Suuttuiko mun mies aiheesta?

täällä on aikamoni koittanut sano että kun kyse ei ole pelkästään siitä mitä sä haluat, ei ole kyse pelkästään sun mielipiteestä asioihin... vaan teidän pitäisi yhdessä miehen kanssa puhua,päättää yhdessä mitä teette... kun kyse on myös sen miehen mielipiteestä..
sä olet täällä ilmoittanut selkeästi kantasi asioihin, sä itse olet sanonut että haluaisit fysioterapeutiksi, ja ettet tiedä mitä ens syksynä teet, jäätkö kotiin,teettekö toisen alspen,lähdetkö opiskelemaan vai menetkö töihin.. sä kerrot mitkä sait ei sulle kuulu, joten sun mielestä perheen taloudellinen tilanne on hyvä, sun ei siis tarvitse mennä töihin ja mies maksakoot omat jutut... se nyt vaan ei mene niin että naienn päättää kaikki asiat koska on äiti.. jos miehesi mielestä sun tarttee mennä töihin, lapsi voi hyvin mennä hoitoon niin teidän täytyy löytää molempia tyydyttävä ratkaisu... ja se ei todella toimi niin että sä sanot et joko mennään niinkuin mä haluan tai sitten mies lähtee vaihtoon..
vaikka alkuperäisessä tekstissä olikin kyse siitä yhdestä työpaikasta, niin noista sun viesteistä on voinut kyllä lukea sen todellisen vian tuossa asiassa

Mähän olen monta kertaa myös sanonut, että me sovittiinkin jo miehen kanssa, että tehdään niin, että olen kotona syksyyn asti, ja sitten katsomaan, muutetaanko tai mitä tehdään. Mikä siinä on niin vaikea yrittää edes VÄHÄN ymmärtää, että me ollaan puhuttu ja sovittu, ja otettu huomioon toistemme murheet yms.

 

Enää ei kannata opiskella? Jos sä (kaikesta päätellen) olet alle 60 v niin tottakai kannattaa opiskella! Muotohan voi olla muutakin kuin kokopäiväinen päiväopiskelija, just esim oppisopimus.

opiskelu heikentää perheen taloudellsita tilannetta, joten tuokin asia pitää yhdessä sopia.. ehkäpä lisä opiskelu ei miehen mielestä ole hyvä ajatus jos ap ei sitten haluakkaan tehdä sen alan duunia..

jos mun mies nyt ilmottais että lähtee opiskelemaan, niin vastaisin että siitä vaan kunhan edelleen tuot saman summan rahaa tähän perheeseen... sama juttu toisin päin.. ja kaikkihan me tiedämme että opiskellessa ei normiliksoille pääse..
pointti on se että noi on asioita joihin molempien mielipide vaikuttaa.. se ei ole vain yhden ihmisen päätös kun se vaikuttaa koko perheeseen...

mä en jaksa uskoa että täällä kovinkaan moni kotiäiti olis innosta piukeena jos mies tulis kotio ja kertois et päätti lähteä opiskelemaan kun kerran haluaa.. kuinka monella menis elämä uusiks? kuinka moni joutuis viemään ne lapset hoitoon kun sen miehen tili ei enää oliskaan hyvä ja pakko olis naisen töihin lähteä..
kun perheessä asiat ei mene sen mukaan mitä YKSI HALUAA.. vaan sen mukaan mitä kaikki haluaa ja mikä on järkevintä

Mutta ihmisellä on vain yksi elämä (joku voi uskoa toisin, mutta se on taas eri juttu se)... Ja jos haluaa opiskella itselleen eri ammatin, onko puolisolla oikeus kieltää se toiselta vain siksi, että opiskelun aikana joutuisi olemaan vähemmällä rahalla? Ja mitä se taas teksi parisuhteelle, jos toinen katkeroituisi siitä, että ei saisi koskaan opiskella unelmoimaansa ammattiin?

Tai mitä jos se toinen hoitaisi asian niin, että toinenkin olisi tyytyväinen? Suunnittelisi hyvissä ajoin, miten aikoo opiskeluaikanakin osallistua perheen elättämiseen. Esim ilta/viikonlopputöillä tai opiskelemalla osa-aikaisesti. Tai ottamalla ne säästöt käyttöön. Jotenkin vaan vaikuttaa siltä, että ap:llä ei ole mitään huolta huomisesta eikä suunnitelmia joita esittää miehelleen. Ehkä miestä ahdistaa kun ei tiedä mitään tulevaisuudesta. Mitä jos vaimo haluaakin yhtäkkiä jäädä vielä moneksi vuodeksi kotiin. Voihan sitä tulevaa suunnitella jo nyt, niin ehkä silloin syksyllä tapahtuukin jotain konkreettista.

 

Mieti toisinpäin, sä oisit perheen ainoa elättäjä. Mies makaisi persuuksillaan lapsen kanssa...
Kyllä minä pistäisin pihalle aika äkäseen tahtiin tommosen.

Juu-u.
Löytyy osa-aikatöitäkin vaikka siivouksen parista.

Mä olin 24 vuotias, kun mulla oli 3-vuotias, 5-vuotias, kävin kolmivuorotöissä ja opiskelin. Ja olin yksinhuoltaja, eikä tästäkään ole kuin 5 vuotta taapäin.
Mihin helvettiin on kadonnut selkäranka tämän maan naisilla????

