Suunniteltu sektio

Mulla edessä kolmas sektio ylihuomenna...:) Kysyisin että miten teillä toimittu kun olette heräämössä olleet sektion jälkeen, että onko vauva tuotu teille sinne vai oletteko sitten osastolla vauvan nähneet ja saaneet syliin? Mulla kun kaksi edellistä sektiota ei ole ollut näin suunniteltuja niin en tiedä. Ensimmäistä en voinut saada viereen kun oli teholla ja toisenkin piti joutua teholle mutta olikin vain seurannassa osastolla ja pääsi sitten vierelle kun minä pääsin osastolle.
 
Minulla on suunniteltu sectio edessä ensi viikolla. Kyselin kätlöltä tuota samaista asiaa ja sain vastauksen että heräämöön ei yleensä tuoda vauvaa mutta ei sitä missään kielletä. Riippuu usein äidin voinnista, kuinka kipeä ja tokkurainen on.
Sinun kannattaa varmaan jutella siitä sairaalan henkilökunnan kanssa.

Onnea matkaan sinulle! =)
 
Minulle tehtiin kiireellinen sektio, isä meni vauvan mukaan kun laitettiin lämpökaappiin ja minua ommeltiin sillä aikaa ja kun vauva saatiin pois kaapista pääsimme kaikki vielä yhdessä synnytyssaliin, koska sekä minun että vauvan vointi oli ok. Palasimme siis samaan huoneeseen mistä lähdimme leikkaussaliin, aluksi oli suunniteltu että minä menen heräämöön ja vauva osastolle, mutta sali oli vielä vapaana niin pääsimme sinne, joten sain vauvan heti viereen ja sieltä lähdimme yhdessä osastolle.
 
Mulle tehtiin suunniteltu sektio. Isä lähti hoiteleman poikaa,kun mut vietiin heräämöön leikkauksen jälkeen ja olivat jossain vaiheessa siirtyneet osastolle mun huoneeseen. Olin kovasti huolissani pojasta,vaikka se olikin terve ja kaikki oli mennyt hyvin,niin heräämön hoitaja soitteli osastolle mulle tietoja. Aiheen aloittajalle onnittelut :heart:
 
tyttö siis syntyi sektiolla 10.2.:) heräämöön olisivat vauvan tuoneet isän kanssa mutta yllättäen lapsivesi oli vihreää ja joutui tarkkailuun pariksi tunniksi. mutta pääsi sitten osastolle samaan aikaan kuin minä ja kaikki oli hyvin.:)
 
itsellä kolme sektiota takana, kaksi kiireellistä ja yksi suunniteltu. Ensimmäisen kerran vain näyttivät salissa vauvaa, mutta seuraavilla kerroilla laittoivat "paketin" rinnanpäälle syliin, mikä tuntui ihanalta. Heräämöön menin yksin, miehen ja vauvan suunnatessa pesuille ja osastolle. Olisihan se ollut ihanaa jos olisivat tulleet herämöön mukaan, tosin olin aikamoisessa "horkassa", palelin ja tärisin. Tätä mahdollisuutta ei tarjottu ja ei tullut mielleeni edes kysyäkään...
 
Mä sain vauvan viereeni leikkaussalissa siksi aikaa, kun mua ommeltiin. Heräämöön menin sitten yksin, kun siellähän on paljon muitakin (ainakin Jorvissa) ja joillain tuntui olevan ihan hirveä yskä, joten ei sinne vauvaa olisi tehnyt mieli tuodakaan.
 
mulla myös edessä hyvin todennäköisesti suunniteltu sektio toukokuussa koska istukka kohdunsuun päällä ja ei ole siitä nyt 2 kuukauteen noussut yhtään...

onko täällä muita joilla olis ollut sama tilanne? millä viikolla ovat sitten sektion tehneet? mulle sanottiin että n. viikolla 37 olis sitten se sekstio, mutta mietinkintässä että onko se sitten se viikko kun on 37 täynnä vaiko juuri se 37. viikko...

ja toki kaikenlaisia kokemuksia mielelläni luen jos jollain vaan on tähän liittyen... :)
 
Mansikka-maija! :) Mulla oli istukka kohdunsuulla ja mulle tehtiin suunniteltu sektio rv 39+5. Taysissa on käytäntö, että haluavat rv 39:n tulevan täyteen. Kyllä mua jännitti, jos synnytys lähteekin käyntiin ennen sitä, varsinkin kun äitini ja siskoni on saanut kaikki lapsensa ennen laskettua aikaa, mutta eipä lähtenyt. Ja jos olisi lähtenyt, niin sitten olisi tehty päivystyssektio.
 
Tuo yskä useilla heräämössä olevilla johtuu muuten hengitysputkesta, joka nukutuksessa tehtäviin leikkauksiin laitetaan. Ärsyttää kurkkua ja pakottaa yskimään herättyä. Itsekin melkolailla yskiskelin nukutuksesta herättyöni, kun tuntui kurkussa edelleen olevan jotain ylimääräistä. Helpotti sitten kyllä melko nopeaan. Eli et ollut heräämössä flunssa-aallon aikana :)
 

Yhteistyössä