiset jotka tahallaan yritti välttää aihetta, tuntui että he sillä mitätöivät täysin suruni, vaikka eivät sitä varmastikaan tarkoittaneet.

hoh hoijaa. ei keskenmenoa voi verrata "oikeaan" kuolemaan!
tietysti jos jo yli puolenvälin, on rankempaa mutta silti.
älytöntä jos joka kamun ja tutun keskenmenon takia pitäs pitää joku suruaika tms niin eihän muuta vois tehäkään kun surra!

 

Kiitos vastauksista, paljon tuli hyviä näkökantoja asiaan.
Päätin että kun lesken tapaan, niin kysyn miten päivä mennyt lapsella ja sitten että miten on itse jaksanut...Kysessä siis lapseni pph.
Kuulostaako pöljältä ja tökeröltä?

Ei kuulosta vaan ihan hyvältä.