 

Enää ei kannata opiskella? Jos sä (kaikesta päätellen) olet alle 60 v niin tottakai kannattaa opiskella! Muotohan voi olla muutakin kuin kokopäiväinen päiväopiskelija, just esim oppisopimus.

opiskelu heikentää perheen taloudellsita tilannetta, joten tuokin asia pitää yhdessä sopia.. ehkäpä lisä opiskelu ei miehen mielestä ole hyvä ajatus jos ap ei sitten haluakkaan tehdä sen alan duunia..

jos mun mies nyt ilmottais että lähtee opiskelemaan, niin vastaisin että siitä vaan kunhan edelleen tuot saman summan rahaa tähän perheeseen... sama juttu toisin päin.. ja kaikkihan me tiedämme että opiskellessa ei normiliksoille pääse..
pointti on se että noi on asioita joihin molempien mielipide vaikuttaa.. se ei ole vain yhden ihmisen päätös kun se vaikuttaa koko perheeseen...

mä en jaksa uskoa että täällä kovinkaan moni kotiäiti olis innosta piukeena jos mies tulis kotio ja kertois et päätti lähteä opiskelemaan kun kerran haluaa.. kuinka monella menis elämä uusiks? kuinka moni joutuis viemään ne lapset hoitoon kun sen miehen tili ei enää oliskaan hyvä ja pakko olis naisen töihin lähteä..
kun perheessä asiat ei mene sen mukaan mitä YKSI HALUAA.. vaan sen mukaan mitä kaikki haluaa ja mikä on järkevintä

Mutta ihmisellä on vain yksi elämä (joku voi uskoa toisin, mutta se on taas eri juttu se)... Ja jos haluaa opiskella itselleen eri ammatin, onko puolisolla oikeus kieltää se toiselta vain siksi, että opiskelun aikana joutuisi olemaan vähemmällä rahalla? Ja mitä se taas teksi parisuhteelle, jos toinen katkeroituisi siitä, että ei saisi koskaan opiskella unelmoimaansa ammattiin?

Tai mitä jos se toinen hoitaisi asian niin, että toinenkin olisi tyytyväinen? Suunnittelisi hyvissä ajoin, miten aikoo opiskeluaikanakin osallistua perheen elättämiseen. Esim ilta/viikonlopputöillä tai opiskelemalla osa-aikaisesti. Tai ottamalla ne säästöt käyttöön. Jotenkin vaan vaikuttaa siltä, että ap:llä ei ole mitään huolta huomisesta eikä suunnitelmia joita esittää miehelleen. Ehkä miestä ahdistaa kun ei tiedä mitään tulevaisuudesta. Mitä jos vaimo haluaakin yhtäkkiä jäädä vielä moneksi vuodeksi kotiin. Voihan sitä tulevaa suunnitella jo nyt, niin ehkä silloin syksyllä tapahtuukin jotain konkreettista.

Se on hyvä, että ootte niin hemmetin täydellisiä mammoja. Senkus maksatte miehenne elämisen, ryyppääsemin ja hauskan pidon, ja lykkäätte mukulanne hoitoon alle 1 vuotiaina. En yhtään enää ihmettele, miksi miehenne edes ovat teidän kanssa, ja vastaus siihen on: te ootte niin hemmetin sinisilmäisiä, suoraan sanottuna. Mies määrää tahdin, ja te teette niin. Kuulostaa siltä nyt pahasti. Siinä vain!

 

Enää ei kannata opiskella? Jos sä (kaikesta päätellen) olet alle 60 v niin tottakai kannattaa opiskella! Muotohan voi olla muutakin kuin kokopäiväinen päiväopiskelija, just esim oppisopimus.

opiskelu heikentää perheen taloudellsita tilannetta, joten tuokin asia pitää yhdessä sopia.. ehkäpä lisä opiskelu ei miehen mielestä ole hyvä ajatus jos ap ei sitten haluakkaan tehdä sen alan duunia..

jos mun mies nyt ilmottais että lähtee opiskelemaan, niin vastaisin että siitä vaan kunhan edelleen tuot saman summan rahaa tähän perheeseen... sama juttu toisin päin.. ja kaikkihan me tiedämme että opiskellessa ei normiliksoille pääse..
pointti on se että noi on asioita joihin molempien mielipide vaikuttaa.. se ei ole vain yhden ihmisen päätös kun se vaikuttaa koko perheeseen...

mä en jaksa uskoa että täällä kovinkaan moni kotiäiti olis innosta piukeena jos mies tulis kotio ja kertois et päätti lähteä opiskelemaan kun kerran haluaa.. kuinka monella menis elämä uusiks? kuinka moni joutuis viemään ne lapset hoitoon kun sen miehen tili ei enää oliskaan hyvä ja pakko olis naisen töihin lähteä..
kun perheessä asiat ei mene sen mukaan mitä YKSI HALUAA.. vaan sen mukaan mitä kaikki haluaa ja mikä on järkevintä

Mutta ihmisellä on vain yksi elämä (joku voi uskoa toisin, mutta se on taas eri juttu se)... Ja jos haluaa opiskella itselleen eri ammatin, onko puolisolla oikeus kieltää se toiselta vain siksi, että opiskelun aikana joutuisi olemaan vähemmällä rahalla? Ja mitä se taas teksi parisuhteelle, jos toinen katkeroituisi siitä, että ei saisi koskaan opiskella unelmoimaansa ammattiin?

no mutta, hommahan toimii silloin kun se molemmille sopii.. mutta mikäli toinen ilmoittaa että ei halua maksaa valtaosaa elämisestä niin silloin se on vain hyväksyttävä ettei se onnistu..
mä en todella suostuis siihen et miehen tulot 2000?/kk putoasi 500?/kk (tai alle sen) vain siksi että se haluaa... se joutuis valitsemaan haluaako elää perheenä vai haluaako elää sinkku opiskelijana.. koska mä en suostu ketään aikuista elättämään.. ihan sama toisinpäin..
(tällä hetkellä tuollainen ratkaisu tarkottais asunnon myyntiä, muuttoa,auton myyntiä, elintason putoamista joihin mä en todella suostuis..)

 

täällä on aikamoni koittanut sano että kun kyse ei ole pelkästään siitä mitä sä haluat, ei ole kyse pelkästään sun mielipiteestä asioihin... vaan teidän pitäisi yhdessä miehen kanssa puhua,päättää yhdessä mitä teette... kun kyse on myös sen miehen mielipiteestä..
sä olet täällä ilmoittanut selkeästi kantasi asioihin, sä itse olet sanonut että haluaisit fysioterapeutiksi, ja ettet tiedä mitä ens syksynä teet, jäätkö kotiin,teettekö toisen alspen,lähdetkö opiskelemaan vai menetkö töihin.. sä kerrot mitkä sait ei sulle kuulu, joten sun mielestä perheen taloudellinen tilanne on hyvä, sun ei siis tarvitse mennä töihin ja mies maksakoot omat jutut... se nyt vaan ei mene niin että naienn päättää kaikki asiat koska on äiti.. jos miehesi mielestä sun tarttee mennä töihin, lapsi voi hyvin mennä hoitoon niin teidän täytyy löytää molempia tyydyttävä ratkaisu... ja se ei todella toimi niin että sä sanot et joko mennään niinkuin mä haluan tai sitten mies lähtee vaihtoon..
vaikka alkuperäisessä tekstissä olikin kyse siitä yhdestä työpaikasta, niin noista sun viesteistä on voinut kyllä lukea sen todellisen vian tuossa asiassa

Mähän olen monta kertaa myös sanonut, että me sovittiinkin jo miehen kanssa, että tehdään niin, että olen kotona syksyyn asti, ja sitten katsomaan, muutetaanko tai mitä tehdään. Mikä siinä on niin vaikea yrittää edes VÄHÄN ymmärtää, että me ollaan puhuttu ja sovittu, ja otettu huomioon toistemme murheet yms.

eli se et mies ehdotti työpaikkaa ajoka alkais muutama kk aiemmin oli nyt se alkuperäinen ongelma..

 

Ap, tehän voisitte tehdä toisen lapsen.

Pienellä ikäerolla lapsista olisi silleen tosi kivasti seuraa toisilleen. Äitiyslomalla saisit isommat rahat kuin hoitovapaalla.

 

Enää ei kannata opiskella? Jos sä (kaikesta päätellen) olet alle 60 v niin tottakai kannattaa opiskella! Muotohan voi olla muutakin kuin kokopäiväinen päiväopiskelija, just esim oppisopimus.

opiskelu heikentää perheen taloudellsita tilannetta, joten tuokin asia pitää yhdessä sopia.. ehkäpä lisä opiskelu ei miehen mielestä ole hyvä ajatus jos ap ei sitten haluakkaan tehdä sen alan duunia..

jos mun mies nyt ilmottais että lähtee opiskelemaan, niin vastaisin että siitä vaan kunhan edelleen tuot saman summan rahaa tähän perheeseen... sama juttu toisin päin.. ja kaikkihan me tiedämme että opiskellessa ei normiliksoille pääse..
pointti on se että noi on asioita joihin molempien mielipide vaikuttaa.. se ei ole vain yhden ihmisen päätös kun se vaikuttaa koko perheeseen...

mä en jaksa uskoa että täällä kovinkaan moni kotiäiti olis innosta piukeena jos mies tulis kotio ja kertois et päätti lähteä opiskelemaan kun kerran haluaa.. kuinka monella menis elämä uusiks? kuinka moni joutuis viemään ne lapset hoitoon kun sen miehen tili ei enää oliskaan hyvä ja pakko olis naisen töihin lähteä..
kun perheessä asiat ei mene sen mukaan mitä YKSI HALUAA.. vaan sen mukaan mitä kaikki haluaa ja mikä on järkevintä

Mutta ihmisellä on vain yksi elämä (joku voi uskoa toisin, mutta se on taas eri juttu se)... Ja jos haluaa opiskella itselleen eri ammatin, onko puolisolla oikeus kieltää se toiselta vain siksi, että opiskelun aikana joutuisi olemaan vähemmällä rahalla? Ja mitä se taas teksi parisuhteelle, jos toinen katkeroituisi siitä, että ei saisi koskaan opiskella unelmoimaansa ammattiin?

Tai mitä jos se toinen hoitaisi asian niin, että toinenkin olisi tyytyväinen? Suunnittelisi hyvissä ajoin, miten aikoo opiskeluaikanakin osallistua perheen elättämiseen. Esim ilta/viikonlopputöillä tai opiskelemalla osa-aikaisesti. Tai ottamalla ne säästöt käyttöön. Jotenkin vaan vaikuttaa siltä, että ap:llä ei ole mitään huolta huomisesta eikä suunnitelmia joita esittää miehelleen. Ehkä miestä ahdistaa kun ei tiedä mitään tulevaisuudesta. Mitä jos vaimo haluaakin yhtäkkiä jäädä vielä moneksi vuodeksi kotiin. Voihan sitä tulevaa suunnitella jo nyt, niin ehkä silloin syksyllä tapahtuukin jotain konkreettista.

Se on hyvä, että ootte niin hemmetin täydellisiä mammoja. Senkus maksatte miehenne elämisen, ryyppääsemin ja hauskan pidon, ja lykkäätte mukulanne hoitoon alle 1 vuotiaina. En yhtään enää ihmettele, miksi miehenne edes ovat teidän kanssa, ja vastaus siihen on: te ootte niin hemmetin sinisilmäisiä, suoraan sanottuna. Mies määrää tahdin, ja te teette niin. Kuulostaa siltä nyt pahasti. Siinä vain!

hmm, tuota kun ei tarvitse maksaa sen miehen elämistä kun me molemmat käydään töissä, molemmat tienataan perheelle rahaa, me molemmat olemme vastuussa perheemme elatuksesta...
meillä sovitaan yhdessä asioista ja molemmat joustaa tarvittaessa.. elämä eletään niin että molemmat siitä nauttii ja pitää.. kumamnkaan ei tarvitse tehdäö mitään uhrauksia jotta toinen saa toteuttaa itseään..

 

Enää ei kannata opiskella? Jos sä (kaikesta päätellen) olet alle 60 v niin tottakai kannattaa opiskella! Muotohan voi olla muutakin kuin kokopäiväinen päiväopiskelija, just esim oppisopimus.

opiskelu heikentää perheen taloudellsita tilannetta, joten tuokin asia pitää yhdessä sopia.. ehkäpä lisä opiskelu ei miehen mielestä ole hyvä ajatus jos ap ei sitten haluakkaan tehdä sen alan duunia..

jos mun mies nyt ilmottais että lähtee opiskelemaan, niin vastaisin että siitä vaan kunhan edelleen tuot saman summan rahaa tähän perheeseen... sama juttu toisin päin.. ja kaikkihan me tiedämme että opiskellessa ei normiliksoille pääse..
pointti on se että noi on asioita joihin molempien mielipide vaikuttaa.. se ei ole vain yhden ihmisen päätös kun se vaikuttaa koko perheeseen...

mä en jaksa uskoa että täällä kovinkaan moni kotiäiti olis innosta piukeena jos mies tulis kotio ja kertois et päätti lähteä opiskelemaan kun kerran haluaa.. kuinka monella menis elämä uusiks? kuinka moni joutuis viemään ne lapset hoitoon kun sen miehen tili ei enää oliskaan hyvä ja pakko olis naisen töihin lähteä..
kun perheessä asiat ei mene sen mukaan mitä YKSI HALUAA.. vaan sen mukaan mitä kaikki haluaa ja mikä on järkevintä

Mutta ihmisellä on vain yksi elämä (joku voi uskoa toisin, mutta se on taas eri juttu se)... Ja jos haluaa opiskella itselleen eri ammatin, onko puolisolla oikeus kieltää se toiselta vain siksi, että opiskelun aikana joutuisi olemaan vähemmällä rahalla? Ja mitä se taas teksi parisuhteelle, jos toinen katkeroituisi siitä, että ei saisi koskaan opiskella unelmoimaansa ammattiin?

no mutta, hommahan toimii silloin kun se molemmille sopii.. mutta mikäli toinen ilmoittaa että ei halua maksaa valtaosaa elämisestä niin silloin se on vain hyväksyttävä ettei se onnistu..
mä en todella suostuis siihen et miehen tulot 2000?/kk putoasi 500?/kk (tai alle sen) vain siksi että se haluaa... se joutuis valitsemaan haluaako elää perheenä vai haluaako elää sinkku opiskelijana.. koska mä en suostu ketään aikuista elättämään.. ihan sama toisinpäin..
(tällä hetkellä tuollainen ratkaisu tarkottais asunnon myyntiä, muuttoa,auton myyntiä, elintason putoamista joihin mä en todella suostuis..)

Niin, meitähän on ihmisiä moneen junaan; osalle raha on tärkeintä, osalle muut asiat. KYllä minä ainakin näkisin asian niin, että jos miehelleni olisi tärkeää opiskella jotain haluamaansa ja meidän pitäisi sen aikaa olla vähemmällä rahalla niin sitten olisimme. Se olisi kuitenkin väliaikaista ja sen jälkeen rahatilanne voisi olla entistäkin parempi.

 

täällä on aikamoni koittanut sano että kun kyse ei ole pelkästään siitä mitä sä haluat, ei ole kyse pelkästään sun mielipiteestä asioihin... vaan teidän pitäisi yhdessä miehen kanssa puhua,päättää yhdessä mitä teette... kun kyse on myös sen miehen mielipiteestä..
sä olet täällä ilmoittanut selkeästi kantasi asioihin, sä itse olet sanonut että haluaisit fysioterapeutiksi, ja ettet tiedä mitä ens syksynä teet, jäätkö kotiin,teettekö toisen alspen,lähdetkö opiskelemaan vai menetkö töihin.. sä kerrot mitkä sait ei sulle kuulu, joten sun mielestä perheen taloudellinen tilanne on hyvä, sun ei siis tarvitse mennä töihin ja mies maksakoot omat jutut... se nyt vaan ei mene niin että naienn päättää kaikki asiat koska on äiti.. jos miehesi mielestä sun tarttee mennä töihin, lapsi voi hyvin mennä hoitoon niin teidän täytyy löytää molempia tyydyttävä ratkaisu... ja se ei todella toimi niin että sä sanot et joko mennään niinkuin mä haluan tai sitten mies lähtee vaihtoon..
vaikka alkuperäisessä tekstissä olikin kyse siitä yhdestä työpaikasta, niin noista sun viesteistä on voinut kyllä lukea sen todellisen vian tuossa asiassa

Mähän olen monta kertaa myös sanonut, että me sovittiinkin jo miehen kanssa, että tehdään niin, että olen kotona syksyyn asti, ja sitten katsomaan, muutetaanko tai mitä tehdään. Mikä siinä on niin vaikea yrittää edes VÄHÄN ymmärtää, että me ollaan puhuttu ja sovittu, ja otettu huomioon toistemme murheet yms.

eli se et mies ehdotti työpaikkaa ajoka alkais muutama kk aiemmin oli nyt se alkuperäinen ongelma..

Ongelma on se, että miehen ehdottama työpaikka on sellainen, johon ap ei halua mennä. Sellaista työtä, jota hän EI halua eikä voi tehdä.

 

Enää ei kannata opiskella? Jos sä (kaikesta päätellen) olet alle 60 v niin tottakai kannattaa opiskella! Muotohan voi olla muutakin kuin kokopäiväinen päiväopiskelija, just esim oppisopimus.

opiskelu heikentää perheen taloudellsita tilannetta, joten tuokin asia pitää yhdessä sopia.. ehkäpä lisä opiskelu ei miehen mielestä ole hyvä ajatus jos ap ei sitten haluakkaan tehdä sen alan duunia..

jos mun mies nyt ilmottais että lähtee opiskelemaan, niin vastaisin että siitä vaan kunhan edelleen tuot saman summan rahaa tähän perheeseen... sama juttu toisin päin.. ja kaikkihan me tiedämme että opiskellessa ei normiliksoille pääse..
pointti on se että noi on asioita joihin molempien mielipide vaikuttaa.. se ei ole vain yhden ihmisen päätös kun se vaikuttaa koko perheeseen...

mä en jaksa uskoa että täällä kovinkaan moni kotiäiti olis innosta piukeena jos mies tulis kotio ja kertois et päätti lähteä opiskelemaan kun kerran haluaa.. kuinka monella menis elämä uusiks? kuinka moni joutuis viemään ne lapset hoitoon kun sen miehen tili ei enää oliskaan hyvä ja pakko olis naisen töihin lähteä..
kun perheessä asiat ei mene sen mukaan mitä YKSI HALUAA.. vaan sen mukaan mitä kaikki haluaa ja mikä on järkevintä

Mutta ihmisellä on vain yksi elämä (joku voi uskoa toisin, mutta se on taas eri juttu se)... Ja jos haluaa opiskella itselleen eri ammatin, onko puolisolla oikeus kieltää se toiselta vain siksi, että opiskelun aikana joutuisi olemaan vähemmällä rahalla? Ja mitä se taas teksi parisuhteelle, jos toinen katkeroituisi siitä, että ei saisi koskaan opiskella unelmoimaansa ammattiin?

Tai mitä jos se toinen hoitaisi asian niin, että toinenkin olisi tyytyväinen? Suunnittelisi hyvissä ajoin, miten aikoo opiskeluaikanakin osallistua perheen elättämiseen. Esim ilta/viikonlopputöillä tai opiskelemalla osa-aikaisesti. Tai ottamalla ne säästöt käyttöön. Jotenkin vaan vaikuttaa siltä, että ap:llä ei ole mitään huolta huomisesta eikä suunnitelmia joita esittää miehelleen. Ehkä miestä ahdistaa kun ei tiedä mitään tulevaisuudesta. Mitä jos vaimo haluaakin yhtäkkiä jäädä vielä moneksi vuodeksi kotiin. Voihan sitä tulevaa suunnitella jo nyt, niin ehkä silloin syksyllä tapahtuukin jotain konkreettista.

Se on hyvä, että ootte niin hemmetin täydellisiä mammoja. Senkus maksatte miehenne elämisen, ryyppääsemin ja hauskan pidon, ja lykkäätte mukulanne hoitoon alle 1 vuotiaina. En yhtään enää ihmettele, miksi miehenne edes ovat teidän kanssa, ja vastaus siihen on: te ootte niin hemmetin sinisilmäisiä, suoraan sanottuna. Mies määrää tahdin, ja te teette niin. Kuulostaa siltä nyt pahasti. Siinä vain!

Joopajoo. Edelleen: kyse ei ole siitä että pitäisi mennä just nyt töihin. Vaan siitä että ap ainakin vaikuttaa ajattelevan asiat kovasti oman napansa kautta.

Minä lykkäsin lapseni osa-aikaiseen hoitoon yksivuotiaana, muuten olisi lähes valmis tutkinto valunut hukkaan. En ole yhdessä lapseni isän kanssa. Häntä ei kiinnostanut sopia asioista ja toiveista yhdessä. Meillä on yhteishuoltajuus ja olen eromme jälkeen opiskellut, tehnyt töitä joista en pidä ja koittanut järjestää asiat niin, että lapsi olisi mahdollisimman vähän hoidossa. Nyt minulla on iloinen ja onnellinen kolmivuotias ja itselläni ihana työpaikka ja suht hyvät tulot. Rankkaa on ollut, mutta ei kai kaikkea voikaan saada ilmaiseksi ja yrittämättä?

 

No, minä lähen nukkumaan. En olis uskonut, että tästä tulee 9 sivun ketju. Eniten itseäni huvitti se, että aina palstalla kaikki mammat on niin vastaan niin vastaan sitä, että pieni lapsi viedään hoitoon, mutta sitten kun tulee tällainen ketju, niin ollaan niin olevinaan supermammoja, jotka tietää muidenkin elämän paremmin kuin asianomainen itse.

Jokatapauksessa, täytyy vielä puhua miehen kanssa, mutta päätökseni olen tehnyt. En mene työpaikkaan, joka ei miellytä, vain ja ainoastaan sen takia, kun mies haluaa elää leveämminkin. Elämäni on täydellistä näin. <3

 

Enää ei kannata opiskella? Jos sä (kaikesta päätellen) olet alle 60 v niin tottakai kannattaa opiskella! Muotohan voi olla muutakin kuin kokopäiväinen päiväopiskelija, just esim oppisopimus.

opiskelu heikentää perheen taloudellsita tilannetta, joten tuokin asia pitää yhdessä sopia.. ehkäpä lisä opiskelu ei miehen mielestä ole hyvä ajatus jos ap ei sitten haluakkaan tehdä sen alan duunia..

jos mun mies nyt ilmottais että lähtee opiskelemaan, niin vastaisin että siitä vaan kunhan edelleen tuot saman summan rahaa tähän perheeseen... sama juttu toisin päin.. ja kaikkihan me tiedämme että opiskellessa ei normiliksoille pääse..
pointti on se että noi on asioita joihin molempien mielipide vaikuttaa.. se ei ole vain yhden ihmisen päätös kun se vaikuttaa koko perheeseen...

mä en jaksa uskoa että täällä kovinkaan moni kotiäiti olis innosta piukeena jos mies tulis kotio ja kertois et päätti lähteä opiskelemaan kun kerran haluaa.. kuinka monella menis elämä uusiks? kuinka moni joutuis viemään ne lapset hoitoon kun sen miehen tili ei enää oliskaan hyvä ja pakko olis naisen töihin lähteä..
kun perheessä asiat ei mene sen mukaan mitä YKSI HALUAA.. vaan sen mukaan mitä kaikki haluaa ja mikä on järkevintä

Mutta ihmisellä on vain yksi elämä (joku voi uskoa toisin, mutta se on taas eri juttu se)... Ja jos haluaa opiskella itselleen eri ammatin, onko puolisolla oikeus kieltää se toiselta vain siksi, että opiskelun aikana joutuisi olemaan vähemmällä rahalla? Ja mitä se taas teksi parisuhteelle, jos toinen katkeroituisi siitä, että ei saisi koskaan opiskella unelmoimaansa ammattiin?

no mutta, hommahan toimii silloin kun se molemmille sopii.. mutta mikäli toinen ilmoittaa että ei halua maksaa valtaosaa elämisestä niin silloin se on vain hyväksyttävä ettei se onnistu..
mä en todella suostuis siihen et miehen tulot 2000?/kk putoasi 500?/kk (tai alle sen) vain siksi että se haluaa... se joutuis valitsemaan haluaako elää perheenä vai haluaako elää sinkku opiskelijana.. koska mä en suostu ketään aikuista elättämään.. ihan sama toisinpäin..
(tällä hetkellä tuollainen ratkaisu tarkottais asunnon myyntiä, muuttoa,auton myyntiä, elintason putoamista joihin mä en todella suostuis..)

Niin, meitähän on ihmisiä moneen junaan; osalle raha on tärkeintä, osalle muut asiat. KYllä minä ainakin näkisin asian niin, että jos miehelleni olisi tärkeää opiskella jotain haluamaansa ja meidän pitäisi sen aikaa olla vähemmällä rahalla niin sitten olisimme. Se olisi kuitenkin väliaikaista ja sen jälkeen rahatilanne voisi olla entistäkin parempi.

ei mulle ole raha tärkeintä, vaan mun mielestä kun se yhteiselämä on rakennettu, on ostettu asunto,on lapsia, niin silloin ei voi vain toinen osapuoli päättää että mä haluan nyt näin..
(puhuin juuri miehen kanssa asiasta ja on samaa mieltä)
eri asia olis jos asuttais vuokralla,meillä ei olis lapsia,uutta toiveissa jne
toki opiskelua esim on erilaista, esim jos mä menisin oppisopimuksella opiskelemaan aj kävisin tekemässä välillä töitä niin ettei rahatilanne heikentyisi, niin ei mies sitä vastustais.. enkä mä sitä jos mies haluais niin tehdä..
mutta mikäli se tarkottais tästä kaikesta luopumista mitä meillä jo on niin ei kävis päinsä..

 

Näkee kyllä kenellä tässä ketjussa tulee elämässä raha ennen muuta

 

Näkee kyllä kenellä tässä ketjussa tulee elämässä raha ennen muuta

Ap:lle ainakin tulee oma lapsi ennen rahaa, sen olen huomannut. Hatunnosto hänelle!

 

ei mulle ole raha tärkeintä, vaan mun mielestä kun se yhteiselämä on rakennettu, on ostettu asunto,on lapsia, niin silloin ei voi vain toinen osapuoli päättää että mä haluan nyt näin..
(puhuin juuri miehen kanssa asiasta ja on samaa mieltä)
eri asia olis jos asuttais vuokralla,meillä ei olis lapsia,uutta toiveissa jne
toki opiskelua esim on erilaista, esim jos mä menisin oppisopimuksella opiskelemaan aj kävisin tekemässä välillä töitä niin ettei rahatilanne heikentyisi, niin ei mies sitä vastustais.. enkä mä sitä jos mies haluais niin tehdä..
mutta mikäli se tarkottais tästä kaikesta luopumista mitä meillä jo on niin ei kävis päinsä..

:xmas: Eikä raha ole tärkeintä vaan...?

 

Näkee kyllä kenellä tässä ketjussa tulee elämässä raha ennen muuta

Ap:lle ainakin tulee oma lapsi ennen rahaa, sen olen huomannut. Hatunnosto hänelle!

Totta Ja samalla kaikille muillekin kotiäideille.

 

ei mulle ole raha tärkeintä, vaan mun mielestä kun se yhteiselämä on rakennettu, on ostettu asunto,on lapsia, niin silloin ei voi vain toinen osapuoli päättää että mä haluan nyt näin..
(puhuin juuri miehen kanssa asiasta ja on samaa mieltä)
eri asia olis jos asuttais vuokralla,meillä ei olis lapsia,uutta toiveissa jne
toki opiskelua esim on erilaista, esim jos mä menisin oppisopimuksella opiskelemaan aj kävisin tekemässä välillä töitä niin ettei rahatilanne heikentyisi, niin ei mies sitä vastustais.. enkä mä sitä jos mies haluais niin tehdä..
mutta mikäli se tarkottais tästä kaikesta luopumista mitä meillä jo on niin ei kävis päinsä..

:xmas: Eikä raha ole tärkeintä vaan...?

siis raha ei ole tärkeintä, mä en ole millään huippu palkatulla alalla, mä olen tavan duunari niinkuin mieskin... meillä on rahaa sen verran että asutaan kivasti, eikä tarvitse kituuttaa.. meillä on kiva pikku elämä jossa me viihdytään, on lapselle turvallinen koti,ympäristö, ei tarvitse miettiä millä rahalla ostetaan lapselle vaatetta,ruokaa,vaippoja, ei tarvitse joka kk miettiä millä maksetaan laskut etc.
leveästi me ei eletä, me ei olla rikkaita, raha ei ole tärkeintä elämässä, mutta me pidetään siitä että ei tarvitse siitä joka hetki huolehtia..
tärkeintä on se että meillä on hyvä elämä, lapsella on kaikki hyvin
mä en näe mitään syytä sille m iksi siitä pitäisi luopua vain toisen opiskeluhalun takia (koska reilun 1500? tulojen pudotuksen myötä se elämä ei olisikaan niin mukavaa ja huoletonta)
jos me elettäis vain mun tuloilla niin rahat riittäis tähän asuntoon ja ruokaan.. (asuntoa on järjetöntä myydä toisen opiskeluhalun vuoksi)

 

ei mulle ole raha tärkeintä, vaan mun mielestä kun se yhteiselämä on rakennettu, on ostettu asunto,on lapsia, niin silloin ei voi vain toinen osapuoli päättää että mä haluan nyt näin..
(puhuin juuri miehen kanssa asiasta ja on samaa mieltä)
eri asia olis jos asuttais vuokralla,meillä ei olis lapsia,uutta toiveissa jne
toki opiskelua esim on erilaista, esim jos mä menisin oppisopimuksella opiskelemaan aj kävisin tekemässä välillä töitä niin ettei rahatilanne heikentyisi, niin ei mies sitä vastustais.. enkä mä sitä jos mies haluais niin tehdä..
mutta mikäli se tarkottais tästä kaikesta luopumista mitä meillä jo on niin ei kävis päinsä..

:xmas: Eikä raha ole tärkeintä vaan...?

siis raha ei ole tärkeintä, mä en ole millään huippu palkatulla alalla, mä olen tavan duunari niinkuin mieskin... meillä on rahaa sen verran että asutaan kivasti, eikä tarvitse kituuttaa.. meillä on kiva pikku elämä jossa me viihdytään, on lapselle turvallinen koti,ympäristö, ei tarvitse miettiä millä rahalla ostetaan lapselle vaatetta,ruokaa,vaippoja, ei tarvitse joka kk miettiä millä maksetaan laskut etc.
leveästi me ei eletä, me ei olla rikkaita, raha ei ole tärkeintä elämässä, mutta me pidetään siitä että ei tarvitse siitä joka hetki huolehtia..
tärkeintä on se että meillä on hyvä elämä, lapsella on kaikki hyvin
mä en näe mitään syytä sille m iksi siitä pitäisi luopua vain toisen opiskeluhalun takia (koska reilun 1500? tulojen pudotuksen myötä se elämä ei olisikaan niin mukavaa ja huoletonta)
jos me elettäis vain mun tuloilla niin rahat riittäis tähän asuntoon ja ruokaan.. (asuntoa on järjetöntä myydä toisen opiskeluhalun vuoksi)

Mutta jos opiskelisi ja olisi sen aikaa nuukemmasti niin voisi päästä vaikka siihen huippupalkattuun työpaikkaan... Asioita täytyy ajatella myös hiukan pitemmällä tähtäimellä kuin tässä ja nyt.
Jos esim. puolisoista toisella on sellainen koulutus, jonka alan töistä hän ei ollenkaan pidä tai vaikka huono palkka eikä nykyisellä koulutuksella mahdollisuutta parempaan niin eikö olisi molempien etu, että hän saisi opiskella?

 

ei mulle ole raha tärkeintä, vaan mun mielestä kun se yhteiselämä on rakennettu, on ostettu asunto,on lapsia, niin silloin ei voi vain toinen osapuoli päättää että mä haluan nyt näin..
(puhuin juuri miehen kanssa asiasta ja on samaa mieltä)
eri asia olis jos asuttais vuokralla,meillä ei olis lapsia,uutta toiveissa jne
toki opiskelua esim on erilaista, esim jos mä menisin oppisopimuksella opiskelemaan aj kävisin tekemässä välillä töitä niin ettei rahatilanne heikentyisi, niin ei mies sitä vastustais.. enkä mä sitä jos mies haluais niin tehdä..
mutta mikäli se tarkottais tästä kaikesta luopumista mitä meillä jo on niin ei kävis päinsä..

:xmas: Eikä raha ole tärkeintä vaan...?

siis raha ei ole tärkeintä, mä en ole millään huippu palkatulla alalla, mä olen tavan duunari niinkuin mieskin... meillä on rahaa sen verran että asutaan kivasti, eikä tarvitse kituuttaa.. meillä on kiva pikku elämä jossa me viihdytään, on lapselle turvallinen koti,ympäristö, ei tarvitse miettiä millä rahalla ostetaan lapselle vaatetta,ruokaa,vaippoja, ei tarvitse joka kk miettiä millä maksetaan laskut etc.
leveästi me ei eletä, me ei olla rikkaita, raha ei ole tärkeintä elämässä, mutta me pidetään siitä että ei tarvitse siitä joka hetki huolehtia..
tärkeintä on se että meillä on hyvä elämä, lapsella on kaikki hyvin
mä en näe mitään syytä sille m iksi siitä pitäisi luopua vain toisen opiskeluhalun takia (koska reilun 1500? tulojen pudotuksen myötä se elämä ei olisikaan niin mukavaa ja huoletonta)
jos me elettäis vain mun tuloilla niin rahat riittäis tähän asuntoon ja ruokaan.. (asuntoa on järjetöntä myydä toisen opiskeluhalun vuoksi)

Mutta jos opiskelisi ja olisi sen aikaa nuukemmasti niin voisi päästä vaikka siihen huippupalkattuun työpaikkaan... Asioita täytyy ajatella myös hiukan pitemmällä tähtäimellä kuin tässä ja nyt.
Jos esim. puolisoista toisella on sellainen koulutus, jonka alan töistä hän ei ollenkaan pidä tai vaikka huono palkka eikä nykyisellä koulutuksella mahdollisuutta parempaan niin eikö olisi molempien etu, että hän saisi opiskella?

no meidän tapuksessa ne alat jota kiinnostais lähteä opiskelemaan olis samalla palkalal kuin nykyinen duuni
toki pitää ajatella pidemmälle elämään, mutat mun pointti tässä on se että se ajattelu olsi pitänyt tehdäö aiemmin (siis meidän tapauksessa)
raha ei tuo onnea, mutta sen puute tuo huolia ja vaikeuksia
joten näillä kun mennään niin tilanne on hyvä...
jos toisella on hirveä halu lähteä opiskelemaan, niin silloin se elämä täytyy järjestellä niin että se on mahdollsita... ja jos ei onnistu niin silloin ei auta muu kuin olla tyytyväinen siitä elämästä mikä on

 

Näkee kyllä kenellä tässä ketjussa tulee elämässä raha ennen muuta

Ap:lle ainakin tulee oma lapsi ennen rahaa, sen olen huomannut. Hatunnosto hänelle!

Totta Ja samalla kaikille muillekin kotiäideille.

Aivan! Tämä ketju osoitti sen mikä on suurelle osalle se tärkein elämässä. Karua Lapset vaan hoitoon mah. ajoissa ettei elintaso kärsi.

 

Mä olen lähihoitaja, ja olen ollut valmistumisen jälkeen töissä kesä-syyskuun ajan (ei vakituinen). Äitiyslomalle jäin tammikuussa 2009 ja lapsi syntyi helmikuussa 17 päivä. (Meillä tänään siis synttärit ). Joten töitä tällä hetkellä ei ole... Olen siis hoitovapaalla, ja tahdon ollakin, en raaski viedä lasta hoitoon, enkä itsekään ole vielä valmis työelämään.

Tänään lehdessä oli työpaikka (hoitoalan) vapaana, heinäkuussa alkais työt. Työ on vakituinen. Hoitoala ei edes kiinnosta! Sanoin miehelleni, että en laita hakemusta, hän suuttui. Sanoi, että osaan sit olla vittumainen. No joo, niin osaan mut sit varsinkin olen, kun teen töitä paikkakunnalla, jossa en halua asua (ollaan siis suunniteltu muuttoa muualle) ja vielä vakituisessa työsuhteessa, työssä joka ei kiinnosta piirun vertaa. Olenko itsekäs??

ET OO.

 

Missä ap asuu ku noin halvalla pääsee? :O
Mää muutan sinne oitis.

Ja ei kyllä sun tulot kovinkaan ruhtinaallisilta kuulosta, ei 160 eurolla herroiksi elele. En ihmettele miehesi kantaa ollenkaan. Mikä järki on elää kädestä suuhun jos toisella on mahdollisuus työllistyä?

Ja btw, kaikkiin amk-linjoihin ei voi hakea syksyllä. Vältä keväällä hakemista, voit vaikka päästä sisälle.

Miksi pitäis elellä herroiks? Ei kaikki välitä rahasta.

Siinä on se järki, että ei haittaa yhtään, jos vuoden tai pari elää niukemmin, se voi jopa tehdä hyvää. Ja lapsen ei tarvii mennä liian aikasin hoitoon.

Me ollaan onnellisia, vaikkei meillä ole ylimäärästä rahaa. Mä olen onnellinen lasteni kanssa, lapset on onnellisia kotona, mies on onnellinen kun pidän lapsista hyvää huolta. Joillakin on tänäkin päivänä vielä arvoja...

Se ei muuten ole mitään laiskuutta ettei tee sellaista työtä mistä ei pidä. Meillä kaikilla on vaan yks elämä, sekin lyhyt, kyllä se aika kannattaa käyttää hyvin. Ite en aio tuhlata elämääni, varsinkaan jonkun toisen ihmisen vaatimuksesta.

 

No, minä lähen nukkumaan. En olis uskonut, että tästä tulee 9 sivun ketju. Eniten itseäni huvitti se, että aina palstalla kaikki mammat on niin vastaan niin vastaan sitä, että pieni lapsi viedään hoitoon, mutta sitten kun tulee tällainen ketju, niin ollaan niin olevinaan supermammoja, jotka tietää muidenkin elämän paremmin kuin asianomainen itse.

Jokatapauksessa, täytyy vielä puhua miehen kanssa, mutta päätökseni olen tehnyt. En mene työpaikkaan, joka ei miellytä, vain ja ainoastaan sen takia, kun mies haluaa elää leveämminkin. Elämäni on täydellistä näin. <3

Mä taas olen aiemminkin huomannut että tää palsta on täynnä rahanahneita saavuttajia, joiden vaan pitää saada ne lapset jossakin välissä ja lykätä ne sit äkkiä hoitoon jotta pääsee jatkamaan omaa elämää. Surullista.

Sano sille miehellesi että ajattelee teidän lasta. Lapsi ei tarvii rahaa muuta kun sen välttämättömän määrän. Huolenpitoa sitä enemmän. Ja että se muutama vuosi minkä sä kotona olet, hurahtaa ohi todella nopeasti, sen jälkeen pääsee sitten elämään leveämmin ilman että se haittaa ketään.

 

Oli sellaista jankkausta ketjun alku, etten jaksanut lukea kaikkea, eli pahoittelut jos olet ap jo vastannut tähän mutta haluaako miehesikin muuttaa paikkakuntaa? Vai sinä vain? Jos riita johtuukin siitä, eikä rahasta/työpaikasta, jos miehesi haluaa että otat vakituisen työpaikan sieltä ja unohdat muuttohaaveet?